sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Älä tee näin

Laitoin eilen Viirun paikkamakuuseen ja heittelin Topille noutokapulaa häiriöksi. Kouluttajana yritin typeryydessä jopa itseni, ainakin jos ajatellaan "temppujen" opettamista. (Nyt ei puhuta siitä, miten kädettömiä olimme, kun Topi oli nuori, epävarma ja vaikea.)
Minä kuvittelin, että Viiru harjoitteli paikallaan pysymistä huolimatta siitä, että toinen koira tekee jotain kivaa vieressä. Mutta Viirupa ajatteli näin: Hmm, minut on asetettu tähän, jotta voin tarkkailla ja ottaa opikseni, kun vanha ja taitava koira suorittaa noutoliikkeen oikein. Minähän en vielä osaa noutaa niin kuin pitää... Jaa, kapula pitääkin palauttaa niin, että tekee laajan kaaren emännän takana ja sitten lösähtää istumaan emännän vasemmalle puolelle noin puolen metrin päähän takaviistoon vinoon. Ja minä kun luulin, että pitää tulla suoraan eteen istumaan. No, nyt minä osaan!

Sitten minä vielä paheksuin Viirua, kun se kiersi ympärilläni. Lopulta Virsu-parka ei tiennyt, mitä se tekee oikein ja mitä väärin - eikä sitten tehnyt juuri mitään. Pakko oli minun nöyrtyä ja uskoa: back to basics. Kodinhoitohuoneen lattialle istumaan ja pitelemään pientä kapulaa, nostamaan sitä - ja lopulta taas onnistui hakeminen ja palauttaminen lyhyellä matkalla. Kodinhoitohuoneen laattalattia oli lämmin ja namit hyviä :)

Sunnuntaina harjoiteltiin hakua ja/tai ilmaisua yliopiston parkkipaikalla Zorron ja Elenan sekä pikku-Sisun kanssa. Viirulla ja Topilla oli kummallakin neljä ukkoa. Viiru sai palkan jo viidestä tai kymmenestä haukusta. Hyvin haukkui. Topikin malttoi olla säheltämättä, kovinkaan paljoa. Eka rulla sinkosi tollerin kidasta ennen aikojaan, mutta seuraavat pysyivät siellä säällisen ajan. Lopuksi käveltiin hetken aikaa parkkipaikkoja ympäri; Topi tosin odotti autossa. Viiru sai olla melkein koko ajan remmissä, koska se suhtautui pentuun liian rajusti. Ja miksi pennulta pitää heti aluksi yrittää ottaa luulot pois niin kovin ottein? Johtuuko se Viirun omasta iästä ja epävarmuudesta(?),  minusta, ympäristöstä, pennun reippaasta käytöksestä vai mistä?

Sunnuntain perinteinen lumikenkäily suuntautui jälleen Soikkelin taikametsään. Topin anovat katseet tekivät tehtävänsä, emmekä kävelleet pitkään. Kotipihalla Viiru osasi jälleen noutaa :) Harjasin myös keinun lumesta. Viiru tekee nyt keinun niin, että se hidastaa ja painaa keinun pään alas. Ei nopea lainkaan, mutta minusta hyvä. (Kuuluuko tämäkin teemaan Älä tee näin?)

perjantai 22. helmikuuta 2013

Ei-putkihullun päiväkirja

Topsukan kuulumisia on toivottu. Topi on nyt runsaan viikon ollut ilman sisäistä antibioottia, kaksi kertaa päivässä on käytetty antibioottivoidetta. Pylly on voinut hyvin. Topia ei ole roudattu mukaan treeneihin, koska Topsukan elämänlaatu on muuten hypännyt ihan uudelle tasolle: perheemme pitkäjalkaisempi ihminen on ottanut tavakseen viedä Topin iltaisin pitkälle lenkille. Topi pääsee ravivauhtiin ja saa kulkea mieleisiään lenkkipolkuja. 

Viirun keskiviikon agilitytreenissä oma oloni oli melkoisen hutera, joten Viirukaan ei joutunut juoksemaan paljon. Tehtiin Tuomaan radasta kohdat 1 - 3 ja 8 - 15 (hyppy 13 ei mahtunut radalle), ja ajatukseni oli mennä ihan peruskäännöksillä. Opetus: Viirun pyörittäminen pitää aloittaa (Topsukkaan verrattuna) aikaisin. Tämän tärkeän neuvon antoi Soili. Mutta tästäpä seuraa se, että jään vielä enemmän jälkeen.
 
Viiruhan pyöri hyvin ja seuraa tosi hyvin ohjausta. Hyppy 11 ja putki 14 olivat lähellä toisiaan, mutta ei puhettakaan että Viiru olisi syöksynyt putkeen. Kaarroksesta hypyn 12 jälkeen tuli turhan suuri, koska olin niin jäljessä. Putkien välissä en mitenkään kerinnyt persjättöön. Haltuunotolla Vipstaaki meni sinne minne pitikin - mutta taas opetus: vapauta paljon totuttua aiemmin.

Torstaina Viirun agilitytreenissä Sansku opetti meille takaaleikkauksia, ja sepä tuli tarpeeseen - niitä ei ole juuri harjoiteltu eikä harjoitellessa ole juurikaan onnistuttu. Mutta nytpä onnistuttiin! Ajoitus löytyi. Rata jouduttiin tosin tekemään pätkissä, koska kentän mittaiselta tuntuneen suoran putken jälkeen en kerinnyt mihinkään. Tehtiin myös ekaa kertaa ohjatuissa treeneissä kontaktit radalla (kosketusalustan avulla), ja hyvinhän se meni. Ja näytimme kouluttajalle keppien edistymisen.

Viirun kanssa onnistumisia (perus)ohjauksissa, joissa en uskonut onnistumisiin, sekä melkein kaikki esteet lähes hallussa - tästähän alkaa tulla todella hauskaa!


tiistai 19. helmikuuta 2013

Nypytystä ja tyytyväisyyttä

Tiistai = Nuuskujen toko. Ohjelmassa olivat alokasluokan liikkeet käskytettyinä, hyppyä ei tosin ollut lainkaan.

Luoksepäästävyydessä en muistuttanut, että pitää istua. Pysyi kuitenkin istumassa. Paikkamakuussa Viiru nousi ja tuli luokseni kaksi kertaa. Tämän jälkeen menimme odottamaan vuoroamme, ja kokeilimme paikkamakuuta ihan itseksemme. Viiru nousi taas. Kyllä nypytti. Vein Vipstaakin autoon. Jotenkin en usko, että välipalkkaus auttaa. Meinasin lähteä kotiin, mutta toisaalta kiinnosti nähdä, sujuuko mikään liike sekä aloittaa kokeessa käyttäytymisen harjoittelu ja havainnoida, miten Viiru suhtautuu siihen, ettei tule palkkaa. Viipohan ei hommaillessaan yhtään tykkää lääppimisestä.

Kouluttajan arvio oli, että jos Viipo pysyisi paikkamakuussa, olisimme kisavalmiita. Kaikki muu sujui suunnilleen kuin sääntökirjassa. Luoksetulossa Viiru kyllä jäi vinoon. Jäävät liikkeet menivät minun mielestäni hienosti, ehdimme odotellessamme muistutella mieleen, mitä top! tarkoittaakaan. Suurin ilon aihe oli se, että seuraamiset sujuivat, jopa juoksu. Vasemmalle kääntyminen sujui minultakin, mutta täyskäännöstä ja oikealle kääntymistä pitää minun harjoitella. Viiru kääntyili hyvin. Lisäksi varmaan kenotin vinona seipäänä. Jäävien avustamisesta voi luopua - en edes huomannut tekeväni niin.

Auttoikohan seuraamiseen oma asenne: sinähän seuraat! Ei kun treenaamaan paikkamakuuta ja asennetta siihen. Puhuttiin Seija-kouluttajan kanssa, että voisi kokeilla häiriköintiä ja paheksumista/kieltämistä. Välipalkkaukseen en usko, mutta etäisyyden ja keston hiljalleen lisääminen ja vaihtelu varmaan myös auttaisivat. Hyvät neuvot tervetulleita! <Sirkku jo kommentoikin, että pitää tehdä niin helppoja, ettei Viipo koskaan nouse paikkamakuusta.>

Viipo ihmetteli, missä se pallo tai matonkuteet luuraa, mutta malttoi oikein hyvin odottaa palkkaa loppuun saakka. Ihmeellistä - mutta saa nähdä, miten muuttuu, kun useamman kerran tehdään.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Trendin harjalla

Eilen uutisissa kerrottiin, että lumikenkäily on muotia. No niin varmaan, en ole mikään trendsetteri, joten nyt kun minulla on lumikengät, trendi lienee kyllästymispisteessään.
Nyt ei ollakaan Jamiskan talous"metsässä" eikä hakkuuaukealla.
Kenkäilimme Soikkelin metsässä, joka on suojelualue. Olin ollut siellä useasti aiemminkin hakuilemassa, jäljestämässä, lenkillä, lumettomaan aikaan, en vain ollut tiennyt missä olin.
Tarkkana kuin porkkana

Putsausta

Välillä lämpsyteltiin helppokulkuisella lumikenkäpolulla.     
Evästauko

Tarkkana taas
Vyö kokeitavana, Topi tosin oli vapaana, kun ei muita kulkijoita ollut,
Viirun kuurupiilo

Illalla Viiru lähti mukaan, kun menin tolleriagilitya kouluttamaan. Kerittiin tehdä Viirunkin kanssa kaikenlaista. Kivointa oli edistyminen kepeillä. Ei tarvitse enää huitoa keppien vieressä, paitsi pari viimeistä väliä varmistaa. Pallon voi jättää keppien loppuun odottamaan. Jee!

lauantai 16. helmikuuta 2013

Radalla taas

Perjantai-iltana ajelin Kivuttomalle hakemaan Topille antibioottivoidetta. Kävi nimittäin niin, että kun torstai-iltana menin vakilääkärillemme ostamaan Topille tiistaiksi tilattua uutta nestemäistä sisäisesti otettavaa antibioottia, lääkäri olikin lomalla. Kääk! Puhelimitse Kivuttoman Kirsi neuvoi kokeilemaan reseptillä myytävää voidetta. En uskaltanut enää ottaa riskiä, että puhelinresepti ei saapuisikaan, menisin väärään apteekkiin, apteekki olisi suljettu vesivahingon vuoksi jne., joten hain lääkkeen Kivuttomalta. Tämä lääkäri oli  sitä mieltä, että voisi koettaa pärjätä kortisonilla + paikallishoidolla. Se olisi hienoa, mutta maallikkona ajattelen, että jos haavat ovat sisällä suolessa, voide ei tepsi. Mutta nythän haavoja ei ole.

Lenkin jälkeen palasimme kotiin, ettei voide olisi paleltunut autossa. Jäi siis hallilla käymättä. Lauantaina sinne oli päästävä. Varsinkin hallilla näkyy, että Topin takapää on heikko. Topin ohjelmana oli putkista ja siiveikkeistä koostunut kentän laajuinen ympyrä, joka oli hallissa valmiina. Ympyrään kuuluivat myös keinu ja puomi, mutta ne Topsukka jätti tekemättä. Viiru teki kumpaakin yhdistettynä muihin radan pätkiin. Viipo loikkasi lentokeinun (minun ajattelemattoman käskytykseni vuoksi), ja sen jälkiä korjailtiin keinulla ja puomilla - onneksi hyvällä menestyksellä. Muutenkin pitää olla tarkkana, ettei opeta Vipstaakia hiljaa hiippailemaan puomin alastuloa. Keinu saa minun puolestani ollakin hieman hidas, kuvittelen että käy vähemmän luustolle.

Kepeillä yritin ottaa yhä lisää sivuttaisetäisyyttä, ja iloiseksi yllätyksekseni se onnistui. Soili sanoi, ettei Viipo katso kättäni. Viiru alkaa osata kepit, ainakin jotenkin. Ongelmana ovat pari viimeistä keppiväliä - pitäisikö käyttää ohjureita? En haluaisi. Luovuin myös kepi-kepi-hokemisesta.

Vallan hauskaa oli vetää vauhtiympyrää, Viiru alkaa irrota hyvin myös hypyille, ei vain putkiin :) Tarvitseeko kuulevakaan koira estekäskyjä tai juuri muitakaan käskyjä? Jospa riittäisi tule, mene, hidastussuhina, haltuunottokäsky...

torstai 14. helmikuuta 2013

Ikälisäagilitya

Soilin rata oli huippuvinkeä. Ja mukavasti suunniteltu meidän keppi- ja kontaktirajoitteisten kannalta. Varsinaiset haasteen paikat olivat kohdissa, joita emme tehneet. Piirrokseen verrattuna radalla oli lisänä hyppy putken 18 päässä.


Viiru juoksi 1-14 (esteenä 14 teimme putken 18) sekä kuvassa näkymättömän hypyn. Hypylle 5 väänsimme saksalaisen, josta tuli myönteistä palautetta. Muutkin kuin perässähiihtäjä-Topi osaavat güntherin luonnostaan. Juutuimme okserille 6 sen jälkeen, kun yritin kääntää Viirua muurille 7 liian aikaisin - ja ihan turhaan. Viirunkin pitää antaa hypätä rauhassa, ja varsinkin kun okseri oli lähes seinää vasten. Vaati myös keskittymistä ja haltuunottoa saada Vipstaaki kiertämään hyppy 9 takaa. Hypyn 11 takana piti olla oikeassa asennossa oikeaan suuntaan menossa, kun koiraa kutsui sen tullessa putkesta 10.

Jos aikaa olisi jäänyt, 16 - 20 olisi ollut mielenkiintoinen. Ja jos kepit olisivat jo hallussa, loppu olisi ollut melkoisen haasteellinen, jo muistettavaksi, ainakin ikääntyville. Parit kepit ja puomit ehdittin tehdä.

Tämä treeni pitää tehdä joskus uudelleen!

Torstaina treeniryhmämme kutistui vain minuun ja Viiruun. Teimme yksiksemme kaikkia esteitä: pöytä, kepit, puomi, keinu, A, pussi, muuri, pituus, rengas, okseri. Ja tietysti putkihupailuja lopuksi sekä vauhtisuora, jossa oli lähes kaikki hyppyesteet.

Keinuun yhdistimme putken ennen ja hypyn jälkeen. Se sai keinun sujumaan vielä paremmin kuin ihan issekseen. Kepeillä siirryin pois peruuttamisesta myös toisella puolella. Etäisyyden ottaminen edistyi kummallakin puolella. Puomilla peittelin kosketusalustaa hiekkaan ;)

tiistai 12. helmikuuta 2013

Limaisia rispaantuneita matonkuteita

Nuuskujen tokon teemana oli liikkeestä seisominen ja takapalkka. Takapalkka onkin tuttu juttu. Liikkeestä seisomista ei ole tehty vähään aikaan, koska ennakointi sotki suurinta haastettamme eli seuraamista. Tein myös pelkkiä seisauttamisia niin, että palkkasin nopeudesta namin heitolla.

Paikkamakuussa oli paljon häiriötä, ja siitä Viiru nousi hieman ennen loppua - vaikka olin käynyt palkkaamassa pari kertaa ja vaikka oli takapalkka. Viiru lähti perääni, kun olin käynyt palkkaamassa. Just kun olin ajatellut sen aina pysyvän aloillaan. Harmitti hieman...

Perusasennon kontaktia häiriössä tehtiin: Viiru häiriintyi mutta kontakti palasi heti.

Ensimmäistä kertaa kokeiltiin luoksetulon pysäytystä: seisomaan jäämistä ja maahanmenoa. Takapalkkana oli narulelu. Näissä liikkeissä yksinkertaisimmillaan ei ole mitään erityistä: näinhän maahanmenoa, seisahtumista ja niiden nopeutta on opeteltu. Vaikeus varmaan tuleekin ennakoinnista. Otinkin varmuuden vuoksi heti rokotuksena vauhtiluoksetulon.

Käskytetty seuraaminen oli meille ihan liian pitkä ja sisälsi käännöksiä, joita emme osaa. Lisäksi meillä oli tavallisuudesta poiketen remmi, jonka päälle ohjaajankömpelys talloi. Lyhyet seuraamispätkät sujuvat jo hyvin, ja lopuksi kävin vielä katsomassa ikkunoista, miltä miniseuraamiset näyttävät... ja sitten leikittiin kovasti.

Jospa vaihtaisi ensi kerraksi palkkaa, ettei Viirun tarvitse miettiä, miksi palkaksi on puhkikaluttuja limaisia matonkuteita, kun muilla on namirasioita, dameja ja frisbeeita. Kyllähän Viiru leikki todella mielellään narulelulla, mutta jospa ensi kerraksi kaivaisi vaikka lussupallon.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Uusia uria

Ulkoilutimme joululahjaksi saamiani lumikenkiä ja synttärilahjaksi tullutta askelmittaria. Lumikenkäily tuntui avaavan uuden maailman, kun voi mennä minne vain.

Topin mielestä ovi tuollaisiin uusiin mahdollisuuksiin tulisi sulkea välittömästi ja heittää avain pois.

Tehtiin vain lyhyt lenkki, ettei Topi väsyisi liikaa. Luulisi, että lumessa kahlaaminen tekisi hyvää Topin heikkenevälle takapäälle. Heidi myös neuvoi kivoja jumppaliikkeitä.

Topilla oli mukavaakin puuhaa sunnuntaina. Mentiin hallille Nuuskun ja Rapsun kanssa, ja käytiin myös lenkillä. Topsukka osasi vielä takaaleikkauksen, mutta viskileikkaus oli sellaista pyörimistä, aivan kuin olisi tullut otettua useampikin naukku. Viipolla helppo takaaleikkaus sujui parin toiston jälkeen pyörimättä, kun sai sujahtaa putkeen (ja kun muistin kertoa sen).  Muutama toisto keinulle, pari puomille, putkien ja hyppyjen juoksentelua. Keppejä tehtiin pariin otteeseen. Heidi palkkasi lehmälelulla. Käsiapua pitäisi yrittää häivyttää ja ottaa enemmän etäisyyttä Viipoon; peruuttamisesta pitää päästä eroon. Kompastuin ja pyllähdin - ei onneksi sattunut :)

Illalla Topi sai jäädä lepäämään, kun Viiru lähti vielä tokoilemaan sukulaisten kanssa. Seuraamista tehtiin kaksi minipätkää ja pujoteltiin kahdeksikkoa Miimin ja Hilkan muodostamassa pikkuisessa henkilöryhmässä. Sehän meni hienosti! Kokeiltiin noutoa uudessa paikassa. Piti muistuttaa, miten kapulaa pidetään. Eteentulo lähelle pitää opettaa erikseen (ja sainkin siihen hyvät neuvot), samoin vauhtia noutoon. Olen kuitenkin jo varma, että pidä-käsky on parhaita opettamiani asioita. Paikkamakuussa Viiru pysyi hyvin, vaikka oli monenlaista häiriötä. Lopuksi tehtiin vauhtiluoksetulo, ja ihan lopuksi neljä sukupolvea aussinaattoreita sai peuhata lumessa.

Kiva sunnuntai, ja askelia kertyi arviolta 17 000 (mittari unohtui välillä kotiverkkareiden taskuun).

lauantai 9. helmikuuta 2013

Jee! Me osataan kaikki esteet, melkein!

Tämän kirjoituksen nimi voisi myös olla Addiktio 3: radalla taas.

Tehtiin kokonaista keinua, sitä vähemmän pamahtavaa. Minun piti olla vieressä, mutta en hiljentänyt laskeutumista. Kerran kokeilin olla kauempana: Viiru hyppäsi kesken pois. Kosketusalusta oli iso. Keinu ei vaikuttanut puomiin.

Puomilla käytettiin isompaa ja pienempää alustaa ja välillä odottavaa lelupalkkaa. Puomia teimme myös osana pitempää, vauhdikasta rataa (joka tosin päättyi puomille). Se oli minulle täydellistä: vauhtia, intoa, irtoamista - ja lopuksi pysähtyminen puomin alastulolle, vaikka sivuttais- ja pitkittäisetäistyyttä oli vaikka kuinka. Viiru on ihan mahtava!

A:ta tehtiin pari kertaa, myös niin että ensin oli hyppy. 

Kepeillä hillitsin itseni eikä nitä tehty montaa kertaa. Pikku hiljaa...

Viirun hupailuna ja Topin ohjelmana oli tietysti vauhtiputkia ja -hyppyjä/siivekkeitä.  Viirun rinnalla Topsukka tuntuu niin vanhalta ja hauraalta.

Ai niin, pimeät mutkaputket menivät ihan tosta vain :)

Show me the money!

Tiistain aurinkolenkin ja Topin lääkärin jälkeen mentiin vielä Nuuskujen tokoon, jossa aiheena oli liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Myös paikkamakuu oli ohjelmassa, samoin seuruu pujotellen muiden välissä. Mitäpä muuta voi todeta, kuin että yksi meiltä puuttuu, ja sen mukana kaikki. Kaikki muu sujuu täydellisyyttä hipoen paitsi seuraaminen. En vai osaa viestiä Viipolle, että nyt pitää seurata ja nimenomaan minun kanssani. Selvästikin Viipo osaisi seurata oikeassa paikassa, oikeassa asennossa, jos osaisin kertoa ja vaatia.

Keskiviikon treeniin varastin Heidin blogista Ira Mikkasen radan. Sehän ei ollut meitä aloittelijoita varten, mutta aatteelin, että treenikaverit kaipaavat haastetta.
 
Teimme 1-5, 7-8, niistosokkari kympille, 19-23. Muutenkin harjoiteltiin pimeään mutkaputkeen menemistä. Taas tuli samanlainen jumi kuin kerran aiemmin. Aloin ymmärtää, mistä takku syntyi: eräs kouluttaja neuvoi viemään lelun putken alkupäähän. Viiruhan tulee kyselemään, missä lelu, kun sitä ei putkessa olekaan. Show me the money!

Torstaina olimme pitkästä aikaa Sanskun vetämissä treeneissä. Teimme kaksi ratatreeniä, ja lisäksi Sansku katsoi kontaktien tilanteen = meillä puomi. Keppejä ei enää ehditty. Radoilla hyödytti suuresti putkiin irtoaminen, mikä auttoi ehtimään muihin kohtiin. Niistoa oli, tuuppausvalssi (joka ei sujunut kovin hyvin), välistäveto haastelliseen paikkaan (liian suuri kaarros), vastakääntö (toimi hienosti), päällejuoksu (toimi hyvin). Ensimmäisellä radalla Viiru taisi törmätä jotenkin pussin kovan osan seinämään, ja sitten tehtiin pussille muutamia helpotettuja, asteittain vaikeutettuja toistoja.  Jatkossa pidin erityisen hyvän huolen siitä, että Viipo sai suorittaa pussin rauhassa ja suoraan.  Viiru meni helposti helppoon pimeään mutkaputkeen. Jäähdyteltiin Mimon ja Solon kanssa; aluksi tosin tunteet hetkeksi kuumenivat.

Perjantai-iltana elämätön treenihullu meni itsekseen hallille. Viiru teki keppejä, puomia, keinua, A:ta. Note to self: Kepit menevät ensin hienosti, mutta toistojen myötä huonommin. Älä tee toistoja! Kohta palkan saa jo laittaa odottamaan loppuun :) Puomiin yhdistettiin hyppy alkuun ja loppuun. Tällä kertaa lelupalkka odottamassa ei toiminut. Viiru juoksi läpi, kielsin. Siitä seurasi himmailua. Mitä se kielsi? Tätä sitten tyhmä ohjaaja korjaili. Saatoinpa tehdä toisenkin tyhmyyden: teimme vähemmän kolisevaa keinua kokonaisena. Olin tukena vieressä ja ihan hieman otin laskeutuvasta keinun päästä kiinni. Seuraavalla kerralla nähdään keinulla ja ehkä myös puomilla, oliko tästä haittaa.

Vauhtipläjäyksenä oli hyppysuoran päässä mutkaputki. Viipo irtoili putkeen ja hypyille.

Topin takaosasto näytti olevan sen verran heikkona, että treeni oli eteenmenoa ja lihapullien syöntiä. Varsinkin jälkimmäisessä Topskukkanen oli huipputaitava.

Iloinen arkitottisuutinen (arkitottelevaisuus on minusta kaikkein tärkeintä): pitkänpitkä Viirun vetämättömyysprojekti nopeutui Eevan ja Lykyn ansiosta. Sen sijaan, että pysähtyisin, kun Viiru vetää (näin Topi oppi aikanaan), kielsin, kun veto tuntui. Lisäksi vaihdoin Viirulle pitemmän remmin (katsottuani videon täältä). Aiempi hihna oli lyhyt jo ehjänäkin, mutta poikkipurtu, yhteensolmittu oli ehkä kohtuuttoman lyhyt. Tosin lyhyyshän oli tuon Aktiivi-Alman oma syy.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Aurinkoa risukasaan

Tällaiset kevättalven päivät ovat yksi syy asua Joensuussa (tai Pohjois-Karjalassa). Aurinko paistoi, pakkanen oli pikkuinen, lumi hohti. Kanavanrannassa kävellessä tuli ihan hiki.

Heidi otti kuvia.
Nuusku, Rapsu, Viiru, Topi
Miten voi olla niin vaikeaa saada neljä aikuista, suht tottelevaista koiraa istumaan aloillaan kuvaamisen ajan? Topi istui kärsivällisesti, kun muut touhusivat ties mitä. Kun muut saatiin pönöttämään, nousi järjen jättiläinen.

Tulen lähemmäksi, jotta näen sen namin paremmin.

50-vuotissynttärikuva, mukana myös Nuusku :)


Facebookin vanhojen kuvien viikko sai minutkin selaamaan vanhaa albumia. Yritin löytää kuvaa Roi-koirasta noin viidenkymmenen vuoden takaa. Kaikissa oli ihmisiä näköesteenä, tässäkin pikkutytön (minun) kintut ja jouluiset juhlavaatteet.

Viirussa on Roin näköä ja Topissa kokoa. Roi oli paimenkoirasekoitus, ja muistini mukaan todella kiltti. 

Ennen aikuisten aurinkolenkkiä, pikku Sisu ja Viiru ottivat painit. Viiru oli taas aluksi turhankin raju (täytyi ottaa se välillä istumaan), mutta tasaantui sitten. Toinen on kuitenkin vielä niin pieni - vaikka onkin tosi reipas.

Topi kävi lääkärissä kontrollissa ja uusimassa reseptin. Martinan mielestä pylly oli yllättävän ja ilahduttavan hyvässä kunnossa. Ja mikä parasta, suoli tuntui näppituntumalla ehjältä. Terve ja kokonaan ehjähän ulkopylly ei ole (eikä tule), joten antibioottia jatketaan. Ensi viikolla käyn hakemassa nestemäistä, halvempaa antibioottia. Kortisonia jatketaan samalla annoksella, kun kerran hoidossa on löytynyt tasapaino. Ei kannata yrittää vähentää annosta, kun aiempi yritys ei onnistunut. Mutta oikein hyviä uutisia siis!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

lauantai 2. helmikuuta 2013

Addiktio

Onko ihan tervettä treenata hallilla neljättä perättäistä päivää?

Eilen tuntui siltä, että ehkä joskus opimme kaikki esteet. Ja sekös innosti harjoittelemaan lisää. Tänään kepeillä oli lopuksi palkkana pallon heitto, kuten eilenkin. Välillä söhlättiin, yritin liian vaikeaa sisäänmenokulmaa. Kokonaisuutena ottaen kepit menivät hyvin. Mutta ehkä tehtiin liikaa? Yleensä tyydyn vähiin toistoihin, mutta tulihan välillä tehtyä toisinkin.

Tehtiin kaikkia kontakteja niin, että kosketusalustana oli pakasterasian kansi; keinulla alastuloa. Miksi ihmeessä yritän opettaa keinun noin monimutkaisesti? Nyt jos aloittaisin uudestaan, tehtäisiin vain kokonaisuutena kuten Topille. Ehkä lopussa kuitenkin seisoo kiitos.

Puomin yhdistimme renkaaseen. Kokeilin myös sellaista uutuutta, että puomin päässä oli ensin kosketusalusta ja jonkin matkan päässä häämötti himoittu narupallo. Ekalla kerralla Viiru ei muistanut koko ihanuutta, tokalla kerralla juoksi läpi mutta ehdin kieltää ottamasta palloa, kolmannella toistolla Viiru teki kuten olin toivonut: pysähdys ja vapautus. Se on nopea oppimaan! Eikä sillä ole toivottujen asioiden oppimisen esteitä, kuten liikaa pehmeyttä, huonoja hermoja, heittelehtiviä fiiliksiä, ylivilkkautta tai häiriöherkkyyttä...

Sirkun ottama kuva tammikuulta

Täydellinen kaveri tällaiselle tumpelolle. Heitin vahingossa Viipoa pallolla nokkaan. Kun se oli saanut aivastettua, ei kun uudestaan pallon hakuun ja namin syöntiin.

Kokeiltiin myös 55 cm:n hypyillä muutamia ohjauksia. Loppukivaksi juostiin tietysti helppoja hyppyjä ja putkia. Topille oli rinnakkaisten hyppyjen väliin valsseja (eikö tälle oikeasti ole mitään nimeä, kun kaikelle muulle on?), sylkkäri-takaaleikkaus-vippauksia, putkia, eteenmenoa, luoksetuloa.

Ai niin, ja Viiru seurasi erimittaisia pätkiä erilaisella menestyksellä. Vauhtiluoksetulo ja lyhyenlyhyt paikkamakuu lähellä viereisen kentän häiriötä. Treenin jälkeen käveltiin vielä hetki, kotona puuhailtiin pihalla, ja tehtiin Topin tarpeita varten pikkulenkki. Nyt Viiruakin väsyttää.

perjantai 1. helmikuuta 2013

The Ultimate at the Danger

Töistä lähdin uupuneena, ja aprikoin miten ihmeessä jaksan lähteä treeneihin. Mietin, onko koko viikon minua vaivannut saapuva norovirus vai jokin muu pahis.

Taas kävi se pikku ihme, että eniten vituttaa kaikki -fiilis häipyi hyvän ja tarmokkaan tunteen alle, kun hetken olin puuhaillut koirien kanssa.

Kuudeksi oli sovittu aussietoko Pärnävaaralle. Puoleksi tunniksi ennen sitä varasin saman aukion laidalta JoAn hallin; osa ajasta tosin kului jumiutuneiden ovien kanssa taisteluun. Ihan tarpeeksi kuitenkin ehdittiin: Topin kanssa lähinnä valssailtiin ja vedettiin nenästä. Viirulla oli normaali setti: puomi, kepit, keinun alastulo. Myös A:ta mentiin pari kertaa. Löysin hallin lattialta vaalean, isohkon kosketusalustan. Sen avulla Viiru tiesi joka kontakiesteellä tasan tarkkaan, mihin pysähtyä ja myös nokkaisi alustaa. Yleensä meillä on kosketusalustana pieneksi taiteltu ratapiirros tai ei mitään. Ehkä pitäisi suhtautua vakavammin kosketusalustaan ja sen häivyttämiseen. Tänään Viipo ei karannut puomin alla olleeseen putkeen, kun tarkoitus oli mennä puomille.

Keppejä oli 12. Yksi kerta mentiin namikädellä, ja sitten loppupallolla. Ihan huippua. Ei jääty koettelemaan onneamme, kun sujui niin hyvin. Kiitos, Heidi, tästä(kin) oivaltavasta neuvosta! Lopuksi Viiru sai pyöriä putkissa ja hypyillä kovaa ja korkeelta (55 cm).

Tokossa päädyttiin häiriössä toimimisen harjoitteluun. Vaikka Viiru on vilkas, se ei ole kovin häiriöaltis (tai ei juurikaan häiriöaltis - kun tehdään, niin tehdään). Ryhmäpaikkamakuussa jätin takapalkan ja sen lisäksi palkkasin pari kertaa välissä, ettei Viiru ota nousemista tavaksi. Sitten asetuimme neliöön, ja kukin treenasi omiaan: kontaktia perusasennossa, paikallaan kääntymisiä, maahanmenoa - mitä kukin halusi. Viirun kanssa tehtiin myös lyhyitä seuraamispätkiä erilaisilla palkoilla. Jenna oli tuonut paikalle hypyn, ja pitihän sitä kokeilla. Se me osataan.

Viirun sukulaisaussieiden lisäksi mukana oli myös airedalenterrieri Edi. Sen lisäksi, että Topi tohelsi kaikenlaista ja seurasi henkilöryhmässä, Topsukka sai myös olla hyödyksi. Topi on Viirun vanavedessä oppinut haukkumaan sarjana, ja ukkeli saikin sitten olla Edille häiriönä haukkuvana uroksena. Sarja alkoi olla loppua kohti aika vaatimaton, mutta kyllä ääntä kuitenkin lähti.

Meidät saa tilata häiriöksi muihinkin treeneihin. Josko tästä urkenisi ura meidän The Ultimate Disturbance -ryhmälle.