sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Onnellista uutta vuotta!

Uudenvuodenaattoaamuna Piki kävi agilitytreeneissä. Rata oli mukavan suoraviivainen, ja kokeilimme myös ensi kertaa keppejä radalla. Heidi oli suunnitellut meille ihan oman vaihtoehdon :). Kepeissä oli vielä neljä ohjuria. Suoraan mennessä Piki löysi kepit, mutta avokulmasta ei ensimmäisillä kerroilla. Miksi kääntyä kepeille kun suoraan jatkaessa odotti kenkävaras-Pikiä herkullinen varsikenkäpari? Kotiläksyksi saimme (taas kerran) ne hieman haastavammat kohdat: päärynän harjoittelu, takaakierrossa hypyn yli tuleminen (Piki lähtee hyvin takaakiertoon, mutta sen myös pitäisi hypätä ilman ylimääräistä apua).


Valotulitusta ilman pauketta

Vime vuonna kirjoitin (Paluu tulevaisuuteen): Nyt on helppo tehdä tavoitepäivitys. Ei tarvitse kuin kopioida viimevuotinen ja vaihtaa kutonen seiskaksi. Tämähän tulee vuosi vuodelta helpommaksi, nyt vain linkki edelliseen kirjoitukseen ja vaihdetaan seiska kasiksi :)

Vuonna 2017 joissain ACEn kisoissa päätin jo lopettaa Viirun kanssa agilityn, mutta ihan samalla hetkellä tuli tieto pikkumaksiluokan mahdollisuudesta. Siihen se päätös kariutui, varsinkin kun Viiru joulukuussa mitattiin pikkuiseksi. Päätin myös lopettaa pk-harrastuksen, vaikka jäänkin sitä kaipamaan, ja monia ihmisiä myös. Pahasti jäi hampaankoloon, kun emme varhaisen lumentulon vuoksi päässeet yrittämään hausta voittajaluokan koularia - koska ikuisena yltiöoptimistina ajattelen, että olisimme rimaa hipoen HK3-tittelin saaneet. Jos joku ensi vuonna näkee minun hengaavan metrin esteen likellä tai hamuavan kahden kilon kapulaa, köyttäköön ja vieköön pois.

Pikin kanssa mennyt vuosi näytti, että olen liian laiska mejäilemään (ainakin kun ykkösmotivaatio metsässä oli pk-haku). Yritetään päästä nose workia kokeilemaan - se ei vissiin ole niin aikaavievää eikä vaivalloista, eikä ole itikoita eikä räntäsadettakaan. Agilityssa voitaisiin pääsiäisikisoissa mennä hypärille, jos en olisi vekottimena. Mutta viimeistään Agiråkissa sitten räjähtää Piki-energia Mehtimäellä. Pakkohan se on mennä, kun kotoa pääsee kävellen isoihin kisoihin!

Ja ne tokotavoitteet voi tosiaan lukea kahden edellisen vuoden tavoiteluetteloista.

Lisäys 1.1.2018: Päätin myös viime vuonna, etten osallistu enää erillisiin, maksullisiin koulutuksiin, enkä ainakaan koiraleireille. Vaan käytän ainakin osan säästyvästä ajasta siihen, että harjoittelen vaikka tokoliikkeitä aikaisempien koulutusten opeilla, omilla ideoilla höystäen. Päätös ei ole ihan pitänyt, ja voisin ehkä pehmentää muotoon: Harkitsen tarkkaan...

lauantai 30. joulukuuta 2017

Juoksu- ja pysäytyskontakteja

Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa? Ainakin hetkellisesti, Pikin juoksupuomissa. Tänään tuli taas usea sykähdyttävän hieno toisto: kova, tasainen vauhti puomin alusta loppuun. Miten tästä jatketaan? Miten en pilaa tätä? Pitääkö tehdä kerralla monta toistoa vai lopettaa onnistumisiin? Kannattaako ottaa nopeasti mukaan muita esteitä ja esim. puomilta kääntymisiä? Koska aletaan ottaa loppupalkkaa pois? Harmittaa, kun en lähtenyt Tiinan mukaan Pro Perron juoksarikursille. Nyt se on tietenkin jo täynnä.

Pikin kepeillä itsetehdyt herkkunamit houkuttelivat aluksi niin paljon, että ei selvitty vain kahdella ohjurilla, onneksi lopuksi kuitenkin. Taidan ottaa ohjurikepit radalle kokeiluun. Viirua namit houkuttivat oikealla tavalla niin, että sen pystyi lähettämään kepeille kolmen suht suoran hypyn takaa.

Viirun A:lla ei ollut alkumuistuksenakaan kosketusalustaa. Persjätöt A:n edessä tuottivat monta varkautta (mutta ei yhtään loikkaa, kaikissa oli oikein hyvä kontakti sinänsä), vaikka muistin sanoa koske-käskyn. Puolenvaihdolla ei varmaan tullut yhtään oikein hyvää suoritusta. Mutta jatketaan harjoituksia.

Ajoin auton hallin pihaan, ja jo ajoväylällä huomasin tehneeni ison virheen. Tiellä oli varmaan metri sohjoa. Parin otteeseen hikipäässä kolailin (lapiokin oli hukassa), ja Subaru heittelehtien päästiin pihalta pois.

Käytiin vielä Viirun kanssa Kontiorannan tokossa, vaikka takkini ja mieleni olivat tyhjinä. Metallikapulan nosto  oli vaikeampaa kuin eilen, mutta nyt Viiru toi sen minulle asti. Nyt pidetään taukoa tästä. Peruutus sujuu, mutta sitä pitää suoristaa. Viiru oli häiriöpaikkaistumisessa kaverina, mutta ei ottanut häiriötä. Jos ei Viirun omaa kuolavanaa oteta huomioon. Kumpikin ohjaaja kävi välipalkkaamassa, joten paikkiksen päätyttyä Viirun tassut olivat ihan märät kuolasta. Sitten vielä höntsältiin nopeilla seisahtumisilla, maahanmenoilla ja istuutumisilla.

perjantai 29. joulukuuta 2017

Välipäivätreeniä

Joulu- ja juoksuloma päättyi (vaikka jatkuuhan Viirun juoksu vielä). Susu ja muut joulunviettäjät hajaantuivat Etelä-Suomeen. Sää vaihtui talven ihmemaasta sohjoon ja tuhnuun. Joan hallin pihaan ei oikein pääse ajamaan, vaan sinne kavutaan korkeiden lumivallien yli. Hiihtokeskuksen alue on höylätty hiekalle - ehkä uudenvuodenaaton ilotulitusta ajatellen.

Joululomalla oli hieman aikaa ajatella, ja eilen keksin, että opetan kummallekin koiralle juoksu-A:n boksimetodilla. Siihen löytyi ohjeita googlaamalla ja Susun jäljiltä löytyi boksikin. Päästiin jo vauhtiinkin kotipihatreeneissä, mutta tänään sitten kuulin, että kunhan Piki oppii juoksupuomin kunnolla (käännöksineen kaikkineen), A:n pitäisi tulla kaupan päälle. Tehtiin myös Viirun kanssa hieman kontaktitreeniä, ja varmistuin siitä, että kyllähän se treeneissä osaa juosta esteen vauhdikkaasti ja pysähtyä oikeaan paikkaan. Mutta tarvitaan kyllä käsky koske, muuten ei pysähdy. Jospa vain vahvistan jo osattua ja ryhdyn johdonmukaiseksi myös kisoissa, kun niissä käymme.

Pikillä ei koko puomilla toiminut lelupalkka, kun ei ollut hyvin tuttuja palkkaajia, mutta nameilla saatiin hyviä toistoja.

Perjantaitokossa oli itsenäinen kerta; saimme uuden jäsenenkin. Viirulla oli vain yksi setti, kun en jaksanut turata juoksupöksyjen kanssa enkä könytä lumivalleja niin moneen kertaan... Viiru haki metallikapulaa hyppynoutona. Se meni jälleen edelliskertaista paremmin, ja huono heittäjä hyötyi taas kerran  tilannetajuisesta treenikaverista (kiitos, HeidiU!). Lelukoira oli joulunpyhinä miettinyt ruutua: Viiru sekä pysyi seisomassa häiriköinnistäni huolimatta että malttoi pysähtyä vaikka tiesi palkan tulevan ruudun takaa.

Pikillä oli kaksi settiä ja paikallo istuen. Voisin luottaa paikkiksessa Pikiin enemmänkin ja loitontua. Istumisessa Piki ei edes ala piipata. Ruudussa harjoiteltiin pysähtymiskäskyä, siinä on vielä paljon säätämistä molemmilla etäisyyden ja palkan suhteen. Mutta paikan Piki tietää hienosti. Sitä ei saa pilata. Lyhyisiin seuraamispätkiin oli tullut hieman rauhaa kummallekin. Kiertoon yritin saada lisää vauhtia kunnon lelupalkalla, mutta se vaatii vielä harjoittelua minulta.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Aatonaaton toko

Aatonaaton iltapäivänä oli kunnon lumipyry, melkein myrsky. Jo aamupäivällä Pyhäselän rannalla tuuli niin, että isokorvaisimmat olivat lähteä lentoon.


Tuulee niin, että Dumbo-korvilla lähtee lentoon.

Uskaltauduimme huonosta ajokelistä huolimatta Kontiorannan tokoon. Susukin lähti. Sirkku auttoi metallikapulan ihailussa ja Viirun hetsaamisessa, ja pääsimme taas pienen askeleen eteenpäin. Hypyn kautta on kyllä paras, hyppääminen on niin kivaa, että ällötys unohtuu. Peruutusta ei tehty, vaan ruutua ja hyppykiertohässäkää, kun ne kerran oli halliin rakennettu. Kiertämisessä oli hyppyjen ohittaminen taas hyvinkin vaikeaa - ja kun kapulakin... Pitäisikö ottaa uusi käsky, kun kierrä-sanaa tulee varmaan käytettyä muutenkin? Ja jospa viimeinkin kiinnittäisin huomiota siihen, että Viiru kiinnittäisi huomionsa tötteröön.


Ruudussa tehtiin hieman Suskin eilen antamaa kotiläksyä: oikeaa paikkaa kosketusalustalla ja seisomisen  kestoa häiriössä. Lopuksi vielä ruutuun juoksemista lelulle. Ja lelu jäikin sitten ruutuun seuraavaa kertaa odottamaan.

Nyt rauhoitutaan joulun viettoon.


perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulu tulee

Tällainen porukka oli viisi vuotta sitten jouluna. Topin ja Mörkön viimeinen joulu, Mörkön viimeiset elinpäivät. (Facebook syöttää näitä muistoja.)


Viidessä vuodessa tyttösistä on kasvanut eukkosia. Päivänsäteet, Susu kohta 9 v, ja Viiru kohta 7 v, poseeraavat tänään lenkillä.


Piki tuli pari kuukautta Topin lähdön jälkeen. Pikissä yhdistyy Topin arkuus Mörkön toimintakykyyn. Ja paljon muuta.

Joulumuori matkaan jo käy.

Viirulla alkoi juoksu, enkä ottanut sitä mukaan torstain itsenäiseen agilitytreeniin. Pikillä sujuivat kepit ja juoksupuomi hyvin; juoksenneltiin myös helppoja vauhtipätkiä. Kivaa!

Aatonaatonaaton ohjatussa tokotreenissä tehtiin ruutua ja kiertämistä. Viiru sai kotiläksyksi nopeaa pysähtymista ja seisomisen kestoa häiriössä; kuuntelemista: vaikka palkka odottaa ruudun takana, pitää pysähtyä; oikean paikan harjoittelua kosketusalustan avulla. Pikin kanssa voisi myös harjoitella pysähtymistä, vaikka palkka odottaa ruudun takana - tai eihän Pikin kanssa ole oikeastaan edes harjoiteltu pysähtymistä, vain oikeaa paikkaa. Kiertämisessä pitäisi kummallakin olla parempi palkka - tai ehkä kaikessa pitäisi olla parempi palkka. Lopuksi leikittiin erityisesti Pikin kanssa ihan kunnolla ja jätettiin lelu ruutuun. Jospa pitäisi Viirulle olla kaikessa namut ja namualustat, ja Pikin kanssa pitäisi leikkiä aina ihan kunnolla.

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Pikkumaksijoululahja

Jännitin melkoisen paljon Pikin mittausta, mutta en kuitenkaan ollut tarpeeksi tarmokas, että olisin hommannut oman avustajan mittaukseen. Kuvittelin myös, että hallissa olisi kova tungos, paljon haukkuvia ja "sosiaalisia" koiria, pitkät jonot, pettävät aikataulut ja kiukkuiset, vähäsanaiset tuomarit. Ajattelin, että meidät ajetaan kotiin, kun Pikiä ei saa mitattua. (Vaikka oltiin me treenattukin!)

Kaikkea muuta, kaikki sujui rauhallisesti ja sujuvasti. Ja tuomarit olivat aivan käsittämättömän avuliaita, ymmärtäväisiä, ystävällisiä ja kärsivällisiä.


Yksi mittaavista tuomareisita naureskelikin, kuinka monta agilitytuomaria tarvitaan yhden koiran mittaamiseen. Yhtaikaa kolme ja yhteensä neljä, oli vastaus Pikin kohdalla. Tuomarit avustivat toisiaan. Heillä oli rutkasti koirankäsittelytaitoa ja omia namejakin mukana.

Pikistä tuli neljällä mittauksella pikkumaksi - mikä oli minulle iloinen yllätys :) Viimeisenä mitannut Anne Viitanen vielä neuvoi hankkimaan kisakirjan saman tien, niin hän vahvistaa sen. Ei tarvitse sitten kisoissa koiran stressata vieraiden ihmisten läheisyydestä. Nyt on siis Pikillä kisakirjakin.

Viiru oli niin selvä pikkuinen, että yksi mittaus riitti. Siinä ei kauan mennyt, pro-pönöttäjä Viiru hyppäsi pöydälle, kävi seisomaan, tuomari vähän asetteli tassuja, vei mitan sään päälle, ja se oli siinä. Ei haitannut, vaikken ollut parturoinut tukkajumalataren hartioita. 



Nyt sitten kontakteja treenaamaan kummankin kanssa... Mietin vielä sitäkin, että onko pk-A:kin vähän sotkenut Viirun ajatuksia... Puomilla kun virheitä tulee paljon harvemmin, ja keinulla ei oikeastaan koskaan.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Piki möllimestari

Piimähattu ja Tahmatassu osallistuivat Joan seuramestaruuskisoihin. Pikille ne olivat ihan ensimmäiset agilitykisailut ikinä, ja Viirulle taisivat olla ensimmäiset epäiviralliset kisat koskaan. Kumpikaan ei ollut nimensä veroinen.



Jännityksestä huolimatta Piki malttoi pysyä lähdössä ja suorittaa kaikki esteet oikeassa järjestyksessä. Ja nopeimpaan aikaan. Niinpä Pikistä tuli Joan maksiluokan möllimestari 2017. Hienot palkinnot: pokaali, ruusuke, herkkuja koiralle ja ohjaajalle ja vielä lelukin.

Videolla Piki kyllä näyttää hitaalta normivauhtiinsa verrattuna. Kiitos Tiinalle kuvaamisesta!



Tahmatassun käpälät eivät millään takertuneet A:n kontaktille eikä putkijarrun yritys yhtään tahmauttanut Viiru-kiiturin jalkoja. Viirusta ei ole videota, paitsi loikka A:lta. Videolta ei ihan saa selvää, hipaiseeko jokin tassukarva kontaktia - mutta eihän noin saa tehdä. A:n kontaktiin, varsinkin jos teen persjätön, on moni rata kariutunut. Taisi käydä ensimmäistä kertaa SM-joukkuekisassa 2015, tapahtui myös esim. Agirodun yhteydessä olleessa seniorikisassa. Olisiko jo aika kouluttaa oikea suoritus? Soili ehdotti, että Viiru väistää minua. 

Ensimmäistä ja viimeistä kertaa uusin kontaktin. Mitähän järkeä siinäkin oli? Ainakin kaksi muuta hylkyä otettiin. Koko rata hajosi A:n kontaktiin; vaikka eipä juuri muutenkaan ollut yritystä. Pikin kisakäyttäytyminen jännitti sen verran, että helpotus rentoutti ihan liikaa.

Huomennakin jännittää: Joensuussa on mittaustilaisuus. Pitäisikö leikellä tukkajumalattaren hartioiden päältä karvoja?

Ja jännää oli torstain agilitytreeneissäkin: kenttä oli jaettu pitkittäin. Viirun kanssa harjoiteltiin etäohjausta ja irtoamista. Pikille rakennettiin lopuksi oma rata, jossa Pikseli sai irtoilla suorille sydämensä kyllyydestä. Onpa kiva, kun on niin taitava ja viitseliäs kouluttaja :) Kuten möllivideolta näkyy, irtoamista pitää harjoitella lisää.


Mökillä lauantaina otetiin joulukuvia. Jospa parhaat säästäisi joulukorteiksi...

Lauantai-illan tokossa Viiru jatkoi metallinouto- ja peruutuskuuria. Kumpikin edistyy. Seisomiskaukoissa kokeilin takapalkkaa, jotta pääsisin eroon käteen takertumisesta ja saisin etäisyyttä Viiruun. Kannattaa jatkaa. Ruutuun pitää ottaa palkkaaja- ja muuta ihmishäiriötä ruudun viereen. Maahanmeno sivulla on taas hidas.


lauantai 9. joulukuuta 2017

Sukulaispäivä

Puoliltapäivin mentiin Arran kanssa lenkille ja sitten juoksupuomia treenaamaan. Ensin Piki virittäytyi peruuttamalla ja irtoamalla etupalkalle sekä juoksemalla maksipöydän päällä olevaa puomin alastuloa. Siinä taas täydelliset onnistumiset. Seuraava setti oli oikealla puomilla. Siinä tuli toisaalta loikkia ja toisaalta hidasteluja, vähän minunkin liikkeeni mukaan.

Tulipa hienoja kuvia :)

Kyllä fiksu treenikaveri on kultaakin kalliimpi. Tiina keksi ottaa lelun palkaksi ja vielä käytteli piippaavaa wubbaa niin, että Pikin vauhti oli hyvä ja Piki malttoi laukata loppuun asti. (Ravista ei edes pitäisi palkata.)  Itseksemme tehtiin keppejä alun ja lopun ohjurilla muutama kerta.


Leikitäänkö? Jos muori vain antaa.

Harjoiteltiin mittaamista. Tai Piki harjoitteli ja Viiru mitattiin. Pikin säkä on ihan siinä ja siinä - taisivat tulokset jäädä karvan verran alle 50 sentin kuitenkin. Saa nähdä, miten Pikillä pokka kestää, kun ensi viikon sunnantaina kolme vierasta ihmistä sohii metallikepillä selkää. Viiru saattaisi jopa selvitä yhdellä mittauksella - nyt lukemat olivat 46,5 ja 48,5 sentin välissä. Mutta Viiru kyllä kestää useammankin mittauksen. Ihanan helpottavaa kuitenkin, että säkä näyttäisi olevan aika selvästi alle 50:n, ei tartte niin paljon jännittää Viirun puolesta.

Jäähkälenkiltä kun palattiin, oli uusia sukulaisia ilmaantunut Pärnälle: Pami-mummi ja Petja-poika. Tuppauduttiin heidän seuraansa tokotreeneihin, kun olisivat muuten olleet yksin (ja näin säästyin illansuussa Kontiorantaan ajelulta). Hyppykiertohässäkkä onnistui Viirun kanssa paremmin lelulla; Piki on siinä muutenkin aika pro (Viiruun verrattuna). Kumpainenkin tarvitsee kyllä lisää vauhtia ja  Viiru pienemmän kaarroksen. Kumpikin eukkonen teki muitakin eilen saatuja kotiläksyjä: Viirun kanssa yriteltiin seuraamisneliötä ja Pikin kanssa tehtiin yhden-kahden-kolmen askeleen seuraamista ja palkasta luopumista. Piki pystyi myös luopumaan Miimistä ja Petjasta yllättävän hyvin - harjoitus tuottaa tulosta.



Viirun takaperin seuraamisapuna oli muurin palikka, mutta kun käytin peru-käskyä, aika kaukana palikasta Viiru seurasi suht suoraan. Tai Viiru käveli takaperin ja minä seurasin Viirua. Alistuin, ja kiedoin taas hieman maalinteippiä metallikapulaan. Pitämistä, kävelemistä, vauhtihyppynoutoa ja vauhtinoutoa. Siinä meni taas rasiallinen herkkumärkäruokaa, mutta kyllä kannatti.

Olipas mukava sukulaispäivä :)

perjantai 8. joulukuuta 2017

Tuulen ja tuiskun läpi tokoon

Eilen tein sen virheen, etten lähtenyt treeneihin, kun olin myöhässä ja väsytti. Niinpä koko illan väsytti ja harmitti ja ajatukset jumittivat. Tänään virhe ei toistunut. Läpi tuulen ja tuiskun karautimme Suskin tokotreeneihin. Treenien jälkeen elämä hymyili ja asiat tuntuivat luistavan.

Ensin Pikin häiriönä pörräsi kauko-ohjattava leluauto. Robotti-imuriin tottuneesta Pikistä kapine ei ollut kovinkaan kummoinen.

Evl:n hyppykiertohässäkkää treenattiin pari settiä per kirsu. Kun lähtöpaikka siirtyi jo melkoisesti hyppyjen taakse, Viiru alkoi poimia hyppyjä. Tässä vaiheessa olisi ehkä pitänyt helpottaa enemmän, ettei virheitä olisi tullut peräkkäin. Kapulat Viiru jätti rauhaan. Piki taisi edetä yhtä paljon kuin Viiru.


Piki saapui neljä vuotta sitten

Seuraamisessa tuli kummallakin varsinaista edistystä, Viirulla taaksepäin ja Pikillä eteenpäin. Viirun takaperin seuraamisessa Suski neuvoi hyödyntämään peru-käskyä, jota Viirulla olen käyttänyt edessäni peruuttamisessa. Tärkeää on saada pylly ylös, ja tuosta käskystä on sekin hyöty. Myös neliöseuraamisesta olisi hyötyä, mutta siinä minun pitää opetella koreografia ensin itse. Kotiläksy.

Pikin kontakti on nyt kunnossa, eikä oikeasta paikasta saa tinkiä - seilaaminen pois.Yhden-kahden askeleen pätkiä. Askelsiirtymiä eri suuntiin. Lopussa voi vaikka auttaa oikeaan paikkaan ensin kädellä, seuraavissa toistoissa poistaa avun. Aloitukseen ei tarvita apua. Olennaista on palkasta luopuminen, jonka Piki jo vähän alkaa osata. Kotiläksyksi tämä.

Kuva: Sirkku Kouki

Piki-elämämme alkoi neljä vuotta sitten. Piki Pullero Pallero saapui kotiin 8.12.2013.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivänä

Suomi100-itsenäisyyspäivänä ulkoiltiin mökiltä ja saunottiin kotona. Illan hämärtyessä ehdittin vielä juoksukontaktitreeneihin malamuuttien kanssa. Tulikohan tehtyä oikein? Pikin onnistumisprosentti maksipöydällä lepäävien puomin palasten kanssa oli edelleenkin noin sata, joten siirryimme oikealle puomille. Olikohan Piki ikinä ennen ollut puomilla? Kaksi kertaa Piki hyppäsi ylösmenolta pois, sitten mentiin yhdessä namien kanssa. Kerta riitti, ja sitten Pikseli jo juoksi puomin ilman apuja. Nyt eivät kaikki toistot olleet onnistumisia - tai sitten minulla oli liian tiukka kriteeri. Ehkä noin 75 %. Katsotaan, miten ensi kerralla sujuu. Keppejä tehtiin myös muutama kerta. Nyt homma toimii, vaikka ei ole palkkausapulaista.

Ensin pyrytti lunta...

Piki kokeili tokosta saatua kotiläksyä: evl:n hyppykiertohässäkän alkeita. Pikseli ei jaksa montaa kertaa innostua kiertämisestä. Viiru ei piitannut hypyistä, kunnes pakka hieman levisi jo yhden kapulan tuomisesta kauas hyppyjen ja lähetyspaikan taakse. Pienen ajatustyön ja edellisen treenin muistelun jälkeen Viirulle oli kuitenkin selvää, miten kannattaa toimia.

... sitten aurinko sai Suomi100-värit esille
Viiru nautiskeli mökiltä jääneen grillimakkaran metallikapulan pitelyn lomassa. Tällaisenkin herkun seurassa kapula on edelleenkin ällöttävä. Nyt ei ollut yhtään teippiä. Pitäisikö vain teippiä poistaa ihan vähitellen, ihan milli kerrallaan? Kapulaa voi pitää ja kantaakin hetken, mutta nostaminen tuntuu ylivoimaisen vaikeaa. Nyt saisivat lukijat antaa hyviä neuvoja - tai vaikka huonojakin, nekin ovat varmaan omia yrityksiä parempia.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

lauantai 2. joulukuuta 2017

Eukko joka kulkee polkujaan

Torstain agilityssa jatkoimme siitä, mihin viikko sitten jäimme. Sama rata, nyt ilman kouluttajaa. Yritin keskittyä siihen, mikä viimeksi tökki: Oma lähteminen takaakierroista, Viirun kanssa pitää kokeilla toimiiko olkapään kääntö välistävedoissa (oikean putken pään valinnassa toimi hyvin), Viirun kanssa poispäinkääntö kepeiltä (tämä puoli oli vaikeampi kuin toinen), Pikin saaminen "väärään" putkenpäähän ja pimeään putkeen, Pikin lähettäminen vinohypylle (helpotettuna aluksi).

Viirun kanssa piti hetki neuvotella, mennäkö takaakiertoon, kun minä etenen. Olkapään kääntö toimi välistävedoissa ja poispäinkääntö toimi, kun Laura kerran avusti palkkaamalla. Pikilläkin toimi putkenpään valinnassa hartian kierto. Se, mitä en tehnyt, oli vinohyppyjen helpottaminen Pikille, mistä sitten seurasi se, että joko hypyt tai välistävedot eivät sujuneet. Enkä Viirun kanssa tajunnut, että hyppysarjan jälkeenkin oli tavallaan välistäveto - Viiru oli aina kepeillä, kun olisi pitänyt olla putkessa... Pieniä onnistumisia, hirveää räveltämistä.


Näitä polkuja tallaan... Mitä polkuja? Tästä alkaa core-treeni,

Perjantain tokossa oli kouluttaja ja teemana oli koiran avoimuus ohjaajalle. Heidin blogissa on ajatuksella ja eloisasti kuvattu treeniä. Suski ehdotti houkutukseksi (jota koira ei saanut lainkaan kytätä tai edes siitä haaveilla) noutokapuloita, hyppyä, lelua tai vaikkapa putkea. Pyh! Ainoa, joka Viirun avoimuuden sulkee, on ruoka (vaikka viime lauantain kapulahässäkässä ei ehkä tuntunut siltä). Jos koira kuunteli ohjaajaa eikä millään tavoin välittänyt houkutuksesta, se vapautettiin palkalle, mutta pienikin vilkuilu tai väistely sai aikaan sen, että palkka tuli vain ohjaajalta. Pontevasta yrityksestään huolimatta Piki ei edennyt lainkaan namilautaselle. Viirun kanssa olimme ekassa setissä liian lähellä houkutusta (melkein namikipon päällä), mutta kun seuraavalla kerralla olimme vähän kohtuullisempia, Viiru pääsi kipolle parikin kertaa. Sitten alkoi taas kyttäys... Eli yllätyksellisyyttä tähänkin hommaan.


Kadonneen polun metsästäjät - ja Täti-Päärynä etenemisen esteenä.

Lopuksi oltiin rinkinä (tai kolmen koiran kolmiona), koirat selin toisiinsa, ja kukin ohjaaja käskytti omaansa. Lisäksi Suski häiriköi seassa. Kun kaksi kertaa sanoi Viirulle "peruna", Viiru ajatteli, että kyllä sen jotain pitää tarkoittaa, kun ihan toistetaan, ja vaihtoi asentoa. Lelukoira ajatteli taas muutenkin useamman kerran. Suski antoi myös kotiläksyksi evl:n hyppykietohässäkän alkeiden treenamisen, aluksi niin että koira lähetetään siivekkeiden (hyppyjen?) välistä hyvin lähelle kiertoon. Aluksi ei ole kapuloita näkyvilläkään. Myöhemmin ne voivat olla vaikka hyppyjen takana. Kiertotötteröä ei siirretä, vaan lähetyspaikkaa.

Tuleeko tästä tämän talven suosikkiliikennemerkkini?

Lunta on satanut paljon. Susu saapui. Lauantaina ainakin koirat saivat kunnon syvien lihasten treenin, kun tarvoimme umpihangessa hyvän tovin; koirat tietysti riekkuivat moninkertaisen matkan. Väistelimme latupohjia. Susu komensi nuorempiaan käheänkimeällä haukulla, ja kaikki vetivät välillä rallia. Kun hikipäissämme saavuimme takaisin parkkipaikalle, huomasimme, että kaikki ajetut pohjat eivät olleetkaan hiihtäjille. Vaan frisbee-golffaajille?

Minä aina eksyilen Lykynlammen takamailla, ja nytkin lumiset ja paikoin hakatut maisemat näyttivät vierailta, mutta avantgardisti-Viiru aina tiesi missä polku kulkee, vaikka umpihanki lepäsi päällä.

Lähempänä taivasta.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Hyvässä seurassa

Viikon varrella jäivät kotitokot olemattomiksi. Viiru kävi fyssarilla. Nyt ei ollut juurikaan jumeja, vaikka viime kerroilla niitä on ollut paljon. Selvä ajallinen yhteys metrin esteeseen ja kahden kilon kapulaan on olemassa, onkohan myös syy-yhteys?

Aivan mahdottoman hyviä porukkatreenejä on ollut loppuviikosta, tai ainakin porukat ovat olleet hyviä. Torstain agilityssa oli kouluttaja, ja aiheina mm. takaakierrot (lähetä ja etene) ja välistävedot (nimenomaan vedot, ei puolivalssit eikä japsit). Radasta jäi paljon hampaankoloon seuraavalle itsenäiselle kerralle treenattavaksi. Oma lähteminen takaakierroista, Viirun kanssa pitää kokeilla toimiiko olkapään kääntö välistävedoissa (oikean putken pään valinnassa toimi hyvin), Viirun kanssa poispäinkääntö kepeiltä (tämä puoli oli vaikeampi kuin toinen), Pikin saaminen "väärään" putkenpäähän ja pimeään putkeen, Pikin lähettäminen vinohypylle (helpotettuna aluksi). Sanoin välistävedoista aluksi, että Viirun kanssa veto ei toimi ja että voin perseen pohjasta kiljua Viirun nimeä eikä se korvaansa lotkauta. Ja niinhän siinä kävi. Lopuksi sentään muistin kokeillä tässä-käskyä, ja se tuntui toimivan paremmin.

Pikihän se oli oikeastaan tämän treenin tähti meidän kolmikossamme. Tällä kertaa Palleroisen korvat olivat vastaanottavaiset. Piki oli tähti myös lauantain juoksukontaktitreeneissä. Joka toistolla sai naksauttaa, vaikka vauhtiakin oli. Ensin teimme erikseen peruutusta puomille ja vapautusta etupalkalle. Olisiko siinä syy hyviin onnistumisiin? Aluksi Piki juoksi minipöydällä olevaa puominpalasta alas, sitten edettiin jo maksipöytään nojaaville ylös- ja alasmenolle. Myös kepit etenivät. Kokeilin jopa ottaa ensimmäisen välin ohjurin pois.

Pikin kanssa aloitimme myös varovaisesti mittaamisen harjoittelun säkämitalla. Joensuussa on mittaustilaisuus 17.12. Pitänee myös ihan kotioloissa asetella tikkua Pikin sään päälle.

Perjantaitokon kouluttaja ei päässytkään, mutta onneksi oli hyvä treeniporukka. Eivätkä osaavammatkaan olleet kaikonneet, vaikka joutuvatkin neuvomaan toisia :) Nyt tuli sellainen tuntuma, että Viiru tosiaan ymmärtää tunnarin, ja jätämme sen kuurin vähäksi aikaa. Kun kohta palataan asiaan, tehdään ehkä kaikkea yllättävää? Peruutustreenit jatkuivat muurinpalasten avulla. Suurin ongelma olin minä, joka kierteellä tuijotin Viirua. Keskusteltiin myös siitä, pitäisikö olla sama vai eri käsky kuin eteenpäin seuraamisessa. En tiedä.

Piki osallistui ryhmäpaikkikseen piipaten, vaikka olin lähellä. Piki jatkoi kontaktin vahvistamista sekä piti ja haki noutokapulaa. Piki tosiaan palautti kapulan, mutta hitaasti, ja HeidiU:n viisaasta neuvosta tehtiin sitten pari vauhtinoutoa.

Lauantai-illan tokoon otin mukaan vain Viirun. Lelukoira joutui ajattelemaan. Ei ehkä niinkään peruutuksessa ja metallinoudossa, vaan hyppykiertohässäkässä, jossa hyppyjen ja jopa noutokapuloiden ohittaminen oli ylivoimaisen vaikeaa. Ensin piti hakea ällöä metallikapulaa ja siitä sai huippupalkat, mutta sitten ei kivoja puukalikoita saanutkaan noutaa. Ei ehkä olisi kannattanut sotkea samalle illalle metallia ja hyppyhässäkkää, mutta toisaalta kyllä Viirun noilla maileilla pitäisi jo kuunnella ja tehdä. Metallikapulan noutaminen alkoi Viirua kummasti kiinnostaa, kun kaivettiin huippuherkut (eli Ceasar-rasia) esille.

Ennen juoksaritreeniä käytiin Arran kanssa lenkillä. Miksen ottanut kuvia? Arra on niin soma ja sopusuhtainen. Arra ja Piki saivat monesti hyvät rallit käyntiin, eikä Viiru-muorikaan ihan koko ajan puuttunut ilonpitoon.

Pikin biotiinikuuri jatkuu. Suurin vaikutus sillä tuntuu olevan Viiruun. Tukkajumalattaren karvat alkavat kasvaa jo pelkästä Biorion-purkin näkemisestä.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Maitolasijää

Mökkireissulla lampia ja lahtia peitti osittain ohut samea jää, jonka päällä oli vettä. Kuin maitolasia. Kiehtovan näköistä.


Pikkuisen mökkitokoiltiin, mutta nauruksihan se meni. Maailman yksinkertaisin liike, törpön kierto, sai uuden muodon, kun eukkosten mielestä tarkoitus oli roudata tötterö minulle. Sen siitä saa, kun käskee koirien noutaa mitä milloinkin.



Ja olihan päivässä se odotetuinkin ohjelmanumero.





lauantai 18. marraskuuta 2017

Aurinkoa, juoksaria, tunnaria

Analyysi tokossa treenattavista asioista on kesken, mutta uusi tokotreenivihko on sen sijaan ihan aloittamatta (ostettu on).

Rennosti lauantai-iltana

Treenattu on kuitenkin - vähän, ja vissiin tyypillisesti väärin ja vääriä asioita. Perjantai-illan ryhmässä saimme taas hyviä neuvoja (voi kun joskus itsekin osasi opastaa muita eikä olla aina saavana osapuolena). Pikin kanssa opeteltiin ensin malttamaan ja sitten peruuttamaan suoraan. Peruuttamisessa ei juurikaan edistytty, mutta lauantaina jatkettiin juoksaritreeneissä. Kontaktiharjoitus niin, että Piki oli sivulla, heitin namin ja Piki sai vasta luvan kanssa hakea herkun, eteni hienosti. Luoksetulo häiriössä oli sellaista pinnistelyä ja ylisuorittamista, ettei meinannut Piki uskaltaa luokseni lähteäkään :)

Viirulla jatkui tunnarikuuri edelleenkin, ja uutena projektina aloitimme sivulla peruuttamisen. Peruuttamisessa hyödyllisin apuväline taitaa olla agilitymuurin palikka. Näin saamme suoristavan seinän häivytettyä. Kahdessa illassa tuli yllättävän paljon edistystä. Perjantain kokemusten jälkeen kokeilin lauantaina Viirulle nenän avausta ennen varsinaista tunnistusnoutoa. Viiru etsi oman kapulan toisten treenikamojen joukosta. Sitten olikin nokka auki, ja oma tikku löytyi helposti muiden ihmisten ja lihapullien hajustamien kapuloiden joukosta. Ruutuun pitää vauhtia saada lisää. Metallikapulaa kokeiltiin lauantaina - tarvitaan paljon paremmat bileet. Onneksi keinonurmella voi ohjaaja kieriskellä rauhoitellakseen itseään.

Lauantaina oli ihan mahtava päivä: kirkasta, ja välillä aurinkokin paistoi. Kaupungissa ei ole lunta, mutta Pärnällä on talvi. Pikillä oli Joan hallissa juoksukontaktitreenit, joita ennen käytiin Arran kanssa lenkillä ja harkan jälkeen isseksemme. Ihanaa olla valoisalla ulkona!

Juoksaritreenissä pikkuisen tehtiin peruuttamista puomin palaselle, ja lisäksi kokeiltiin Tiinan neuvomana peruuttamisen jälkeen pompsahtamista etupalkalle. Jottei Piki vallan turhautuisi peruuttamiseen, se myös juoksi ensin maassa olevaa ja sitten minipöydän päällä olevaa puomin palasta palkalle. Naksaus tuli vähintään takatassujen osumisesta kontaktille. Tai ainakin niin oli tarkoitus. Eiköhän Pikseli tiedä, missä peppu ja takajalat ovat - sehän on niin ketterä. Edetään vain! Tätä lauantai-iltapäivää voin sitten muistella, kun Piki jossain senioriohjaajien arvokisassa pomppaa kontaktin yli ja menetämme mestaruuden. Olisi pitänyt opetella perusteet kunnolla ;)  

lauantai 11. marraskuuta 2017

Marraskuun lämpöä ja lumoa

Hallissamme on nyt asennettuna ilmalämpöpumput ja sopiva lämpötila on vielä vähän hakusessa. Varsinkin agilityssa treenattiin ihan hikipinkoina. Rikoo on riskillä ruma.

Agilityssa oli itsenäinen kerta, johon tulimme myöhässä. Toivottavasti teemme samaa rataa vielä seuraavallakin itsenäisellä kerralla, useampi paikka jäi kismittämään. Piki oli sinkoilu- ja pyörimisvireessä, enkä oikein saanut sitä sieltä pois. Viikonlopun koulutuksesta sisuuntuneena tein Viirulle joka kohtaan takaaohjauksen, poispäinkäännön ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan. Ja kyllähän Viiru ne osasi. Nyt pitäisi Pikin kanssa takaaohjauksia harjoitella, Pikin kanssa niitä vasta tarvitaankin.


Perjantain tokotreeneihin ehdittiin niin ajoissa, että Piki sai harjoitella keppejä ennen tokoa. Nyt meni epäröimättä 12 keppiä alun ja lopun ohjureilla kovalla vauhdilla. Tokossa oli ohjattu kerta. Ensimmäinen setti meni Pikillä kontaktissa ja rauhoittumisessa sekä palkasta luopumisessa ja minulla koiran lukemisessa. Toisella kertaa oli luoksetulo häiriössä. Kunhan Piki näki, ettei häiriöistä kannata välittää, se teki ihan jäätävän hienon luoksetulon.


Viirulle kutsumis- ja namihäiriöt luoksetulossa olivat odotetun vaikeita, mutta ajatustyön jälkeen Viiru selvisi luokseni hyvinkin nopsasti. Toisella kierroksella Viiru teki jääviä. Nyt havaittiin, että ei vain istuminen ole vaikea kovemmasta vauhdista, vaan myös maahanmeno onnistuu varmemmin hitaammasta kävelystä. Tehtiin myös ihan leikkimaahanmenoja. Back to basics.  Eikä tarvinnut palella, ihanaa!


Marraskuu Pohjois-Karjalassa 

Nämä tokon mielentilatreenit ovat kyllä ihan huippuja harjoituksia, ehkä meidän harrastusuramme top5:ssa.

Hämäränhyssyssä nautitaan ei-pimeydestä

Viikonloppuna kietouduimme marraskuun lumoon mökillä. Opettelen edelleen tykkäämään hämäränhyssystä ja jopa pimeydestä. Pitkä projektini ”Kaikissa kuukausissa on jotain hyvää” alkaa olla maalissa. Poimimme karpaloita.

Hetki ennen räntäsadetta

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Agilitykoulutuksessa: valivali

Tänään talvi vaihtui synkkään pyhäinpäiväviikonlopun säähän, sateeseen ja loskaan. Aamupäivälenkillä Vinjan kanssa tuli niin hiki, että pukeuduin ihan liian kevyesti Tuulia Liuhdon koulutukseen. Onneksi on aina autossa varuilta pitkä toppatakki, villasukat ja kumpparit.

Olisi vain pitänyt pysyä päätöksessäni, etten osallistu erillisiin, maksullisiin koulutuksiin. Taas osallistuin, kannatuksen vuoksi. Helvettiin vievä tie on kivetty hyvillä päätöksillä. Otin vielä Viirullekin peruutuspaikan, kun hakukoetta ei ollutkaan eilen. Oma mielentila ei ollut parhaasta päästä. Radassa oli yli 40 estettä ja paljon takaakiertoja. Eniten turhautti se, että sain varmaan ihan samanlaisen palautteen kuin saman kouluttajan opissa viimeksi. (Tai pitää tarkastaa täältä blogista.) En osaa ajatella linjoja, en muista katsoa koiraa, kun se tulee putkesta (enkä muulloinkaan), ohjaukset ovat myöhässä ja vääränkokoisia, en ole opetellut ranneliikettä (sylkkäriä, poispäinkääntöä enkä etenkään vippausta),  peitän siivekkeen niin, että koira ei pysty irtoamaan takaakiertoon... ja vaikka mitä... Mutta teinpä taas hienon ohjauksen, jonka nimesin hasardiksi. Olen siihen joutunut kisoissakin ehtimättömyyttäni turvautumaan (olisikohan se jonkinlainen poispäinkääntö-viskileikkaus tai joku -flippi?)

Edellinen ei ole missään nimessä kritiikkiä kouluttajaa - vaan itseäni - kohtaan. Kouluttaja antoi yksilöllistä ja yksilöityä rakentavaa palautetta ja vinkkejä.

Hermostutti, kun Viiru ei halunnut hypätä autoon. Oliko sillä vain mekko vinossa vai jokin paikka kipeänä? Radalla Viiru kulki ihan normaalisti. Piki oli viimeisessä vuoroparissa ja siinä vaiheessa ihan täpinöissään. Suuri osa Pikselin jäljellejääneestäkin keskittymiskyvystä karkasi viereiselle kentälle: siellä ihan ennenhaistamattomat ja -kuulumattomat koirakot harrastivat tokoa. Minä olin surkea, mutta ei ollut Pikikään vastaanottavaisimmillaan. Hermostutti lisää, varsinkin kun juutuimme vippausta vääntämään. Ja kello kävi, ja myöhästyimme seuraavasta menosta...

Terveyshuomioita ja -pohdintaa: Pikillä on alkanut karvanlähtö, ehkä se vaihtaa lämpimämpään pohjavillaan talvea vasten. Kynnet ovat taas vähän rispaantuneet. Pitää aloittaa biotiinikuuri. Olen ostanut uutta kotimaista koiranruokaa, Hämettä, ja sekoittanut sitä Carnilove-pussin jämiin. Vähän kyllä mietityttää, ovatko uudet papanat vain kalliita kauraryynejä. Raakavalkuaista on 24 %, kun Carniloven lampaassa ja villisiassa on 38 % ja Canaganin vapaasti juoksennelleissa kanoissa on 33 %.  (Kynnet ja Häme tuskin kuitenkaan liittyvät toisiinsa.) Mutta kiva olisi ostaa kotimaista koiranruokaa lähikaupasta sopuhintaan. Mutta onko se liian hyvää ollakseen totta?

Muokkaus: Edellinen koulutus oli vuosi sitten lokakuussa (kiitos Heidille, joka auttoi muistamaan). Ilmankos Viiru ei ollut mukana - palaute onkin siis osittain omilta hyviltä kouluttajiltamme :)

lauantai 4. marraskuuta 2017

Tokoa

Nyt pitää perustaa tokotreenivihko, että muistaa, mitä kummankin kanssa on tullut tehtyä ja tulisi tehdä. Jospa vähän edistyisi.

Tänään jatkettiin Kontiorannan lauantaitokossa Viirun tunnarikuuria. Ensimmäinen meni häsläämiseksi, mutta Seijan neuvoilla ja kapuloilla pääsimme asiaan. Yksi oma ja muut Seijan: ensin yksi, sitten kaksi ja siitä lisättiin. Viiru ärsyttävästi närppii kaikkia kapuloita, mutta toi kuitenkin aina oman. Tunnarista pitää kerrata blogikirjoitukset, etten taas harhaudu opettamaan vääriä asioita. EVL:n hyppyhässäkän alkeita tehtiin varmaan ensimmäistä kertaa onnistuneesti (taas Seijan neuvoilla). Tötterö oli aluksi hyvin lähellä hyppyjä, ja onnistumisten myötä sitä vietiin kauemmaksi. Samoin lähetyspaikka oli aluksi ihan lähellä hyppyjä (meillä hyppyjen välissä), ja siitä siirryttiin kauemmaksi. Viiru teki aivotyötä, ja kahta poikkeusta lukunnottamatta se pystyi välttämään hyppäämisen.

Pikikin loisti. Suskin mielentilatreenit todella kantavat hedelmää. Pikin ruutu on niin hyvä, että siitä voisi tehdä liikkeen. Piki piti kapulaa, mutta mikä ihmeellistä, se myös haki ja palautti, ja jopa istuutuen. Hyppy on valmis (tai melkein, nyt ei perusasento ollut suora). Seuraaminen, paikkallaolo, häiriöt - perusasiat puuttuvat.

Mieleen on jäänyt pyhäinpäiväviikonlopun rauniokurssi kuusi vuotta sitten. Sieltä se hakuinnostus lopullisesti lähti.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Tuikku lumimurheeseen

Lunta tuli vielä alkuviikosta lisää ja pakkasta piteli. Koko viikon kyttäsin Kiteen sääennustetta: sulaako lumi lauantaihin mennessä? Pahalta näytti: jos sulaa, niin aikaisintaan sunnuntaiksi. Eikä voinut viikon varrella juurikaan iltaisin lumessa ja pimeydessä tehdä "viimeistely"treenejä (lue: paniikkitreenejä): A-este oli lumen alla, muita liikkeitä haittasi varsinkin liukkaus.

Torstain ohjattuihin agilitytreeneihin emme päässet työmatkani vuoksi. Viikonloppuna onkin Tuulia Liuhdon koulutus.

Perjantaina tuli hyvissä ajoin tieto hakukokeen perumisesta. Kummallekin eukkoselle oli varattu aika fysioterapeutille. Kokeen perumisen vuoksi vaihdettiin niin, että jumikas Viiru saikin pidemmän käsittelyn ja Pikille varattiin puolen tunnin totuttelu. Viirulle otettiin vielä uusi aika, jumeja oli sen verran. Pikilläkin oli hieman selässä. Kun Viirua hierottiin, Piki kiemurteli, hosui, huitoi ja pusutteli. Kun Pikiä hierottiin, Viiru istui toteemipaaluna ja Piki kiemurteli, hosui, huitoi ja pusutteli.

Illalla mentiin sinipekoniseurassa (Piki, Laku-veli ja Nero-pikkuveli) tokoryhmän omatoimitreeniin. Koska eukkoset olivat juuri käyneet fyssarilla, yritin valita vähiten kiihkeät ja vähiten jumittavat liikkeet, ja päädyin tunnariin ja ruutuun. Kyllä ne muisti. Kummankin kanssa pitää edetä.

Tuikku murheeseen.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Hakua ja esineitä lumisateessa

Koko päivän satoi lunta, mutta se ei vielä maastotreenejä estänyt. Viirun hakusuunnitelmassa oli yksi tyhjä ja löytöjä erilaisilla ilmaisuilla. Maalihenkilö ei kuitenkaan löytänyt kutosrastille, eikä Viiru ukkoa kahdella lähetyksellä (ties missä ukko luurasi, vaikka alueen ulkopuolella). Onneksi olin sen verran nokkela, ettei jääty pistoa hinkkaamaan vaan siirryimme toiselle puolelle, josta viimeinen ukko löytyikin. Suoria pistoja, hyviä onnistumisia :)

Kellojen siirto talviaikaan aiheutti sen, että aurinko laski jo neljältä. Ehdimme kuitenkin tallata vielä esineruudun, ja Penni ja Viiru etsiä kolme esinettä kumpikin. Toisella sivurajalla oli kaksi esinettä peräkkäin, ja toisella (takakulmassa) yksi. Luminen maa ja lumisade taisivat tehdä etsinnästä erilaista, mutta hyvin Viiru työskenteli ja toi esineet.

Piki oli onnellinen tallaaja tuttujen ihanien ihmisten kanssa.

lauantai 28. lokakuuta 2017

Miss Universumille luovutettiin Nobel-palkinto Oscar-gaalassa jouluaattona viiden tähden ravintolassa

Kylmyys ja pimeys saa vallan (mutta treeneissä on biletetty). Varsinkin torstaina tuuli niin hyytävästi, että oli pipo lentää päästä, ja lämpötila oli muutenkin alle nollan. Piti tsempata itseään, että pystyi lähtemään agilityharkkoihin. Onneksi ehdittiin kiertää lämppälenkki lähes valoisassa ja hämärässä. Ja nyt kun hallin kattokin on eristetty, hallin sisällä on aika lämmin. Ja kohta vielä asennetaan ilmalämöpumput. Tulee vissiin ihan hiki.

Agilityn omatoimitreenissä oli hallinpuoliskollamme valmiina putki-hyppy-vauhtiympyrä. Viitseliäs ohjaaja olisi siinä treenannut etäohjausta, esim. oikea-aikaista putkiin tyrkkäystä ja irtoamista loppupalkalle. Me vain posotimme yhdessä. Piki teki keppejä - hienosti, kun oli palkka-avustaja.


Sydämelliset nimipäiväonnittelijat

Perjantaina oli Naksuttajien tokotreenit. Osasin pukeutua edellisiltaa paremmin sään mukaan, joten ulkoilu ja treenaaminen oli siedettävämpää. Piki Palleroiselle nämä treenit sopivat kuin kirsu kuonoon, opettelemme perusasioita, mielentilaa, kontaktia ja palkkaamista. Kuinkas sattuikaan, juuri on hyvä kirjoitus tästä Sporttirakissa.

En kyllä ihan tarkkaan aina muista, mitä teemme... Suski ja varsinkin suosikki-Heidi häiriköivät, ja Pikiä palkattiin perusasennosta ja kontaktista minuun; välillä palkkasin minä, välillä Suski. Minulle naksutuksen ja palkkaamisen ajoitus on edelleen vaikeaa. Vaikeaa on myös namien kaivaminen taskusta, saati oikeanlaisten namien varaaminen. Kolmella kerralla onkin syöty Heidien koirien herkkuja. Pikiä pidettiin hihnassa niin, ettei se päässyt palkkaamaan itseään ihanien ihmisten luona - Pikille suurin häiriö ovat ihanat, tutut ihmiset. Istu-maahan-vaihdoissa Piki osasi luopua palkasta.

Viirun kanssa tehtiin sama kuin muidenkin koirien kanssa eli käveltiin autolta rauhassa yhdessä halliin - Viirulle se oli ihan normimeininkiä. Kontakti ja yhdessä tekemisen palo on näillä koirilla jo tehdasennuksena. Treeniajan käytimme pk-tottikseen: seuraamiseen, jääviin ja jättikapulaan. Jäävissä istuutuminen oli taas vaikeaa, mutta se onnistui aina, kun kävelin hitaammin. Tämän huomasi kouluttaja: Tee liike kokeessa hitaamalla vauhdilla. Muita huomioita olivat: vartaloavut pois, henkilöryhmässä Viiru otti häiriötä, seuraamisessa kontakti putoili. Viiru ottaa häiriötä äänistä, ei niinkään liikkeestä tai ihmisistä. Kouluttajamme oli ihailtavan viisas ja antoi vain myönteistä palautetta tai lievästi korjaavaa, josta oli tilanteessamme hyötyä.

Viikon projekti on ollut kahden kilon kapulan noutaminen. Ja kumma kyllä, Viiru hakee sitä läheltä hitaasti mutta mielellään. Kovemmassa vauhdissa painava kapula vie koiraa, joten vauhtinoutoja ei ole alun kokeilujen jälkeen tehty. Jättikalikkaa on ihasteltu ja halailtu viikon varrella useammankin treenikaverin voimin, ja kapulan pitämisestä ja hakemisesta on Viirulle seurannut niin riehakkaat bileet kuin osaan vain ilakoida (mikä ei ehkä ole paljon) ja herkkuja yllinkyllin. Projektin mielekkyyttä ja mittavuutta kuvaa hyvin tokotreenikaverin ihmettely kapulan nähdessään: Mikä toi on?

Maanantaina Miimi ampui Viirulle ja käytin lenkillä Pamin ja Petjan kanssa. Kotioloissa Piki on harjoitellut seuraamista ja laatikkoon peruuttamista, missä se onkin jo aika mestari. Viiru kävi tiistaina fysioterapeutilla. Jumeja oli useita, ja varasimme vielä toisen ajan, myös Pikille.


Tosissaan ja vakavissaan

Tänään käytiin Kittteellä kompastelemassa hienoisessa lumisateessa. Viirulla oli haastetta seuraamisen kestossa, perusasentoon tulossa esteillä, juoksusta maahanmenossa ja A-esteellä kumpaankin suuntaan. Eli ei mitään isompaa ;) Ja herkkuja ja leikkiä riitti. Palkattomuutta ei siis ole harjoiteltu.

Nyt on oikea marraskuun mielikuvasää. Ei lunta, pientä pakkasta, kuivaa, ei tuule - rauha.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Eukkosten aktiiviviikonloppu

Vaikka osallistuimme Patchcoat-kokoontumisajoihin vain agilityn verran, lauantaipäivä oli silti täynnä koiramaista puuhailua, tai ainakin tuntui siltä. Ennen agilitya oli ajatuksena hieman tottistella ja pitää ampumistreenit, mutta siihen ei riittänytkään aikaa.

Agilitytreeneissä oli porukkaa laidasta laitaan: pentuja ja nuoria koiria, jotka eivät olleet nähneetkään esteitä, harrastavia pentuja ja nuoria koiria, mölli-Pikseli ja kaksi kilpailevaa siskosta Valo ja Viiru.


Ratapiirrokset: Heidi Hirvasoja-Korkee (kilpailevien radan idea Marc Martin)

Kilpailevien muistipelissä meinasi itku päästä alkuun. 2- ja 3-hypyn välistäveto ei omin keinoin onnistunut, mutta Heidin neuvomalla japanilaisellapa pelitti, samoin 5- ja 6-hypyillä. Pitäisi siis ottaa japsi käyttöön (samoin kuin vastakäännöt - mutta se ei tullut tästä treenistä. Takaakiertoihin lähetykset epäonnistuivat taas, ja kouluttaja suositteli suullisen käskyn opettamista. Muut osiot teimme pätkissä, eivätkä ne olleet niin tuskallisen vaikeita kuin välistävedot. Kekseliäs rata, jossa olisi kiva kokeilla erilaisia ohjauksia ja sijoittumisia.

Välipiristykseksi teimme Viirunkin kanssa aloittelevien humputtelun, jossa sielläkin sain aikaan epäsujuvuutta kiirehtimällä 10-hypyltä loppusuoralle ilman kunnollista lähetystä hypylle. Piki veti huippuhienosti. Ehdin tehdä persjätön 5- ja 6-hyppyjen väliin, kun en jäänyt tuumailemaan. Varsinkin Piki kannatti hakea putkesta 7 ja rytmittää jatkoon. Loppusuoralle irtoamista Piki ei vielä osannut. Nyt pitää kysellä treeniseuraa koko kentän mittaiselle suoralle, jossa koiraa ohittaa ohjaajan ja pinkoo maaliin. Pikin pitäisi useammin päästä tällaisille radoille; kilpailevien treeneissä se joutuu vääntämään vaikeita kuvioita lyhyissä pätkissä (koska kohta tulee jo kontaktieste vastaan). Mutta en vain jaksa ajella hallille joka ilta treenaamaan koiria erikseen.
 
Olipa hyvän mielen treenit! Viirun lapsista mukana olivat Arra, Petja ja Nemo, jonka näin ekaa kertaa. Komea poika :)



Talvikaudella treenaamme tokoa myös Kontiorannan hallissa. Nyt myöhästyimme, kun piti tietysti katsoa Nemon agilitytreeni ensin. Pikillä oli seuraamista ja paikkamakuu. Herkästi se rupeaa piipittämään. Viiru tutustui kahden kilon kapulaan, osasi jäävät, pysyi paikkamakuussa, kun olin henkilöryhmässä. Jättikalikasta Viiru tuumasi aluksi, että sitä voi pitää ja sen voi noutaa - mutta ei, ei voi siirtyä juoksusta eikä edes kävelystä istumaan kapula suussa. Vaikka millaisilla herkuilla olisi houkuteltu.

Mitä se emäntä on taas keksinyt? Pitäisikö tätä kantaa yhdessä?

Nyt pitää varoa, etten paineista Viirua niin, ettei se kohta nouda yhtään mitään. Ehkä teemme vauhtinoutoja niin, että kapulan hakemisesta seuraa sellaiset bileet kuin Viiru olisi Miss Universumina saanut Nobelin palkinnon Oscar-gaalassa jouluaattona. Riittäisikö se?

Sunnuntaina hakuiltiin. Viiru etsi innokkaasti ja meni suht sinne minne lähetin. Kahdella ensimmäisellä ukolla ei palkattu. Kokeen jälkikaikuina se ennakoi sivulletuloja. Yhdellä ukolla se oli niin sinnikäs, että vasta kävelyni poispäin sai sen palaamaan ukolle. Ensi kerralla suoria pistoja ja ilmaisun vahvistamista (taas).

Molemmat askartelivat. Viiru suolisti Ankka Vankan ja Piki nakersi Pomppaansa. Eikö sille vieläkään voi jättää autoon mitään päälle? Koirien erilaisista ilmeistä näkee, kumpi välittää minun sanomisistani ja kumpi tietää "Rakastat mua kuitenkin!"

Kätevien Eukkosten ratkomis- ja ompeluseura

Pikin juoksukontaktikurssi jatkui. Vaikka emme ole kovin paljoa peruutelleet laatikkon, Piki osasi kuitenkin peruuttaa puomille. Sitten päästiin jo juoksemaankin puominpalasta. Se meni Pikillä oikein hyvin, vaikka Piksutti ottikin minun liikkeestäni häiriötä.

Kuva: Jani Hiltunen
Hakutreenien vuoksi emme päässeet Viirun lasten synttäreille Patchcoat-päiville. Mukana olivat Tuisku, Petja, Arra ja Nemo. Huomenna lapsoset täyttävät vuoden :)

perjantai 20. lokakuuta 2017

Piirrän piirrän linjasi hiekkaan

Lomapäivä, ensilumi ja ensiräntä. Yöksi ehkä pakastaakin. Onneksi mies jo huolehti talvirenkaat.

Agilityn pienryhmän talvikausi alkoi. Erinomainen kouluttaja! Ja opettavainen eka treeni. Ohjaajan piti etukäteen arvioida koiran todelliset linjat ja ponnistuspaikat ja piirtää ne ratapiirrokseen.  Hallissa piirsimme ne hiekkaan. Tarkkailimme muiden koirien suorituslinjoja ja ponnistuspaikkoja.

Kiinnostavaa oli katsoa omien koirien eroja, mutta ne olivatkin yllättävän samanlaisia. Johtuukohan ohjaajasta? Itselleni yllätyksesi sain Viirun linjat piirrettyä melko realistisesti. Takaakiertojen linjat arvioin kummallekin koiralle liian laajoiksi (ja sain myös pyyhkeitä liiallisesta takaakiertoihin saatteluista, mistä sitten seurasi kaikkea ikävää jatkoradalle). Viiru ponnisti hieman kauempaa kuin luulin; Piki ponnisti vielä kauempaa ja laskeutui kauas. Kepeille viennin suunnittelin Viirulle niin, että vetäisin sen helppoon kulmaan. En ehtinyt, mutta Viiru osasikin hakea kepit avokulmasta. Taas voi ihmetellä, että treenaamisella on vaikutusta. Piki syöksyi putkesta suoraan kauemmaksi, koska vauhtia oli enemmän. Takaakierto-persjätössä/saksalaisessa Piki olisi pitänyt vetää riman yli. Tai pikemminkin pitää opettaa, että takaakierrossa pitää aina hypätä riman yli.

Naksuttajat-tokoryhmä kokoontui kolmen ihmisen ja neljän koiran voimin ilman kouluttajaa. Vaikka yksi Heideistä taisi joutua kouluttajan rooliin. Päällimmäinen tunne meidän osaltamme on ehkä pitkä huooh. Tästäpä pääsee toivottavasti vain ylöspäin.  Viirulla oli jääviä ja seuraamista lievässä häiriössä, Pikillä seuraamista, ruutua ja alkeisryhmäpaikkista.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Sadepäivä

Lomapäivä, sadepäivä. Aamusta iltaan satoi, joten pukeutumista ei tarvinnut miettiä. Viirun Tarmo-poika on Joensuun seudulla lomailemassa. Aamulla Tarmo, Petja ja Piki-serkku kiisivät Liperin pelloilla; Pami lönkytteli mukana ja Viiru tutki omiaan. Kiva poika, kuten kaikki muutkin tapaamani Viirun lapsoset.

Tarmo, Piki ja Petja



Alimmaisena kasassa Tarmo

Eräänä iltana Tiinan kanssa järkeilimme, että Viirun lapset ja Piki ovat serkuksia, kun kerran Pubi (Viirun pentujen isä) ja Seena (Pikin äiti) ovat sisaruksia (samat vanhemmat, eri pentue).

Tarmo, Pami, Viiru, Petja, Piki

Roukalahden kentällä hieman tottisteltiin Viirun kanssa, kun kerrankin oli avustaja mukana.




Pikin juoksukontaktikurssia on ollut kaksi kertaa. Ekalla kerralla peruutettiin ja etsittiin koiran takapäätä. Kotiläksynä Pikin piti opetella peruuttamaan laatikkoon, mutta olimme liian laiskoja oppilaita. Piki ehti opetella peruuttamaan äitiyspakkauslaatikon kannelle. Eilisissä hallitreeneissä tapahtui kuitenkin ihmeellistä edistymistä, ja Pikseli peruutti pienempään laatikkoon ja siitä vielä puominpätkälle. MH-kuvauksessakin näkynyt luonteenpiirre vaikutti: vaikka Pikiä jännittää, toimintakyky ei katoa. Tänään kotona nousivat takajalat jo sen verran, että Piki kipusi korkeampireunaisempaankin boksiin.

Naksuttajien tokoryhmä alkoi viime viikolla. Viiru huilasi hakukokeen aattona. Pikin kanssa etsittiin oikeaa mielentilaa ja kontaktin hakemista halliin kulkemisessa, hallissa ja helpoissa tehtävissä, kuten luoksetulossa tai kaukoissa. Myös paikkamakuu tehtiin - pitää varoa, etti liian pitkällä välimatkalla aiheuta piippaamista. Kotiläksyksi saimme palkasta luopumisen ja oikea-aikaisen naksuttelun.

lauantai 14. lokakuuta 2017

HK2 Viiru

Tästä se lähtee! Viirun viimeinen (tai toiseksi viimeinen?) palveluskoirakoe. Julistan viimeisyyden somessa, jotta en emmi ja ajelehdi treenistä kokeeseen ja kokeesta treeniin.




Tottikseen kuvittelin lähtevämme hyvällä fiiliksellä, mutta se olikin aika kamalaa. Mutta pysyimme reippaina. Seuraamisessa Viiru seilasi pituus- ja leveyssuunnassa, osasyynä ehkä kuitenkin ampuminen ja estenoutojen odotus. Uutena höpsötyksenä tuli istumisen sijasta seisomaan jääminen, mutta Viiru varmaan huomasi virheen, koska minun kääntyessäni se oli jo pyrstöllään. Henkilöryhmässä Viiru karkasi emänsä emännän luokse. Huoh. Olisi pitänyt kierrellä eri järjestyksessä. Esteet Viiru ylitti yhteen suuntaan. Eteenmeno oli ihan huippu, mutta taas pelästytin eukkoparan hirveällä rääkymisellä MAAHAN! Olin luullut, että Viirulle sosiaalinen palkka on merkityksetön, mutta tänään huomasin, että olemme muuttuneet. Saimme 76 pistettä, mihin olin tyytyväinen (70 on tuloksen raja).

Taukoillaan.

Esineruutu oli melkoisen täydellinen: kaksi lähetystä, kaksi esinettä, yksi minuutti. Hakuradalle mennessä alkoi jännittää. Aikuinen nainen, kahdeksan lapsen äiti, jolla on kirsu kuonossa, näytti tietävän, että minulla ei ole hajuakaan ukkojen lymyämispisteistä. Toisin kuin tavan treeneissä, jossa tiedän, missä ukot ovat. Eli turha on eukkosen lähteä sinne, minne pyydän, tai turha tulla, kun kutsun. Ihan omaa nenää kannattaa seurata. Luotin sitten koiraan. Onneksi tällä strategialla kaikki ukot löytyivät, mutta päänsilitystä ei tietenkään tullut työskentelypisteissä. Olivatkohan tyydyttävät? Hallinta oli hukassa (toisin kuin treeneissä), ja tuomarin mielestä ilmaisut olivat katkonaiset (vaikka minusta haukku oli normaalia). Radalla tuntui, ettei tästä tule mitään, mutta voi sitä onnen tunnetta, kun kolmas ilmaisuhaukku alkoi kuulua. Älä vain lopeta haukkumista, vaikka muuttolinnut kaakattavat yllä! Samanlainen onnenhetki kuin Topin kanssa mejäkokeessa, kun kaadolle saapuessamme tajusin, ettei tuomari ollut sanonut koko jäljen aikana mitään - loppukiitos riitti.



Esineruudusta tuli täydet 30 pistettä ja henkilöetsinnästä 150/170 pistettä. Yhteensä saimme 256 pisteellä kakkostuloksen. Hyvä Viiru! Kokeessa oli taas lämmin ja auttavainen tunnelma kisaajien kesken, järjestelyt olivat erinomaiset, sää siedettävä (kunhan oli toppa- ja sadevaatetta mukana). Kymmenen koiran hakukoe on pitkä päivä talkoolaisille, iso kiitos heille!

torstai 12. lokakuuta 2017

Valoa Ilosaaressa ja muuallakin

Sunnuntaina pidettiin hauska hakutreeni: kuusi löytöä, hyvillä palkoilla. Loppuherkuksi otettiin iso ankkalelu. Jospa se olisi yhtä hyvä kuin possu?




Ensi kertaa elämässäni ymmärsin, että nuo vaatimattomat roska- tai myrkkysienen näköiset sienet ovat ehkä suppilovahveroita. Minna vahvisti määrityksen - ja kylläpä sieniä riitti, koko hakuryhmälle. Ihanasta syysmetsästä kiiruhdimme herkkuaterian kautta Pikin juoksukontaktitreeniin. Sielläpä ei juostu eikä tehty eikä otettu kontaktia, vaan peruutettiin. Kotiläksyksi tuli peruuttamisen opettelu, ja vieläpä laatikkoon. Saa nähdä, onnistuuko ensi sunnuntaihin mennessä.




Nyt on pimeää aamuisin ja iltaisin. Olen opettellut nauttimaan loppukesästä ja syksystä, nyt pitäisi vielä ottaa pimeys haltuun. Haimme illan valoterapiaa kaupungilta. Remontoitu Ilosaari onkin valosaari.

Valoa Ilosaaressa

Huomenna perjantaina oli tarkoitus ottaa ilon kautta -tottistreeni, mutta torstai-iltana en voinut vastustaa kiusausta, kun kaverit pyysivät tottistelemaan Kulhon kentälle. Taitojen puolesta ei voi mennä kentälle takki auki Kattokaa, mitä me osataan! mutta ehkä fiiliksen.

Viirun kokoinen kalikka


lauantai 7. lokakuuta 2017

Hallibileissä ja SM-kakkukahveilla

Joan halliin rakennettiin kesällä sisäkatto ja vesikattoa korjattiin, kivituhkapohja kunnostettiin. Ilmalämpöpumput ovat hankinnassa. Hallin remonttia ja agilityn SM-mitaleita juhlistettiin tänään hallibileillä ja kakkukahveilla. Bileissä oli mm. mätsäri, houkutusten highway, toko- ja rally-tokonäytöksiä. 

Viirun oli tarkoitus mennä näyttelemään tokoa, mutta yleisö kokeilikin mieluummin itse houkutuksia, tokoa ja rally-tokoa mätsäriesiintymisten lomassa. Parempi näin :) Ja tokihan meidänkin eukkoset kävivät läpi houkusten valtatien. Vain Viirusta on videokuvaa:


Viirulla takoo päässä ajatus: Tämä ei olekaan Highway to Heaven... Jos Viirun oli vaikea vastustaa houkutuksia, Pikiä ne ahistivat niin, että Piki Palleroinen kiersi koko houkutusten valtatien seinän puolelta. 

Joalaisille oli kahvien lisäksi knock out -agilitykisa mitalisteja vastaan. Yllättäen mitalistit voittivat. Me emme osallistuneet muuhun kuin kakunsyöntiin. Kyllä olikin Roosan loihtima kakku herkullista.

Todellinen pressueste

Pikkuisen tokostelun lisäksi pk-tottiksen pariin. Kätevä emäntä rakensi tokon avohypystä ja pressusta metrin esteen ja vielä kätevämpi emäntä suoritti hyppynoudon juuri toivotulla tavalla. Lopuksi oli eteenmenon jälkeen Viirulla pehmopossujuhlat.