tiistai 29. joulukuuta 2015

Leppoisaa joulun aikaa

Jouluaattoaamuna Viiru ja Piki köllöttelivät vielä omalla pedillään makuuhuoneen portin ulkopuolella, mutta joulun ajan koirat saivat nukkua makuuhuoneessa ja jopa sängyssä.



Ja jouluaatto oli valkea. Lähimetsän pikku joulukuusi sai hennon lumipeitteen.


Susu ja Piki tulevat ulkona hyvin toimeen, mutta sisällä pidämme niitä varmuuden vuoksi erillään. Ulkona Susu ajaa Pikiä takaa, ja Viiru saa keskittyä metsästys- ja keräilyharrastukseensa.

 

Joululahjaksi karvanassut saivat herkkunameja, Piki ja Viiru myös naapurin lenkkikaverilta ;) Ja Susu sai hienon lelun, jota ei raaski liata kivituhkahallissa. Tapaninpäivän jälkeisenä sunnuntaina tokoiltiinkin vanhoilla leluilla. Viirulla oli erilaisia koira-, ihmis- ja leluhäiriöitä, ja mm. pariseuraamista. Kivat häiriötreenit - mutta opittiinkohan mitään? Ainakin sen opin, että Viirulle pitää tehdä paljon lisää kontakti- ja häiriötreeniä. Piki teki ainakin ruutua. Paikka löytyy jo hienosti, vaikka palkaksi heitetyt namit eivät. Pitäisi ihan asiakseen opettaa Pikille kopin ottaminen :)


Joulupäivänä

Odotan joulun aikaa myös yhteisten valoisan ajan ulkoiluiden vuoksi. Tänä vuonna sää poikkesi melkoisesti viimevuotisesta. Mutta ei se mitään; flunssa ja siitä seurannut noidannuoli sen sijaan vähän haittasivat menoa.  Joulunpäivän retkellä saatiin myös spontaanit hakuharkat, kun yksi joukostamme erkani. Taas olisi pitänyt muistaa: luota koiraan! Viiru ja Piki kuulemma löysivät omilla teillään harhailijan moneen kertaan, mutta aina ne kutsuttiin kesken kaiken pois.

 Välipäivinä saatiin pakkasta ja talven valoa.

Kuva: Sirkku Kouki


Soikkelin metsän liepeillä

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulumieltä

Haimme Sirkun ja Susun kanssa lisää joulumieltä tokotreeneistä hallillta. Kuten joulun alle kuuluu, sekä koirat että ohjaajat olivat eri päteviä.

Aamulla oli ihan lumetonta, ja luulin jo, että kohta koittaa 18 Joensuun-vuoden ensimmäinen musta jouluaatto. Nyt on kuitenkin maa taas valkeana ja kauniina. Joulukortti tuli jo kuitenkin tehtyä vihreän ja punaisen sävyissä.


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Neljäs kerta tokoa tällä viikolla

Löysin rantein -kurssi, jossa koulutin toko-osuuden, päättyi tänään. En tiedä, sainkohan löysytettyä kurssilaisten ranteita... tai eihän ranteiden tarvitsekaan olla löysät, kunhan muistaa, että tärkeintä on hyvä fiilis. Ja hyvä olisi myös muistaa palastelu ja yhden asian harjoittelu kerrallaan. Ja reiluus koiraa kohtaan.

Viiru oli taas mannekiinina - mutta sekään ei aina riitä. Sormeni syyhyävät rynnätä väliin puuttumaan ohjaajien tekemiseen koiran kanssa. Mistä taas itse en tykkää, kun olen koulutettavana. Eikä se Viirun kanssa onnistukaan.

Lopuksi teimme radan, johon olin koonnut kurssilla opeteltuja liikkeitä: perusasento, seuraamista, jäävä, luoksetulo+hyppy, nouto (ei opeteltu kurssilla), törpön kierto, pysäytys, juoksuseuraaminen ja viimeisenä ruutuun juokseminen hypyn yli. Kaikki selviytyivät hienosti, ja sekä koira että ohjaaja saivat pienenpienet palkinnot.

Myös Pikseli teki radan ryhmän jälkeen. Nyt Pikseli tuo lelun minulle takaisin. Olisiko nyt hermorakenteelleni sopiva aika opetella noutamista? Viiru juoksi ruutuun kiertäen vasemman puoleisen etutörpön. Korjattiin lelulla.

Aamulenkillä luulin Pikin lähteneen pupun perään, mutta se löysikin samassa metsässä lenkkeilevän Vinjan. Pikseli on semmoinen nenäkoira, että siitä jo kotiovella näkee, kuka kadun koirista on lähtenyt lenkille ennen meitä. Ja taas ahkera nuuskuttelu lopulta palkittiin.

Mutta mitä tapahtuukaan huomenna?


Huippumallit 2013, kuva: Sirkku Kouki

lauantai 19. joulukuuta 2015

Joululomalle

Viimeinen kouluttajan vetämä agilitytreeni ennen joulua mentiin joulukuusiteemalla. Ojansivun Katja oli suunnitellut Oi kuusipuu -radan ja koutsimme Tuomas muokkasi sen hallimme mittasuhteisiin. Saimme taas treenattua irtoamista :)

Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina treenasimme tokoa. Ihan totta. Ja treenaamisesta on hyötyä. Hämmästyttävää. Alamme ihan oikeasti edistyä. Pikin perusasento ja seuraaminen eivät tosin edisty, ainakaan kovin nopeasti. Tarvitsen siihen neuvoja. Tai ehkä vain pitää treenata enemmän? Luultavasti naksuttelu auttaa, se kun auttoi ruutuun ja kiertämiseenkin. Piki haluaa ajatella :)

Einiltä tuli hyvä neuvo paikallaoloon. Se kyllä edistyy, mutta selvästikin Pikseliä ahdistaa. Onko tämä rangaistus - ja jos on, mitä tein väärin? 

Viirulla on taas jäävien erottelu parantunut. Ja voi seisahtua ja jopa seistä ihan pidempäänkin. Minun pitää kuitenkin ravistaa, nipistää, potkaista, muistuttaa itseäni, etten saa suunnittelemattomilla ja keskittymättömillä treeneillä pilata niitä Viirun hyviä perusasioita. Torstaina yllätin itseni tekemässä sitä, mikä joissain tokoilijoissa joskus pistää silmään: olen opettanut Viirulle, ettei oikeastaan tarvitse tulla kunnolla perusasentoon vaan voidaan sitten hytkyillä ja korjailla. Ja tästä tulee vielä liikkeellelähtöön pikku varastus: kun sanon toisen kerran sivu, Viiru liikahtaa, koska se ajattelee, että sen pitää korjata asentoa. Eikö se elukka herranjestas tiedä, että tällä kertaa minä haluaisinkin lähteä liikkeelle yhdessä!

Nyt ei auta kuin katsoa kummallekin kokeet ja laskea siitä taaksepäin, mitä pitäisi treenata ja osata ja milloin. Ovatkohan seurat anoneet kokeita niin pitkälle?

Äiti on vihanen, kun mä piipitän. Mutta mä en voi sille mitään!
Keskiviikkona oltiin pakkasella parkkihallissa. Mentiin kävellen, ja sulloin reppuun mukaan istuinalustan, etteivät tyttösten pyllyt palele hyytävällä betonilla. Eihän siinä voinut olla, paitsi poseeraushetken. 

Torstaina oli luksusta lämpimällä tekonurmipohjalla; aikaakin oli vaikka kuinka, koska treenikavereista oli paikalla vain yksi.

Perjantai-iltana autoiltiin erittain huonossa ajokelissä Pärnälle. Löysin autosta etusumuvalot, joten jotenkin saatiin pysyteltyä aurauskeppien välissä. Lumipyry pisteli neuloina naamaan lämppälenkillä; jokasään koiratkin vähän ihmettelivät myräkkää. Hallissa kuitenkin tarkeni. Omassa hallissa treenaamisen jälkeen kotona pitää malttaa odottaa, että koirien tassuista kivituhka-lumimöykyt sulavat ennen kuin elukat pääsevät sohvaa sotkemaan.

Ollaan onnekkaita, että päästään treenaamaan eri paikoissa ja erilaisissa hyvissä porukoissa. Poksin lämpimän hallin torstainen ihanuus taisi jo päättyä, koska vuoden viimeiset torstait ovat joulu- ja uudenvuodenaatto.

Herätkää! Meillä on tylsää ja nälkä!
Nyt olen lomalla. En muista, milloin viimeksi olisi ollut päivä ilman aikataulua. Tosin talvipäivän seisauksen läheisyys raamittaa päivän aika tarkkaan valoisan ajan lyhyyden mukaan. Alkuiltapäivästä kahlattiin Lykynlammella pehmenevässä märässä hangessa. Puoli kolmelta alkaa hämärtää.


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Lucian päivän treffit ja tokot

Aussietreffeillä oli niin monta aussia, että menisin sekaisin luvuissa, jos yrittäisinkään laskea. Tollereita oli kaksi :) Saavuttiin myöhässä osittain sen takia, että ajoin harhaan hyvistä ohjeista huolimatta. Edellisen kerran oltiin Päivilänvaaralla talvella, ja siitä reissusta muistaa parhaiten sen, miten yritimme irroittaa rinteeseen juuttunutta autoa.

Kuva: Tiina Hiltunen
Tiina kysyi, kuka ei kuulu joukkoon. Ilmiselvästi Piki, joka ei ymmärrä tarpeeksi makkaran päälle. Kuvassa eivät ole läheskään kaikki koirat; niitä oli ihan vauvasta mummoihin.

Piki käyttäytyi muutenkin oikein sievästi. Viiru oli rasittava kiusaaja-poliisi. Kukaan ei varmaan halua sen pentua (jos niitä tulee). Viiru ei ole vihainen, ei epävarma - onko dominoivakaan? Se jotenkin huvikseen pomottaa. Se uskoo, kun kieltää. Mutta yhtään ei kaduta tai ajatteluta, häntä ja korvat pysyvät kohti taivasta. Pikseli taas suhtautuu ihan eri tavalla torumiseen, anteeksi anteeksi että olen näin huono. Ns. korjaavan palautteen kanssa pitää Pikin kanssa olla tarkkana.

Tokoryhmään oli tunnin treeniajalle tulossa niin monta koiraa, että jätin itse toisen kotiin. Kerrankin oli Pikin vuoro. Piippamaton paikkamakuu, seuraamista, kontaktia häiriössä. Kotiin tullessa Piki esitteli lievää "treeniraivoa". Minäpäs olen ollut emännän kanssa tekemässä, sinä jouduit jäämään kotiin, lälläslää, minäpäs olenkin nyt suosikki. 

Sirkku on kirjoittanut pitkästä aikaa Susun blogiin. Olenpa minäkin ollut viisas. 

lauantai 12. joulukuuta 2015

Valoisalla metsään

Viirun agilityssa ajatuksenani oli etäohjaus, leijeröinti ja irtoaminen. Ihan hyvin sujui. Kontakteja pitäisi treenata ehkä kuitenkin vähän. Puomilta Viiru loikkasi, ja Sirkku katsoi videolta, että A:lla turataan sekuntitolkulla. Ja tottahan on, että A on kamalan hidas.

Keskiviikkona tokoiltiin Annelin kanssa parkkihallissa, jonne saavuimme kävellen. Pikseli piippasi kaikki odotteluajat. Argh! Mutta mikä oli hienoa, Pikiä ei tarvinnut lainkaan totuttaa outoon paikkaan. Ruutu sujui hyvin. Ja Piki ekaa kertaa näytti oikeasti osaavan törpön kierron. Alkeisjäävät olivat vallan napakat. Viiru sen sijaan oli taas kerran unohtanut liikkeestä seisomisen.

Torstaina jatkettiin lämpimässä hallissa. Kyllä, Piki osaa kiertää. Viiru osaa juosta ruutuun, seisahtua siellä - mutta seisominen pitempään ei taas tällä kertaa onnistunut. Kiertämisen kaarros on Viirulla liian laaja, Pikillä oikein sopiva. Viirun kanssa tehdään lähempää, ja muutetaan palkan suuntaa. Hupina tehtiin Viirun kanssa eri asentoihin pysähtymistä kierron jälkeen.

Elämme pimeitä ja raskaita aikoja. Maanantaina olin ekaa kertaa aikuiselämässäni joulukonsertissa; kuunneltiin Arjan kanssa Raskasta joulua.  Pimeys painostaa; ei päästy valoisalla metsään pitkään aikaan.


Tänään päästiin. Kyllä koiran pitää päästä vapaana kirmaamaan. Tai pääseväthän nuo joka päivä - mutta jotenkin tuntuu (ehkä vain itsestä?) erilaiselta, kun vastaantulijat puuttuvat mutta päivänvaloa riittää, ainakin haljakkaa. Ja tuttuja kavereita on mukana.



Hakuiltiin kolmen ihmisaikuisen, yhden ihmisvauvan ja viiden koiran voimin. Viirulla oli vaikea ukko tallaamattomassa taimikossa (lähetys metsän puolelta). Neljännellä lähetyksellä löytyi. Viirua ei pidä kutsua takaisin, paitsi jos Vipastaaki meinaa ylittää keskilinjan. Piiiitkä haukku, ja parhaat palkat.

Pikillä oli mielikuvaukko kuusen alla piilossa. Kyllä Piki uskalsi mennä :) Pari kertaa Piki seisahtui ihmettelemään mutta jatkoi itse etsimistä.




Lopuksi tallattiin vielä pari esinekaistaletta. Ekalla oli takarajalla rinteen päällä tutti, toisella kuopassa pikku tossu. Melko täydellistä Viirulta :)

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivänä

Itsenäisyyspäivä meni omissa pikkukisoissa ykkösten ja kakkosten parissa. Jossain vaiheessa alkoi tiheä sade. Ei kovin hieno itsenäisyyspäivän sää, mutta eipä tullut hallissa kylmä. Suut saatiin kisoissa hyvinkin makeiksi; treenikaveri oli ylennetty reservin majuriksi.

Välillä tekee tiukkaa varsinkin ykkösten katsominen. Ei niinkään taitojen puute, vaan turhan usein näkyvä ilottomuus ja koiran syyttäminen omista virheistä. Voi kun kaikki muistaisivat Anne Saviojan viisaat sanat: Tapahtuipa radalla mitä hyvänsä, tule aina voittajana maaliin!

Eilisistä omista edesottamuksista jäi raportoimatta, että ihan oikeasti hukkasin koiran putken 19 jälkeen. Onneksi neuvokas Viiru teki omat johtopäätöksensä ja leiskautti viimeisen hypyn, ja vielä ihan oikein päin.


Hyppyradallakin oli etua siitä, että Viiru tykkää irrota putkiin. Tällä radalla on harjoiteltava kiemurteleva hyppysuora 12 - 17. Viimeaikaisten kisakokemusten perusteella minulla on aivan liian hatara käsitys niiden ohjaamisesta ja Viirun vauhdista. Koska en tehnyt mitään, Viiru jatkoi tietysti mitään kyselemättä hypyltä 14 renkaan kautta putken väärään päähän. Olisinko ehtinyt tehdä sokkarin?


Pikseli on nyt ollut ilonamme kaksi vuotta (Piki ja muita ihmeitä). Naama on edelleen söpö, ja käpälät valtavat. Kesällä kuvasin Pikiä näin: herttainen ja huumorintajuinen helmi, jonka vilpittömät pikisilmät näkevät syvälle sielun sopukoihin.

Pimeää... itsenäisyyspäivän kynttilät, jouluvalot ja lumimarjat loistavat.



lauantai 5. joulukuuta 2015

Team Ahmatti ylittää vuosittaisen agilitytulostavoitteen 50 prosentilla

Viirun kanssa oltiin tänään kotikisoissa. Ensin olin eilen illalla hallia järjestelemässä, tänään aamulla kisoja käynnistämässä ja A-kisan pönötyksessä vastaavan koetoimitsijan raskaan ikeen alla. Sitten, aikaisemmista vannomisistani huolimatta (en enää ikinä yhdistä vekottimen ja kisaajan rooleja samaan päivään), kisattiin kolme rataa.

Onneksi toinen vannomus (ei enää yliaikanollia) toteutui: hyl, 0, hyl. Eka rata oli kauheaa koetoimitsijakoomaa, 0-rata oli oikein sujuva, viimeinen rata eli hypäri oli ihan mukiinmenevä - en vain ollut suunnitellut mitään ohjausta paikkaan, jossa olisi pitänyt tehdä edes jotain (puolenvaihto, rytmin muutos, haltuunotto tms.). Lisäksi todettiin taas, että valsseja on  kahdenlaisia: ennakoivia ja paskoja. Viiru sai kuitenkin juosta ja irrota, toisin kuin ekalla radalla, jossa Viipokin jo rupesi kyselemään, missä ja kummassa osapuolessa vika, kun ei yhtään kulje.

Vaikka jotenkin taklasin koetoimitsijakooman ja suoritimme tämän vuoden tulostavoitteemme 150-prosettisesti, mieleenpainuvinta oli olla mukana yhden kisan Patchcoat-triplanollassa: Hali (pikkuserkku?), Kiri (äiti) ja Viiru.

Kiri oli myös ainoa, joka Team Ahmatissa voitti sämpylän kutsun. Kun kävimme kahviossa sämpylänhakureissulla, tapasimme paritkin porukat, jotka halusivat tutustua ausseihin. Kovin on uskottavaa kertoa, että Viiru on ystävällinen, avoin ja sopivan vilkas, kun ainoa kontakti on reissariin, jota yritän piilotella selkäni takana... Mutta sitten tuli äiti.

Muuten lorvailu on valitettavasti jatkunut. Lämpimässä hallissa tokoillessa Piki ensimmäistä kertaa piippasi paikkamakuussa (tai yleensäkään missään liikkeessä). Tästä on nyt heti tehtävä loppu. Aluksi voisi kokeilla periaatetta sitä saa mitä tilaa.