lauantai 25. marraskuuta 2017

Hyvässä seurassa

Viikon varrella jäivät kotitokot olemattomiksi. Viiru kävi fyssarilla. Nyt ei ollut juurikaan jumeja, vaikka viime kerroilla niitä on ollut paljon. Selvä ajallinen yhteys metrin esteeseen ja kahden kilon kapulaan on olemassa, onkohan myös syy-yhteys?

Aivan mahdottoman hyviä porukkatreenejä on ollut loppuviikosta, tai ainakin porukat ovat olleet hyviä. Torstain agilityssa oli kouluttaja, ja aiheina mm. takaakierrot (lähetä ja etene) ja välistävedot (nimenomaan vedot, ei puolivalssit eikä japsit). Radasta jäi paljon hampaankoloon seuraavalle itsenäiselle kerralle treenattavaksi. Oma lähteminen takaakierroista, Viirun kanssa pitää kokeilla toimiiko olkapään kääntö välistävedoissa (oikean putken pään valinnassa toimi hyvin), Viirun kanssa poispäinkääntö kepeiltä (tämä puoli oli vaikeampi kuin toinen), Pikin saaminen "väärään" putkenpäähän ja pimeään putkeen, Pikin lähettäminen vinohypylle (helpotettuna aluksi). Sanoin välistävedoista aluksi, että Viirun kanssa veto ei toimi ja että voin perseen pohjasta kiljua Viirun nimeä eikä se korvaansa lotkauta. Ja niinhän siinä kävi. Lopuksi sentään muistin kokeillä tässä-käskyä, ja se tuntui toimivan paremmin.

Pikihän se oli oikeastaan tämän treenin tähti meidän kolmikossamme. Tällä kertaa Palleroisen korvat olivat vastaanottavaiset. Piki oli tähti myös lauantain juoksukontaktitreeneissä. Joka toistolla sai naksauttaa, vaikka vauhtiakin oli. Ensin teimme erikseen peruutusta puomille ja vapautusta etupalkalle. Olisiko siinä syy hyviin onnistumisiin? Aluksi Piki juoksi minipöydällä olevaa puominpalasta alas, sitten edettiin jo maksipöytään nojaaville ylös- ja alasmenolle. Myös kepit etenivät. Kokeilin jopa ottaa ensimmäisen välin ohjurin pois.

Pikin kanssa aloitimme myös varovaisesti mittaamisen harjoittelun säkämitalla. Joensuussa on mittaustilaisuus 17.12. Pitänee myös ihan kotioloissa asetella tikkua Pikin sään päälle.

Perjantaitokon kouluttaja ei päässytkään, mutta onneksi oli hyvä treeniporukka. Eivätkä osaavammatkaan olleet kaikonneet, vaikka joutuvatkin neuvomaan toisia :) Nyt tuli sellainen tuntuma, että Viiru tosiaan ymmärtää tunnarin, ja jätämme sen kuurin vähäksi aikaa. Kun kohta palataan asiaan, tehdään ehkä kaikkea yllättävää? Peruutustreenit jatkuivat muurinpalasten avulla. Suurin ongelma olin minä, joka kierteellä tuijotin Viirua. Keskusteltiin myös siitä, pitäisikö olla sama vai eri käsky kuin eteenpäin seuraamisessa. En tiedä.

Piki osallistui ryhmäpaikkikseen piipaten, vaikka olin lähellä. Piki jatkoi kontaktin vahvistamista sekä piti ja haki noutokapulaa. Piki tosiaan palautti kapulan, mutta hitaasti, ja HeidiU:n viisaasta neuvosta tehtiin sitten pari vauhtinoutoa.

Lauantai-illan tokoon otin mukaan vain Viirun. Lelukoira joutui ajattelemaan. Ei ehkä niinkään peruutuksessa ja metallinoudossa, vaan hyppykiertohässäkässä, jossa hyppyjen ja jopa noutokapuloiden ohittaminen oli ylivoimaisen vaikeaa. Ensin piti hakea ällöä metallikapulaa ja siitä sai huippupalkat, mutta sitten ei kivoja puukalikoita saanutkaan noutaa. Ei ehkä olisi kannattanut sotkea samalle illalle metallia ja hyppyhässäkkää, mutta toisaalta kyllä Viirun noilla maileilla pitäisi jo kuunnella ja tehdä. Metallikapulan noutaminen alkoi Viirua kummasti kiinnostaa, kun kaivettiin huippuherkut (eli Ceasar-rasia) esille.

Ennen juoksaritreeniä käytiin Arran kanssa lenkillä. Miksen ottanut kuvia? Arra on niin soma ja sopusuhtainen. Arra ja Piki saivat monesti hyvät rallit käyntiin, eikä Viiru-muorikaan ihan koko ajan puuttunut ilonpitoon.

Pikin biotiinikuuri jatkuu. Suurin vaikutus sillä tuntuu olevan Viiruun. Tukkajumalattaren karvat alkavat kasvaa jo pelkästä Biorion-purkin näkemisestä.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Maitolasijää

Mökkireissulla lampia ja lahtia peitti osittain ohut samea jää, jonka päällä oli vettä. Kuin maitolasia. Kiehtovan näköistä.


Pikkuisen mökkitokoiltiin, mutta nauruksihan se meni. Maailman yksinkertaisin liike, törpön kierto, sai uuden muodon, kun eukkosten mielestä tarkoitus oli roudata tötterö minulle. Sen siitä saa, kun käskee koirien noutaa mitä milloinkin.



Ja olihan päivässä se odotetuinkin ohjelmanumero.





lauantai 18. marraskuuta 2017

Aurinkoa, juoksaria, tunnaria

Analyysi tokossa treenattavista asioista on kesken, mutta uusi tokotreenivihko on sen sijaan ihan aloittamatta (ostettu on).

Rennosti lauantai-iltana

Treenattu on kuitenkin - vähän, ja vissiin tyypillisesti väärin ja vääriä asioita. Perjantai-illan ryhmässä saimme taas hyviä neuvoja (voi kun joskus itsekin osasi opastaa muita eikä olla aina saavana osapuolena). Pikin kanssa opeteltiin ensin malttamaan ja sitten peruuttamaan suoraan. Peruuttamisessa ei juurikaan edistytty, mutta lauantaina jatkettiin juoksaritreeneissä. Kontaktiharjoitus niin, että Piki oli sivulla, heitin namin ja Piki sai vasta luvan kanssa hakea herkun, eteni hienosti. Luoksetulo häiriössä oli sellaista pinnistelyä ja ylisuorittamista, ettei meinannut Piki uskaltaa luokseni lähteäkään :)

Viirulla jatkui tunnarikuuri edelleenkin, ja uutena projektina aloitimme sivulla peruuttamisen. Peruuttamisessa hyödyllisin apuväline taitaa olla agilitymuurin palikka. Näin saamme suoristavan seinän häivytettyä. Kahdessa illassa tuli yllättävän paljon edistystä. Perjantain kokemusten jälkeen kokeilin lauantaina Viirulle nenän avausta ennen varsinaista tunnistusnoutoa. Viiru etsi oman kapulan toisten treenikamojen joukosta. Sitten olikin nokka auki, ja oma tikku löytyi helposti muiden ihmisten ja lihapullien hajustamien kapuloiden joukosta. Ruutuun pitää vauhtia saada lisää. Metallikapulaa kokeiltiin lauantaina - tarvitaan paljon paremmat bileet. Onneksi keinonurmella voi ohjaaja kieriskellä rauhoitellakseen itseään.

Lauantaina oli ihan mahtava päivä: kirkasta, ja välillä aurinkokin paistoi. Kaupungissa ei ole lunta, mutta Pärnällä on talvi. Pikillä oli Joan hallissa juoksukontaktitreenit, joita ennen käytiin Arran kanssa lenkillä ja harkan jälkeen isseksemme. Ihanaa olla valoisalla ulkona!

Juoksaritreenissä pikkuisen tehtiin peruuttamista puomin palaselle, ja lisäksi kokeiltiin Tiinan neuvomana peruuttamisen jälkeen pompsahtamista etupalkalle. Jottei Piki vallan turhautuisi peruuttamiseen, se myös juoksi ensin maassa olevaa ja sitten minipöydän päällä olevaa puomin palasta palkalle. Naksaus tuli vähintään takatassujen osumisesta kontaktille. Tai ainakin niin oli tarkoitus. Eiköhän Pikseli tiedä, missä peppu ja takajalat ovat - sehän on niin ketterä. Edetään vain! Tätä lauantai-iltapäivää voin sitten muistella, kun Piki jossain senioriohjaajien arvokisassa pomppaa kontaktin yli ja menetämme mestaruuden. Olisi pitänyt opetella perusteet kunnolla ;)  

lauantai 11. marraskuuta 2017

Marraskuun lämpöä ja lumoa

Hallissamme on nyt asennettuna ilmalämpöpumput ja sopiva lämpötila on vielä vähän hakusessa. Varsinkin agilityssa treenattiin ihan hikipinkoina. Rikoo on riskillä ruma.

Agilityssa oli itsenäinen kerta, johon tulimme myöhässä. Toivottavasti teemme samaa rataa vielä seuraavallakin itsenäisellä kerralla, useampi paikka jäi kismittämään. Piki oli sinkoilu- ja pyörimisvireessä, enkä oikein saanut sitä sieltä pois. Viikonlopun koulutuksesta sisuuntuneena tein Viirulle joka kohtaan takaaohjauksen, poispäinkäännön ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan. Ja kyllähän Viiru ne osasi. Nyt pitäisi Pikin kanssa takaaohjauksia harjoitella, Pikin kanssa niitä vasta tarvitaankin.


Perjantain tokotreeneihin ehdittiin niin ajoissa, että Piki sai harjoitella keppejä ennen tokoa. Nyt meni epäröimättä 12 keppiä alun ja lopun ohjureilla kovalla vauhdilla. Tokossa oli ohjattu kerta. Ensimmäinen setti meni Pikillä kontaktissa ja rauhoittumisessa sekä palkasta luopumisessa ja minulla koiran lukemisessa. Toisella kertaa oli luoksetulo häiriössä. Kunhan Piki näki, ettei häiriöistä kannata välittää, se teki ihan jäätävän hienon luoksetulon.


Viirulle kutsumis- ja namihäiriöt luoksetulossa olivat odotetun vaikeita, mutta ajatustyön jälkeen Viiru selvisi luokseni hyvinkin nopsasti. Toisella kierroksella Viiru teki jääviä. Nyt havaittiin, että ei vain istuminen ole vaikea kovemmasta vauhdista, vaan myös maahanmeno onnistuu varmemmin hitaammasta kävelystä. Tehtiin myös ihan leikkimaahanmenoja. Back to basics.  Eikä tarvinnut palella, ihanaa!


Marraskuu Pohjois-Karjalassa 

Nämä tokon mielentilatreenit ovat kyllä ihan huippuja harjoituksia, ehkä meidän harrastusuramme top5:ssa.

Hämäränhyssyssä nautitaan ei-pimeydestä

Viikonloppuna kietouduimme marraskuun lumoon mökillä. Opettelen edelleen tykkäämään hämäränhyssystä ja jopa pimeydestä. Pitkä projektini ”Kaikissa kuukausissa on jotain hyvää” alkaa olla maalissa. Poimimme karpaloita.

Hetki ennen räntäsadetta

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Agilitykoulutuksessa: valivali

Tänään talvi vaihtui synkkään pyhäinpäiväviikonlopun säähän, sateeseen ja loskaan. Aamupäivälenkillä Vinjan kanssa tuli niin hiki, että pukeuduin ihan liian kevyesti Tuulia Liuhdon koulutukseen. Onneksi on aina autossa varuilta pitkä toppatakki, villasukat ja kumpparit.

Olisi vain pitänyt pysyä päätöksessäni, etten osallistu erillisiin, maksullisiin koulutuksiin. Taas osallistuin, kannatuksen vuoksi. Helvettiin vievä tie on kivetty hyvillä päätöksillä. Otin vielä Viirullekin peruutuspaikan, kun hakukoetta ei ollutkaan eilen. Oma mielentila ei ollut parhaasta päästä. Radassa oli yli 40 estettä ja paljon takaakiertoja. Eniten turhautti se, että sain varmaan ihan samanlaisen palautteen kuin saman kouluttajan opissa viimeksi. (Tai pitää tarkastaa täältä blogista.) En osaa ajatella linjoja, en muista katsoa koiraa, kun se tulee putkesta (enkä muulloinkaan), ohjaukset ovat myöhässä ja vääränkokoisia, en ole opetellut ranneliikettä (sylkkäriä, poispäinkääntöä enkä etenkään vippausta),  peitän siivekkeen niin, että koira ei pysty irtoamaan takaakiertoon... ja vaikka mitä... Mutta teinpä taas hienon ohjauksen, jonka nimesin hasardiksi. Olen siihen joutunut kisoissakin ehtimättömyyttäni turvautumaan (olisikohan se jonkinlainen poispäinkääntö-viskileikkaus tai joku -flippi?)

Edellinen ei ole missään nimessä kritiikkiä kouluttajaa - vaan itseäni - kohtaan. Kouluttaja antoi yksilöllistä ja yksilöityä rakentavaa palautetta ja vinkkejä.

Hermostutti, kun Viiru ei halunnut hypätä autoon. Oliko sillä vain mekko vinossa vai jokin paikka kipeänä? Radalla Viiru kulki ihan normaalisti. Piki oli viimeisessä vuoroparissa ja siinä vaiheessa ihan täpinöissään. Suuri osa Pikselin jäljellejääneestäkin keskittymiskyvystä karkasi viereiselle kentälle: siellä ihan ennenhaistamattomat ja -kuulumattomat koirakot harrastivat tokoa. Minä olin surkea, mutta ei ollut Pikikään vastaanottavaisimmillaan. Hermostutti lisää, varsinkin kun juutuimme vippausta vääntämään. Ja kello kävi, ja myöhästyimme seuraavasta menosta...

Terveyshuomioita ja -pohdintaa: Pikillä on alkanut karvanlähtö, ehkä se vaihtaa lämpimämpään pohjavillaan talvea vasten. Kynnet ovat taas vähän rispaantuneet. Pitää aloittaa biotiinikuuri. Olen ostanut uutta kotimaista koiranruokaa, Hämettä, ja sekoittanut sitä Carnilove-pussin jämiin. Vähän kyllä mietityttää, ovatko uudet papanat vain kalliita kauraryynejä. Raakavalkuaista on 24 %, kun Carniloven lampaassa ja villisiassa on 38 % ja Canaganin vapaasti juoksennelleissa kanoissa on 33 %.  (Kynnet ja Häme tuskin kuitenkaan liittyvät toisiinsa.) Mutta kiva olisi ostaa kotimaista koiranruokaa lähikaupasta sopuhintaan. Mutta onko se liian hyvää ollakseen totta?

Muokkaus: Edellinen koulutus oli vuosi sitten lokakuussa (kiitos Heidille, joka auttoi muistamaan). Ilmankos Viiru ei ollut mukana - palaute onkin siis osittain omilta hyviltä kouluttajiltamme :)

lauantai 4. marraskuuta 2017

Tokoa

Nyt pitää perustaa tokotreenivihko, että muistaa, mitä kummankin kanssa on tullut tehtyä ja tulisi tehdä. Jospa vähän edistyisi.

Tänään jatkettiin Kontiorannan lauantaitokossa Viirun tunnarikuuria. Ensimmäinen meni häsläämiseksi, mutta Seijan neuvoilla ja kapuloilla pääsimme asiaan. Yksi oma ja muut Seijan: ensin yksi, sitten kaksi ja siitä lisättiin. Viiru ärsyttävästi närppii kaikkia kapuloita, mutta toi kuitenkin aina oman. Tunnarista pitää kerrata blogikirjoitukset, etten taas harhaudu opettamaan vääriä asioita. EVL:n hyppyhässäkän alkeita tehtiin varmaan ensimmäistä kertaa onnistuneesti (taas Seijan neuvoilla). Tötterö oli aluksi hyvin lähellä hyppyjä, ja onnistumisten myötä sitä vietiin kauemmaksi. Samoin lähetyspaikka oli aluksi ihan lähellä hyppyjä (meillä hyppyjen välissä), ja siitä siirryttiin kauemmaksi. Viiru teki aivotyötä, ja kahta poikkeusta lukunnottamatta se pystyi välttämään hyppäämisen.

Pikikin loisti. Suskin mielentilatreenit todella kantavat hedelmää. Pikin ruutu on niin hyvä, että siitä voisi tehdä liikkeen. Piki piti kapulaa, mutta mikä ihmeellistä, se myös haki ja palautti, ja jopa istuutuen. Hyppy on valmis (tai melkein, nyt ei perusasento ollut suora). Seuraaminen, paikkallaolo, häiriöt - perusasiat puuttuvat.

Mieleen on jäänyt pyhäinpäiväviikonlopun rauniokurssi kuusi vuotta sitten. Sieltä se hakuinnostus lopullisesti lähti.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Tuikku lumimurheeseen

Lunta tuli vielä alkuviikosta lisää ja pakkasta piteli. Koko viikon kyttäsin Kiteen sääennustetta: sulaako lumi lauantaihin mennessä? Pahalta näytti: jos sulaa, niin aikaisintaan sunnuntaiksi. Eikä voinut viikon varrella juurikaan iltaisin lumessa ja pimeydessä tehdä "viimeistely"treenejä (lue: paniikkitreenejä): A-este oli lumen alla, muita liikkeitä haittasi varsinkin liukkaus.

Torstain ohjattuihin agilitytreeneihin emme päässet työmatkani vuoksi. Viikonloppuna onkin Tuulia Liuhdon koulutus.

Perjantaina tuli hyvissä ajoin tieto hakukokeen perumisesta. Kummallekin eukkoselle oli varattu aika fysioterapeutille. Kokeen perumisen vuoksi vaihdettiin niin, että jumikas Viiru saikin pidemmän käsittelyn ja Pikille varattiin puolen tunnin totuttelu. Viirulle otettiin vielä uusi aika, jumeja oli sen verran. Pikilläkin oli hieman selässä. Kun Viirua hierottiin, Piki kiemurteli, hosui, huitoi ja pusutteli. Kun Pikiä hierottiin, Viiru istui toteemipaaluna ja Piki kiemurteli, hosui, huitoi ja pusutteli.

Illalla mentiin sinipekoniseurassa (Piki, Laku-veli ja Nero-pikkuveli) tokoryhmän omatoimitreeniin. Koska eukkoset olivat juuri käyneet fyssarilla, yritin valita vähiten kiihkeät ja vähiten jumittavat liikkeet, ja päädyin tunnariin ja ruutuun. Kyllä ne muisti. Kummankin kanssa pitää edetä.

Tuikku murheeseen.