tiistai 5. syyskuuta 2017

Pois alta risut ja männynkävyt, hämähäkinseitit ja suopursut

Tällä viikolla on jo liian pimeää iltahakutreeneihin. Viime keskiviikon hakutreenit pidettiin sateisessa ryteikössä ja soisessa maastossa. Päästiin kokeilemaan, haittaavatko suopursut Viirua, kuten olin ajatellut. Eivät haitanneet. Kun lähetin Viirun ykköselle (jossa oli ukko), se lähti kaartamaan ennen aikojaan. Kun koiraa ei näkynyt ei kuulunut, aloin huhuilla. Eipä ollut vaikutusta; hetken kuluttua alkoi haukku kaikua kaukaa, melkein radan lopusta suopursujen keskeltä. Tämähän olisi kokeessa lähes painajainen. Onneksi päästiin sitä nyt harjoittelemaan. Ei kun palattiin radan alkuun. Kokeessa vain pitää varoa, ettei palaa keskilinjalle liian aikaisin, koska keskilinjaa pitkin ei saa palata taaksepäin.

Ykköselle irtoaminen tarpeeksi syvälle vaati vielä monta lähetystä. Jonkin verran Viirua ehkä sotki se, että olin kuljettanut edellistä koiraa maastossa - jollain kerralla Viiru ainakin lähti jäljilleni.

Viiru kakkosukolla:



Tämä hakupostaus on näin myöhässä, koska oli uskomattoman vaikeaa ja monivaiheista saada video ladattua Facebookista omalle koneelle ja sieltä Youtubeen ja tähän. Laatu ei ole enää kovin kummoinen. Toivottavasti heinät, risut ja seitit erottuvat haukkujan naamalla kuitenkin. 

Muut pistot menivät ihan siedettävästi. Suopursuissa hyppelyn lisäksi harjoiteltiin ilmaisun kestoa minun tekemisistäni riippumatta. Ja taas Viiru ennakoi hieman ensimmäisellä ukolla, mutta ei enää seuraavilla eli kakkosella ja seiskalla. Ilmaisutreenit jatkuvat. Tarvitaan myös toisaalta treenejä, joissa en tiedä, missä ukot ovat, ja toisaalta suorien pistojen harjoittelua.

Tänään oli luksusagilitytreenit: kouluttaja vain meille, ryhmäläisistä muut eivät päässeet paikalle. Kiva rata, jossa koira sai irtoilla esteille. Pikin kepit olivat taas reippaat ja nopeat, kun palkkaaja odotti lopussa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti