tiistai 29. joulukuuta 2015

Leppoisaa joulun aikaa

Jouluaattoaamuna Viiru ja Piki köllöttelivät vielä omalla pedillään makuuhuoneen portin ulkopuolella, mutta joulun ajan koirat saivat nukkua makuuhuoneessa ja jopa sängyssä.



Ja jouluaatto oli valkea. Lähimetsän pikku joulukuusi sai hennon lumipeitteen.


Susu ja Piki tulevat ulkona hyvin toimeen, mutta sisällä pidämme niitä varmuuden vuoksi erillään. Ulkona Susu ajaa Pikiä takaa, ja Viiru saa keskittyä metsästys- ja keräilyharrastukseensa.

 

Joululahjaksi karvanassut saivat herkkunameja, Piki ja Viiru myös naapurin lenkkikaverilta ;) Ja Susu sai hienon lelun, jota ei raaski liata kivituhkahallissa. Tapaninpäivän jälkeisenä sunnuntaina tokoiltiinkin vanhoilla leluilla. Viirulla oli erilaisia koira-, ihmis- ja leluhäiriöitä, ja mm. pariseuraamista. Kivat häiriötreenit - mutta opittiinkohan mitään? Ainakin sen opin, että Viirulle pitää tehdä paljon lisää kontakti- ja häiriötreeniä. Piki teki ainakin ruutua. Paikka löytyy jo hienosti, vaikka palkaksi heitetyt namit eivät. Pitäisi ihan asiakseen opettaa Pikille kopin ottaminen :)


Joulupäivänä

Odotan joulun aikaa myös yhteisten valoisan ajan ulkoiluiden vuoksi. Tänä vuonna sää poikkesi melkoisesti viimevuotisesta. Mutta ei se mitään; flunssa ja siitä seurannut noidannuoli sen sijaan vähän haittasivat menoa.  Joulunpäivän retkellä saatiin myös spontaanit hakuharkat, kun yksi joukostamme erkani. Taas olisi pitänyt muistaa: luota koiraan! Viiru ja Piki kuulemma löysivät omilla teillään harhailijan moneen kertaan, mutta aina ne kutsuttiin kesken kaiken pois.

 Välipäivinä saatiin pakkasta ja talven valoa.

Kuva: Sirkku Kouki


Soikkelin metsän liepeillä

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulumieltä

Haimme Sirkun ja Susun kanssa lisää joulumieltä tokotreeneistä hallillta. Kuten joulun alle kuuluu, sekä koirat että ohjaajat olivat eri päteviä.

Aamulla oli ihan lumetonta, ja luulin jo, että kohta koittaa 18 Joensuun-vuoden ensimmäinen musta jouluaatto. Nyt on kuitenkin maa taas valkeana ja kauniina. Joulukortti tuli jo kuitenkin tehtyä vihreän ja punaisen sävyissä.


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Neljäs kerta tokoa tällä viikolla

Löysin rantein -kurssi, jossa koulutin toko-osuuden, päättyi tänään. En tiedä, sainkohan löysytettyä kurssilaisten ranteita... tai eihän ranteiden tarvitsekaan olla löysät, kunhan muistaa, että tärkeintä on hyvä fiilis. Ja hyvä olisi myös muistaa palastelu ja yhden asian harjoittelu kerrallaan. Ja reiluus koiraa kohtaan.

Viiru oli taas mannekiinina - mutta sekään ei aina riitä. Sormeni syyhyävät rynnätä väliin puuttumaan ohjaajien tekemiseen koiran kanssa. Mistä taas itse en tykkää, kun olen koulutettavana. Eikä se Viirun kanssa onnistukaan.

Lopuksi teimme radan, johon olin koonnut kurssilla opeteltuja liikkeitä: perusasento, seuraamista, jäävä, luoksetulo+hyppy, nouto (ei opeteltu kurssilla), törpön kierto, pysäytys, juoksuseuraaminen ja viimeisenä ruutuun juokseminen hypyn yli. Kaikki selviytyivät hienosti, ja sekä koira että ohjaaja saivat pienenpienet palkinnot.

Myös Pikseli teki radan ryhmän jälkeen. Nyt Pikseli tuo lelun minulle takaisin. Olisiko nyt hermorakenteelleni sopiva aika opetella noutamista? Viiru juoksi ruutuun kiertäen vasemman puoleisen etutörpön. Korjattiin lelulla.

Aamulenkillä luulin Pikin lähteneen pupun perään, mutta se löysikin samassa metsässä lenkkeilevän Vinjan. Pikseli on semmoinen nenäkoira, että siitä jo kotiovella näkee, kuka kadun koirista on lähtenyt lenkille ennen meitä. Ja taas ahkera nuuskuttelu lopulta palkittiin.

Mutta mitä tapahtuukaan huomenna?


Huippumallit 2013, kuva: Sirkku Kouki

lauantai 19. joulukuuta 2015

Joululomalle

Viimeinen kouluttajan vetämä agilitytreeni ennen joulua mentiin joulukuusiteemalla. Ojansivun Katja oli suunnitellut Oi kuusipuu -radan ja koutsimme Tuomas muokkasi sen hallimme mittasuhteisiin. Saimme taas treenattua irtoamista :)

Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina treenasimme tokoa. Ihan totta. Ja treenaamisesta on hyötyä. Hämmästyttävää. Alamme ihan oikeasti edistyä. Pikin perusasento ja seuraaminen eivät tosin edisty, ainakaan kovin nopeasti. Tarvitsen siihen neuvoja. Tai ehkä vain pitää treenata enemmän? Luultavasti naksuttelu auttaa, se kun auttoi ruutuun ja kiertämiseenkin. Piki haluaa ajatella :)

Einiltä tuli hyvä neuvo paikallaoloon. Se kyllä edistyy, mutta selvästikin Pikseliä ahdistaa. Onko tämä rangaistus - ja jos on, mitä tein väärin? 

Viirulla on taas jäävien erottelu parantunut. Ja voi seisahtua ja jopa seistä ihan pidempäänkin. Minun pitää kuitenkin ravistaa, nipistää, potkaista, muistuttaa itseäni, etten saa suunnittelemattomilla ja keskittymättömillä treeneillä pilata niitä Viirun hyviä perusasioita. Torstaina yllätin itseni tekemässä sitä, mikä joissain tokoilijoissa joskus pistää silmään: olen opettanut Viirulle, ettei oikeastaan tarvitse tulla kunnolla perusasentoon vaan voidaan sitten hytkyillä ja korjailla. Ja tästä tulee vielä liikkeellelähtöön pikku varastus: kun sanon toisen kerran sivu, Viiru liikahtaa, koska se ajattelee, että sen pitää korjata asentoa. Eikö se elukka herranjestas tiedä, että tällä kertaa minä haluaisinkin lähteä liikkeelle yhdessä!

Nyt ei auta kuin katsoa kummallekin kokeet ja laskea siitä taaksepäin, mitä pitäisi treenata ja osata ja milloin. Ovatkohan seurat anoneet kokeita niin pitkälle?

Äiti on vihanen, kun mä piipitän. Mutta mä en voi sille mitään!
Keskiviikkona oltiin pakkasella parkkihallissa. Mentiin kävellen, ja sulloin reppuun mukaan istuinalustan, etteivät tyttösten pyllyt palele hyytävällä betonilla. Eihän siinä voinut olla, paitsi poseeraushetken. 

Torstaina oli luksusta lämpimällä tekonurmipohjalla; aikaakin oli vaikka kuinka, koska treenikavereista oli paikalla vain yksi.

Perjantai-iltana autoiltiin erittain huonossa ajokelissä Pärnälle. Löysin autosta etusumuvalot, joten jotenkin saatiin pysyteltyä aurauskeppien välissä. Lumipyry pisteli neuloina naamaan lämppälenkillä; jokasään koiratkin vähän ihmettelivät myräkkää. Hallissa kuitenkin tarkeni. Omassa hallissa treenaamisen jälkeen kotona pitää malttaa odottaa, että koirien tassuista kivituhka-lumimöykyt sulavat ennen kuin elukat pääsevät sohvaa sotkemaan.

Ollaan onnekkaita, että päästään treenaamaan eri paikoissa ja erilaisissa hyvissä porukoissa. Poksin lämpimän hallin torstainen ihanuus taisi jo päättyä, koska vuoden viimeiset torstait ovat joulu- ja uudenvuodenaatto.

Herätkää! Meillä on tylsää ja nälkä!
Nyt olen lomalla. En muista, milloin viimeksi olisi ollut päivä ilman aikataulua. Tosin talvipäivän seisauksen läheisyys raamittaa päivän aika tarkkaan valoisan ajan lyhyyden mukaan. Alkuiltapäivästä kahlattiin Lykynlammella pehmenevässä märässä hangessa. Puoli kolmelta alkaa hämärtää.


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Lucian päivän treffit ja tokot

Aussietreffeillä oli niin monta aussia, että menisin sekaisin luvuissa, jos yrittäisinkään laskea. Tollereita oli kaksi :) Saavuttiin myöhässä osittain sen takia, että ajoin harhaan hyvistä ohjeista huolimatta. Edellisen kerran oltiin Päivilänvaaralla talvella, ja siitä reissusta muistaa parhaiten sen, miten yritimme irroittaa rinteeseen juuttunutta autoa.

Kuva: Tiina Hiltunen
Tiina kysyi, kuka ei kuulu joukkoon. Ilmiselvästi Piki, joka ei ymmärrä tarpeeksi makkaran päälle. Kuvassa eivät ole läheskään kaikki koirat; niitä oli ihan vauvasta mummoihin.

Piki käyttäytyi muutenkin oikein sievästi. Viiru oli rasittava kiusaaja-poliisi. Kukaan ei varmaan halua sen pentua (jos niitä tulee). Viiru ei ole vihainen, ei epävarma - onko dominoivakaan? Se jotenkin huvikseen pomottaa. Se uskoo, kun kieltää. Mutta yhtään ei kaduta tai ajatteluta, häntä ja korvat pysyvät kohti taivasta. Pikseli taas suhtautuu ihan eri tavalla torumiseen, anteeksi anteeksi että olen näin huono. Ns. korjaavan palautteen kanssa pitää Pikin kanssa olla tarkkana.

Tokoryhmään oli tunnin treeniajalle tulossa niin monta koiraa, että jätin itse toisen kotiin. Kerrankin oli Pikin vuoro. Piippamaton paikkamakuu, seuraamista, kontaktia häiriössä. Kotiin tullessa Piki esitteli lievää "treeniraivoa". Minäpäs olen ollut emännän kanssa tekemässä, sinä jouduit jäämään kotiin, lälläslää, minäpäs olenkin nyt suosikki. 

Sirkku on kirjoittanut pitkästä aikaa Susun blogiin. Olenpa minäkin ollut viisas. 

lauantai 12. joulukuuta 2015

Valoisalla metsään

Viirun agilityssa ajatuksenani oli etäohjaus, leijeröinti ja irtoaminen. Ihan hyvin sujui. Kontakteja pitäisi treenata ehkä kuitenkin vähän. Puomilta Viiru loikkasi, ja Sirkku katsoi videolta, että A:lla turataan sekuntitolkulla. Ja tottahan on, että A on kamalan hidas.

Keskiviikkona tokoiltiin Annelin kanssa parkkihallissa, jonne saavuimme kävellen. Pikseli piippasi kaikki odotteluajat. Argh! Mutta mikä oli hienoa, Pikiä ei tarvinnut lainkaan totuttaa outoon paikkaan. Ruutu sujui hyvin. Ja Piki ekaa kertaa näytti oikeasti osaavan törpön kierron. Alkeisjäävät olivat vallan napakat. Viiru sen sijaan oli taas kerran unohtanut liikkeestä seisomisen.

Torstaina jatkettiin lämpimässä hallissa. Kyllä, Piki osaa kiertää. Viiru osaa juosta ruutuun, seisahtua siellä - mutta seisominen pitempään ei taas tällä kertaa onnistunut. Kiertämisen kaarros on Viirulla liian laaja, Pikillä oikein sopiva. Viirun kanssa tehdään lähempää, ja muutetaan palkan suuntaa. Hupina tehtiin Viirun kanssa eri asentoihin pysähtymistä kierron jälkeen.

Elämme pimeitä ja raskaita aikoja. Maanantaina olin ekaa kertaa aikuiselämässäni joulukonsertissa; kuunneltiin Arjan kanssa Raskasta joulua.  Pimeys painostaa; ei päästy valoisalla metsään pitkään aikaan.


Tänään päästiin. Kyllä koiran pitää päästä vapaana kirmaamaan. Tai pääseväthän nuo joka päivä - mutta jotenkin tuntuu (ehkä vain itsestä?) erilaiselta, kun vastaantulijat puuttuvat mutta päivänvaloa riittää, ainakin haljakkaa. Ja tuttuja kavereita on mukana.



Hakuiltiin kolmen ihmisaikuisen, yhden ihmisvauvan ja viiden koiran voimin. Viirulla oli vaikea ukko tallaamattomassa taimikossa (lähetys metsän puolelta). Neljännellä lähetyksellä löytyi. Viirua ei pidä kutsua takaisin, paitsi jos Vipastaaki meinaa ylittää keskilinjan. Piiiitkä haukku, ja parhaat palkat.

Pikillä oli mielikuvaukko kuusen alla piilossa. Kyllä Piki uskalsi mennä :) Pari kertaa Piki seisahtui ihmettelemään mutta jatkoi itse etsimistä.




Lopuksi tallattiin vielä pari esinekaistaletta. Ekalla oli takarajalla rinteen päällä tutti, toisella kuopassa pikku tossu. Melko täydellistä Viirulta :)

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivänä

Itsenäisyyspäivä meni omissa pikkukisoissa ykkösten ja kakkosten parissa. Jossain vaiheessa alkoi tiheä sade. Ei kovin hieno itsenäisyyspäivän sää, mutta eipä tullut hallissa kylmä. Suut saatiin kisoissa hyvinkin makeiksi; treenikaveri oli ylennetty reservin majuriksi.

Välillä tekee tiukkaa varsinkin ykkösten katsominen. Ei niinkään taitojen puute, vaan turhan usein näkyvä ilottomuus ja koiran syyttäminen omista virheistä. Voi kun kaikki muistaisivat Anne Saviojan viisaat sanat: Tapahtuipa radalla mitä hyvänsä, tule aina voittajana maaliin!

Eilisistä omista edesottamuksista jäi raportoimatta, että ihan oikeasti hukkasin koiran putken 19 jälkeen. Onneksi neuvokas Viiru teki omat johtopäätöksensä ja leiskautti viimeisen hypyn, ja vielä ihan oikein päin.


Hyppyradallakin oli etua siitä, että Viiru tykkää irrota putkiin. Tällä radalla on harjoiteltava kiemurteleva hyppysuora 12 - 17. Viimeaikaisten kisakokemusten perusteella minulla on aivan liian hatara käsitys niiden ohjaamisesta ja Viirun vauhdista. Koska en tehnyt mitään, Viiru jatkoi tietysti mitään kyselemättä hypyltä 14 renkaan kautta putken väärään päähän. Olisinko ehtinyt tehdä sokkarin?


Pikseli on nyt ollut ilonamme kaksi vuotta (Piki ja muita ihmeitä). Naama on edelleen söpö, ja käpälät valtavat. Kesällä kuvasin Pikiä näin: herttainen ja huumorintajuinen helmi, jonka vilpittömät pikisilmät näkevät syvälle sielun sopukoihin.

Pimeää... itsenäisyyspäivän kynttilät, jouluvalot ja lumimarjat loistavat.



lauantai 5. joulukuuta 2015

Team Ahmatti ylittää vuosittaisen agilitytulostavoitteen 50 prosentilla

Viirun kanssa oltiin tänään kotikisoissa. Ensin olin eilen illalla hallia järjestelemässä, tänään aamulla kisoja käynnistämässä ja A-kisan pönötyksessä vastaavan koetoimitsijan raskaan ikeen alla. Sitten, aikaisemmista vannomisistani huolimatta (en enää ikinä yhdistä vekottimen ja kisaajan rooleja samaan päivään), kisattiin kolme rataa.

Onneksi toinen vannomus (ei enää yliaikanollia) toteutui: hyl, 0, hyl. Eka rata oli kauheaa koetoimitsijakoomaa, 0-rata oli oikein sujuva, viimeinen rata eli hypäri oli ihan mukiinmenevä - en vain ollut suunnitellut mitään ohjausta paikkaan, jossa olisi pitänyt tehdä edes jotain (puolenvaihto, rytmin muutos, haltuunotto tms.). Lisäksi todettiin taas, että valsseja on  kahdenlaisia: ennakoivia ja paskoja. Viiru sai kuitenkin juosta ja irrota, toisin kuin ekalla radalla, jossa Viipokin jo rupesi kyselemään, missä ja kummassa osapuolessa vika, kun ei yhtään kulje.

Vaikka jotenkin taklasin koetoimitsijakooman ja suoritimme tämän vuoden tulostavoitteemme 150-prosettisesti, mieleenpainuvinta oli olla mukana yhden kisan Patchcoat-triplanollassa: Hali (pikkuserkku?), Kiri (äiti) ja Viiru.

Kiri oli myös ainoa, joka Team Ahmatissa voitti sämpylän kutsun. Kun kävimme kahviossa sämpylänhakureissulla, tapasimme paritkin porukat, jotka halusivat tutustua ausseihin. Kovin on uskottavaa kertoa, että Viiru on ystävällinen, avoin ja sopivan vilkas, kun ainoa kontakti on reissariin, jota yritän piilotella selkäni takana... Mutta sitten tuli äiti.

Muuten lorvailu on valitettavasti jatkunut. Lämpimässä hallissa tokoillessa Piki ensimmäistä kertaa piippasi paikkamakuussa (tai yleensäkään missään liikkeessä). Tästä on nyt heti tehtävä loppu. Aluksi voisi kokeilla periaatetta sitä saa mitä tilaa. 

lauantai 28. marraskuuta 2015

Team Ahma lorvailee

Kerran Patvinsuolla nuotiopaikalle sattunut retkeilijä meinasi luulla Pikiä ahmaksi. Kun katsoin ahman kuvia, en ihmettele. Ja onhan siinä myös mustan minijääkarhun piirteitä.

Ei ahma, ei karhu. Kuva: Tuuli Oksalahti

Mutta lorvailtu on kuitenkin. Flunssa pukkaa, kiirettä pukkaa, ja myös yhdet pikkujoulut ja hallitalkoot - emännälle siis.

Tuomas suunnitteli pyynnöstäni radan, jossa oli Markku Kaukisen 15.11. radasta vaikutteita saanut hyppyserpentiini.  Tämän sai ohjattua ilman pakkovalssia hypylle 12 ;) Ja onnistui kummalta puolelta vain, vaihtoja ei tarvittu.

Rata: Tuomas Haverila
Tuo Kaukisen rata oli ollut ilmeisen järisyttävä, koska treenimme jälkeen huomasin viereisen kentän koutsilla hieman erilaisen variaation samasta radasta. Siinä piti pakkovalssata keinulta serpentiinin ekalle hypylle.

Tokossa on tehty vain kaukana olevan merkin kiertoa nameilla ja ilman sekä ruutua (Viirua ei enää häiritse ruudun vieressä seisoskelija).

Sää lauhtui, satoi, ja tämä aamu oli näinkin pirtsakka.


Lisäksi olin itse se raivostuttava irtokoiranainen. Eihän tähän aikaan lauantaiaamuna ole ketään muita ulkoilemassa. Ja eihän täällä näekaan mitään. Viiru kävi kuulustelemassa ja nuhtelemassa metsästä yllättäen putkahtanutta (kiinni olevaa) koiraa. Poliisista päivää. Onko teillä lupa kuljeksia meidän metsässämme? Onneksi nuorempi konstaapeli jättäytyi taka-alalle käsirautoja kaivelemaan. Kyllä hävetti ja harmitti.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Onnistumisia

Tiia tilasi onnistumisia. Niitähän löytyy!

Agility

Onnistuin  ehtimään ajoissa hallille viikkotreeniin, vaikka työpäivä venyi. Onnistuin lopulta ajoittamaan oikein takaaleikkauksen ennen hyppyä 15, jolloin Viiru ohjautui loivasti putkeen. Ja kyllä on meillä hieno ryhmä ja kouluttaja! Agility ei ole vain nuorille, ketterille naisille (mutta myös heille).


Rata: Tuomas Haverila
Onnistuin ilmoittautumaan aivan loistavaan koulutukseen. Toki oli Jenna Caloanderista hyvät muistot viime vuodeltakin.  Sen lisäksi, että kouluttaja osasi ottaa jokaisen koirakon taidot ja tavoitteet huomioon, hän myös oli tehnyt kotiläksynsä: Ensimmäiseksi hän kysyi kumman koiran kanssa tulen, nuoremman vai vanhemman. Vai onnistuttiinko vuosi sitten Viirun ja Pikin kanssa olemaan niin mieleenpainuvia?

Etukäteen katsottuna paperilla rata näytti siltä, että pitäisi seistä keskellä sijaitsevalla puomilla ja huidella koiraa eri esteille ja toivoa parasta. Pystyttiin positiivisen kouluttajan kanssa ihmeellisiin onnistumisiin. Nyt odottelen, että jonkun ratapiirustustaitoisen blogiin ilmaantuu rata. Mahdottomiin paikkoihin ehtii, kun sijoittuu ja rytmittää oikein. Aika pienistä senteistä(?) voi olla kiinni, onnistuuko poispäinkääntö-sylkkäri-syherrys ja pelittääkö pitkä leijeröinti. Jenna osasi myös taas neuvoa hyppypyörityksen niin, että kaarrokset olivat pienet(!). Linjoja ja rytmiä.

Puomin päälle istuksimaan ja huitomaan

Jokaiselle koulutettavalle Jenna Caloander osasi sanoa jotain kaunista ja uskottavaa. Viirulla on ihanteellisessa suhteessa irtoamista ja hallintaa. Kaarroksetkin olivat vuodessa parantuneet.

Agilityssa ollaan onnistuttu Viirun kanssa kipuamaan nekstille levelille. Ehkä se liittyy osittain siistiä sikailua/ei enää ikinä yliaikanollia -projektiin. Viiru myös osaa jo paljon kaikkea, joten voidaan vain kiitää. Ja "kesä"tauko teki varmaan myös hyvää, samoin se, että yritän muistaa olla hinkkaamatta jotain kohtaa. Ollaan siirrytty flow agilityyn (vaikkei se aina siltä näytäkään).



Toko

Tokon onnistumisista moni oli käänteinen: Onnistuin huomaamaan, että Viiru ei osaa mennä vauhdilla suoraan ruutuun, jos ruudun vieressä töröttää ihminen. Onnistuimme myös korjaamaan.  Piki sen sijaan onnistui kerrasta ihan ilman korjaamista :). Piki onnistuu myös löytämään oikean ruudun paikan naksuttelemalla. Piki teki "isojen koirien" kanssa helpotetun version EVL-paikallaolosta ja onnistui siinä hienosti.

Onnistuimme huomaamaan myös sen, että Viiru ei pysty ei kykene juoksemaan törpön kiertoon hyppyjen välistä. Tähän kertoi Katja K korjaussarjan, jota seuraavaksi kokeilemme.

Piki ja Viiru kumpikin etsivät sinnikkäästi omaa piilotettua kapulaa, ja Viiru tuo oman vaikka vieraiden kapuloiden kasa on tyrkyllä lähellä. Ollessaan demokoirana löysin rantein -kurssilla Viiru esitteli kokeenomaisen tunnarin - mutta toi vieraan kapulan. Ei ollut yllätys, ettei vielä osaa. Sen sijaan Viiru onnistui näyttämään hienoja seisomaan stoppeja putkesta tullessaan. Kun käsky oli maahan tai istumaan, Viiru joutui kyselemään silmät ymmyrkäisinä, kuulivatko mahtavat hörökorvani oikein?


Ja kivat tokoporukat on tiedossa talvelle!

Aamulenkille lähdössä


Sosiaalinen elämä

Sosiaalisella puolella ollaan onnistuttu olemaan suht sovussa muiden kanssa kimppalenkeillä ja muualla (vaikka on Pikin remmikäytös välillä ihan kamalaa). Viikonloppuna Pami-mummi ja Viia-sisko tulivat yökylään. Sisällä Piki yritti välillä isotella varsinkin Viialle ja työntää Viiaa pois luotani. Onneksi Viialla on pitkä pinna, rauhaarakastava mieli ja suuri koko. Onnistuimme elelemään sopuisasti.

Aurinkoa aamulenkillä 1

Kun palasimme aamulenkiltä kotipihaan, onnistuimme näkemään auringonpaistetta!

Aurinkoa aamulenkillä 2

Aurinkoa aamulenkillä 3


maanantai 16. marraskuuta 2015

Virheitä (ketä kiinnostaa!)

Markku Kaukisen kivat radat löytyivätkin netistä (kansio täällä).

Isoimmat virheet:

Lauantain jälkimmäisellä radalla (edellisen postauksen tunarointivideo) annoin Viirun loikata A:lta (ei kontaktivirhettä), otin liikaa etumatkaa enkä tyrkännyt Viirua kunnolla hypyn 13 taakse. Vaihdoin kepeille lähetyspuolen viime hetkellä (kun muutkin tekivät niin...) ja ohjasin Viirun kakkosväliin.




Sunnuntai aloitettiin hyppyradalla. Pitkään arvoin, miten ohjata hyppy 9, koska on lähes ylivoimaisen vaikeaa saada Viiru kääntymään menosuuntaan siivekkeen ympäri. Päädyin peruspyöritykseen - eihän se toiminut kunnolla. Sähelsin, ja lopulta olin myöhässä hypyn 13 valssissa ja Viiru kerkesi hypätä myös hypyn 18. Koska en kutsunut Viirua kunnolla hypylle 16, Viipo ratkaisi asian niin, että pujotteli hienot itsenäiset kepit minun töröttäessäni hypyn 17 tienoilla. Hyvä Viiru!



Sunnuntain keskimmäisen radan sössin jo alussa - jo rataantutustumisessa oi vaikea pitää mielessä, että neloshyppy hypätään takaa. Eikä sitten hypättykään. (Muita virheitä ei tullutkaan - tällä radalla onnistui ilahduttavan moni juttu.)



Viimeisellä radalla ohjaajaa jo painoi väsy. Viiru tuli ulos kolmosputkesta väärästä päästä; otin liian vähän etumatkaa kepeiltä, pakkovalssi oli myöhässä, kutsuin koiraa liian aikaisin. Keinun jälkeinen ratasuoritus sisälsi hyppyjä satunnaisessa järjestyksessä. Ajatukseni oli pakkovalssata keinun jälkeen ja olla törmäysten välttämiseksi koko ajan hyppyserpentiinin 12 - 16 "alapuolella". Olisi se voinut onnistua! Iso virhe oli, että ei tehty kunnolla A:n kontaktia, vaikka hylky oli jo alla.


Nyt kun näitä muistelee, aika paljon oli onnistumisiakin. Mutta myös tyhmiä virheitä.


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pikkuloma, ohituksia ja yksi nollarata

Perjantaina puolenpäivän aikaan lähdettiin pikkulomalle Kuopioon Kertun luokse, viettämään laatuaikaa, ulkoilemaan, shoppailemaan, syömään hyvin ja kisaamaan Hu-Pun kaksipäiväisiin kisoihin.

Yökyläänhän kaksi koiraa ei tarvitse tavaraa juurikaan enempää kuin suurperhe. Onkohan tässä nyt kaikki tarvittava? Voidaanhan matkalla tai viimeistään illansuussa pistäytyä kaupassa.



Me tullaan ainakin mukaan!
 Kuopiossa kurvattiin aluksi, valoisaan aikaan, Puijolle.

Puijonpolulla

Kuopion keskustassa oli koirilla ihmettelemistä.  Aamu- ja iltalenkillä käytiin Valkeisenlammen kiertävällä reitillä. Pikistä rannalla istuskeleva naispatsas oli vallan epäilyttävä. Kukapa normaali ihminen tarkenisi alasti uimarannalla marraskuun jäätävässä tihkussa?

On tää suurempi city kuin Joensuu.

Yksi matkan tarkoituksista oli päästä kerrankin agilitykisapaikalle - aikaisen herätyksen tai tympeän pitkän autoajelun estämättä. Matkaa Musti ja Mirri -areenalle oli seitsemän minuuttia ja lauantaina ensimmäinen rataantutusminen alkoi kahden jälkeen iltapäivällä. Luokat olivat sen verran pieniä, että kisat käytiin perinteisessä järjestyksessä; verkkaisempi tahti sopiikin minulle paremmin. Ensimmäiseltä radalta tuli nolla, toisen ohjaaja tunaroi viidennentoista esteen tienoilla.

Nollarata:


Masentava katsoa videota - oma meno tuntuu sujuvalta (kiidän tuulispään lailla), mutta todellisuus näyttääkin paikallaanpolkevalta norsumarssilta.

Tunarointirata:



Kaksi nollaa oli tavoitteena tälle vuodelle, ja ne on nyt saatu - ensi vuodelle sitten enemmän? Vaikka eihän Viirun hyppääminen kovin hyvältä näytä... Viirulle en niinkään kaipaa lisää vauhtia, pikemminkin itselleni ja ohjaukseeni.

Sunnuntaina tehtiinkin kolme hylkyä eli hyvin sujuu ei ikinä enää yliaikanollia -projekti. Tuomari oli sunnuntainakin Markku Kaukinen. Tykkään hänen radoistaan kovasti. Hypärillä Viiru ei oikein kääntynytkään tulosuuntaan siivekkeen ympäri - yllätys! Jälkihässäkässä Viipo karkasti myöhästyneestä valssista väärälle esteelle. Keskimmäisellä radalla en tyrkännyt Viirua tarpeeksi takaakiertoon. Viimeisellä radalla pakkovalssasin Viirun putkeen, lähdin eri suuntaan ja kutsuin koiraa. Ja Viiruhan tuli saman tien - et sanonut että ensin pitää tehdä koko putki. Viimeisellä radalla taisin muutenkin olla liian väsynyt ohjaussuunnitelmani toteuttamiseen.

Vaikka kaikki maksien radat olivatkin sunnuntaina peräkkäin, ehdin minäkin oppia radat hyvin, sillä aikaa tutustumiseen oli ruhtinaallisesti, runsaat 10 minuuttia. Kivat kisat, mutta onkohan kisaaminen meitä varten?

Kepit Viiru osaa jo aika hyvin ja voisin luottaa siihen enemmän. Keskimmäisen radan lopussa Viiru teki omavalintaiset, täysin itsenäiset kepit, vaikka olin useamman esteen takana :) A:n kontakteja voisi ehkä parantaa? Viirulle ei kuitenkaan voi sanoa kuten eräs kisaaja radalta poistuessaan omalle koiralleen: Päätit sitten paska-aivo jättää kontaktin ottamatta. Minä paska-aivo en etenkään tällä kertaa kisoissa vaatinut kunnon kontaktia.


Lomaherkuttelun kruunasi reissun greatest value: mainiot suolaiset ja makeat piirakat Hukka-Putken kanttiinissa. Eikä maksanut paljoa.

Kotimatkalle oli kelivaroitus, ja Joensuussa oli vielä enemmän talvi kuin lähtiessä.


Pikseli sai hyvää ohitteluharjoitusta lauantaina kisoissa. Muutenkin ohituksia on tehotreenattu viime aikoina: hillitöntä namitusta. Samoin ihmisten päälle hyppimistä olen yrittänyt karsia, lähinnä kouluttamalla hyppimisen kohteita. En vain ehdi aina kieltämään. Hakuryhmäläisistä jokainen omaksui eri taktiikan. Kohta nähdään, mikä on paras. 

Muuta tällä viikolla

Viirun agilitytreeneissä oli paljon vaikeaa, mm. keppikulma. Torstaitokossa Viiru testasi uusia ohjatun noudon kapuloita sekä ohjatussa että tavallisella hypyllä hyvin vinoon heitettyjä kapuloita. Viiru kuuntelee ja ajattelee :) Pikillä oli paikkamakuun ja seuraamisen lisäksi ruudun paikkaa naksuttelulla ja vauhtia lelulla.



sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isänpäiväretki

Isänpäiväviikonloppuna ei lähdettykään kauemmas reissuun. Ainutlaatuinen ei aina ole kaukana.

Isänpäivän aamiaisella karvanassut joutuivat sijaistamaan poissa olevaa jälkikasvua. Teeleivät eivät olleet kauniita, mutta kuitenkin lämpimiä ja maittavia. 



 Mökkirannassa ei karvatassujen päätä eikä käpäliä palellut.


En ollutkaan poiminut karpaloita sitten lapsuuden. Enkä yhtään ihmettele miksi. Parin desin kaivelu jääkylmästä sammalesta teki jo tiukkaa; täytyy ihailla heitä, jotka saavat sangon täyteen.


Majava on aktivoitunut usean vuoden tauon jälkeen. Vastarannalla häämöttää pesä.


Piki ilmaisee mielipiteensä majavan tekosista.


Pyrstötiaiset tirskuttivat loppusyksyn hiljaisuudessa.



Herajoessa oli koskikara (kuvassa tosin vain Viiru). 



Ihanalla hiekkarannalla tuuli ja tihutti. Eeva kommentoi Facebookiin lisäämääni, samasta paikasta otettua kuvaa: "Autiolla saarella -fiilikset". Niin onkin, ja kuvassa Robinson Crusoe ja Perjantai :)



Autiolla saarella onkin hyvä mielleyhtymä. Itselleni tulee usein mieleen iskelmä (josta en pidä) Katson autiota hiekkarantaa. Tai vielä pahempi, Viimeisellä rannalla - mikä tietysti ahdistaa, vaikka kaipaan autioita rantoja. Ja jos vielä tulee ja sataa, niin aina vain parempi :)

Kuvassa takana päivänsankari

lauantai 7. marraskuuta 2015

Mä osasin!

Tiistaina Piki odotteli kotona, kun Viiru kävi agilitya treenaamassa. Treenin jälkeen mentiin Vinjan kanssa lenkille.

Treenin teemana oli poispäinkääntö kepeiltä. Lisäksi oli tarkoitus kokeilla, onnistuuko leijeröinti hypylle 14 ja keinulle 15. Tämä kaikki onnistui vaikeuksitta, kuten radan muutkin kohdat. Mä osasin! Paitsi hypyt 18 ja 19, jälkimmäinen ei edes sylkkärillä/poispäinkäännöllä, koska Viiru jäi kyselemään, missä minä kupeksin. Toisessa setissä treenattiinkin irtoamista. Ja onnistui se kääntyminenkin hypylle 19 joten kuten. Mä osasin!
 
Ratapiirros: Tuomas Haverila

Muuten olen vältellyt toistoja, jotta vauhti ja siistin sikailun hanke eivät kärsisi. Viiru meni kovempaa kuin pitkiin, pitkiin aikoihin :)


Tunnelmia kesän SM-kisoista (kuva: Sari Eskelinen)

Tokon treenaaminen näyttää hyvin valoisalta, myös jos katsoo hallin valojen säihkeessä tehotyttöjen innosta loistavia silmiä. Taas sai kumpikin ylpeillä: Mä osasin!

PoKS:n treeniryhmässä emme olleetkaan enää yksin, vaan nelistään, mikä on juuri sopiva määrä tuntiin. Viiru teki tavallisen paikkamakuun, ohjatun noudon ja houkutusnoudon. Ohjatussa Viirupa ei lähtenyt aina osoittamaani suuntaan, joten palattiin yhden pallon systeemiin. Mutta kapulan noutaminen omien lelujen ja nakkien joukosta... Toisella toistolla Viirun lamppu syttyi aika moneen wattiin/luksiin/kandelaan/luumeniin, Ai tätä sä tarkoitit, pitää tuoda se kapula, jonka sä heitit. Oisit heti sanonut. Viiru oli tosi ylpeä neuvokkuudestaan: Mä osasin! 

Piki oli hallissa yhtaikaa toisen koiran kanssa suuren osan aikaa, joten tehtiin läheisriippuvaisia liikkeitä. Ruudussa Piki muisti, mikä on kosketusalusta, mutta sinne lähettäminen ei ihan onnistunut, lelulle kylläkin.

Joan tokoryhmässä oli taas paljon porukkaa, joten saatiin aikaiseksi iso ryhmäpaikkis. Piki pääsi taas "isojen koirien" mukaan. Hyvin ja valppaana se malttaa makoilla. Viirulla oli sekoitus AVO- ja EVL-paikkista. Kutsuttaessa Viiru ei vieläkään voi tulla tokossa eteen istumaan vaan sivulle, avusta huolimatta. Tätä pitää miettiä.  Ohjatussa Viiru meinasi taas kerran lähteä väärälle kapulalle. Otin avuksi isomman liikkeen. Ilona myös huomautti äänensävystäni sekä siitä, että haettava kapula viedään ensimmäisenä.

Piki jatkoi ruudulla. Hienosti Pikseli muisti paikan, kun naksuteltiin - vaikkei olla pitkään aikaan tehty. Pari lelulle juoksua Pikseli hoiti myös, niin että oli  itse aika lähellä ruutua ja kerkesin sinne leikkimään. Kierreltiin myös erittäin tiiviissä henkilöryhmässä, ja Pikseli malttoi jäädä keskelle makaamaan. Mä osasin!

Einonhovissa pari kuukautta aiemmin

Hakutreeneissä oltiin Einonhovin hienossa metsässä ja haettiin Viirulle suoria pistoja ja vahvistettiin haukkua. Viiru oli viimeisenä koirana, ja ykköselle, kakkoselle ja neloselle tallattiin hämykaaria. Parilla muulla ukolla oli taputusapu. Ja saatiinpa treeniin tungettua myös välipalkkahaukutusta ja minun hengailuani ukolla. Viiru ei taaskaan mennyt lankaan eikä myöskään vain juoksennellut huvikseen. Lähetykset olivat huolellisia. Mutta silti Viiru ei mene aina suoraan koko matkaa. Johtuuko maaston muodosta? Onko sillä väliä? Pitäisikö hinkata avuilla pistojen suoruutta?

Haukku kaikui kumeana Einonhovin salissa. Mä osasin taas! Loppulenkki käytiin muiden mustien kanssa. Suurin osa oli liivijengiä ja taikaviitan kantajia.