sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappu on the rocks

Yöllä satanut lumi alkoi nopeasti sulaa; aamulla oli lämpötila plussalla.

Vappuna hakeudumme veden äärelle juhlistamaan nupulla olevaa kevättä. Ulkoilusta saamme hyvän vappufiiliksen. Ihmisseuralaiset tosin kysyivät, miten ohjelmisto sitten poikkeaa normipäiväni tekemisistä eli ulkoilusta koirien kanssa.

Aamupäivällä kuljeskelimme Kuhasalossa.


On the rocks. Jäätä ois, drinksut puuttuu.

Iltapäivällä kuljimme Marjalassa kanavan rantaa.






Linnuista ei ole kuvia eikä muitakaan tallenteita, mutta kuulimme kaulushaikaran äänen, joka kuului kuin tynnyristä, ja näimme sääksen, joka oli napannut niin ison saaliin, että hädin tuskin jaksoi lentää.  Ja kaikenlaisia vähäisempiä havaintoja teimme myös.

Hauskaa vappua!

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Lauantaiolo on löytynyt, keppitreenistä

Ylihuomenna on vappu, ja lunta on runsaasti maassa. Kohta alkaa pyryttää lisää lunta tai räntää. En muista, onko koskaan aiemmin 20 Joensuun-vuotena ollut näin luminen vappu.

Lauantain siivouksesta palkkasin itseni keppitreenillä, ja vielä parhaassa mahdollisessa seurassa. Kiitos avusta, Heidi. Piki oli edelleen 12 kepillä epävarma, vaikka muutamia onnistumisiakin tuli. Ehkä kuitenkin olen edennyt liian nopeasti siinä pelossa, etten vain etenisi liian hitaasti. Pitää hakea Pikille itsevarmuutta ja vauhtia, vaikka kuudella kepillä. Täytyy vielä kokeilla, saisinko itsekseni lyhyemmällä kepistöllä vauhtia, mutta voi olla, että vielä tarvitaan palkkaajaa.

Viirun kanssa tehtiin samanlaista keppikulmaa kuin Jari Suomalaisen radalla ACEn kisoissa.

Jari Suomalaisen rata ACEn kisoissa 23.4., piirros JS

Tai ehkä vähän vaikeampaa, ja lisämausteena vielä sivuttainen U-putki keppien sisäänmeno lähellä. Uskomatonta mutta totta, saimme ekaan väliin palkkaamalla ja apulaputtamalla onnistumisen. Kunhan varoin, etten omalla liikkeelläni keppien suuntaan tyrkkinyt Viirua väärään väliin.

Tehtiin myös tunnaria. Olenkohan nyt opettanut, että Viirun pitää tuoda se kapula, jonka minä olen vienyt?

Miimi kyseli Facebookin Patchcoat-ryhmässä loppuvuoden tavoitteita. Vastasin meidän tekemisistämme (hieman ehkä muuttunut vuoden vaihteen postauksesta http://superkoira.blogspot.fi/.../paluu-tulevaisuuteen.html):  Keskitytään pysymään terveinä ja iloisina. Jos päästäisiin Viirun kanssa hakukokeeseen ja Pikin kanssa mejäkokeeseen, se olisi plussaa. En kuitenkaan lähde miljoonia kilometrejä ajelemaan kokeiden takia Kummallakin tokokokeeseen (Viiru VOI, Piki ALO) osallistuminen lykkääntyy aina vain laiskan ja epäsystemaattisen treenin takia. Mutta kyllä me joskus mennään, jos ei tänä vuonna, niin sitten myöhemmin. Luulen, että Piki aloittaa tänä vuonna agilitykisauran. Viiru ei ehkä paljon kisaile paitsi ihan lähikisoissa, odotellaan ensi vuoden armollisempia hyppykorkeuksia, vahvistetaan esteosaamista ja ohjaaja pakotetaan nollaratatreeniin. Agirotuun menevät Viiru ja Susu. Jos Miimi paimentaa Pikin kanssa, sekin on plussaa.

Sen olisin vielä voinut kirjoittaa, että kun on pikkuisen edennyt, aina törmää siihen, että pohjat pitää (olisi pitänyt) tehdä kunnolla. Tämä pätee lajiin kuin lajiin. 

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Perjantaiolo on kadonnut

Onko kepeää perjantaioloa enää olemassa?

Töistä lähtiessa uuvutti. Jumppa piristää. En mene body pumppiin riuhtomaan olkapäitä kipeiksi, vaan mukavasti hikoilen spinningissä ja reisi-peppu-vatsajumpassa. Auts! Kipeä oikea polvi... kyykky, sumokyykky, vinokyykky, askelkyykky, steppilauta... Auts, auts. Lits läts, olin unohtanut sukat kotiin. Hikiset treenikengät lotisivat paljaissa jaloissa.

Koirien kanssa pikku humputtelutreeni saa mielen hyväksi. Mennään! Piki: Voin tulla autoon, kunhan olen ensin kakannut keskelle pihaa ja diivaillut, etten tule kyytiin. Hallin pihalla: Tuolla on koira. Räksytetään! Hypitään tasajalkaa ja huudetaan suoraa huutoa. Tullaan pois autosta: Hei, ihminen kävelee meitä kohti ja puhuu. Huudetaan niin, ettei emäntä kuule mitään. Hävetköön meitä. 

Kiva mennä lämppälenkille, kun latukausi on päättynyt. Paljon reittejä käveltäviksi. Auts, polveen sattuu sohjossa kävely, pitää kääntyä takaisin. Jaaha, latukauden päättyminen on sulkenut vessatkin. Vain hiihtäjillä voi olla pissahätä, ei muilla ulkoilijoilla.

Mitäs kivaa treenattaisiin, kun ei voi juosta? (Viirun treeniä en voi tähän raportoida, kun se meni niin huippuhyvin.) Pikin kanssa ikuisuusaihe: seuraaminen. Kokeilen uutta palkkaustapaa: nami kainaloon ja pudotus sieltä... Ehkä se viimeistään pesukoneesta löytyy viikkojen kuluttua. Ja keppejä, se on kivaa, kun Piki on edistynyt joka kerta niin hyvin. 12 keppiä, ohjurit alkuun ja loppuun; keppien päässä odottaa peittämätön namilautanen. Piki sykäsee lautaselle melko suoraan, ja sen jälkeen mikään ei onnistu. Hermostun. Piki paineistuu. Lisää ohjureita. Ei onnistu mikään väli ilman apuja. Epävarmuus ja hermostus lisääntyy. Mennään pois.

Mietin jotain korjaussarjaa saman tien, mutta nyt on oman mielentilan takia turha yrittää. Kaupan kautta kotiin. Vain Pilkon CM:ssa on pähkinärenkaita. Kerrankin joku muu on ostanut niitä, ja ainoat pussit ovat ihan ylähyllyn takareunassa. Missä on jakkara tai pitkä asiakas tai myyjä? Lopulta löytyi.



Levätään.

Eeva keksi "perjantaiolon", ja siitä on varmaan ihan oma kirjoituskin Eevan blogissa.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Planeetat olivat väärässä asennossa taas

Nyt voidaan ottaa uusi attribuutioteoria käyttöön. Ei ole minun syytä!

Kisoissa tuli neljä hylkyä, koska
  • Viirulla alkoi juoksu ja piti turata pöksyjen ja mattojen kanssa
  • edellisenä iltana alkanut mahataudinpoikaseni jatkui, enkä uskaltanut syödä mitään - niinpä minua heikotti
  • piti herätä jo 5.15
  • koira varasti kontakteilta
  • koira irtoili liikaa eikä kuunnellut
  • koira meinasi varastaa lähdössä, ainakin se nousi seisomaan, vaikkei olisi saanut 
  • juttelu muiden kisaajien kanssa häiritsi keskittymistä
  • radoilla piti kauheesti valssata ja aina myöhässä (ks. video) 
  • radoilla oli ilkeitä ansaesteitä ja turkasen vaikea keppikulma
  • planeetat nyt vain kertakaikkiaan olivat taas väärässä asennossa
Ensimmäiseltä radalta on video, sitten kuvaaja armahti.


Jos tämä olisi normaali kirjoitus, sanoisin, että kukas se siellä valssailee myöhässä, unohtaa ohjata ja torpedoi takaakierron töröttämällä siivekkeen edessä.

Meinasin jo jättää kisat voinnin vuoksi kesken, mutta onneksi osallistuimme vielä Jari Suomalaisen hyppyradalle. Siinä sai irrota ihan luvan kanssa, ja lopussa oli rengas helpossa paikassa: suoraan sai mennä ennen ja jälkeen. Ei ongelmaa :) Toki Viiru irtosi myös väärään putken päähän, joten tulosta ei tullut siltäkään radalta. Mutta hitsi, miten tykkään Jari Suomalaisen radoista. Puhumattakaan Viirun iloisista silmistä, höröttävistä korvista, reippaasta asenteesta.

Oma häkkialue

Aamulla parkkipaikalla lämmittelylenkille lähtiessä tarkastin, onko Viirulla alkanut juoksu. Olihan sillä. Onneksi oli pöksyt mukana (ja vielä varapöksytkin). Saatiin tuoda Viiru kuitenkin sisälle häkkiin, ettei tule kuuma...

Olin jo ajatellut, että Viiru saisi pikkuhiljaa "eläköityä" agilitysta ja keskittyä tokoon, mutta tänään Agilityliitto on päättänyt uudesta pikkumaksien säkäluokasta, johon Viiru kuuluu, jos se on 49,5 cm, kuten kuvittelen. Uusiin luokkiin saakka voidaankin pitää kisataukoa, mitä nyt kesän karkeloissa pistäydytään.

Henkka kertoi hyvän treeni-idean minun nollatreenitarpeeseeni, ja idea on varmaan sovellettavissa ihan viikkotreeneihinkin. Ei pidä ottaa töistä väsyneenä tavoitteeksi musertavaa 35 esteen vaikean radan suorittamista nollana, vaan aloittaa vaikka 10 esteestä ja vähitellen kasvattaa tavoitetta. Tämä kuulostaa toteuttamiskelpoiselta.

Meidän huhkiessamme kisoissa Piki ja Susu rentoutuivat mökillä.

Kaksi matkustajaa



lauantai 22. huhtikuuta 2017

Keväällä ei ole kiire

Piipahdettiin mökillä ihmettelemässä kaadettuja puita ja vähän osallistumassa puusavottaan. Pilkottuja puita oli mukava varastella. Kottikärryt aiheuttivat hulabaloon: Susu yritti purra pyörää, Viiru halusi kyytiin, Piki varasteli puita kuormasta ja louskutti ympäriinsä. Tänään oli harvinaisen keväinen päivä.




Isäntä sanoi, että koirille jätettiin hypittäväksi oma agilitypuu ja kiivettäväksi ikioma palkintopalli. Oikeasti tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden lahopuutarha.

 Tässä kuvassa näkyy, miten Susu suhtautuu Pikiin:
Jos en katso tuohon ällötykseen, sitä ei ole olemassa.


Miten mahdottoman vaikea oli edes kahdesta koirasta saada kurrekuva. Aina kun toinen nousi, toinen laskeutui alas... Huomaa nami! Käteni on sentään photoshopattu pois.



Kevät ei pidä kiirettä.


Ei tarvitse vielä pelätä punkkeja ja käärmeitä.

Huomenna mennään kisaamaan agilitya Viirun kanssa. Kannattaako aina syyttää itseään epäonnistumisista? En nyt tarkoita, että epäonnistuisimme, mutta jos niin sattuisi käymään, ei se vältämättä ole minun vikani. Meillähän voi olla huono onni, tuomari on suunnitellut epäreilun radan, järjestävän seuran keinu ja rengas ovat vääränlaiset, planeetat ovat väärässä asennossa, toimihenkilö toikkaroi väärässä paikassa väärään aikaan, koira ei kuuntele/ei hae esteitä/takertuu/on kuriton/varastaa, kouluttajamme ovat kiinnittäneet huomiota vääriin asioihin, treenikaverit eivät tule harkkoihin/auta/auttavat väärin, hallissa on liian rauhatonta... Näin olisi ehkä helpompi pitää harrastusmotivaatiota yllä. Kyllähän monet lottoavatkin joka viikko.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Rengas

Viiru ei loukkaantunut rengaskolarissaan. Omat havainnot, 4/6-eläinlääkärin tutkimus ja fyssarikäynti kertovat näin. Jälkimmäisen perusteella Viiru oli melkein paremmassa kunnossa kuin yleensä. Selässä ei ollut jumeja. Oikeassa (törmäyspuolen) lavassa sen sijaan oli tuntumaa, mutta ei pahempaa. Mennään vielä ensi viikolla käymään.

Lihaksiakin oli. Turkki sen kun kasvaa kesäksi. Ja kirkkaat silmät ovat tosiaan palanneet. Mietin, vaikuttaako toipumisen/palautumisen lisäksi ruokakin. Kotona Viiru syö lihaa ja vihanneksia, viikonloppuisin Susun super premium -nappuloita. Näinköhän Canagan on oikeasti tehty vapaana juoksennelleiden kanojen tai pienen maalaisriistan lihasta?

Kuva: Juha Saastamoinen

Heli neuvoi kokeilemaan rengasta, ja sen perusteella päättämään, lähdemmekö sunnuntain kisoihin (joihin on kimppakyytiläinen). Viikko on lepäilty treeneistä, mutta tänään kokeiltiin: rengas ei pelottanut Viirua yhtään tai herättänyt mitään muitakaan erityisiä tunteita. Pikkuisen kokeilin kaartamista, mutta jätetään itsenäisen suorittamisen harjoittelu eri kertaan. Viime kesän kuvastakin näkyy, että Viiru kaartaa suuntaani. Helmikuussa ACEn kisoissa, kun renkaan jälkeen oli kaarros vasemmalle, Viiru hyppäsi renkaan ja kehikon välistä.

Tänään Pikikin osasi renkaan ja myös kepit pitkän tauon jälkeen. Ja koko viikon Piki on saanut treeneissä loistaa yksin Viirun lomaillessa.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kiitos ja anteeksi

Hyvää pääsiäisen aikaa!

Meinasin ensin nimetä kirjoituksen Viimeiseksi pisaraksi, mutta Kiitos ja anteeksi kuvaa myös tunnelmia, ja vähemmän kohtalokkaasti. Kiitos ja anteeksi on toisaalta ärsyttävä hokema, ehkä jostain iäkkäästä sketsisarjasta.

"Orava"-kurssin priimus tutkii pääsiäispuuta

Kisattiin Joan perinteisissä pääsiäiskisoissa. Täällä agilityn melkein-ääreis-idässä on jonkun mielestä kuulemma helpommat kolmosten radat kuin etelässä. En tiedä, miten se on mahdollista (kun tuomarikarsintakin on niin tiukkaa), mutta nythän voimme käynnistää markkinointikampanjan: Tule Joensuuhun valioitumaan! Meillä on helpot radat, koiraystävällinen kivituhka, makoisimmat munkkirinkilät ja karjalainen ilmapiiri!

Kisoista saatiin kerrankin videota. Kiitos, Tiina, ensimmäisen radan kuvaamisesta!


Olisihan tuossa ekalla radalla takaakiertoon saanut ihan helposti tyrkättyä... 

Kisamme päättyivät kuitenkin lyhyeen, sillä toisella radalla Viiru törmäsi renkaaseen, ilmeisesti oikealla kyljellään renkaan oikeaan reunaan, ja takertui renkaaseen. Onneksi Viiru ei kai törmännyt metallikehikkoon. Harkintani petti (tai oikeammin sitä ei ollut), ja jatkoimme rataa.

Tämä toi agilityn pahimman pelon lähemmäksi: koira loukkaantuu omien virheideni vuoksi. Siitä siis anteeksi. En ole opettanut kunnolla renkaan itsenäistä suorittamista enkä toisaalta ohjannut kunnolla huonosti opetettua rengasta. Enkä tajunnut keskeyttää rataa. Koiran pitää voida luottaa siihen, etten vie sitä vaaraan.

Kiitollisuutta voi tuntea videon kuvaamisen lisäksi monestakin:
  • seura- ja agilitykaverit, jotka tsemppaavat, auttavat ja tukevat
  • kauempaakin tullut kaveri, jota on tosi mukava nähdä  livenä
  • tuomari, joka ystävällisesti neuvoo ja ohjaa pois radalta törmäyksen jälkeen
  • lähipiirissä on asiantuntemusta Viirun  tutkimiseen 
  • Viiru on aina maailman paras kisakaveri, jolla on maailman ihanin tytär

Mukavuusalueen ytimessä motivaatiota etsimässä

Keskiviikkona ehdittiin PoKSin hallin tokoon, joskin myöhässä. Ryhmäkaveri toivoi ryhmäpaikkista, koska olivat menossa pitkänäperjantaina (eli tänään) kokeeseen. Kolme on sentään isompi ryhmä kuin kaksi, joten kiiruhdettiin hallille.

Tehtiin helppoa ja mukavaa, jotta saataisiin hyvää mieltä, motivaatiota ja itseluottamusta. Paikkiksen lisäksi Viiru  onnistui L:ssa, kokonaisessa ruudussa (kosketusalusta apuna), hyppynoudossa ja tunnarissa. Hyppynoudossa sekä meno- että paluuvauhti oli tosi hyvät. Vinokaan heitto ei hämännyt Viirua. Ja tosiaan myös tunnari onnistui hallilla; appari asetteli muut kapulat, minä oman.

Ja Pikikin oli taitava. Se oli osasi istua vieressäni pitämässä kapulaa, ja hyppynoudonkin. Piki niin tykkää kapulasta, täytyy olla tosi hyvä lelu, johon kapulan voi vaihtaa, ja silloinkin empien.

Treenin jälkeen mieli oli valoisa. Mutta harmitti vietävästi, kun lenkillä Piki pääsi rähähtämään pyöräilevälle pikkulapselle ja isälle, vaikka miten yritin pitää varani. Ne kun odottivat Pikin mielestä uhkaavina tien sivussa.

Pääsiäinen ja kevät ovat saaneet ihmiset kaivautumaan koloistaan, vaikka sää onkin kylmä. Tutuissa metsissä ihan vilisee porukkaa, eilenkin koiranulkoiluttajien lisäksi suunnistajia iltarasteilla ja pikkupoikia sotaleikissä.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Lakana-aksaa hullun kiilto silmissä

Tällä viikolla on totisesti aksattu. Tiistaina, keskiviikkona ja lauantaina oli ohjatut treenit. Ihan vahingossa pääsi näin käymään. Tiistaina alkoi JoAlla kesäkausi, ja Piki ja Viiru pääsivät samaan ryhmään, jossa on kouluttajakin kaksi kertaa kuussa. Hieman mietin, oliko hyvä idea ottaa kaksi koiraa samaan ryhmään, sen verran alkoi jaloissa painaa. Tästäkin treenistä saimme erityisesti motivaatiota keppien treenaamiseen. Ilman hyvää keppiosaamista kokonainen rata oli meille mahdoton.

Ohjaajan keskittymistä haittasi viereisen kentän pentuagility. Viirun lasten (Arran ja Petjan) lisäksi siellä olivat Pikin velipuoli Nero, jota olin aikanaan hakemassa Tuusulasta Kaaville, ja treenikaveri Lux-belginpentu.


Hiihtokausi on päättynyt! Valtaamme lenkkipolkumme takaisin.


Keskiviikkona Lukkarisen Marin johdolla treenattiin ässiä eli hypyn yli vinoon hyppäämistä. Mitäs treenaamista siinä on? kysyi Viiru. Muissa kohdissa turattiin kuitenkin niin kauan, että Piki ehtikin rataa Viirua pitemmälle. Piki ei vielä lue rataa, joten ansaesteitä ei sille ole olemassakaan. Perusohjaukset riittävät. Treenistä jäi tosi hyvä fiilis sekä kouluttajalle että oppilaille. Piki oli eri pätevä, kaikki ohjaukset onnistuivat taas - eikä minunkaan valssini valunut(!). Viirun kanssa saatiin koko vinokentän mittainen S-sarja tehtyä - mitäs me voittajat :) Ässäjuoksuun Piki oli minulle liian nopea ja liian ohjattava.


Putoaako tuosta Kiinaan vai nappaako hiisi nokasta?

Tänään lauantaina oltiin vielä Kataisen Sannan treenissä, jossa teemana oli vauhti, esteosaaminen ja ohjauksiin tulo. Vähän niin kuin Salme Mujusen rata x 2 ja vaikealla hyppytwistillä. Viirulla oli vain ensin mainittua teemaa. Dumbo-korvat olivat ihan koristeina - ainoa vika ei ollutkaan minun ohjauksessani, kuten olen aina ajatellut. Radan tekeminen oli samanlaista kuin ACEn viime kisoissa neljännellä radalla. Sanna kuvaili väsyneen koiran tekemistä - ja sehän oli Viiru tänään (viikon kolmansissa treeneissä) ja kisojen neljännellä radalla. Olen aina ajatellut, että kyse on vain minun väsymyksestäni.

Ehkäpä tiineydestä ja kahdeksasta pennusta toipumiseen menee tovi. Viirun karva on vasta nyt kasvanut takaisin, ja mikä kivointa, silmät ovat saaneet takaisin kirkkauttaan. Tänään kirkkaissa silmissä oli tosin lähes hullun kiilto: mä meen noille edessä oleville esteille, vaikka miten yrittäisit ennakoida ja rääkyä. Kerran pääsi minulta perkelekin, ihan lempeästi tosin.

Pikiä pikkuisen jänskätti uusi seurue, mutta oikein hyvin se sitten veti. Ohjauksiin tulo (tai niissä pysyminen) oli ihan eri luokkaa kuin vanhemmalla kaverilla. Takaakiertohypyn yli tuloa pitää vahvistaa, ihan normitreenissäkin: ohjaaja pysähtyy, ja rata ei jatku ennen hypyn yli tuloa.


Silkkiset synttärionnittelut perheenjäsenelle!

Kotiläksyksi kumpikin sai putkiin irtoamattomuuden. Jos Viiru sinkoilee putkiin, treeni keskeytyy. Viirun pitää kysyä ohjausta. Suorasta putkesta toiseen putkeen: jään seisomaan suoran putken alkuun, Viirun pitää katsoa minuun eikä vain sännätä seuraavaan putkeen. Ohjaus on harvoin täydellistä, koiran pitää myös kuunnella vajavaista ohjaajaa. Väärät putkenpäät peitetään aluksi vaikka lakanoilla.

Ymmärrän kyllä Viiru-rukkaa. Se on joutunut tekemään omia ratkaisujaan epäselvässä ohjauksessa. Ja tänään se sinkoili normaalia enemmän, ehkä.



Koulutuksissa on usein tosi kivat 40 esteen radat, ja sitten tavattomasti harmittaa, kun eka setti menee kolmen ekan esteen opettelussa, ja sitten lopulta ehditään numeroon 10. Ja ne kivat kohdat olivat paljon pitemmällä. Tänään tosin harpottiin, jotta päästiin kinkkisiin tai kivoihin kohtiin.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Aina ei valiteta

Tänään oli kiva treenipäivä! Täytyy raportoida eilisen valituksen jälkeen.

Mikkasen Ira koulutti Joan SM-valmennusryhmää. Rata oli niin vinkeä, että hieman harmittaa, kun ei ehditty loppuun asti (valitusta?). Eikä tuollaista saa normitreeniin rakennettua, koska käytössämme oli koko halli ja radan estevälit olivat pitkät. Alku tehtiin etäohjauksena; siinähän on haasteena että koirat kyllä tekevät, mutta minä pääsen seisovilta jaloilta hitaasti liikkeelle. Kepeille oli avokulma, jonka ohjasin poispäinkääntöpuolelta. Jos Viirua ei pitele pitkään kiinni, se menee edelleenkin toiseen väliin. Kotiläksyksi lisää keppitreeniä (namiakin voisi kokeilla). Kotiläksyksi saimme myös pimeään putkeen hakeutumisen kovasta vauhdista, lisävaikeutena vielä puomin leijeröinti.

Radan vaikea kohta ei ollut Viirulle vaikea, koska se useimmiten tykkää takaaohjauspyörityksistä: viski, "päärynäpyöritys", viskimäinen heitto putkeen. Siis takaisin perusasioihin: keppeihin ja putkiin. Sen lisäksi ehkä kaikkein eniten tarvitsisimme nollatreeniä (minä tarvitsisin), vaikka aikaa ja motivaatiota käydä mölleissä ja Poksin ison kentän treeneissä.

On niin mukavaa olla Viirun kanssa kaksin, sujuvaa ja rauhallista. Ei tarvitse kestää haukkua, piippausta, kaikkeen reagointia terävästi, päällehyppimistä ja haljenneita huulia, omia vihaisia turpa umpeen -rähinöitä, täällä/YHDESSÄ/PIKI TAKANA! -komennuksia. Osa harrastusväsymystä on väsymistä kahden koiran kanssa kohkaamiseen. Toisaalta en kuitenkaan oikeasti jaksaisi harrastaa kummankin kanssa erikseen enkä ainakaan lenkittää tyttösiä erikseen.

Enkä tällä nyt lainkaan tarkoita, etten tykkäisi Pikistä, sen kanssa olemisesta ja harrastamisesta. Ja etteikö Piki tykkäisi minusta. Pikseli on ilmiömäisen nopea oppimaan ja useimmiten se on myös täysillä mukana, täynnä intoa, suurella sydämellä. Mutta kyllä Pikin kanssa oleminen on minulle vaivalloisempaa ja harrastamiseen liittyy lieveilmiöitä. Tarkoitan sitä, että (samoin kuin Topin kanssa) ei voi vain keskittyä itse tekemiseen, vaan esim. koiran reagointiin milloin mihinkin: ihmisiin, koiriin, paikkoihin, ja yrityksiin säädellä koiran virettä.

Viirun äitiysloma-ajat Pikin kanssa kaksin olivat tosi mukavia. Pitäisi siis kuitenkin löytää laatuaikaa kaksin Pikin kanssa.

Kotitokossa kokeiltiin Pikin kapulan pidon kestoa. Oli sitä kotiloissa varsin riittävästi. Kestoa oli myös Viirun metallikapulan pidossa, mutta aluksi väärässä vaiheessa: Onko ihan pakko ottaa koliseva kapula hampaiden väliin? On, ja lisäksi siitä saa runsaasti namuja. Viiru osasi myös tunnarin kotikuistilla. Oli ihan helppo erottaa minun ja miehen haju toisistaan.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Hanki ja elämä kantaa

Kuva: Jani Hiltunen

Ihanat naiset hangella: pikku-Arra, Viiru-äiti, Kiri-mummo ja Pami-isomummo. Aussietreffien aikaan olimme Susun kanssa toisaalla:


Lapsuuden loppu: jäähyväiset lähiöille

Viikolla koirat olivat turhan vähällä ulkoilulla ja huomiolla, joten tänään mentiin harrastamaan rentoa mökkihengailua ja -ulkoilua.




Lumettomia plänttejä löytyy, mutta onneksi ei tarvitse vielä kyitä pelätä, kuten etelän sukulaisten. Voi rentoilla hangella. Piki on on oppinut kierähtämään ympäri alamäkeen, mutta tasaisella saatika ylämäkeen ei vielä onnistu.




Hanki kantoi muitakin kuin koiria, ja aurinko pilkahteli. Mennään minne vaan.



Etsi kuvasta isäntä.

Autokuumekin helpotti. Tässä ovat talvi- ja maasto-ominaisuudet vertaansa vailla. Ja ralliteipitkin on! Sususta ei vain saa iloisen näköistä kuvaa, edes punaisen pikkuauton vieressä. Pikin seurassa Täti Päärynä ei viihdy, mutta ihan kuin se olisi alkanut vähän relata ja tottua Pikiin. Aika paljon Susu tekee niin kuin itse haluaa - ja niin tuossa iässä saakin. Toisaalta se on helppo kaveri. Kun Viiru lähtee jänisjahtiin ja Piki säntää puoleenväliin piipittämään, Susu jää luokseni syömään namuja.



Pikkuisen treenailtiin viikolla. Tiistain agilitytreenien talvikausi päättyi. Piki oli huippupätevä, kaikki onnistui: pakkovalssiin hidastus, sivuttaishypylle lähetys, jyrkkä takaaleikkaus, putkien hakeminen etäohjauksella, backlap (tms.). Toisessa setissä tehtiin 12 keppiä, alussa ja lopussa parit ohjurit (joista alusta nostin jälkimmäisen ylös), Elisa palkkasi lopussa. Jos haahuilin vaikeita kuvioita keppien aikana, Pikin rytmi meni sekaisin, muuten hyvä :) Talvikauden ryhmä ja kouluttajat olivat vallan erinomaiset. Mutta se on kiva, että kesäkaudeksi saan Pikin ja Viirun samaan ryhmään, jossa on kouluttajakin.



Viirun ryhmässä olimme itseksemme. Huonoa keppitreeniä ohjaajan huonossa mielentilassa.

Tokoillakin ehdittiin keskiviikkona; yleensä emme tuohon ryhmätreeniin kerkiä. Ryhmä on kyllä tosi mukava. Me kaikki kolme jouduimme aivotyöhön ruudussa ja Viirun ja minä myös tunnarissa. Muiden ihmisten hajuiset kapulat ovat vaikeita, samoin keskittyminen. Mielentilahan ei olisi Viirulle luontaisesti ongelma (eikä nenänkäyttökään) - olen jotenkin perin juurin väärin opettanut tunnaria. Viirun ruutu oli oikeastaan ilahduttava - Viiru osasi mennä ruutuun, vaikka se tiesi, että palkka on ruudun lähistöllä hengaavalla avustajalla. Mutkan kautta, miettimisen jälkeen, mutta kuitenkin. Pikin naksuttelemalla opetettu ruutu on edelleen upea - sitä pitäisi reilummin vaikeuttaa. Jos ALO-koetta ajatellaan, Pikin kapulan pitoon pitää nyt alkaa systemaattisesti palkata kestoa.

Jos haluan harrastaa... Kunhan oltaisiin terveitä, sekin riittää, ja saataisiin ulkoilla... Toko pitäisi Viirulla kesää kohti vaihtaa pk-tottikseen. Luovuin keskiviikon agilitypaikoista, jotta päästäisiin kuitenkin kesällä hakuilemaan. Pikin kanssa menemme aussieyhdistyksen MEJÄ-leirille kesäkuun alussa. Huomenna on Joan SM-valmennusryhmän treenit. Sinne en olekaan aiemmin päässyt.