sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kanttarellikukkuloilla

Tänään oli kuulas syksyinen päivä, vaikka ollaankin vielä elokuussa. Käytiin kävelemässä syvissä supissa ja jyrkillä harjunrinteillä Munakukkulalla. (Ei näytä kuvassa miltään.)




Oli paitsi kaunista, myös muuten antoisaa: löysimme pussitolkulla kanttarelleja ja mustia torvisieniä. Piti panna koirat parkkiin, etteivät ne talloneet sieniä. Muutakin oranssia oli: Viiru kahteen otteeseen ajoi pois tuttavuutta tekemään tulleen suomenpystykorvan.


Kanttarelliparkki


Huipulla. Nenä puuttuu.


Iltalenkillä käytiin taas tottistelemassa. Nyt Viiru kolautteli jalkojaan metrin esteeseen, kun kokeilimme hyppyä kapulan perään. On siis helpompi hypätä kohti lihapullaa kuin noutokapulaa.  Kotipihalla ihmettelin vielä Pikiä. Välillä (kuten tänään) Pikseli Pallukainen osaa tehdä melkein suorassa olevat kuusi keppiä, välillä se ei pysty, ei kykene tekemään keppejä ohjureillakaan. Piki, pikku herkkis.





lauantai 26. elokuuta 2017

Enonvenetsialaiset

Nyt on tämmöinen uusi muoti kuin venetsialaiset. Elokuun vaihtuessa syyskuuksi juhlistetaan mökkikauden päättymistä valoilla ja tulella veden ääressä. Meilläkin oli eilen mökillä valoa ja tulta pimeydessä veden äärellä ja pienet grillikestit. En vain osannut ottaa kännykällä kuvia niin vaativissa olosuhteissa.


Tänään on Suomen luonnon päivä. Aamulla satoi tuntitolkulla, mutta sain noista tsialaisista kuvan veneessä Enossa. Siinä olkoon yhdistetty Suomen luonnon ja venetsialaisten juhlakuva. Sitä paitsi, eihän mökkikausi nyt pääty - tämähän on vasta alkua. Marjoja, sieniä, patikointia, viileneviä vesiä, syysmyrskyjä, lehtien haravointia, luonnon saattelemista nukkumaan, saunan lämpöä, marraskuun hämäränhyssyä. Vuosikausia kestänyt itsekasvatusprojektini, jossa olen opetellut pitämään elokuusta, on riistäytynyt käsistä ja pidän jo syksystäkin ihan tosissani.

Mansikat eivät ehdi kypsyä.

 Pikin mansikat uhkaavat jäädä raaoiksi, sää on kylmennyt. Piki tykkää makeasta, suosikkeja ovat mansikat ja vatut, Viiru mässyttää kaiken, mikä eteen sattuu.



Tänään mietin, mitä koirat syövät. Kysyttäessä vastaan: lihaa ja vihanneksia, viikonloppuisin ja reissussa Canagania. Oikeasti Viiru ja Piki ovat tänään iltakuuteen mennessä syöneet: hieman Carnilove-papanoita, Inupektia, aamujuustoa, jukurttipurkeista jämät, ruohoa, vadelmia, mustaherukoita, punaherukoita, possunkorvat, kasvispiirakkaa juustolla.




Tällä viikolla ehdittiin treeneihinkin! Agilityssa oli hauska rata, joka näytti vaikealta, mutta oli kiva juosta (Heidin blogissa on piirros). Viirun kanssa teimme tosin vain esteelle 25 ja Pikin kanssa pätkiä. Pikiltä loppui puhti, kun se piti tyrkätä putkesta pituudelle 18 - PikPok ei kestä toistoja juuri ollenkaan. Eikä Piksulla ole tehdasasennuksena lainkaan samanlaista kontaktia ja keskittymiskykyä kuin Viirulla. Mutta onhan siinä paljon kaikkea muuta, kuten vaikka se todellinen sporttimoodi.

Treenin jälkeen käytiin Arran kanssa lenkillä. Vasta loppulenkistä Arra uskaltautui juoksentelemaan ankaran äidin vieressä. On se ihana tyttö!

Keskiviikkona yritettiin pitää hakutreeneissä kiirettä, että selvittäisiin ennen pimeää. Ei pitäisi hätäillä. Viirun lyhyt ja helppo ilmaisutreeni vaihtui pitäksi ja vaikeahkoksi etsintä- ja ilmaisuharjoitukseksi. Tällä kertaa en kuitenkaan kokonaan itse pilannut koiran treeniä vaan maalihenkilöilläkin oli osuutensa. Mietin jo, yrittääkö vaihtaa ryhmää, mutta toisaalta porukka on monin tavoin ihan huippu.

Viirun oli tarkoitus harjoitella ilmaisun kestoa niin, että haukku jatkuisi, vaikka olen ukon luona. Saatiin tätäkin treenattua kuitenkin, ekalla ennakoi hallintaan tuloa, tokalla ei. Viimeinen ukko oli oikeastaan hyvä opetus Viirulle siitä, että kannattaa mennä sinne, minne ohjaaja näyttää ja kipittää tarpeeksi pitkälle, vaikka oma usko ja nenä eivät aina kantaisikaan. Eli lopulta oli hyvä treeni. Ja saahan tässä nyt treenata myös oman mielentilan hallintaa, ja mikäs sen tärkeämpää :)

Seuraavilla kerroilla pitää jatkaa ilmaisuharjoituksia ja tehdä treenejä, joissa minä en tiedä, missä ukot ovat. Ehkä Viiru ja minä alamme kumpikin olla siinä iässä ja kokemuksessa, että meiltä voi jo vaatia osaamista.

maanantai 21. elokuuta 2017

Lelukoira ajattelee

Apeaa viikonloppua piristi koiraharrastusmielessä Minnan sunnuntai-iltainen kutsu tottistreeniin. Mukava oli treenata harvemmin nähdyssä porukassa. Viiru kuuli paljon paukkuja, mutta ei omassakaan seuruuliikkeessä reagoinut ampumiseen. Metrin este meni tuosta vain - ainakin itseluottamus on saatu melkoisen kohdilleen. Ponnistuspaikkaa kyllä etsi, kuten ennenkin. Noutoa en vielä kokeillut (ja kun salaa en aio vaatia paluuhyppyä). A:n yli Viiru haki lelua, mutta mieluummin kiersi - miksi kiivetä kun ympärikin pääsee.

Eteenmenossa alkaa näkyä oppimista. Ensin Viiru ei lähtenyt, seisoi paikoillaan, sitten alkoi kipittää oikeaan suuntaan. Viiru ei kuitenkaan löytänyt lelua (liekö haistellut paikalta äskettäin poistunutta pupua?), Minna meni näyttämään. Ja sitten vielä muutama kerta juoksutusta helposti löytyvälle lelulle. Nyt tarvittaisiin sellaisia ylläreitä, että kun Viiru juoksee kovaa oikeahkoon suuntaan, palkkaaja hyppää pusikosta lelun kanssa :)

Lelukoira ajattelee, kuten Minna sanoi.

Saatiin myös henkilöryhmätreeniä. Virve huomautti minun olevan ihan vinossa ja kuikuilevan koiraa. Nyt itselle kurinpalautusta, ainakin Viirun kanssa.

Kuva: Jani Hiltunen

Pikillä on kantanut hedelmää kontaktista ja oikeasta seuraamispaikasta naksuttelu. Nyt se hakeutuu sinne aktiivisesti eikä vain kohkaa kaiken muun perään.


Kuva: Jani Hiltunen

Tänään käytiin iltalenkillä koirankoulutuskentällä. Viiru teki kaksi eteenmenoa - ensimmäisen lelulle ja toisen heti perään ilman lelua. Siinäkin Viiri meni suoraan ja kovaa; heitin lelun palkaksi. Matalassa hyppynoudossa käytimme ohjatun noudon kapulaa, samoin A-esteellä. Viiru kumpuroi paluussa, se kun oli ensin ajatellut kiertää. Ei näyttänyt tulevan henkisiä eikä fyysisiä vammoja (mutta kyllä se saa tämänkin kiertää paluumatkalla...). Piki haki noutokapulaa ja lelua.

lauantai 19. elokuuta 2017

Viisi zetaa

Työ on haitannut harrastuksia oikein olan takaa, emmekä ole haku- emmekä agilitytreeneihin päässseet. Pihatokoa ja keppejä, joitain eteenmenotreenejä eri kentillä. Pitäisi ottaa psyäytyksiäkin mukaan - mutta yhtä pysäytystä kohti tarvittaisiin 1000 lelulle juoksua. Metrin esteeseen voisi ottaa noudon mukaan."Pääsin" kolmannelle varasijalle Savonlinnan kuuden koiran hakukokeeseen viikon päähän.

Viikko sitten mökillä uitiin kuin viimeistä kesäpäivää.

Viime aikoina mieleenpainuvinta on ollut Viirun viiden pennun esiintyminen Elo-Kareliassa 13.8. ja sen jälkeiset Pamin 14-vuotissynttärit ja penturiekkumiset Miimillä. Kuka riekkui, kuka ei. Natsimutsin mielestä vain mummo ja Viiru saavat riekkua, tai edes liikahdella. Viirun käytös kyllä harmitti, pennut ja vieraat koirat eivät olisi saaneet tehdä mitään. Äiteen poliisitaipumukset ovat pahimmillaan syntymä- ja synnytyskodissa, "omassa" koiralaumassa.

Ryhmäkuvassa poseeraa Z-pentuetta äiteineen ja isomummuineen: Tuisku-poika, Pami-mummo, Petja-poika, Arra-tytär, Redi-poika, Nero-poika ja Viiru-muori. Myöhemmin synttäreille saapuivat vielä Viirun Kiri-äiti ja Valo-sisko sekä Valon lapsi Jama, ja toisessa satsissa Hippa-isotäti ja Nomsa-pentunen.

Kuva: Jani Hiltunen
Näyttelyssä lapsoset saivat ERI:a ja EH:ta, Petja jopa sertin. Sääli-H-Viirun lapsi sai sertin! Siinä on jalostustyö tosiaan kantanut hedelmää. Pennut olivat myös kivaluonteisia, reippaita ja avoimia, ja omistajienkin suhteen oli onnistanut.

Viiru menossa ojentamaan Redin "isoveikkaa"Pupia. (Kuva: Jani Hiltunen)

Muumimamma, Tiinan sanoin (kuva: Jani Hiltunen)

Naiset (Arra ja Viiru) ahdistavat Neroa kahdesta suunnasta (kuva: Jani Hiltunen)


Viiru ja Petja (kuva: Jani Hiltunen)


Redi (kuva: Jani Hiltunen)

Tuisku (kuva: Jani Hiltunen)

Kävimme näyttämässä Viirun silmäluomen pattia Jari Aholle. Patti tosiaan on tulehtunut Meibomin rauhanen, kuten Sirkku ja Minnakin epäilivät. Hoidoksi tuli patin hautominen lämpimällä ja kostealla neljästi päivässä viikon ajan. Siltä varalta, että hautominen ei auta, saimme reseptin antibioottiin ja kortisoniin. Toivottavasti auttaa, ettei tarvitse turvautua noin ytyihin aineisiin. Ja siinä menisivät sitten sivun suun kahdet oman kaupungin aksakisatkin. Piirinmestaruuskisoissa olisi ensimmäistä kertaa mahdollisuus kilvoitella joukkueidenkin paremmuudesta.

Tänä viikonloppuna on rentoutuduttu poimiskelemalla mustikoita. Jaamankankaan metsissä on ruuhkaa, mutta tuntuu marjoja riittävän kaikille. Viiru mussuttaa varvikossa vaikka miten kauan, mutta Piki taisi mennä vahtimaan. Muuten en osaa sen käytöstä selittää. Se palasi poimimisenaloituspaikalle ja patsasteli siellä valppaana.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Sarin koulutuksessa 2: Suitsutusta

Tänään yritin olla edes hieman koiran arvoinen. Koetin keskittyä, olla piittaamatta krepeistä, lukea rataa, katsoa että kaikki alueet tulevat tarkastetuiksi, lähettää selkeästi.

Lähetysrutiinit pitäisi kuitenkin saada vielä selkeämmiksi. Nyt Viiru lähtee milloin mistäkin paikasta, usein aika paljon edeltäni. Se jopa varasti, ja kolme kertaa. Se pitäisi myös saada nopeammin katsomaan oikeaan lähetyssuuntaan; nyt se ensin kääntelee nokkaansa useampaan suuntaan (tietysti Viirun näkökulmasta rationaalista - ja ehkä myös ukkojen löytymisen kannalta). 


Leiri

Muuten Viiru saikin sitten suitsutusta Sarilta eilistäkin enemmän. Liikkuu hyvin, etsii hyvin, haukkuu hyvin, on hallinnassa hyvin, jaksaa hyvin pitkänkin radan. Nyt oli 14 pistoa, ihan riittävän suoria Sarin mielestä.

Taidettiin saada korjattua hallintaan tuon ennakointia. Ekalla ukolla Viiru tuli eteeni istumaan, kun olimme lähellä ukkoa, mutta palasi oma-aloitteisesti haukkumaan paljon nopeammin kuin eilen, tokalla löydöllä tuli taas, mutta palasi melkein heti haukkumaan, ja kolmannella haukkumisen oma-ehtoinen lopettaminen jäi ajatuksen asteelle. Sari neuvoi kokeilemaan myös sitä, että lähden kävelemään ukolta pois.


Keskilinja häämöttää
Olipas hyvä treeniviikonloppu. Nyt pitää keskittyä oman käyttäytymisen harjoitteluun.

Piki oli mukana tallaamassa, ja hakukoulutuksen jälkeen oli tarkoitus mennä mustikkaan rentoutumaan. Hakuradallakin oli isoja, meheviä mustikoita yllin kyllin. Treenin ajan oli pysynyt poutana, mutta (kuten eilenkin) sitten taivas aukeni. Hetkeksi sade hiljeni, ja uskaltauduimme lähtemään lenkille, mutta sitten hanat taas avautuivat. Harvoin näkee noita eukkosia niin onnettoman näköisinä. Eikä yhtään mustikkaa saatu poimittua.

lauantai 5. elokuuta 2017

Sarin koulutuksessa 1: Punnerra koirasi tasolle!

Tänään oli ensimmäinen päivä Kärnän Sarin koulutuksessa, huomenna aamulla jatketaan.

Sarin tuomio oli, että koira on erittäin hyvä, mutta minä pilaan sen työskentelyä huonolla alueen lukemisella ja epäselvillä lähetyksillä.

Kun koira on tyhjälle lähtenyt suoraan, etene ajoissa ja katso seuraava lähetyspaikka. Kun koira tulee keskilinjalle, se on helppo saada lähtemään suoraan ja näyttävästi, kun lähetyssuunta on katsottu etukäteen. Kehu koiraa sopivassa vaiheessa - ei ehkä silloin, kun se on saavuttanut takarajan, ettei se lähde leikkaamaan vinosti keskilinjalle. Katso, mistä koira on tullut pois, ja huolehdi että koko alue tulee tutkittua. Jos koira ei lähde suoraan, lähetä uudelleen kaartamispaikasta. Nämähän me kaikki tiedetään...

Yksi ukko jäi löytymättä, kun en pistottanut oikein. Näin Viirulle tuli alkuun 200 m tyhjää. Hyvin jaksoi. Kahden ekan ukon oli tarkoitus olla palkattomia. Toista ei löydetty, ja ensimmäinen palkkasi omilla nameillaan. Tässä nimittäin päästiin treenaamaan hallintaan tulon ennakointia. Viiru tuli ennenaikojaan sivulle ja nakotti siinä hyvän tovin. Pikkuisen liikutteli jalkojaan. Lopulta tuhahti ja tuumasi, että on kai sitten mentävä takaisin ihan ukon viereen haukkumaan. Sitten sai maalimieheltä palkan hyvästä haukusta.

Olipa hyvä treeni. Saa nähdä mitä kouluttaja meille huomiseksi keksii. Tänään vielä radan lopussa huijasi ja kysyi, kutsunko koskaan Viirua tyhjältä pois. Heti piti sitten tietysti kutsua, mutta saman tien alkoi kuulua ilmaisuhaukku.

Viirun silmäluomessa on todennäköisesti joko hyönteisen purema tai tukkeutunut Meibomin rauhanen. Pitää odottaa, kunnes Joensuun ainoa silmiin erikoistunut eläinlääkäri palaa lomalta runsaan viikon kuluttua.

perjantai 4. elokuuta 2017

Haku- ja tottiskuulumisia

Nyt viriää hentoja toiveita siitä, että päästäisiin vielä tällä kaudella hakukokeeseen. Hieman ehkä harmittavat alkukesän hukatut mahdollisuudet, mutta nyt on selvinnyt, että suht lähiseudulla on ainakin kaksi koetta ennen ensilumia. Minulla kun oli ajatus siitä, että Viiru jäisi tämän kauden jälkeen eläkkeelle agilitysta ja hausta ja rupeaisi sen sijaan tokovalioksi. Mutta jos ei hakukokeeseen pääsisikään ja jos agilityssa pääsee pikkumaksiksi, pitää ehkä harkita uudelleen.

Miimi otti viime viikon hakutreenissä kuvia. Tällä viikolla onkin jätetty melkein kaikki aktiviteetit väliin, koska minulta poistettiin viisaudenhammas ja hammaslääkäri suositteli ottamaan rauhallisesti.

Ukolle lähdössä (kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Viime viikolla Viiru ennakoi ekalla ukolla "hallintaan tuloa", kun olin jo vieressä. Ehkä kokeilen Marianin tapaa... Pari hyvää laatikkoa taisi tulla, mutta oli myös yritystä tutkia koko alue yhdellä lähetyksellä.

Nokka ylös ja ääntä! (kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Metrin estettä ja eteenmenoa on harrasteltu arkielämän, lenkkeilyn ja autoilun lomassa. Tänään iltalenkkeiltiin koirankoulutuskentälle, ja kyllä Viiru tosiaan metristä hyppäsi. Noutoa en ole siihen yhdistänyt. Eilen käytiin autoillen asioinnin lomassa norssin kentällä juoksemassa eteenmenoja; siellä oli katukoristelijoitakin häiriönä. Kohta voisi kokeilla taas pysäytystäkin.

Viimeisen ukon leikkipalkka
Niin, ja Pikin leirin hakukouluttajalla oli myös palkkana ensin ruoka, sitten leikki :)

Viirulla on ollut runsaan viikon ajan patti/kuhmu silmäluomessa. Huomasin sen ennen Pikin leiriä; silloin se näytti karvattomalta, värittömältä kuhmulta. Pikin leirin jälkeen, neljän päivän kuluttua, se oli kuin mustelman värinen kuhmu. Sitten se alkoi kesiä (kuva). Tänään se oli mielestäni pienentynyt. Pitää sunnuntaina katsoa, varatako maanantaille eläinlääkäriaika. Tähän saakka on vain somessa konsultoitu kandia.



tiistai 1. elokuuta 2017

Pikin leiri Hämeessä

Viime kesänä sinipekoneilla (Blue-Beacon) oli minileiri Pukkilassa ja Kärkölässä paimennuksen ja haun merkeissä. Tänäkin vuonna aloitettiin paimennuksella Pukkilassa. Minulla homma ei sujunut ollenkaan. Jos vielä joskus yritän mennä paimentamaan, sitokaa minut tuoliin. Matka kaukaa idästä Uudellemaalle ja Hämeeseen meni sen sijaan vallan mukavasti Laku-veikan ja Nero-velipuolen kanssa. Perillä ihana kesäilta, apiloiden ja mesiangervojen tuoksua.

Siellä ne lampaat on.

Pukkilasta jatkettiin vielä Tammelaan Liesjärven kansallispuiston liepeille Eräkeskus Metsäkouluntielle. Hassu paikka, mutta oikein sopiva koiraleireille.

Entisen metsäkoulun huoneet olivat tilavia ja funktionaalisia, mutta eivät kovin viihtyisiä.

Perjantaina oli jälkipäivä. Pikkuisen eksyin, kun poljin Lakulle jälkeä, ja niinpä Piki ajoi liian pitkän (400 m?) ja ryteikköisen jäljen. Ja hienosti ajoikin, vaikka seurailijoitakin oli mukana. Ryteikköä ja alukskasvillisuutta oli niin paljon, ettei voinut kulkea nenä maassa. Kerran Pikillä oli enemmän vaikeuksia, ja ne johuivat siitä, että minä kuvittelin tietäväni, missä jälki kulkee. Alussa Lakulle jätetyt kepit ja esineet Piki bongasi, mutta loput jäivät. Niitä harjoitellaan sitten helpommalla jäljellä. 


Piki ja Seena-äiti (kuva: Päivi Vuoristo)

Perjantaina leirillä oli eniten porukkaa, ja silloin harrastettiin myös rentoa ja mukavaa yhteisposetusta. Piki on sen näköinen kuin olisi monta päivä perätysten piesty, vaikkei muuta tarvitse kuin istua sisarusten vieressä paikallaan. Edessä on Seena ja takana Laku, Piki, Noola, Lulu ja Rosso.



Lauantaina oli hakua kouluttamassa Marian Ahlskog-Karhu. Pikillä oli "tuuli", haamu, kolme pimeää ja yksi ääniapu (yhteensä neljä eri ihmistä). Annikaa vieraammilla ukoilla Piki tarvitsi hieman mukanakävelyä alkuun, mutta itsenäisesti pikku rohkelikko etsi ja eteni pääosan matkasta. Kouluttajan SM-kisoihin menossa oleva koira teki myös pienen treenin. Sain vahvistusta ajatukseeni siitä, että haukun kesken jättäminen voi olla  ennakointia tai "hallintaan tuloa" eikä esim. pelkoa tai paineistumista. Marian menee treeneissä melkein aina ukolle, ja yleisimmin koira haukkuu vielä tietyn määrän ohjaajan jo ollessa vieressä. Hallintaan kutsumisia tai kokeenomaisia ilmaisuja Marian tekee äärimmäisen harvoin. Eli kaikki juuri päinvastoin kun olen tänä kesänä ajatellut...



Hakutreenin jälkeen oli leirin ainoa yhteislenkki, ja sekin lyhyt ja pienen porukan. Lisäksi Pikilla ja C-pentueen nartulla tuli siinä kränää. Eräkeskuksessa oli hienot nurmialueet, suorastaan puistot, ja siinä otimme vielä illalla malttiharjoitukset ja tokot, jossa olikin pientä ilahduttavaa edistystä. Monta muutakin hyvää tilaisuutta malttamiseen leirillä oli.

Sunnuntaiaamuna ennen kotiin lähtöä ajettiin vielä lyhyet peltojäljet. Pikin jäljellä oli muutama pieni namikasa. Hyvin meni :) Huoneen siivouksen jälkeen löysimme vielä asumuksen läheltä vanhahkossa satumetsässä kulkevan pururadan.




Lähdin leirille olemaan Pikin kanssa, mutta leirin lajit ja järjestelyt (tai epäjärjestelyt) johtivat siihen, että koira oli suuren osan ajasta autossa ja ihminen jahkailemassa tai juttelemassa lajitovereidensa kanssa. Onneksi matkaseura oli hyvää! Jos vielä aion lähteä koiraleirille, sitokaa minut tuoliin.


Viiru vietti kesää mökillä uiden ja laiskotellen.