Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi sitten havaitsimme uuden vuoden paukkuevakon mökillä mainioksi ajatukseksi, ja niinpä taas suuntasimme maaseudun rauhaan. Ilmeisen onnistunut ajatus, koska Piki tuntuu enenevässä määrin paineistuvan paukkeesta ja ukkosestakin.

Takana loistava tulevaisuus.

Säänkin puolesta ajatus oli aivan loistava. En muista näin kaunista päivää olleenkaan kuin uuden vuoden aatto oli. Auringon paiste kimalsi hangilla ja muutti vaarat taikavuoriksi. Yöllä ja seuraavina päivinä sitten pyrytti ja myrskysi niin, että maisema taas muuttui.

Koskikara

Viime vuodenvaihteessa jo luovuin yksityiskohtaisesta tavoitteiden asettelusta ja toteutumisen tarkastalusta (täällä). Nyt on vieläkin tahmeampaa - varmaankin kun tavoitteiden saavuttaminen tahmaa pahasti ;)

Making of - otetaan kaunis vaarakuva.

Vuoden 2018 kohokohtia:

• Viirun kanssa osallistuimme Agiråkkiin ja pääsimme GAMES-SM-finaaliin (pitikö siellä munata hyvä suunnitelma jo alkuesteille...)
• agilityn jo lopettaneelle Viirulle tupsahti agilityserti ja pari muutakin nollaa + sijoituksia
• piileskelin maalihenkilönä NOMmeissa - eikä muuta hakuilua - sain pidettyä pääni 
• Viirun kanssa osallistuimme vihdoinkin neljän ja puolen vuoden tauon jälkeen tokokokeeseen: monta liikettä nollattiin tai muuten sössittiin - mutta kyllä oli kivvaa!
• Viiru ja Piki molemmat aloittivat nose workin, hajutestistä ei kuitenkaan tulosta ylimielisille laiskoille treenaajille 
• uutena lajina kokeilimme myös doboa, jota Viiru jatkoikin syksymmällä
• Piki siirtyi tokosta rally-tokoon, joka sopii sille kuin nenu kuonoon
• Piki kisasi syksyllä Poksin agilitykisoissa ulkokentällä - ennen seuraavaa starttia on paljon treenattavaa
• jälkiä ei taaskaan tehty  
• Virun lapset täyttivät 2 v, lähinnä erittäin  myönteisiä kuulumisia
• joulukuussa Viiru sterkattiin

Vaara ja koirat onnistuivat vain eri kuviin.

Vuonna 2019 jatketaan ainakin tokoa (Viiru), rally-tokoa (Piki), doboa (Viiru) ja agilitya (Piki, ehkä jonkin verran Viirukin). Kevätpuolella näyttäisi lähiseuduilla olevan melkoisen vähän toko- ja rally-tokokokeita, mutta jospa johonkin päästäisiin. Nose work on vähän kysymysmerkki, pitkään aikaan ei ole treenattu. Ja minä kun olen ollut aina sitä mieltä, että jotain nenähommia pitäisi koiralla olla...  Pikin sterkkaus on tammikuussa.

Tälle kesälle kun ei ole tiedossa Agirotua, Agiråkkia, agilityn SM-kisoja tai mitään muutakaan kivaa tapahtumaa, pitää kokeilla, saisimmeko seurassa aikaan joukkueen tokon SM-kisoihin - ja vielä tietysti, pääsisimmekö itse mukaan. Kumpikaan ei ole ollenkaan varmaa, mutta voihan yrittää :)

Monta vaaraa ompi eessä (muttei näy)

Viirulle ei ole vielä kerrottu, että sterkkaaminen rauhoittaa. Vuoden ensimmäinen mäenlasku oli yhtä riehaannuttavaa kuin ennenkin ja lopuksi liukuri sai kyytiä ihan käyttöohjeen vastaisella tavalla.

Liukurille kyytiä

Susu on vielä hetken seuranamme, mutta huomisen jälkeen ovat nämä kolmen koiran kimppalenkit taas vähäksi aikaa historiaa. Monta päivää on jo ollut erinomaiset ulkoilusäät; lumisina rumemmatkin maisemat kaunistuvat. 

Lumi ja aurinko (siellä jossain)

Hiipiviä oivalluksia

Tällä viikolla on treenattu varmaan ylikuntoon saakka. Agilitya, tokoa, agilitya, doboa, tokoa, rally-tokoa, tokoa, hakua, agilitya.

Viiru meni keskiviikkona Sisukkaan muutaman kerran dobo-kurssille. Aloitettiin rauhallisesti, ja tykkäsimme molemmat paljon - Viirun tunne näkyy kuvassa.

Viikon varrella Pikillä oli ratatreeniä Sisukkaassa, kiersimme kepit ja puomin kaukaa. Ekassa setissä Piki oli vähän hukassa, kun viereisen kentän innokas ja äänekäs treeni häiritsi. Muutamaan kertaan on muissa yhteyksissä keppitraumaani ja Pikin kymmenennen keppivälin syndroomaa tökkäisty, ilman suurempaa edistystä.

Rally-tokossa Piki suorastaan loisti, kun tehtiin putki-kierto-erottelua. Luulin ettei Piki pysty siihen lainkaan, koska putken imu on niin vahva. Mutta Pikilläpä oli korvat höröllään ja jopa pelkistä sanallisista vihjeistä se valitsi oikean tehtävän. Hyvä Piki!

Perjantaina pidettiin ekstratokotreenit, jossa Viirun, Polan ja Hakin kanssa harjoittelimme koreografiaa ensi lauantain joulunavauksen tokonäytökseen ja totutimme nelijalkaisia ohjaajien tonttulakkeihin ja esteiden joulukoristeisiin. Koirille olisi myös luvassa joulukaulukset. Pitäisi vielä keksiä jouluinen noutoesine ja kiertotötterö.

Aurinko!

Viikon kruunasi lauantain auringonpaiste, kelpitoko ja tollerihaku. Ihana oli nähdä Nuuskua, Rapsua, Zorroa ja Elenaa. Ja aikuiset olivat ihan liekeissä hakuradalla, eikä kenellekään koirista ollut epäselvää, mitä täällä tehdään. Wannabetkin olivat hyvin kartalla. Viirulla ainoa kysymys oli, miksi jo lopetettiin. Mahottoman kiva tapa viettää aurinkoinen marraskuun iltapäivä :)

Taustalla hakualue, keskilinjana polku

Kelpitokossa koulutti Eeva Ylinen. Hiipivien oivallusten treeni. Johdonmukaisuutta omaan käyttäytymiseen ja varsinkin vihjesanoihin ja palkkaamiseen. Pikin kanssa jatkettiinkin palkkaamisen miettimistä, tai minähän sitä olen viime ajat miettinyt. Luopumiseen ei ole poppakonstia, kärsivällisyyttä vain. Pienien haasteiden joukosta löysimme ison aarteen: Pikin "luontaisen" sosiaalisen palkkautuvuuden. Palkkana voi olla riemastuminen ja riekkuminen, ehkä hellä töniminen. Mutta ei päällekumartuminen ja plätkyttely. Pitäisikö opettaa, että saa hyppiä vasten? Mutta tässä ei saa käyttää palkkasanaa, josta yleensä lentää lelu tai tipahtaa nami! Leikin lopuksi voi ottaa leluleikin, tai voi tehdä pienen tehtävän, jonka jälkeen palkkavihjesana ja aineellinen palkka (lelu tai nami). Se pitää miettiä, tuleeko lelusta liikaa kierroksia.

Viirulle on hyvä opettaa tekemisen jatkamisesta kertova nostattava vihjesana, joka kertoo myös että palkka on tulossa - vihjeen vihje. Jos normimeininki on jes-palkka, opetetaan odotusta lisäävä vau-jes-palkka. Kun on tarpeeksi harjoiteltu, joskus treeneissä ja varsinkin kokeessa riittää hyvään fiilikseen jo pelkkä vau!

Viiru harjoitteli myös tekemisen meininkiä. Tässä niin näen meidät kuusi vuotta sitten Jakokosken koulun kentällä Mari Connellin BH-kurssilla. Käytä lelua, toimi napakasti, älä vaihda lelua namiin, irrota ja nappaa se koiralta, jatka treeniä. Ihan eri ilme kuin irrotusneuvotteluiden tai naminvaihdon jälkeen. Eli Viirulle, kohta 8 v, opetetaan lelusta irrottaminen. Koira sivulle, kapulan heitto lähelle, palautus sivulle (tänään sivulle palauttaminen oli vaikeaa), kapulan heitto lähelle, jes heti kun koira nostaa kapulan, lelulle, irrotus, kapulalle, nosto, jes, lelu jne. mietin, että tätä voisi metalliinkin kokeilla - mutta ehkä pienen pitämisen jälkeen?

Viiru onnittelee kolmosluokkalaista Arraa!

Lisäys 18.11.: Tokon viikkotreenissä oli neljä ruutua, joista jokaisessa harjoiteltiin yhtä asiaa: vauhtia, ohjaajan erilaista sijoittumista, paikkaa eri suunnista, seisomisen ja maassaolon kestoa. Kekseliäs treeni! Tuli tunne, että Viiru tietää ruudun ja paikan siellä.

A room with a view

Tälle päivälle oli koiratapahtumaruuhkaa. Aussieagilitymestaruudet olisivat olleet jossain kaukana lännessä, omat agilitykisat pidettiin Pärnävaaralla. Valitsin NOMmit eli palveluskoiralajien Pohjoismaiden mestaruuskisat, jotka pidetään täällä! Vuoden tauon jälkeen maastoon ukoksi. Tänään en nähnyt kovin paljon kisasuorituksia, toivottavasti huomenna enemmän. Henkeäsalpaavaa osaamista, yhteispeliä, luottamusta, hallinnan ja itsenäisen työskentelyn tasapainoa. Ja hyvää kuntoa koiralta - rata oli raskas. Itku meinasi päästä, kun katselin 9-vuotiaan ruotsalaisen labbisrouvan työskentelyä - niin hienoa.   

La klo 5.15: Ei rahan takii, ei ees oman koiran takii, vaan rakkaudest lajiin.

Ja kyllä metsässä on ihanaa. Ja sieniä, enemmän kuin koskaan.

Nuku päivä ulkona: a room with a view

Muuten harrastamista ovat haitanneet syksynaloitusflunssat, noidannuoleni työt ja talkoilu. Piki kävi viime viikolla Sisukkaan nollaratatreenissä. Treeni kutistui yksittäisten esteiden treenaamiseksi, ei edes irtoamiseksi koska liikuin ja pysähtelin hassusti. Tällä viikolla agilityn viikkoryhmässä oli ihanan helppo rata - paitsi Viirulle vaikea, koska siellä oli mahdollisuus mennä väärään putkenpäähän. Katrin kanssa saatiin onnistumaan Pikille kääntyminen puomilta - aika jäätävän hieno. Kepeistä jää viimeinen väli pujottelematta kun liikun. Hyvän mielen treenit.

Samoin kahdet perjantaitokot on menty hyvällä fiiliksellä - kunpa vain muistaisin, mitä tehtiin, ja opittiinko jotain. Ainakin Viiru pysyi hämmästyttävän hyvin jopa seisomassa, vaikka sitä häirittiin nameja viskomalla, hihnasta vetämällä ja kyljestä tönimällä; Piki selvisi hyvin istuma- ja seisoma-asennossa ainakin namien heittelystä. Eilen katsottiin Jennin kanssa Pikin seuraamista: kokeiluun etäpalkan ja muun luopumista vaativan yhdistäminen siihen, että palkka tuleekin minulta? Ruudussa Piki keksi aluksi jumittaa oikeaan etukulmaan. Katso sinne, minne haluat koiran menevän.

Se pätee myös Viirun ruutuun. Ruudut olivat hitaita, mutta muuten hyviä. Olikohan Viirulla jonkin pikku vaiva? Tai sitten se ei tykännyt, kun taas aloitettiin metallinoudolla.  

Blogger ei enää lähetä sähköpostiviestiä uusista kommenteista. Senkö takia pari bloginpitäjää ei ole edes julkaissut säkenöiviä kommenttejani, saati vastannut kommenttiini?

Yksi liike oikein

Agilityssa oli omatoimitreeni, ja suunnittelimme Marin kanssa radan jo paikalla oleville esteille. Ratamme oli helpohko ja tukevasti mukavuusalueella, eli kivaa oli.  Polvenikin on lähes parantunut. Pikin rata pysähtyi aina kepeille ja kontakteille; se ei vielä osaa niitä radan osana. Keinua se ei erota puomista, mutta ei myöskään pelkää keinun liikettä eikä ääntä. Pitää tehdä loppuosaa erikseen. A meni kuulemma kolmella loikalla, joista kaksi osui kontakteille. Huoh. Puomi menee hyvin, jos Piki saa kunnon vauhdin.

Sunnuntailounas ulkoruokinnassa

Perjantaina olin työmatkalla emmekä päässeet tokoon, vaikka olisi ollut ohjattu kerta. Sen sijaan kuokimme Viirun (ja vähän muidenkin) kanssa torstaina treenissä, jossa oli tarkoitus jäljitellä koetilannetta tokon SM-kisoista. Rakensimme kolme kehää vähän epätasaiselle nurmikolle (epätasaisuus ei ollut sitä jäljittelyä). Kunkin luokan liikkeet tehtiin liikkuroituina yhtaikaa kolmessa kehässä. Pyrimme myös käyttäytymään mahdollisimman kokeenomaisesti.

Tokotreenin jälkeen virkistäydyttiin nuuskimalla ja uimalla.

Viirun kanssa emme ole paljon edistyneet maaliskuisen kokeenomaisen treenin jälkeen. Lisäksi Viirulle olivat häiriöitä nurmikko hajuineen ja ehkä vähän liikkuri-Sirkku, muut kehät olivat sille yhdentekeviä. Vain yksi liike onnistui todella hyvin, tunnari. Ruutuun Viiru lähti innokkaasti, mutta kun olisi pitänut pysähtyä, nenä vei ja korvat vain heiluivat. Toisella yrityksellä hämmentynyt eukkonen teki ennakoivan eteenomenon. Ohjatussa ei kapula löytynyt kiinnostavan hajuisesta ruohikosta. Nouto tehtiin oikein metallilla, jossa oli vähän maalarinteippiä. Myönteistä oli, että Viiru näyttää tosiaan ymmärtäneen, että metallikapula pitää tuoda. Kokonaisuutena oli hirmu kivaa. Heinä- ja elokuussa on tulossa vielä samantapaiset treenit.

Vanhat kaverukset katulenkillä metsän hyttysiä välttelemässä.

Puutteita oli osaamisesta ja tekniikasta lähtien mielentilaan ja hallintaan saakka. Viiru vain humputteli menemään innoissaan. Kaikesta huolimatta ilmoittauduin eilen tokokokeeseen, ettei kokeeseen meneminen ja treenailu jää jatkuvasti vain aikomuksen asteelle. Tilasin myös uudet ohjatun noudon kapulat ja painavat ruutumerkit, ettei jää välineistäkään kiinni.

Apukoirakkona tehtiin myös osa EVL:n paikkista. Kun olen sen verran jännittänyt pk-tottiksen paikallaloja, en jaksa suhtautua tarpeeksi vakavasti tokon paikkiksiin - vaikka pitäisikin.

Facebookissa pohditaan, miksi hakukokeisiin ei riitä osallistujia. Yksi syy on tietysti alkukesä, mutta varmasti on lukuisia muitakin tekijöitä. Tavoistani poiketen osallistuin keskusteluun. Kerroin, että lopetin haun, kun ”väline” ei ollut sopiva harraustuksen yhteen yksityiskohtaan eli metrin esteeseen. ”Välineestä” en luovu, vaan mieluummin harrastuksesta. Toisten mielestä väline (koira) tulee valita lajin mukaan (toisaalta olenhan minäkin valinnut agilityyn ja hengailuun sopivia koiria...)

Hakumetsässä liikkumista ja ihmisiä koirineen on ikävä, varsinkin kun kuulee juttuja hyvistä treeneistä. Eivätkö ihmiset mieluummin voisi kirjoittaa näin: Piilolla oli kauheesti hyttysiä, kotiin metsästä pääsi puolilta öin, ensin rataa tallattiin kaksi tuntia, juuri satoi rankasti kun oli oman koiran vuoro, toisen koiran ohjaajan mielestä et osaa leikkiä oikein, omat palkat eivät kelpaa omalle koiralle, lopuksi auto juuttui kantoon...

Onnellista uutta vuotta!

Uudenvuodenaattoaamuna Piki kävi agilitytreeneissä. Rata oli mukavan suoraviivainen, ja kokeilimme myös ensi kertaa keppejä radalla. Heidi oli suunnitellut meille ihan oman vaihtoehdon :). Kepeissä oli vielä neljä ohjuria. Suoraan mennessä Piki löysi kepit, mutta avokulmasta ei ensimmäisillä kerroilla. Miksi kääntyä kepeille kun suoraan jatkaessa odotti kenkävaras-Pikiä herkullinen varsikenkäpari? Kotiläksyksi saimme (taas kerran) ne hieman haastavammat kohdat: päärynän harjoittelu, takaakierrossa hypyn yli tuleminen (Piki lähtee hyvin takaakiertoon, mutta sen myös pitäisi hypätä ilman ylimääräistä apua).

Valotulitusta ilman pauketta

Vime vuonna kirjoitin (Paluu tulevaisuuteen): Nyt on helppo tehdä tavoitepäivitys. Ei tarvitse kuin kopioida viimevuotinen ja vaihtaa kutonen seiskaksi. Tämähän tulee vuosi vuodelta helpommaksi, nyt vain linkki edelliseen kirjoitukseen ja vaihdetaan seiska kasiksi :)

Vuonna 2017 joissain ACEn kisoissa päätin jo lopettaa Viirun kanssa agilityn, mutta ihan samalla hetkellä tuli tieto pikkumaksiluokan mahdollisuudesta. Siihen se päätös kariutui, varsinkin kun Viiru joulukuussa mitattiin pikkuiseksi. Päätin myös lopettaa pk-harrastuksen, vaikka jäänkin sitä kaipamaan, ja monia ihmisiä myös. Pahasti jäi hampaankoloon, kun emme varhaisen lumentulon vuoksi päässeet yrittämään hausta voittajaluokan koularia - koska ikuisena yltiöoptimistina ajattelen, että olisimme rimaa hipoen HK3-tittelin saaneet. Jos joku ensi vuonna näkee minun hengaavan metrin esteen likellä tai hamuavan kahden kilon kapulaa, köyttäköön ja vieköön pois.

Pikin kanssa mennyt vuosi näytti, että olen liian laiska mejäilemään (ainakin kun ykkösmotivaatio metsässä oli pk-haku). Yritetään päästä nose workia kokeilemaan - se ei vissiin ole niin aikaavievää eikä vaivalloista, eikä ole itikoita eikä räntäsadettakaan. Agilityssa voitaisiin pääsiäisikisoissa mennä hypärille, jos en olisi vekottimena. Mutta viimeistään Agiråkissa sitten räjähtää Piki-energia Mehtimäellä. Pakkohan se on mennä, kun kotoa pääsee kävellen isoihin kisoihin!

Ja ne tokotavoitteet voi tosiaan lukea kahden edellisen vuoden tavoiteluetteloista.

Lisäys 1.1.2018: Päätin myös viime vuonna, etten osallistu enää erillisiin, maksullisiin koulutuksiin, enkä ainakaan koiraleireille. Vaan käytän ainakin osan säästyvästä ajasta siihen, että harjoittelen vaikka tokoliikkeitä aikaisempien koulutusten opeilla, omilla ideoilla höystäen. Päätös ei ole ihan pitänyt, ja voisin ehkä pehmentää muotoon: Harkitsen tarkkaan...

Tuikku lumimurheeseen

Lunta tuli vielä alkuviikosta lisää ja pakkasta piteli. Koko viikon kyttäsin Kiteen sääennustetta: sulaako lumi lauantaihin mennessä? Pahalta näytti: jos sulaa, niin aikaisintaan sunnuntaiksi. Eikä voinut viikon varrella juurikaan iltaisin lumessa ja pimeydessä tehdä "viimeistely"treenejä (lue: paniikkitreenejä): A-este oli lumen alla, muita liikkeitä haittasi varsinkin liukkaus.

Torstain ohjattuihin agilitytreeneihin emme päässet työmatkani vuoksi. Viikonloppuna onkin Tuulia Liuhdon koulutus.

Perjantaina tuli hyvissä ajoin tieto hakukokeen perumisesta. Kummallekin eukkoselle oli varattu aika fysioterapeutille. Kokeen perumisen vuoksi vaihdettiin niin, että jumikas Viiru saikin pidemmän käsittelyn ja Pikille varattiin puolen tunnin totuttelu. Viirulle otettiin vielä uusi aika, jumeja oli sen verran. Pikilläkin oli hieman selässä. Kun Viirua hierottiin, Piki kiemurteli, hosui, huitoi ja pusutteli. Kun Pikiä hierottiin, Viiru istui toteemipaaluna ja Piki kiemurteli, hosui, huitoi ja pusutteli.

Illalla mentiin sinipekoniseurassa (Piki, Laku-veli ja Nero-pikkuveli) tokoryhmän omatoimitreeniin. Koska eukkoset olivat juuri käyneet fyssarilla, yritin valita vähiten kiihkeät ja vähiten jumittavat liikkeet, ja päädyin tunnariin ja ruutuun. Kyllä ne muisti. Kummankin kanssa pitää edetä.

Tuikku murheeseen.

Hakua ja esineitä lumisateessa

Koko päivän satoi lunta, mutta se ei vielä maastotreenejä estänyt. Viirun hakusuunnitelmassa oli yksi tyhjä ja löytöjä erilaisilla ilmaisuilla. Maalihenkilö ei kuitenkaan löytänyt kutosrastille, eikä Viiru ukkoa kahdella lähetyksellä (ties missä ukko luurasi, vaikka alueen ulkopuolella). Onneksi olin sen verran nokkela, ettei jääty pistoa hinkkaamaan vaan siirryimme toiselle puolelle, josta viimeinen ukko löytyikin. Suoria pistoja, hyviä onnistumisia :)

Kellojen siirto talviaikaan aiheutti sen, että aurinko laski jo neljältä. Ehdimme kuitenkin tallata vielä esineruudun, ja Penni ja Viiru etsiä kolme esinettä kumpikin. Toisella sivurajalla oli kaksi esinettä peräkkäin, ja toisella (takakulmassa) yksi. Luminen maa ja lumisade taisivat tehdä etsinnästä erilaista, mutta hyvin Viiru työskenteli ja toi esineet.

Piki oli onnellinen tallaaja tuttujen ihanien ihmisten kanssa.

Eukkosten aktiiviviikonloppu

Vaikka osallistuimme Patchcoat-kokoontumisajoihin vain agilityn verran, lauantaipäivä oli silti täynnä koiramaista puuhailua, tai ainakin tuntui siltä. Ennen agilitya oli ajatuksena hieman tottistella ja pitää ampumistreenit, mutta siihen ei riittänytkään aikaa.

Agilitytreeneissä oli porukkaa laidasta laitaan: pentuja ja nuoria koiria, jotka eivät olleet nähneetkään esteitä, harrastavia pentuja ja nuoria koiria, mölli-Pikseli ja kaksi kilpailevaa siskosta Valo ja Viiru.

Ratapiirrokset: Heidi Hirvasoja-Korkee (kilpailevien radan idea Marc Martin)

Kilpailevien muistipelissä meinasi itku päästä alkuun. 2- ja 3-hypyn välistäveto ei omin keinoin onnistunut, mutta Heidin neuvomalla japanilaisellapa pelitti, samoin 5- ja 6-hypyillä. Pitäisi siis ottaa japsi käyttöön (samoin kuin vastakäännöt - mutta se ei tullut tästä treenistä. Takaakiertoihin lähetykset epäonnistuivat taas, ja kouluttaja suositteli suullisen käskyn opettamista. Muut osiot teimme pätkissä, eivätkä ne olleet niin tuskallisen vaikeita kuin välistävedot. Kekseliäs rata, jossa olisi kiva kokeilla erilaisia ohjauksia ja sijoittumisia.

Välipiristykseksi teimme Viirunkin kanssa aloittelevien humputtelun, jossa sielläkin sain aikaan epäsujuvuutta kiirehtimällä 10-hypyltä loppusuoralle ilman kunnollista lähetystä hypylle. Piki veti huippuhienosti. Ehdin tehdä persjätön 5- ja 6-hyppyjen väliin, kun en jäänyt tuumailemaan. Varsinkin Piki kannatti hakea putkesta 7 ja rytmittää jatkoon. Loppusuoralle irtoamista Piki ei vielä osannut. Nyt pitää kysellä treeniseuraa koko kentän mittaiselle suoralle, jossa koiraa ohittaa ohjaajan ja pinkoo maaliin. Pikin pitäisi useammin päästä tällaisille radoille; kilpailevien treeneissä se joutuu vääntämään vaikeita kuvioita lyhyissä pätkissä (koska kohta tulee jo kontaktieste vastaan). Mutta en vain jaksa ajella hallille joka ilta treenaamaan koiria erikseen.
 
Olipa hyvän mielen treenit! Viirun lapsista mukana olivat Arra, Petja ja Nemo, jonka näin ekaa kertaa. Komea poika :)

Talvikaudella treenaamme tokoa myös Kontiorannan hallissa. Nyt myöhästyimme, kun piti tietysti katsoa Nemon agilitytreeni ensin. Pikillä oli seuraamista ja paikkamakuu. Herkästi se rupeaa piipittämään. Viiru tutustui kahden kilon kapulaan, osasi jäävät, pysyi paikkamakuussa, kun olin henkilöryhmässä. Jättikalikasta Viiru tuumasi aluksi, että sitä voi pitää ja sen voi noutaa - mutta ei, ei voi siirtyä juoksusta eikä edes kävelystä istumaan kapula suussa. Vaikka millaisilla herkuilla olisi houkuteltu.

Mitä se emäntä on taas keksinyt? Pitäisikö tätä kantaa yhdessä?

Nyt pitää varoa, etten paineista Viirua niin, ettei se kohta nouda yhtään mitään. Ehkä teemme vauhtinoutoja niin, että kapulan hakemisesta seuraa sellaiset bileet kuin Viiru olisi Miss Universumina saanut Nobelin palkinnon Oscar-gaalassa jouluaattona. Riittäisikö se?

Sunnuntaina hakuiltiin. Viiru etsi innokkaasti ja meni suht sinne minne lähetin. Kahdella ensimmäisellä ukolla ei palkattu. Kokeen jälkikaikuina se ennakoi sivulletuloja. Yhdellä ukolla se oli niin sinnikäs, että vasta kävelyni poispäin sai sen palaamaan ukolle. Ensi kerralla suoria pistoja ja ilmaisun vahvistamista (taas).

Molemmat askartelivat. Viiru suolisti Ankka Vankan ja Piki nakersi Pomppaansa. Eikö sille vieläkään voi jättää autoon mitään päälle? Koirien erilaisista ilmeistä näkee, kumpi välittää minun sanomisistani ja kumpi tietää "Rakastat mua kuitenkin!"

Kätevien Eukkosten ratkomis- ja ompeluseura

Pikin juoksukontaktikurssi jatkui. Vaikka emme ole kovin paljoa peruutelleet laatikkon, Piki osasi kuitenkin peruuttaa puomille. Sitten päästiin jo juoksemaankin puominpalasta. Se meni Pikillä oikein hyvin, vaikka Piksutti ottikin minun liikkeestäni häiriötä.

Kuva: Jani Hiltunen

Hakutreenien vuoksi emme päässeet Viirun lasten synttäreille Patchcoat-päiville. Mukana olivat Tuisku, Petja, Arra ja Nemo. Huomenna lapsoset täyttävät vuoden :)

HK2 Viiru

Tästä se lähtee! Viirun viimeinen (tai toiseksi viimeinen?) palveluskoirakoe. Julistan viimeisyyden somessa, jotta en emmi ja ajelehdi treenistä kokeeseen ja kokeesta treeniin.

Tottikseen kuvittelin lähtevämme hyvällä fiiliksellä, mutta se olikin aika kamalaa. Mutta pysyimme reippaina. Seuraamisessa Viiru seilasi pituus- ja leveyssuunnassa, osasyynä ehkä kuitenkin ampuminen ja estenoutojen odotus. Uutena höpsötyksenä tuli istumisen sijasta seisomaan jääminen, mutta Viiru varmaan huomasi virheen, koska minun kääntyessäni se oli jo pyrstöllään. Henkilöryhmässä Viiru karkasi emänsä emännän luokse. Huoh. Olisi pitänyt kierrellä eri järjestyksessä. Esteet Viiru ylitti yhteen suuntaan. Eteenmeno oli ihan huippu, mutta taas pelästytin eukkoparan hirveällä rääkymisellä MAAHAN! Olin luullut, että Viirulle sosiaalinen palkka on merkityksetön, mutta tänään huomasin, että olemme muuttuneet. Saimme 76 pistettä, mihin olin tyytyväinen (70 on tuloksen raja).

Taukoillaan.

Esineruutu oli melkoisen täydellinen: kaksi lähetystä, kaksi esinettä, yksi minuutti. Hakuradalle mennessä alkoi jännittää. Aikuinen nainen, kahdeksan lapsen äiti, jolla on kirsu kuonossa, näytti tietävän, että minulla ei ole hajuakaan ukkojen lymyämispisteistä. Toisin kuin tavan treeneissä, jossa tiedän, missä ukot ovat. Eli turha on eukkosen lähteä sinne, minne pyydän, tai turha tulla, kun kutsun. Ihan omaa nenää kannattaa seurata. Luotin sitten koiraan. Onneksi tällä strategialla kaikki ukot löytyivät, mutta päänsilitystä ei tietenkään tullut työskentelypisteissä. Olivatkohan tyydyttävät? Hallinta oli hukassa (toisin kuin treeneissä), ja tuomarin mielestä ilmaisut olivat katkonaiset (vaikka minusta haukku oli normaalia). Radalla tuntui, ettei tästä tule mitään, mutta voi sitä onnen tunnetta, kun kolmas ilmaisuhaukku alkoi kuulua. Älä vain lopeta haukkumista, vaikka muuttolinnut kaakattavat yllä! Samanlainen onnenhetki kuin Topin kanssa mejäkokeessa, kun kaadolle saapuessamme tajusin, ettei tuomari ollut sanonut koko jäljen aikana mitään - loppukiitos riitti.

Esineruudusta tuli täydet 30 pistettä ja henkilöetsinnästä 150/170 pistettä. Yhteensä saimme 256 pisteellä kakkostuloksen. Hyvä Viiru! Kokeessa oli taas lämmin ja auttavainen tunnelma kisaajien kesken, järjestelyt olivat erinomaiset, sää siedettävä (kunhan oli toppa- ja sadevaatetta mukana). Kymmenen koiran hakukoe on pitkä päivä talkoolaisille, iso kiitos heille!

Valoa Ilosaaressa ja muuallakin

Sunnuntaina pidettiin hauska hakutreeni: kuusi löytöä, hyvillä palkoilla. Loppuherkuksi otettiin iso ankkalelu. Jospa se olisi yhtä hyvä kuin possu?

Ensi kertaa elämässäni ymmärsin, että nuo vaatimattomat roska- tai myrkkysienen näköiset sienet ovat ehkä suppilovahveroita. Minna vahvisti määrityksen - ja kylläpä sieniä riitti, koko hakuryhmälle. Ihanasta syysmetsästä kiiruhdimme herkkuaterian kautta Pikin juoksukontaktitreeniin. Sielläpä ei juostu eikä tehty eikä otettu kontaktia, vaan peruutettiin. Kotiläksyksi tuli peruuttamisen opettelu, ja vieläpä laatikkoon. Saa nähdä, onnistuuko ensi sunnuntaihin mennessä.

Nyt on pimeää aamuisin ja iltaisin. Olen opettellut nauttimaan loppukesästä ja syksystä, nyt pitäisi vielä ottaa pimeys haltuun. Haimme illan valoterapiaa kaupungilta. Remontoitu Ilosaari onkin valosaari.

Valoa Ilosaaressa

Huomenna perjantaina oli tarkoitus ottaa ilon kautta -tottistreeni, mutta torstai-iltana en voinut vastustaa kiusausta, kun kaverit pyysivät tottistelemaan Kulhon kentälle. Taitojen puolesta ei voi mennä kentälle takki auki Kattokaa, mitä me osataan! mutta ehkä fiiliksen.

Viirun kokoinen kalikka

Treenipaltsuja

Valmistaudumme talveen. Olen keskittänyt harrastamista Joaan, ettei viime vuoden kaltainen treeni- ja talkoouupumus iskisi (sellainen oli viime vuonna vaikka Viiru oli äitiyslomalla pitkään). Tällä viikolla oli Naksuttajat-tokoryhmän palaveri, samoin torstain agilityryhmän palaveri. Kummassakin on kumpikin koira, mutta agilityssa ajattelin keskittyä enemmän Pikiin ja tokossa Viiruun, mikäli ryhmän luonne vain soveltuu. Maltan tuskin odottaa!

Lokakuun lopussa alkaa myös lauantain tokovuoro Kontiorannan hallissa. Siitäkin palaveroitiin Facebookissa. Ihmeellistä, en tunne etukäteen kaikkia ryhmäläisiä. Jännää.

Tiistaina Josepan vuorolla käytiin Kulhon kentällä. Viiru ei enää(?) sekoita jääviä, välillä se teki sitäkin. Hyppyä ei ollut, ei myöskään ampumista. Viirun A-este meni hieman avustettuna kumpaankin suuntaan. Saimme paikan 14.10. kokeeseen. Mitä pitää vielä treenata?

Sitten piti vielä sotkea tarjoutumalla Joan hallibileisiin tokonäytökseen, johon ei lopulta ollut hirveä osallistujatunku. Tänään kokeiltiin, mitä näyttävämpiä tokoliikkeitä Viiru osaa. Ruutu ja pk-eteenmeno menevät Viirulla sekaisin - eihän se yhtään haittaisi, jos ei olisi hakukoe tulossa. Ohjattu nouto oli hieno. Tunnaria ei kokeiltu. Luoksetulon, jäävät osaa. Ehkä sinne bileisiin ilkeää mennä, jos ei vain flunssa kovin pahene. Piki osasi kepit.

Suopursu, kohtalomme

Ohjaajan väsymystä, toipilaisuutta ja varjeltavaa haavaa uhmaten suuntasimme hakumölleihin. Kun kerran on ilmoittauduttu ja kun kerran järkätään. Satoikin vielä. Ja ratakin oli vaikea: maaston muoto, kasvillisuuden rajat, ojat, ryteiköt  - ja ne hiivatin suopursut! Rupesin jo miettimään, oliko yhden kerran suopursutreenionnistuminen seurausta siitä, että tuolloin ukko oli niin mieluisa. Taas oli sama lempihenkilö radan lopussa (nyt ei tosin suopursuissa), ja Viiru hinkui tuolle ukolle radan puolivälistä saakka.

Ykkönen löytyi hyvin, ja tuli ilmaistuksi ok (hieman Viiru ennakoi). Muutkin ilmaisut olivat hyvät. Seuraavaksi löytyi samalta puolen radan lopusta kolmonen (jolle Viiru sinnikkästi yritti jo aiemmin). Toisen puolen oja-ryteikkö-suopursu-tureikkoon Viiru ei uponnut ollenkaan. Saan varmasti ottaa omaan piikkiini huonot lähetyspaikat ja huolimattomat lähetykset.

Kauheeta säätämistä. Lisämaustetta toivat vielä radan etureunan tuntumassa metelöineet mölleilijät ja talkoilijat sekä muut poukkoilijat ;)

Lopuksi nostettiin vielä erikseen suopursu-ukko. Siinäkin tarvittiin lähetys poikineen. Ja sössin vielä tilaisuuden opettaa koirallekin jotain. En suinkaan lähettänyt oikeasta paikasta niin, että Viiru olisi löytänyt ukon suoran piston päästä. Vaan niin että Viiru joutui kaartamaan taaksepäin. Melkoisen poikki oli pikkueukkonen radan lopussa.

Harmitukseni alkaa hieman helpottaa. Omaksi läksyksi (taas) radan luku, lähetyspaikat ja lähetykset, koiran juottaminen etukäteen ja radalla. Onneksi keritään vielä yhdet treenit pitää ennen koetta: suora pisto vaikka yli ojan! Mutta eiköhän Viirulla ehdi vielä juoksukin alkaa... tai ehkä emme mahdu kokeeseen tai unohdan ilmoittautua siihen.

Piirinmestaruuksista vielä, nyt hakuilua ja agilitykuvia

Eilen löydettiin perjantaiolo ja sisäinen rauha metsästä. Metsässä vietettiin lauantaikin.

Aamulenkki käytiin Tukholminlammilla ja nähtiin pitkästä aikaa Josi-tolleri. Kohta Piki pääsi tallaamaan piirinmestaruushakurataa ja minä maalimieheksi. Lopulta metsään tuli vain yksi haku- ja yksi EK-koira. Olin hakukoiralle niin ahtaassa laatikossa, että lihakset löivät loukkua jo hyvän aikaa ennen kuin koira löysi minut. Hyvä että löysi :) Kokeen jälkeen treenasimme talkoolaisporukalla. Viirulla oli voittajaluokan rata lisättynä neljännellä ukolla. Alun turreikkoon tuli kaikkea muuta kuin suorat pistot, mutta valitettavasti tiesin, missä ukot luurasivat. Kaikki ukot löytyivät hyvin, viimeinen 300 metrissä vaati useamman lähetyksen. Viru ilmeisesti humpsahti suo-ojaan ensimmäisellä lähetyksellä, ja kesti aikansa ennen kuin se punnertautui sieltä pois. Samasta kohdasta ei tehnyt mieli mennä uudelleen. Ensimmäinen ukko ei palkannut, seuraavalla Viiru pienesti ennakoi hallintaantuloa, kolmannella maalimies palkkasi itsekseen ja viimeisellä minun luvallani. Kyllä tuli Viirulle kehuja, ja minäkin kuulemma liikuin rohkeasti :)

Kun olin maalimiehenä, puretin käteni leikin tuoksinassa (ei siis ollut koiran eikä koiranohjaajan syy - ei kenenkään). Saatiin haava putsattua ja laastaroitua metsässä, joten jatkettiin vielä Minnan kanssa esineruutun.

Onni on mies, joka huolehtii auton ensiapulaukun päivityksestä <3

Viirulla oli kaksi esinettä peräkkäin kummallakin sivurajalla, Ensimmäisiä piti haeskella pitkäänkin, seuraavat löytyivät ja palautuivat nopeasti, hiusharjakin. Minna kehotti lähettämään ruutuun samoin kuin ukollekin, eikä vain antaa juoksennella ruudussa.

Pikkuisen vielä käveltiin. On ne herttaisia: kysyvät aina lupaa uimiseen. Nyt lupasin ymmärtämättä kysymystä, mutta sieltähän tyytyväiset tytöt löytyivät suo-ojasta.

Aiemmin viikolla käytiin Josepan tottiskimppatreenissä. Porukkaa oli paljon, tulin myöhässä ja ehdin hermoilla, että pimeä laskeutuu ennen meidän vuoroamme. Päästiin kuitenkin tekemään, ja nyt Viirulle näyttää auenneen metrinen hyppynouto haluamallani tavalla. Ja taas voi naureskella minulle, kun hämmästelen, että treenaaminen tuottaa tulosta.

Pk-lajien paha karma ilmeni myös tottistreenissä. Kapula hajosi lainakäyttäjällä. Yritetään liimata. Pitäisikö vain ymmärtää, etteivät pk-lajit sovi meille? Lelut pissataan, kapulat hajoavat, kädet purraan.

Tässä vielä kuvia viime sunnuntain agilityn piirinmestaruuksista:

Kuva: Janika Naukkarinen

Kuva: Janika Naukkarinen

Kuva: Janika Naukkarinen

Läheisriippuvainen Kittteellä ja itseriittoinen hakumetsässä

Kuvituskuvana pitäisi olla Piki lampailla, mutta sen sijaan kaivoin arkistojen kätköistä Sirkun ottaman kuvan Patchcoat-leiriltä Sanni Runtin luota kesällä 2013. Piki oli torstaina Hjerppen Pian luona paimentamassa Miimin kanssa. Läheisriippuvainen ei kuitenkaan paimentanut, koska lampaita eo saanut pölläytellä, koska minä olin aidan takana ja sitten menin piiloon ja koska Pia ei päästänyt Pikiä Miimin helmoihin. Kuten Pia sanoi: Miimi on ihana, mutta sinä olet vielä ihanampi. Kun Viirun elämäntehtävä on tehdä yhdessä ja palvella, Piki omistautuu lähellä olemiselle ja läheisten ylitsevuotavalle rakastamiselle. Tältä syksyltä paimennukset taitavat olla ohitse.

Kuva: Sirkku Kouki

Viirun lapsista kaksi, Arra ja Petja suorittivat paimennuksen taipumuskokeen.

Kittteen reissuun sisältyi myös kiva kimppalenkki Pamin, Petjan ja Arran kanssa. Viirun mielestä lapset käyttäytyivät siivosti, joten niitä ei tarvinnut kurmottaa. Sen sijaan äitee meni väliin suojelemaan Arraa Pikin nokkimisyrityksiltä.

Mökillä perjantaijuomat nautittiin näin isoista astioista.

Mökin tienoilla suorastaan kompastelimme mustiin torvisieniin, kantarelleihin (huom, kielipolliisi, vain yksi t!) ja haperoihin. Vattujakin oli vielä, samoin hyttysiä ja ekaa kertaa polttiaisia. Sen sijaan hirvikärpäsiä olen kaivellut kuontalosta vain kaksi.
 

Tyyntä, hiljaista ja rauhallista. Sauna lämpeää.

Sunnuntaina saatiin koolle pienet kolmen koirakon hakutreenit. Muutenkin pääsimme helpolla: valtasimme juuri treenit lopettaneen toisen hakuryhmän alueen. Hieman arvelutti suorapisto- ja risteilytreeni, kun meillä ei ollut käytössä Minnan selkeitä numeroituja kreppejä. Mutta maalimiehet panivat parastaan ja olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja harjoitus onnistui täydelliseti. Suorat pistot, yliheitot, ilmaisut. Ensimmäisellä, toisella ja viimeisellä seitsemännellä Viiru haukkui, kunnes tulin paikalle ja vielä sen jälkeen; muilla lyhyet haukut ja vapautus.  Ensimmäiselläkään ukolla Viirulla ei ollut ajatusta ennenaikaisesta sivulletulosta :)

Täydellinen treeni viime kertojen säätämisten jälkeen. Pieni porukka, mutta ei se määrä vaan se laatu.
Sadekin hiljeni ja lakkasi alkuillaksi. Anin ja Utun kanssa käytiin vielä lenkki. 

Pois alta risut ja männynkävyt, hämähäkinseitit ja suopursut

Tällä viikolla on jo liian pimeää iltahakutreeneihin. Viime keskiviikon hakutreenit pidettiin sateisessa ryteikössä ja soisessa maastossa. Päästiin kokeilemaan, haittaavatko suopursut Viirua, kuten olin ajatellut. Eivät haitanneet. Kun lähetin Viirun ykköselle (jossa oli ukko), se lähti kaartamaan ennen aikojaan. Kun koiraa ei näkynyt ei kuulunut, aloin huhuilla. Eipä ollut vaikutusta; hetken kuluttua alkoi haukku kaikua kaukaa, melkein radan lopusta suopursujen keskeltä. Tämähän olisi kokeessa lähes painajainen. Onneksi päästiin sitä nyt harjoittelemaan. Ei kun palattiin radan alkuun. Kokeessa vain pitää varoa, ettei palaa keskilinjalle liian aikaisin, koska keskilinjaa pitkin ei saa palata taaksepäin.

Ykköselle irtoaminen tarpeeksi syvälle vaati vielä monta lähetystä. Jonkin verran Viirua ehkä sotki se, että olin kuljettanut edellistä koiraa maastossa - jollain kerralla Viiru ainakin lähti jäljilleni.

Viiru kakkosukolla:

Tämä hakupostaus on näin myöhässä, koska oli uskomattoman vaikeaa ja monivaiheista saada video ladattua Facebookista omalle koneelle ja sieltä Youtubeen ja tähän. Laatu ei ole enää kovin kummoinen. Toivottavasti heinät, risut ja seitit erottuvat haukkujan naamalla kuitenkin. 

Muut pistot menivät ihan siedettävästi. Suopursuissa hyppelyn lisäksi harjoiteltiin ilmaisun kestoa minun tekemisistäni riippumatta. Ja taas Viiru ennakoi hieman ensimmäisellä ukolla, mutta ei enää seuraavilla eli kakkosella ja seiskalla. Ilmaisutreenit jatkuvat. Tarvitaan myös toisaalta treenejä, joissa en tiedä, missä ukot ovat, ja toisaalta suorien pistojen harjoittelua.

Tänään oli luksusagilitytreenit: kouluttaja vain meille, ryhmäläisistä muut eivät päässeet paikalle. Kiva rata, jossa koira sai irtoilla esteille. Pikin kepit olivat taas reippaat ja nopeat, kun palkkaaja odotti lopussa. 

Enonvenetsialaiset

Nyt on tämmöinen uusi muoti kuin venetsialaiset. Elokuun vaihtuessa syyskuuksi juhlistetaan mökkikauden päättymistä valoilla ja tulella veden ääressä. Meilläkin oli eilen mökillä valoa ja tulta pimeydessä veden äärellä ja pienet grillikestit. En vain osannut ottaa kännykällä kuvia niin vaativissa olosuhteissa.

Tänään on Suomen luonnon päivä. Aamulla satoi tuntitolkulla, mutta sain noista tsialaisista kuvan veneessä Enossa. Siinä olkoon yhdistetty Suomen luonnon ja venetsialaisten juhlakuva. Sitä paitsi, eihän mökkikausi nyt pääty - tämähän on vasta alkua. Marjoja, sieniä, patikointia, viileneviä vesiä, syysmyrskyjä, lehtien haravointia, luonnon saattelemista nukkumaan, saunan lämpöä, marraskuun hämäränhyssyä. Vuosikausia kestänyt itsekasvatusprojektini, jossa olen opetellut pitämään elokuusta, on riistäytynyt käsistä ja pidän jo syksystäkin ihan tosissani.

Mansikat eivät ehdi kypsyä.

 Pikin mansikat uhkaavat jäädä raaoiksi, sää on kylmennyt. Piki tykkää makeasta, suosikkeja ovat mansikat ja vatut, Viiru mässyttää kaiken, mikä eteen sattuu.

Tänään mietin, mitä koirat syövät. Kysyttäessä vastaan: lihaa ja vihanneksia, viikonloppuisin ja reissussa Canagania. Oikeasti Viiru ja Piki ovat tänään iltakuuteen mennessä syöneet: hieman Carnilove-papanoita, Inupektia, aamujuustoa, jukurttipurkeista jämät, ruohoa, vadelmia, mustaherukoita, punaherukoita, possunkorvat, kasvispiirakkaa juustolla.

Tällä viikolla ehdittiin treeneihinkin! Agilityssa oli hauska rata, joka näytti vaikealta, mutta oli kiva juosta (Heidin blogissa on piirros). Viirun kanssa teimme tosin vain esteelle 25 ja Pikin kanssa pätkiä. Pikiltä loppui puhti, kun se piti tyrkätä putkesta pituudelle 18 - PikPok ei kestä toistoja juuri ollenkaan. Eikä Piksulla ole tehdasasennuksena lainkaan samanlaista kontaktia ja keskittymiskykyä kuin Viirulla. Mutta onhan siinä paljon kaikkea muuta, kuten vaikka se todellinen sporttimoodi.

Treenin jälkeen käytiin Arran kanssa lenkillä. Vasta loppulenkistä Arra uskaltautui juoksentelemaan ankaran äidin vieressä. On se ihana tyttö!

Keskiviikkona yritettiin pitää hakutreeneissä kiirettä, että selvittäisiin ennen pimeää. Ei pitäisi hätäillä. Viirun lyhyt ja helppo ilmaisutreeni vaihtui pitäksi ja vaikeahkoksi etsintä- ja ilmaisuharjoitukseksi. Tällä kertaa en kuitenkaan kokonaan itse pilannut koiran treeniä vaan maalihenkilöilläkin oli osuutensa. Mietin jo, yrittääkö vaihtaa ryhmää, mutta toisaalta porukka on monin tavoin ihan huippu.

Viirun oli tarkoitus harjoitella ilmaisun kestoa niin, että haukku jatkuisi, vaikka olen ukon luona. Saatiin tätäkin treenattua kuitenkin, ekalla ennakoi hallintaan tuloa, tokalla ei. Viimeinen ukko oli oikeastaan hyvä opetus Viirulle siitä, että kannattaa mennä sinne, minne ohjaaja näyttää ja kipittää tarpeeksi pitkälle, vaikka oma usko ja nenä eivät aina kantaisikaan. Eli lopulta oli hyvä treeni. Ja saahan tässä nyt treenata myös oman mielentilan hallintaa, ja mikäs sen tärkeämpää :)

Seuraavilla kerroilla pitää jatkaa ilmaisuharjoituksia ja tehdä treenejä, joissa minä en tiedä, missä ukot ovat. Ehkä Viiru ja minä alamme kumpikin olla siinä iässä ja kokemuksessa, että meiltä voi jo vaatia osaamista.

Sarin koulutuksessa 2: Suitsutusta

Tänään yritin olla edes hieman koiran arvoinen. Koetin keskittyä, olla piittaamatta krepeistä, lukea rataa, katsoa että kaikki alueet tulevat tarkastetuiksi, lähettää selkeästi.

Lähetysrutiinit pitäisi kuitenkin saada vielä selkeämmiksi. Nyt Viiru lähtee milloin mistäkin paikasta, usein aika paljon edeltäni. Se jopa varasti, ja kolme kertaa. Se pitäisi myös saada nopeammin katsomaan oikeaan lähetyssuuntaan; nyt se ensin kääntelee nokkaansa useampaan suuntaan (tietysti Viirun näkökulmasta rationaalista - ja ehkä myös ukkojen löytymisen kannalta). 

Leiri

Muuten Viiru saikin sitten suitsutusta Sarilta eilistäkin enemmän. Liikkuu hyvin, etsii hyvin, haukkuu hyvin, on hallinnassa hyvin, jaksaa hyvin pitkänkin radan. Nyt oli 14 pistoa, ihan riittävän suoria Sarin mielestä.

Taidettiin saada korjattua hallintaan tuon ennakointia. Ekalla ukolla Viiru tuli eteeni istumaan, kun olimme lähellä ukkoa, mutta palasi oma-aloitteisesti haukkumaan paljon nopeammin kuin eilen, tokalla löydöllä tuli taas, mutta palasi melkein heti haukkumaan, ja kolmannella haukkumisen oma-ehtoinen lopettaminen jäi ajatuksen asteelle. Sari neuvoi kokeilemaan myös sitä, että lähden kävelemään ukolta pois.

Keskilinja häämöttää

Olipas hyvä treeniviikonloppu. Nyt pitää keskittyä oman käyttäytymisen harjoitteluun.

Piki oli mukana tallaamassa, ja hakukoulutuksen jälkeen oli tarkoitus mennä mustikkaan rentoutumaan. Hakuradallakin oli isoja, meheviä mustikoita yllin kyllin. Treenin ajan oli pysynyt poutana, mutta (kuten eilenkin) sitten taivas aukeni. Hetkeksi sade hiljeni, ja uskaltauduimme lähtemään lenkille, mutta sitten hanat taas avautuivat. Harvoin näkee noita eukkosia niin onnettoman näköisinä. Eikä yhtään mustikkaa saatu poimittua.

Sarin koulutuksessa 1: Punnerra koirasi tasolle!

Tänään oli ensimmäinen päivä Kärnän Sarin koulutuksessa, huomenna aamulla jatketaan.

Sarin tuomio oli, että koira on erittäin hyvä, mutta minä pilaan sen työskentelyä huonolla alueen lukemisella ja epäselvillä lähetyksillä.

Kun koira on tyhjälle lähtenyt suoraan, etene ajoissa ja katso seuraava lähetyspaikka. Kun koira tulee keskilinjalle, se on helppo saada lähtemään suoraan ja näyttävästi, kun lähetyssuunta on katsottu etukäteen. Kehu koiraa sopivassa vaiheessa - ei ehkä silloin, kun se on saavuttanut takarajan, ettei se lähde leikkaamaan vinosti keskilinjalle. Katso, mistä koira on tullut pois, ja huolehdi että koko alue tulee tutkittua. Jos koira ei lähde suoraan, lähetä uudelleen kaartamispaikasta. Nämähän me kaikki tiedetään...

Yksi ukko jäi löytymättä, kun en pistottanut oikein. Näin Viirulle tuli alkuun 200 m tyhjää. Hyvin jaksoi. Kahden ekan ukon oli tarkoitus olla palkattomia. Toista ei löydetty, ja ensimmäinen palkkasi omilla nameillaan. Tässä nimittäin päästiin treenaamaan hallintaan tulon ennakointia. Viiru tuli ennenaikojaan sivulle ja nakotti siinä hyvän tovin. Pikkuisen liikutteli jalkojaan. Lopulta tuhahti ja tuumasi, että on kai sitten mentävä takaisin ihan ukon viereen haukkumaan. Sitten sai maalimieheltä palkan hyvästä haukusta.

Olipa hyvä treeni. Saa nähdä mitä kouluttaja meille huomiseksi keksii. Tänään vielä radan lopussa huijasi ja kysyi, kutsunko koskaan Viirua tyhjältä pois. Heti piti sitten tietysti kutsua, mutta saman tien alkoi kuulua ilmaisuhaukku.

Viirun silmäluomessa on todennäköisesti joko hyönteisen purema tai tukkeutunut Meibomin rauhanen. Pitää odottaa, kunnes Joensuun ainoa silmiin erikoistunut eläinlääkäri palaa lomalta runsaan viikon kuluttua.

Haku- ja tottiskuulumisia

Nyt viriää hentoja toiveita siitä, että päästäisiin vielä tällä kaudella hakukokeeseen. Hieman ehkä harmittavat alkukesän hukatut mahdollisuudet, mutta nyt on selvinnyt, että suht lähiseudulla on ainakin kaksi koetta ennen ensilumia. Minulla kun oli ajatus siitä, että Viiru jäisi tämän kauden jälkeen eläkkeelle agilitysta ja hausta ja rupeaisi sen sijaan tokovalioksi. Mutta jos ei hakukokeeseen pääsisikään ja jos agilityssa pääsee pikkumaksiksi, pitää ehkä harkita uudelleen.

Miimi otti viime viikon hakutreenissä kuvia. Tällä viikolla onkin jätetty melkein kaikki aktiviteetit väliin, koska minulta poistettiin viisaudenhammas ja hammaslääkäri suositteli ottamaan rauhallisesti.

Ukolle lähdössä (kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Viime viikolla Viiru ennakoi ekalla ukolla "hallintaan tuloa", kun olin jo vieressä. Ehkä kokeilen Marianin tapaa... Pari hyvää laatikkoa taisi tulla, mutta oli myös yritystä tutkia koko alue yhdellä lähetyksellä.

Nokka ylös ja ääntä! (kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Metrin estettä ja eteenmenoa on harrasteltu arkielämän, lenkkeilyn ja autoilun lomassa. Tänään iltalenkkeiltiin koirankoulutuskentälle, ja kyllä Viiru tosiaan metristä hyppäsi. Noutoa en ole siihen yhdistänyt. Eilen käytiin autoillen asioinnin lomassa norssin kentällä juoksemassa eteenmenoja; siellä oli katukoristelijoitakin häiriönä. Kohta voisi kokeilla taas pysäytystäkin.

Viimeisen ukon leikkipalkka

Niin, ja Pikin leirin hakukouluttajalla oli myös palkkana ensin ruoka, sitten leikki :)

Viirulla on ollut runsaan viikon ajan patti/kuhmu silmäluomessa. Huomasin sen ennen Pikin leiriä; silloin se näytti karvattomalta, värittömältä kuhmulta. Pikin leirin jälkeen, neljän päivän kuluttua, se oli kuin mustelman värinen kuhmu. Sitten se alkoi kesiä (kuva). Tänään se oli mielestäni pienentynyt. Pitää sunnuntaina katsoa, varatako maanantaille eläinlääkäriaika. Tähän saakka on vain somessa konsultoitu kandia.