maanantai 30. heinäkuuta 2012

Lääkärissä

Terveeltähän tuo näyttää


Sydänkesän puolikuntoiset menivät maanantaina lääkäriin. Kesän kuumin päivä (30 astetta) kului puhelimessa vapaita eläinlääkäriaikoja etsien ja lopulta Tohtori Kontun vastaanotolla.

Viirusta lääkäri totesi, että jalka oli parantunut spontaanisti. Martina juoksutti Viirua pihalla ja totesi, että Viiru ei enää onnu. Viipo ei myöskään aristanut jalkaa eikä mitään normaalista poikkeavaa varpaassa tuntunut. Saa elää ihan normaalisti.

Topilla oli sama epäseksikäs vaiva kuin alkuvuodesta. Ukkelilla on haavauma peräsuolessa, ja tulehdus tekee kakkaamisesta tikistelyä. Topi sai kortisoni- ja antibioottipiikit sekä antibioottikuurin. Lisäksi pääsen taas - meidän kummankin iloksi - suorittamaan Topille pyllynhoitotoimia aamuin illoin: pesu ja rektaalivoide. Topi kyllä suhtautuu näihin toimiin ihmeen lauhkeasti, jopa suopeasti. Topsukalla on erikoisuus: harvinaisen poimuinen peräsuoli. Onhan sekin jotain;) Martina suositteli kokeilemaan myös kuitupitoista dieettiruokaa, jota käymme hakemassa pienen pussin parin päivän päästä. Jos tämä ruoka auttaa, sitä kannattaa kuulemma syödä koko loppuikä.

En vielä luovu omastakaan hypoteesistani, jonka mukaan loma ja epäsäännöllinen elämä ovat osasyitä Topin vaivaan. Edellinen sairastuminen oli joululomalla, nyt kesälomalla.

Pojat nauttivat kuitenkin kesästä.
Topi oli Martinan mielestä kuivakka, ja totta tosiaan: paino oli pudonnut parilla-kolmella kilolla 22,5 kiloon. Tässä iässä lihaksetkin kuulemma alkavat surkastua.

Ei siis mitään dramaattista:)

Vastaus Eevan haasteseen

Eeva haastoi:
 
Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen.
 
1.    Minkälainen tapahtuma oli ensimmäisen koirasi hankkiminen?

Hmm, ensimmäinen koira... Kun olin pieni, kotona oli paimenkoirasekoitus Roi. Kun olin isompi, lapsuudenkodissani oli beagle Pepi, joka oli aika paljon minun koirani. Nyt aikuisiälläni, kymmenisen vuotta sitten, hankittiin perheeseemme Topi. Topin oli tarkoitus olla kaikkien koira, mutta ehkä siitä on tullut eniten minun mussukkani. Topin lapsuudesta ja nuoruudesta kerrotaan Tolleri-lehden jutussa Elämää hullerin kanssa.

Ehkä Viiru on ensimmäinen oma koirani. Viiru on tullut nimenomaan minulle (harrastus)kaveriksi. Viirumaija oli melkein heräteostos. Menimme Susun kasvattajan luo pentuja katsomaan ja sosiaalistamaan, ja kuinka ollakaan Maija-pentu päätyi sitten lopulta minulle. Kaipasin jo nuorempaa koiraa Topin rinnalle kasvamaan, enkä tietenkään saanut Susun kanssa harrastaa. Olin aina pitänyt kovasti Viirun emästä Kiristä.

2. Miksi se on/ne ovat sitä rotua mitä ovat?

Minusta on kiva, että koiran kanssa voi harrastaa montaa eri lajia ja valita sitten lajikirjosta ne lajit, jotka kumpaakin (koiraa ja emäntää) eniten kiinnostavat. Viirua harkitessa ajattelin myös, että aussiet ovat terveempiä kuin tollerit. Mörkön sairastamista on ollut niin raastavaa seurata, että toivon kovasti tervettä koiraa. Muuten tolleri olisi tainnut olla ykkösvaihtoehto.

Mietin pitkään erittäin vakavasti flattia, mutta muut perheenjäsenet olivat enemmän aussietyttösen kannalla. Itsekin kallistuin aussien puoleen, koska tässäkin vertailussa ajattelin aussieiden olevan terveempiä (en tiedä, onko tämä totta). Lisäksi ajattelin, että joka tapauksessa haluan harrastaa agilitya, ja se laji sopii paremmin aussielle kuin flatille.

Haluan myös, että koiran ulkonäössä ei ole mitään liioiteltua, mieluisin on keskikokoinen koirakoira.

Kun Topia hankittiin, valitsimme rodun koirakirjojen perusteella: Tolleri tuntui sopivan kokoiselta ja mukavan luonteiselta, sen kerrottiin olevan lasten väsymätön leikkitoveri.

3. Miten päädyit harrastamaan sitä lajia/niitä lajeja mitä harrastat?

Lajit ovat Topin kanssa valittuja eli Topi on tykännyt niistä tosi paljon. Yleensäkin koiran kanssa harrastamiseen päädyimme Topin ongelmakäyttäytymisen vuoksi. Aluksi Topin oli tarkoitus olla ihan "kotikoira". (Ja nyt harrastaminen on riistäytynyt lapasesta ihan tykkänään...)
   
Agility kiinnosti Sirkkua ja minua jo etukäteen; en muista tarkemmin, miten siitä aluksi saimme tietoa. Vuoden odotimme pääsyä alkeiskurssille. Siellä tuntui heti, että tämä on meidän juttumme. Tosin jättiläismäisenä ongelmana oli tuolloin pelko Topin karkaamisesta radalta. Kisaamaan uskaltauduimme vasta pitkän ajan kuluttua. Nykyään minulle agility on minulle itselleni mitä parhainta ikääntymisen ja dementoitumisen vastalääkettä, ja täydellisen rentouttavaa.
  
Jäljestystä meille suositeltiin yhtenä apuna Topin nuoruusiän ongelmiin. Aluksi kokeilimme pk-jälkeä, sitten mejää. Mejässä ei tarvitse olla koira- eikä ihmissosiaalinen, joten laji sopi hyvin Topille. Koiran ei myöskään tarvitse olla tiukasti hallinnassa, vaan se saa toteuttaa nenänsä kutsua, joten laji sopii hyvin minulle. Topi on loistava nenänkäyttäjä, ja Viiru on perinyt taidon, vaikkei olekaan tolleri;) eikä epäsosiaalinen.

Vepeen hakeuduimme, koska Topi rakastaa uimista - ja koska vepessäkään ei tarvitse olla koirasosiaalinen. Tokokisoihin en ole ikinä kuvitellutkaan meneväni, koska en olisi pystynyt luottamaan siihen, että Topi ei lähde paikkamakuusta muiden kimppuun.
   
Pk-hakua kokeilimme Topin kanssa, kun olimme Sirkun ja Susun kuskeina aussieleirillä 2009. Se oli menoa kummallekin.
   
Viiru perii Topin lajeista ne, joista Viiru tykkää. Viiru on innokas nenänkäyttäjä, lupaaava hakukoiran alku.  Jäljestämisen opettelu on Viirun kanssa ihan vaiheessa. Vepeen Viiru on aika pieni ja kevyt, joten voi olla että tyydymme pelkkään uiskenteluun.  Agility on myös Viirun juttu, saa juosta kovaa ja leikkiä leluilla. Paimentaminen on kokeilematta.
  
4. Ensimmäinen menestyminen jossakin lajissa - mitä siitä hetkestä muistat?

Ollaanko me menestytty jossain lajissa?

Mejästä muistan, kun saimme ekan AVO1-tuloksen: Tulimme kaadolle, kuulin tuomarin sanovan "Kiitos" ja hoksasin että mitään muuta ei koko jäljestyksen aikana sanottukaan - tämän täytyi olla ykköstulos!

Pikku-Sirkku ja Topi saivat ensimmäisissä agilitykisoissaan 20.10.2007 ensimmäisessä startissaan nollan ja sijoittuivat kolmansiksi (ne kaksi parempaa olivatkin tulevia huippukoiria:). Hienoa oli myös, kun pitkän punnerruksen jälkeen saimme Topin kanssa kolmannen luvan kakkosista. Saara tuli Lappeenrannan kisoissa, kaukana kotoa, sanomaan: Ei yliaikaa!
 
5. Kuinka valmistaudut kisa- tai koepäivän aamuna?


Onkohan minulla mitään rutiineja? Olen kuitenkin kisannut niin vähän.  Yritän aina asettaa sellaisen tavoitteen, jonka voimme saavuttaa. Ettei tule paha mieli - tämä kun on vain harrastus, jonka on tarkoitus tuottaa iloa. Jos menemme Sirkun kanssa yhdessä agilitykisoihin, meillä on aina samanlaiset eväät: kalkkuna-salaati-juustosämpylät, täysmehupillimehut, Fazerin marjasuklaalevy.

6. Kuinka pitkälle olet matkustanut koiraharrastuksen vuoksi?

Pisimpiä matkoja oli retki oli Aussie Openiin viime syksynä Lohjalle. Ja ihan turha reissu - onneksi myös sukuloimme samalla. Sirkun kanssa käytiin Vöyrissä Vaasan lähellä nuorten agi-SM-kisoissa vuosia sitten, ja samoin Sirkun kanssa aussieleirillä Vaalassa. Aika pitkä matka on ollut myös Lappeenrannan agilitykisoihin - jos ottaa huomioon perillä radalla vietetyn ajan - joissa kaksi kertaa kävimme Topin kanssa.

7. Miten kuvailisit koirasi toimintakykyä tai suoritusvarmuutta koetilanteissa?

Luonnetesti kertoo Topista aika paljon: hermorakenne -2, toimintakyky -2 ja kovuus -2. Noihin numeroihin nähden Topsukka on aika toimintakykyinen ja varma;) Varmuus myös lisäntyy iän karttumisen ja kuulon menetyksen myötä. Viipovaapo vaikuttaa ihan erilaiselta. Se tuntuu keskittyvän omaan tekemiseensä täysillä. Aika näyttää.

8. Miten palkkaat koirasi onnistumisista? 

Toisinaan kuulemma mätkin Topia päähän tai läiskin lapoihin, ja Topi on onneton. Tarkoitukseni on kuitenkin taputtaa Topsukkaa kiitokseksi. Topin paras palkka on namirasia = pieni pakasterasia, jossa on milloin mitäkin herkkua. Tämä toimii kaikissa lajeissa. Mitään erityistä kokeessamenestymisbiletystä meillä ei ole, kun ei ole sitä menestystäkään. Viiru tykkää sekä leikistä että syömisestä ja olen vaihdellut ruoka- ja lelupalkkaa. Viirua voi palkata myös kehumalla ja hyväilemällä, mikä siis Topista on ihan kamalaa!

9. Millaisissa tilanteissa olet säikähtänyt koirasi tai koiriesi vuoksi?

Viimeksi säikähdin Topin vuoksi varmaan alkuvuodesta, kun sen oli vaikea nousta makuulta ylös. Tuntui, että se on vakavasti sairas. Viirun vuoksi olen säikähtänyt lähimetsässä, kun se juoksee täyttä vauhtia kohti minua karkuun sakemannia. Siitäkin selvittiin säikähdyksellä.

10. Pari koirasi/koiriesi erikoista tapaa?

Topilla on monenlaisia kerjäysmaneereja: pää syliin, tuoksuminen, röhkiminen, tuijotus. On myös tosi huvittavaa, kun se yrittää saada namia tekemällä kolmea temppua yhtaikaa: pussaamalla, peruuttamalla ja haukkumalla. Viiru on hyvin oma-aloitteinen rapsutusten kerjääjä: se asettuu sopivaan asentoon käden päälle tai läheisyyteen, huitoo tassulla kättää oikeaan rapsutuspaikkan, ja jos tämäkään ei auta, se ottaa käden suuhunsa ja asemoi sen oikein.

11. Miten hemmottelet koiraasi/koiriasi?

Kuulemma koko ajan ja ihan liikaa. Topi tykkää vain raikkaasta vedestä, ja sille lasken veden valumaan pesualtaaseen, jotta se voi juoda suoraan hanasta ihan tuoretta vettä. Topi on myös tarkka siitä, että vuode (=oma viltti) on sijattu juuri oikein. Viirua hemmottelen rapsuttelemalla ja ottamalla sohvalle viereen. Ei siis mitään erikoista.

En tiedä, onko blogillani haasteessa vaadittuja 11 lukijaa. Haastan vastaamaan kaikki halukkaat lukijani. Minusta Eevan kysymykset ovat niin kiinnostavia, että jatketaan niillä!

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kaverukset Pärnävaaralla

Suskin ottamassa kuvassa kaverukset poseeraavat Pärnävaaralla. Vasemmalla ovat Viirun agilityryhmäläiset Solo, Mimo ja Jytinä. Oikealla istuvat colliepojat Late, Leo ja Onni.

Kuva Susanna Maksimainen
Kuva Susanna Maksimainen
Lenkin lomassa Viiru tupeeraa Laten rintakarvat.

Sydänkesän puolikuntoiset

Sydänkesä on kukkeimmillaan, korkeimmillaan, täysimmillään. Ensi viikolla alkaa elokuu. Heinäkuun viimeinen viikonloppu nautittiin mökkielämästä. Kotiin lähdimme kuitenkin jo sunnuntaina aamupäivällä. Viiru ontui, ja tutkimuksissamme huomasimme, että oikean etujalan ulommainen varvas on kipeä. Topilla on ollut vatsavaivaa jo jonkin aikaa. Koska Topi on vaikuttanut terveeltä, olemme yrittäneet pärjätä kotikonstein. Nyt Topi ei kuitenkaan lähtenyt noutamaan lelua vedestä. Ei normaalia. Puolikuntoiset viedään huomenna lääkäriin (Mörköä ei lasketa).

torstai 26. heinäkuuta 2012

Avovepeen


Vanhakin koira oppii uusia temppuja. Miksei oppisi? Sehän on oppinut oppimaan. Se myös osaa paljon palasia, joista uusia temppuja voi koostaa.

Vaikka vepetreeneissämme oli osallistujakato (varmaan huilasivat viikonlopun kisojen jäljiltä), saimme tehtyä avoimen luokan kahden veneen liikkeitä: 1. Uinti ja veneen nouto 50 m ja  4. Hukkuvan pelastaminen veneestä lähtien 50 m. Toisen veneen hinausta Topi teki toista kertaa, nyt pidemmältä matkalta ja vähemmillä avuilla. Laura näytti toisesta veneestä köyttä, mutta veteen lensi ensin koira, sitten köysi. Hieman tuli tolppien ohitusta, muuten hieno!

Hukkuvaa harjoiteltiin ensimmäistä kertaa. Ekalla yrityksellä koira ei lentänyt heti veteen, vaikka hukkuva pudottautui räpiköimään. Luulen, että tämä johtui osittain siitä, että veneet olivat liian lähellä toisiaan. "Avustin" (tyrkkäsin) Topi  veteen.  Topi vei hukkuvan rantaan ja sai palkkansa. Toisella kerralla Topi jo tiesi, mitä tehdään: se tarkkaili hukkuvaa ja oli lähtövalmis heti pelastettavan molskahdettua veteen. Tämäkin meni tosi hienosti.

Loppuiltaa kohti alkoi sataa. Menin kuitenkin uimaan, kun olimme pakanneet treenikamat. Viiru tuli minua pelastamaan ja uimaan kanssani useamman kerran. Susukin juoksenteli rannalla. Oli hämärää, satoi, mutta ilma oli lämmin kuten vesikin. Osa treeniryhmäläisistä istui grillikatoksessa ja nautiskeli soven läpäisseiden tuomia herkkuja. Hyvää elämää:)

Torstain agilityssa Viiru harjoitteli takaakiertoja. Ensin kepin kiertämistä, sitten kahdeksikkoa kahdella kepillä minun valssatessani välissä. Toisessa setissä oli siiveikkeillä takaakiertoja, ensin yhdellä hypyllä, sitten hyppy suoraan ja sen jälkeen takaakierto. Lelupalkka oli takaakierrettävän siivekkeen takana. Kolmannella kierroksella tehtiin putkeen lähetyksiä hieman pimeästä kulmasta ja takaaleikkauksia.

Loppulenkillä noustiin Pärnävaaralle isommalla porukalla: parsonrusselinterrieri Jytinä, pitkäkarvaiset colliet Leo, Onni ja Late, käppänä Solo, sheltti Mimo sekä aussie Viiru. Viiru esitti jonkin verran neitsytkuningatarmeininkiä mutta onneksi tämä ei hyvin käyttäytyviä colliepoikia häirinnyt. Ikätoveri Late kulki Viirun vieressä tai perässä vaikka saikin välillä korvilleen. Mimo ja Viiru tuntuivat välillä yhdessä toteavan: Pojat on ihan tyhmiä!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Pelkäämättömille

Tänään maanantaiset hakuharkat olivat raunioilla. Tuttu paikka Viirulle viime marraskuun rainiokoirakurssilta sekä tältä kesältä yksistä pelastuskoiraharkoista. Saako sanoa, että Viiru oli ilmiömäinen?

Radan alussa oli useampi roskis kumollaan. Yhdestä niistä Viiru löysi ukon. Seuraava uhri oli tiilikasan keskellä betoniputkessa kansi päällä. Kolmas oli... enpä tiedäkään. Viiru kävi itsekseen etsimässä kolmosukon sillä välin, kun piiloonsa juuttunutta kakkosmaalimiestä autettiin pois ja kun minä persjaloillani lyllersin tiili- ym. kasoissa Viirun perässä. Löysin koiran, ja kohta myös kolmosukon. Luulin, ettei Aino ollut ehtinyt vielä piiloutua, mutta hänpä oli jo löytynyt. Riitta meni vielä neloseksi metsäalueen reunaan kaapelikelan sisään. Kun Viiru sai hajun, se lähes kääntyi ilmassa ja syöksyi kelalle.

Mitä opimme? Kolmosukon olisi käynyt oikeasti huonosti, kun Viiru löysi hänet ihan salaa. Mitä tarvitaan? Ilmaisu!

Viikonloppuna pidettiin JoVen vepekokeet. Myöhään ilmoitettu Susu ei ehtinyt saada sove-paikkaa, mutta Topi olisi mahtunut lauantaille (koe jäi vajaaksi). Osallistumisessa olisi ollut turhan paljon kaikenlaista säätämistä, mutta hieman harmittaa. Lohdukseni sain viimein skannattua viime-elokuisen Karjalaisen jutun 20.8.2011 pidetystä vepekokeesta. Ainakin vepemannekiinien kuva näkyy. Kunhan Sirkku tulee kotiin, ehkä saamme luettavankin version. Blogikertomus on täällä - eläkkeelle jäätiin;)





lauantai 21. heinäkuuta 2012

Ihmisnuoli ja muita nuolia

Nuolesta tulevat mieleen lapsuuden inkkarikirjat. Agilityssa yritin kuitenkin olla ihmisnuoli. Hidastus ja tiukka käännös, jota jo ennakoitiin ohjaajan rintamasuunnalla. Viiru oppi nopeasti hidastamaan käsimerkistä ja sssshhhhhht-äänestä. Nuoleutumistani haittasi se, että ennen seuraavaa hyppyä olisi pitänyt linjata, jotta olisi taas saanut koiralle suoran linjan putkeen. Radalla oli ihmisnuoli myös toiseen suuntaan. Ihme ja kumma, saimme lopuksi koko radan tehtyä, joskin lähes törmäillen. Pitäisi uskaltaa lähteä ajoissa alta pois. Itsenäisinä teimme maksirengasta ja kujakeppejä. Kavensin yhtä väliä, kuten kotipihallakin. Lopuksi vielä hyppysuora ja täyskäännös suoraan putkeen: Kokeilin ihmisnuolta kutsumalla viimeisen hypyn takaa sekä myös kutsumista ennen viimeistä hyppyä + hidastamista ennen hyppyä. Kumpikin toimi hyvin. Vipstaaki oppii nopeasti:) Lussupallo on tosi mieluinen palkka, mutta siitä ei voi taistella:(

Perjantaina saivat koirat vuorostaan olla nuolia. Tollereiden hakuharkoissa oli melkein enemmän wannabe-tollereita kuin oikeita punaturkkeja: 2 x aussie, cavalier, bretoni.  Tämä oli tietysti eniten meidän syytämme. Topilla oli hupitreeni (mikähän sillä yleensä on?): haamu, haamu, pakeneva haamu. Topi ilmaisi ukot suoralla tollerihuudolla keskilinjalla. Myös pistot olivat suorat ja rullailmaisu pelitti. Ukkeli ei esitellyt usein nähtyjä topismejaan: Viimeksi Hannele sanoi, että jännittävintä hakuharkoissa on aina se, mitä Topi tekee kun se tulee hakemaan rullaa. Nyt Topi toi rullan keskilinjalle saman tien;)

Vaikka Topikin tavoitteli valonnopeutta vanhoilla jäsenillään, nuolena sinkoamisessa kunnostautui erityisesti Viiru. Mietin kyllä taas miljoonannen kerran, voiko tuo huutava punainen salama olla se sama perässävedettävä äijä, joka köpöttelee masentuneena perässäni lenkkipolulla sen näköisenä, että vähintään kaksi tassua keikkuu jo haudan partaalla. Haju ainakin on sama.

Viirulla oli pimeä vasemmalla etukulmassa pressun alla (vieras mies!), pimeä juurakon takana puolessa välissä keskilinjaa juurakon takana, vasemmalla pakeneva haamu. Sellaista vauhtia kuin kolmosukolle liitävässä Viirussa ei ole ennen nähty, se lensi kuin nuoli äärimmilleen viritetystä jousesta. Olin unohtanut ottaa taskuuni loppupalkkana palvelevan vinkupehmohepan. Selvästi näkee, miten hyvä valomerkki on liivien riisuminen ja hepan esiintyminen: tähän loppui työ.

Ennen hakutreenejä tallasimme esineruudun: Topin ja Viirun äkkiä improvisoitu treeni ei tuottanut hyvää tulosta. Tai tuotti Topille: se löysi ruudun laidalta kävelylle lähteneet Nuuskun ja Rapsun. Mikäs sen parempaa:)

torstai 19. heinäkuuta 2012

Topi toheltaa metsässä ja rannalla

Keskiviikkona pidimme pienet omatekoiset ilmaisutreenit Jamiskalla avoimella kankaalla. Mukana oli myös Nuusku. Työnjako oli ukoille epäsuhtainen, koska Heidi joutui ukkoilemaan meidän kolmelle koirallemme. Topi oli asiallisesti sanottuna liian korkeassa vireessä eli aivot olivat narikassa, kun tää on niin makeeta hommaa! Ensimmäisen ukon rullan Topi pudotti tultuaan sivulle istumaan. Kun en hyväksynyt tätä, Topsukka noukki rullan ja juoksi takaisin ukolle. Ja sitten takaisin keskilinjalle, ja sitten näytölle. Muut kolme ilmaisua taisivat mennä siistimmin.

Koska alunperin sovin nämä treenit Viirun vuoksi, myös Viipolle laitettiin kaksi ukkoa.  Vaikka pitämistreenit ovat vielä kesken. Ensimmäisen rullan Viiru toi vauhdilla (eihän se kiidä rullaa palauttamaan vaan leikkimään) ja lähti näytölle hyvin. Toisella ukolla kaava rikkoutui, kun pissahätä yllätti. Rulla kirposi suusta, ja lähetin Viirun uudelleen. Toinenkaan rulla ei tullut perille asti, mutta lähetin Viirun kuitenkin palkattavaksi. Tästä emme siis oppineet mitään, ainakaan hyödyllistä. Tai siihen tuli varmistus, että pitämisharjoitukset eivät ainakaan ole saaneet Viirua inhoamaan pitämistä ja rullia - vaan aivan päinvastoin.

Lenkin jälkeen Mörkökin etsi kaksi eksynyttä: ensimmäinen oli piiloutuva haamu ja toinen melkoisen pimeä. Mörkönkin treeniä voisi huomattavasti vaikeuttaa, kunhan ensin vain muistuttelee, mitä ollaan tekemässä (= ukolla on herkkuja).

Vepessä Topi ei toheltanut vaan teki hienosti. Paikalla oli kisakuntoa viimeistelemässä paljon porukkaa ja kaksi venettä käytössä, joten saimme ensimmäistä kertaa kokeiltua avoimen luokan liikettä 1. Uinti ja veneen nouto 50 m. Liikkeen oikean suorituksen voi lukea JoVen sivuilta. Me teimme helpotetun version lyhyemmältä matkalta. Sirkku meni Topin kanssa kauempana olevaan veneeseen, ja minä näin rannalle. Toisessa, lähempänä rantaa olevassa veneessä olivat kouluttajakonkarit Heli ja Mari. Mari heitti irtonaisen köyden veteen, Sirkku päästi Topin lähtemään. Köysi ja koira päätyivät rannalle tolppien väliin. Liike toistettiin niin, että Mari roikkui köyden päässä eli Topi hinasi veneen rantaan. Tämä hyvä!

Toisena liikkeenä Topi teki sitä iänikuista vientiä.  Puh! En edes tiennyt, että vepekokeessa on mitään jännittämistä ennen kuin Topi suoritti viennin kieriskelemällä rantahiekassa vientiesineen päällä. Yksi toisto tehtiin, ja niin, että vietävänä oli oma köydenpätkä, palkka oli rannalla, josta heitin sen paluumatkalle. Harvoin ryhmässämme treenaava ihmetteli pahoillaan Sirkulle: Miksei kukaan kehu Topia? Parempi ehkä olisi siis imagon vuoksi höpötellä koiralle;) Toisinaan erehdyn taputtelemaan Topia onnistuneen suorituksen jälkeen - ja siitä Topi näyttää kuulemma kärsivän kovasti...

Pitäisikö kuitenkin mennä vielä kokeeseen? Ja ensi kesänä avoimeen luokkaan?

Viiru tuli juoksentelemaan ja uiskentelemaan rannalle siksi aikaa, kun pakkasimme vermeet kärryyn. Eipä tullut taaskaan viekas Vipstaaki hakemaan minulta keppiä vedestä. Katsotaan, mitä tehdään, kun Viiru pääsee taas loppukesästä Susun paikalle treenaamaan - vai tehdäänkö mitään.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Girls just wanna have fun

Mutta ehkä aina ei voi olla kivaa?

Ilosaarirock-vieraiden (tai mitä tutuimpia kyllä olivat) jälkeen maanantaina hakuiltiin Josepan hakuryhmässämme. Viirulla oli kolme ukkoa: pimeä pressun alla kuopassa, pimeä pressun alla näreikössä, kolmantena pakeneva ja piiloutuva haamu. Ensimmäiselle ukolle vaadittiin kolme lähetystä - liittyikö maaston muotoon ja hajun kulkeutumiseen. Viiru tuli nopsasti kutsusta takaisin, ja kolmas lähetys onnistui kunnolla.... hyvä, että oli jotain haastetta;)

Ennen treeniä tein Topin kanssa esineiden etsintää, ja lopuksi Sirkku ukkoili Topille. 

Koska haluan metsään lisää haastetta (= ilmaisun), aloitin viimein Viirun kanssa pitämisharjoitukset. Kuten viisaampi kysyi: Miksi opetat koiraa tuomaan rullaa sinulle niin että pakenet taaksepäin ja taistelet koiran kanssa rullasta, jos oikeasti haluat opettaa koiraa pitämään esinettä - tapahtuipa mitä hyvänsä - kunnes  käsketään irrottamaan? Tein siis suunnilleen niin kuin aussieleirillä neuvottiin ja kuten tein aikanaan Topin kanssa, liioitellen sanottuna: Nyt pidät - tai itket ja pidät (Topihan piti parhaina päivinään suussaan jopa nakkia;). Viiruahan ei itkettänyt yhtään. Lopuksi leikittiin samalla esineellä eli hakurullalla. Puista kapulaa tai vastaavaa en uskaltautunut käyttämään, koska oksasilppurin ja hakettimen yhdistelmä käynnistyi heti.

Tiistaina Miimi oli kutsunut luokseen: tapasimme Viirun isomummi Unelman, mummi Pamin, äiti Kirin, siskot Viian ja Valon sekä Max-veljen. Viiru ei suhtautunut Maxiin kovinkaan kauniisti, mutta onneksi veli oli täydellinen herrasmies. Viiru oli usein ajamassa Maxia pois läheltään, hyökkimässä ja näykkimässä, vaikka veljellä ei ollut mitään pahoja aikeita.  Jotenkin hassusti tuntuu, että Viiru ei kuitenkaan ole vihainen tai peloissaan, vaan se kiusallaan ja huvikseen tekee pikku hyökkäyksiään. En voinut olla kieltämättä terroristia. Ei voi aina olla hauskaa.

Miimi lupasi kuviakin blogiinsa. Miimin luona Roukalahdella Liperin vehmaalla maanviljelysseudulla käyminen on aina kuin miniloma - kiitos! Johtuneeko myös siitä, että Liperin viljavat pellot muistuttavat Etelä-Suomen rintamaita ja tuntuvat siksi kotoisilta?

Rokkivieraita asemalle kuskatessa Viirukin pääsi tuttavien (Viia, Elena, Nuusku ja Rapsu) kertomusten innoittamana kaupunkikävelyille. Viirun kävelyt jäivät aika torsoiksi: sunnuntainakin yksi päivän rankkasadekuuroista sattui juuri, kun kävelimme torin laitaa kohti rantapuistoa.  Toisaalta vaikuttaa siltä, että kaupungilla ei vieläkään ole juuri mitään, mihin Viirua pitäisi totuttaa.

Viiru patsastelee Hirvivaaralla
Sirkun galleriassa on nyt kuvia Hirvivaaralta, Ilokalliolta ja Rykiniemestä > täällä. Valitettavasti hienot maisemakuvat jäävät julkisuudesta puuttumaan, koska joka kuvassa palloilee maiseman edessä hemmoja 90-luvulta peräisin olevissa mökkivetimissä.
Viiru pyydystää keppiä Rykiniemessä.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Usean pulahduksen taktiikalla

Mökkireissu tehtiin usean pulahduksen taktiikalla. Mitään ei treenattu! Vaikka tarkoitus olikin selvittää, mistä Viirun haluttomuus lähteä hakemaan veneeltä köyttä johtuu... Mikä siellä rannalla on niin kivaa? Enimmäkseen nukuttiin, grillattiin ja uitiin. Viiru on samanlainen pintapelastaja kuin Topi nuorena. Laiturilta Viipo ottaa monen metrin mahaplätsäysloikan uhrin päälle, ja sitten vepemestari alkaa kiertää tiivistä ympyrää uimarin ympärillä - joka tässä vaiheessa alkaakin jo olla hukkuva, kiitos pelastajan.

Keskiviikkona putsattiin auto ulkoa ja sisältä. Topi valvoi toimitusta vieressä, ettei vain kulkupeli pääsisi salaa karkaamaan.  Kun Topi havaitsi, että etumatkustajan jalkatilasta hävisi aito tollerinkarvaverhoilu ja sen korvasi halpa plyysijäljitelmä,  tarmokas entistäjä tarttui heti toimeen ja kävi päikkäreille jalkatilaan. Näin tuli sekin katastrofi torjuttua, karvaa piisaa taas.

Seuraavana päivä uni yllätti Topsukan veneretkellä (ai miten niin, venekin pitäisi pestä?).

Taateli - valpas laivakoira
Tätä ennen olikin patikoitu aika kuumassa säässä ja uitu ihanalla hiekkarannalla. Mökin lähellä on Herajärven kierrokseen lisätty laajennus.

Susu patsastelee Hirvivaaralla.
Patikoimme Rykiniemeen kierrokseen kuuluvaa polkua pitkin ja palasimme tietä pitkin takaisin.

 Rykiniemessä tietysti uitiin.

The Invincible ja risu


Sama risu Topilla
Sirkku otti taas upeita uintikuvia, ja niitä varmaan näemme pian.

Kotiin palattuamme kävi kutsu tollerien hakuharkkoihin. Mukana olivat Rapsu, Puntti sekä setterit Voitto ja Veikko. Treenasimme Jaamankankaalla helpossa maastossa, hentoisessa sateessa. Topilla ja Viirulla oli kullakin kolme ukkoa (kaikki pimeinä): vasemmassa etukulmassa harjanteen takana, oikealla takarajalla pressun alla sekä vasemmalla painanteessa kaatuneen männynhuiskaleen alla.  Ero oli siinä, että Topilla oli rullat ja Viirulla suorapalkat. Lähetin Topin kolmanelle ukolle räikeän huolimattomasti ihan tyhmästä paikasta. Voih! Topi juoksi ykköspiilolle, jäljesti sieltä kolmospiilolle, otti rullan ja lähti takarajaa pitkin ykköspiiloa kohti ja ohikin. Ja vielä sama uudestaan. Sitten sain jotenkin huiskittua, että hei täällä keskilinjalla me ollaan! Soimaan itseäni huolimattomuudesta. Tosin en usko, että Topille tuli paha mieli - samat nakit se sai joka tapauksessa. Mutta olisihan voinut vaikka pakenevan vielä ottaa neloseksi.

Viirun lähetin huolellisesti joka ukolle. Suorat hienot pistot. Kätevä emäntä!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Liian helppoa?

Haku on liian helppoa ilman ilmaisuja - vai onko? Luultavasti olen vain ymmärtänyt koko lajin ja harjoittelun väärin, koska en ole koskaan itse ollut kokeessa, en kilpailijana, en maalimiehenä, en edes katsojana.

Viirulla on intoa, se osaa ja uskaltaa etsiä, se jopa menee siihen suuntaan, minne näytän. Sillä on motivaatiota löytää maalimies, ja motivaatiota pysyä ukolla. Täytyy varmaan tehdä vaikeiampia umpipiiloja seuraavaksi, ja ainakin osa ilman apuja. Nyt oli pimeä piilo, pimeä piilo, haamu (joka meni piiloon), pakeneva haamu. Viiru lähti tarmoa puhkuen myös pimeille. En kyllä usko, että etsiminen on motivoituneelle koiralle se vaikea juttu. Minulta varmaan putoaisi leuka hämmästyksestä kokonaan pois, jos Topi tai Viiru ei lähtisi ukolle tai ei löytäisi maalimiestä.

Topi ja rulla kesällä 2011
Pitäisikö harjoitella hallintaa? Ainakin pitäisi alkaa opetella pitämistä, niin ehkä saataisiin rullailmaisu taas mukaan metsäkuvioihin jonkin ajan päästä.

Lisäyksiä, kun muisti palailee pätkittäin: Olihan mukana myös pikku tallaaja Mörkö. Treenin jälkeen metsässä riekkuivat Mörkön lisäksi VVV-trio eli sisarukset Viia, Valo ja Viiru sekä yksivuotissynttäreitään viettänyt porokoiratyttö Hupi.

Harkat pidettiin Liperin Roukalahdella ja meillä oli eri porukka kuin yleensä. Tuoreita maalimiehiä siis löydettäväksi: Heta, Anna ja Hilkka.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Puuha-Topin virkistäytymispäivä

Topi kiitää puomilla
Mitä enemmän Topi puuhaa, sitä enemmän se nukkuu.Toisaalta: mitä enemmän puuhaamme, sitä vireämpi ja virkeämpi Topi on.

Vanhus monella mutkalla
Sunnuntain alkuiltapäivään oli sovittu vepetreenit. Aamulla Heidi, Nuusku ja Rapsu kuitenkin kyselivät lenkki- ja treenikavereita, ja täytyyhän lähteä, kun on noin hyvää seuraa tarjolla. Pärnällä käveleskeltiin ja kaikki kuusi koiraa uivat kepin perässä (hieman oli vuorosysteemi käytössä). Jopa Viiru uskoi puolilauhkean rantatyrannin vinkin siitä, että tämän kepin noutaa Nuusku, ei kukaan muu.

Nami, nami, tuolla on nami!
Uinnin jälkeen roudasimme painostavassa säässä kentälle puomin, kepit ja hypyn - siinä oli rataa ihan tarpeeksi. Sirkku naksutteli Viirulle puomin alastuloa, ja minäkin yritin osallistua. Rapsu ja Topi tekivät puomia ja keppejä, ja Sirkku otti hienoja kuvia, joita voi katsoa Sirkun galleriassa.

Mä meen eikä nää kepit mua estä!
Sitten huristimme Marjalaan uudelleen uimaan vepeen. Topi teki vientiä hieman eri tavalla kuin yleensä, ja mielestäni vaativalla tavalla. Vene oli jo ulapalla, palkka oli rannalla, ja esineenä oli poiju - ja paikkakin oli tällä vuodelle uusi.  Topi lähti toisella käskyllä ja käsimerkillä, hitaasti mutta varmasti. Topi kääntyi veneeltä Eijan käsimerkistä, heitin namirasian paluumatkalle. Vene jäi ulapalle, ja seuraavaksi Topi vei oman köyden. Palkaksi lensi rikkikaluttu wubba, ja rannalla oli vielä namitarjoilu.

Viiru hyppäsi veneestä. Sitten olisi pitänyt hakea veneestä minulta lelu. Viiru ei lähtenyt eikä lähtemättömyys johtunut silmiin paistavasta auringosta.  Niinpä lelu jäi veneeseen ja Viiru meni autoon. Seuraavalla kierroksella sama juttu, paitsi että oikein pakenin lelun kanssa veneeseen. Kolmannella kerralla Sirkku meni veneeseen köydenpätkän kanssa, ja minä lähetin Viirun. Palkaksi oli lihapullaa. Kahlasimme yhdessä lähes Viirun uintisyvyyteen. Sirkku kutsui veneestä, ja minä "avustin" uimaan lähtemisessä. Saa nähdä, onko tämä Vipstaakille oikea tapa. 

Lauantaina Viiru oli kisaturistina, kun Susu osallistui Varkaudessa agilitykilpailuihin. Viiru sai viilennyspyyheloimen, jonka Susu testasi ja toimivaksi totesi, sekä kelluvan narupallon, jota ei sitten valitettavasti päästy vepetreeneissä käyttämään. Ensi kerralla sitten.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Päivälläkin hereillä

Muutakin on puuhattu kuin yömejää. Keskiviikkona vepessä oli aurinkoinen helle; vedessä oli tosin hieman sinilevää kuten aiempina vuosina tähän aikaan. Topi hinasi omaa venettä, mikä meni jo hienosti (kiitos Helin vinkkien), ja vei veneeseen poijua. Vientimatka oli lyhyt; koira tiesi, että palkka on rannalla. Sirkku oli veneessä vastaanottamassa. Topsukka lähti kummallakin kerralla erinomaisesti, mutta ekalla kerralla olin antanut poijun huonosti, ja poiju pitkine naruinen sotkeutui Topin jalkoihin. Kahlasin korjaamaan, ja Topi lähti uimaan. Heitin palkan veteen paluumatkalla noukittavaksi.

Koska aikaa jäi, hain myös Viirun uimaan. Viiru lähti tosi huonosti hakemaan köyttä veneestä. Syytän suoraan Viirun silmiin paistanutta aurinkoa. Sunnuntaina näemme, oliko tämä oikea selitys.

Torstaina oli Viirun agility ensimmäistä kertaa Pärnävaaralla, JoAn uuden hallin pihalla. Kun olimme kantaneet esteet, olin jo ihan hikinen ja poikki. Kuuma tuli Viirullekin. Teimme pikkurataa, jossa harjoiteltiin pakkovalssia. Namilla hidastaen sujui, samoin kuin Viirun kääntämiseen tarvittu puolivalssikin. Itsenäisenä tehtiin maksirengasta. Viirua ei voi vielä kutsua (medi)hypyn takaa, vaan pitää itse sijoittua renkaan ja hypyn väliin.

Perjantaina aamupäivällä kun nousin sängystä, mietin mitä jaloilleni on tapahtunut. Ai niin, se eilinen mejä! Illalla sentään jaksoimme lähteä uimaan ja Elenaa ihastelemaan. Riitan blogin kuvissa näkyy Viirukin. Kotipihalla Sirkku auttoi treenaamaan kujakeppejä ja keinua.

Keskiyön mejä

Mikä loistaa keskiyöllä pohjoiskarjalaisessa metsässä? a) Kiiltomato. b) Yömejässä jäljestävän tollerin silmät. c) Tollerin vainu. d) Kaikki edelliset.

Kävimme keskipäivällä vetämässä jäljet ja keskiyöllä ajamassa ne. Nenää käyttivät Nuusku ja Rapsu, Josi sekä Topi. Topin jälki ei sisältänyt mitään kommervenkkeja, Topi nimittäin ainakin nuorempana pelkäsi pimeää. Tosin nenätöissä Topi ei taida pelätä juuri mitään, ja tähän aikaan kesästä yöllä on enintään hämärää. Porukassa minuakaan ei pelottanut;) Topin jälki oli avoimen luokan mallinen, 100  x 100 x 100 metriä, makaukset vain kulmissa.  Muiden jäljet olivat vaihtelevampia.

Topi lähti tyytyväisenä hieman ennen keskiyötä reissuun ja hyppäsi omalla jäljestysvuorollaan innokkaasti autosta. Ei siis tarvinnut herätellä. Intoa ei kuitenkaan ollut liikaa - jarruttaa piti mutta hirveä hökellys puuttui. Ensimmäisen kulman Topi oikaisi, ja makaus jäi huomaamatta. Seuraavalla jarrutin enemmän, ja Topi palasi makaukselle. Mutta sitten tietysti piti hieman pyöriskellä ja etsiä jäljen jatkoa. Kaatoa Topi tutki oikein huolellisesti mutta ei kierinyt sorkan päällä. Lisäpalkaksi Topi nassutti savujuuston palasia. Olimme oikein tyytyväisiä!

Täytyy tehdä Topille seuraavaksi jälki, jossa on katko. Arveluni nimittäin on, että Topi pitää tossujäljelle ripoteltuja nameja tai vedettyä verta vain häiriönä. Katkolla nähtäisiin, seuraako se muina miehinä jäljentekijöiden jälkiä vai yrittääkö se etsiä veretystä.

Yömejä oli ihan parhaita kesätapahtumia. Viimeistään ensi kesänä uudestaan, miksei jo aiemmin.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kulkee omia polkujaan

Patchcoat-leiriä vietettiin Kaavilla Raukun leirikeskuksessa keskiviikkoillasta sunnuntaiaamupäivään 27.6. - 1.7. Tänä vuonna tarkoitukseni oli yöpyäkin leirillä, mutta valvoin kaksi yötä mökissä allergiaoireiden kanssa ja nukuin kaksi yötä kotona. Näin jaksoi hyvin:) Tänä vuonna oli leirillä mukana vain Viiru.

Leirillä koulutti pk-hakua Samuli Juntto ja tottista/tokoa Teija Juntto. Olimme ilmoittauneet vain hakuun mutta ainoat kuvat Viirusta ovat tokoesteellä. Tuonnempana selviää, miksi.



Keskiviikkoilta sujui majoittumisen ja yleisen seurustelun merkeissä.

Torstai: iloista löytämistä ja pudottelua

Torstaiaamuna meillä oli Sampan ensimmäinen hakutreeni. Kokeilin samaa tyyliä kuin viime treeneissä kotimetsässä: irtorullailmaisu, ukot takarajalla helposti löydettävissä, koiralle esteetön kulkureitti keskinlinjalle. Tulos: hauskaa oli mutta yksikään rulla ei päätynyt käteen asti. Korjaus: Ilmaisukuvion treenausta kentällä.

Iltapäivällä menimme Hilkan, Kiri-äidin ja Valo-siskon kanssa etsimään esineitä: esineruutu, tarkkuusetsintä ja pudotetun esineen hakeminen. Kiri siis teki näitä  kaikkia, Viiru tyytyi "esinejanoihin" esineruudun sisällä ja tarkkuusetsinnän ihmettelemiseen. Viiru katseli, miten Hilkka vei esineen esineruutuun - hyvin tarkkaan Viiru seurasi myös, miten "ukko" poistui metsästä. Silmälasikotelo ei kelvannut Viirulle noudettavaksi, mutta sormikas kylläkin. Tarkkuusetsinnässä merkittiin pieni alue, ja Hilkka piilotti sinne ensin euron kolikon, sitten Prisman kärrypantin. Euro ei meinannut löytyä aluksi millään, mutta onneksi Kiri lopulta ilmaisi sen. Viiru ei oikein hokannut, mitä pitäisi etsiä - saati ilmaista - mutta innokkaasti se kuopsutteli sammalia;)

 Perjantai: Rullia, rallya ja eka kisastartti

Aamupäivällä harjoittelimme ilmaisukuviota kentällä Maijan ja Vertti-veljen sekä Sirkun ja Susun kanssa. Kentällä rulla ei pudonnut, vaan Viiru syöksyi rulla suussa minun luokseni. Minusta alkaa vaikuttaa siltä, että Viiru osaa kyllä rullakuvion, ja mikä tärkeää, se tekee kaikki osiot innokkaasti: lähtee epäröimättä ukolle, tuo rullan minulle (tai jonnekin sinnepäin) iloisesti, säntää näytölle vauhdilla.

Iltapäivällä päästiin metsään, ja kokeilimme samaa treeniä kuin edellisenä päivänä. Ekalla ukolla rulla putosi matkalla, muilla keskilinjalla. Edellisenä päivänä sain palautteen, että minun pitää etukäteen päättää, mitä hyväksyn ilmaisuksi, mitä en. Hyväksyin pudottamisen keskilinjalle mutta en metsään. Yhdelle ukolle Viiru siis piti lähettää useamman kerran. Sama tulos kuin edellisenä päivänä: hauskaa oli mutta rulla putoili. Korjaus: Ilmaisu pois metsästä ja suorapalkka takaisin. Tottiskentälle opettelemaan noutoa.

Jäimme Raukkuun vielä illaksi, koska luvassa oli mölli-rally-toko-kisa. Voi kun Topsukka olisi ollut mukana! Tämä olikin Virsulin ensimmäinen kisastartti. Kivasti meni ja sijoitus oli 7/23. Hyvä Viiru!

Lauantai: Etsin ihan oikeasti ukkoja ja esineitä

Lauantaiaamuna startattiin taas metsään. Koska palasimme suorapalkkaan, ajattelin että voimme tehdä vaikeampaa etsintää. Jee! Viirulla oli haamu, pimeä, pimeä, haamu. Myös haamut menivät piiloon, ensimmäinen umppariin kevythäkkiin. Eka pisto oli suora. Toiselle ukolle lähtemistä häiritsi se, että Viiru oli nähnyt kolmosukon hippailevan piilolleen, ja Viipotti harkitsi keskilinjan toiselle puolelle lähtemistä. Kutsulla palasi keskilinjan oikealle puolelle - mutta ei kuitenkaan luokse. Minusta näytti, että koira sai hajun maalimiehestä juuri silloin enkä kutsunut sitä kovempaa. Kolmonen oli piilossa kaatuneen kuusen alla, sinne Viiru viipotti suoraan. Viiru näki haamunelosen mutta ajatui kuitenkin liikaa oikealle. Pisto ei siis ollut suora mutta etsintä oli hyvä. Minusta Viiru on siis ihan huipputaitava, keskittymiskykyinen ja rohkea! Mutta palaute kaikkinensa: Tottiskentälle ja nouto kuntoon!


Iltapäivällä etsittiin jälleen esineitä, nyt Sirkun ja Susun sekä Biancan ja Linan kanssa. Viiru teki ensin "näköpudotusjanoja". Tauon jälkeen halusin vielä kokeilla, etsisikö pikku neropatti esineen, jonka viemistä se ei ollut nähnyt. Esineelle vei kuitenkin minun jälkieni hajujana. Viiru etsi - eikä edes ihmetellyt, eikö täällä olekaan ukkoa. 

Sunnuntai: Totellaan

Olin tottelevainen ja suuntasimme tottiskentälle. Vaihdoimme Marin ja Kidan kanssa hakuharkan tottistreeniin. Tytti neuvoi pitämisen opettamisessa, ja keskustelimme siitä, onko sataprosenttista luoksetuloa olemassa (sataprosenttinen paikkamakuu kuulemma on, mutta silloin koira ei ole enää elossa). Ohjeita noutoon ja pitämiseen on monenlaisia, ja nyt minun täytyy miettiä, miten jatkan. Metsässä mennään suorapalkalla.

Neuvonnan jälkeen toko/tottisttreenissä oli vuorossa temppurata. Minulle kävi siis hyvä säkä. Radalla oli liikkeitä eri tokoluokista ja myös jotain ihan muuta. Radalla oli:
  1. paikallamakuu yleisön huudellessa Istu!-käskyjä, 
  2. etutassut pesuvadin päällä pyöriminen, 
  3. merkin kiertäminen ja sen taakse istuminen, 
  4. noutokapulan poiminen, hyppääminen ja ruutuun juokseminen (Viiru kantoi hakurullaa), 
  5. nakkiämpärin ohittaminen, 
  6. "lautojen" väliin seisominen ja maahanmeno, 
  7. mehutölkin kiertäminen, 
  8. liikkeestä seisominen (Viiru vain seisoi) ja 
  9. lopuksi tyhjän limupullon noutaminen. 
Tällaisesta tokosta minä tykkään!

Edellisenä päivänä metsässä neuvottiin minua, miten tokoon voi motivoida itseään:
  • voi palkita itsensä imuroinnista tokotreenillä
  • voi palkita itsensä tokotreenistä imuroinnilla
  • voi  treenata tokoa sen sijaan että imuroisi.

Paras tapa oli kuitenkin sunnuntaina käytetty: sain palkaksi tokotreenistä sen, että Sirkku imuroi meidän mökkimme:)

Viiru tapasi leirillä paljon muita koiria, mutta tietysti rakkaat tutut sukulaiset olivat parhaita; Unski, Pami, Kiri, Viia, Valo, Jatsi ja Hippa. Pojista Viiru oli kiinnostunut mutta ei tykännyt siitä, että heti tulivat lähelle. Viirun pitää saada lähestyä itse. Enemän Viiru kuitenkin vaikuttaa minusta itsenäiseltä tutkijalta kuin kimpassa hengailijalta. Sama oli näkyvissä jo viime kesän leirillä. Joku (tai jotkut) sanoi Viirua suloiseksi. Hassua, minulle se tulee lähes viimeiseksi mieleen. Minusta Viiru on pikkuinen Camel boots -tyttö, joka kulkee omia polkujaan. 

Patchcoat-leirillä

Kuva: Sirkku Kouki

Viiru sai aussieleiriltä lussupallon ja hyppäsi ekaa kertaa tokoesteen. Patchcoat-leirillä tapahtui paljon muutakin, mistä kirjoitan pian.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Tollerivanhus possuilee metsässä hiostavassa kelissä mäkäräisten seassa

Maanantaina Viiru sai huilata rehkittyään aussieleirillä. Nyt saa Topi etsiä tarpeekseen niin ettei vähään aikaan kärtä hakumetsään. Hakutreeneissä tallasimme 100 metrin alueen, syvyyttä kumpaankin suuntaan 50 metriä; Viiru kyllä osallistui tallaamiseen Hinnin kanssa. Topilla oli neljä ukkoa (kaksi siirtyvää), takarajalla, mahdollisimman hyvin piilossa. Ensimmäinen piilo vaikutti helpolta, mutta Topi tarvitsi sinne kaksi lähetystä (niin muutkin koirat, kaksi tai usemman). Ekalta ja tokalta ukolta tolleripossu yritti viedä eväät kaivatumalla pressun alle. Kyllähän rullakin kelpasi kun ei heti herkkuja saanut. Lea oli kuulemma myös näyttänyt vanhukselle suuntaan keskilinjalle päin. Topi oli todennut: joo, kiitos! ja lähtenyt.

Viimeinen maalimies oli harjulla, ja näkyi miten Topi jäi seisoskelemaan rulla suussa paikoilleen. Se lähti tulemaan, kun huiskutin sille. Sää oli todella hiostava, ja Topi väsyi. Vauhti hiipui treenin edetessä, mutta toisaalta turha juoksentelu ja hölmöily väheni. On se mainio possu:)