tiistai 29. lokakuuta 2013

MH-luonnekuvaus

Miimi oli kirjoittanut Viirun MH-luonnekuvauksen aussiefoorumille. Kiitos! Kopioin sen tähän.

Viiru eli Patchcoat Viviane
1 a KONTAKTI Tervehtiminen: 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1 b KONTAKTI Yhteistyö 4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu testinjohtajasta
1 c KONTAKTI Käsittely 3 Hyväksyy käsittelyn

2 a LEIKKI 1 Leikkihalu 3 Leikkii, aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2 b LEIKKI 1 Tarttuminen 2 Ei tartu, nuuskii esinettä
2 c LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu 1 Ei tartu esineeseen

Viiru leikkii mielellään myös vetoleikkiä, ja leikkiminen on paras palkka - nimenomaan leikkiminen eikä lelu ja sen kanssa itsekseen rallattelu.

3 a TAKAA-AJO 1. kerta 1 Ei aloita
3 b TARTTUMINEN 1. kerta 1 Ei juokse perään
3 a TAKAA_AJO 2. kerta 1 Ei aloita
3 b TARTTUMINEN 2. kerta Ei juokse perään

Toivottavasti sama siirtyy oraviin, jäniksiin ja muihin pakenijoihin.

4 AKTIVITEETTITASO 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja

Viiru kieri lumessa suuren osan ajasta. Lopussa se tyypilliseen tapaansa istahti vinoon eteeni ja tuijotti naamaan: Mitäs sitten tehtäisiin?

5 a ETÄLEIKKI Kiinnostus 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5 b ETÄLEIKKI Uhka/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä
5 c ETÄLEIKKI Uteliaisuus 1 Ei saavu avustajan luo
5 d ETÄLEIKKI Leikkihalu 1 Ei osoita kiinnostusta
5 e ETÄLEIKKI Yhteistyö 1 Ei osoita kiinnostusta

Minusta tuntuu, että tässä osiossa tuli koulutuksen haittaava vaikutus eniten näkyviin. Koira pitäisi viedä testiin nuorempana. Luulen, että Viiru oli todelle ylpeä itsestään, kun se ei lähtenyt ukolle ilman lupaa, vaikka miten houkuteltiin. Viiru nökötti paikallaan kuin tatti ja tarkkaili avustajaa.

6 a YLLÄTYS Pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6 b YLLÄTYS Puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä
6 c YLLÄTYS Uteliaisuus 4 Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin
6 d YLLÄTYS Jäljelle jäävä pelko 1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6 e YLLÄTYS Jäljelle jäävä kiinnostus 2 Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla

7 a ÄÄNIHERKKYYS Pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
7 b ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus 3 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä
7 c ÄÄNIHERKKYYS Jäljelle jäävä pelko 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä
7 d ÄÄNIHERKKYYS Jäljelle jäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan

Kolmesta osiosta (yllätys, ääniherkkyys, aaveet) tämä vaati eniten tukea tutustumiseen eli minun piti mennä laitteen viereen. Myös ampumiseen Viiru reagoi mutta jatkoi leikkimistä.

8 a AAVEET Puolustus/aggressio 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
8 b AAVEET Tarkkaavaisuus 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8 c AAVEET Pelko 2 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa
8 d AAVEET Uteliaisuus 5 Menee katsomaan ilman apua
8 e AAVET Kontaktinotto aaveeseen 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan

Tämä oli minusta ihan huippu. Mielestäni välimatkanotto oli todella pientä. Viiru oli edessäni ja haukkui aaveille. Ja sitten se meni katsomaan ihan ilman apua. Kyllä se oli rohkea!

9 a LEIKKI 2 Leikkihalu 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
9 b LEIKKI 2 Tarttuminen 2 Ei tartu, nuuskii esinettä
10 AMPUMINEN 3 Kiinnostuu laukauksista, mutta palaa leikkiin

Tästä päätellen Viiru ei kuormittunut testissä lainkaan.

Viiru on nyt ekaa kertaa elämässään ainoa koira - aluksi niitä oli neljä, sitten kolme ja kaksi. Nyt kun harrastuksetkin ovat syksyn myötä harvenneet, kuvittelen että Viiru kaipaa seuraa. Tänä iltana lyöttäydyimme kadun isojen pentujen kanssa lenkille. Olipa mukavaa, ja Viiru sai juosta sydämensä kyllyydestä. Viiru tapansa mukaan aluksi kurmotti itseään nuorempia, mutta nämä eivät tuntuneet olevan moksiskaan. Mutta aina omistajat eivät taida uskoa, kun sanon, että Viiru ei ole vihainen. Ja vaikeahan se on uskoa, kun koira ajaa takaa, juoksee päin, puree kaulasta ja ärisee. Mutta ei se ole yhtään vihainen.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tavoitteet saavutettu

Viiru on aika kätevä emäntä, eilen BH, tänään SERT agilityssa. Mika Moilanen tuomaroi ACElla. Nolla tuli jo ekalta radalta. Rata oli kiva, juostava. Viirun kaarrokset olivat jättimäiset. Kontaktit menivät hyvin, kun niillä ei tarvinnut ottaa etäisyyttä. Nyt päästiin runsaat 14 s alle ihanneajan, mutta 32 koiran joukossa sijoituttiin vasta viidensiksi. Nythän onneksi vauhti ei ole kiinni koiran hermoista, vaan helpommin korjattavista asioista. Acelaiset tekivät kivasti ja palkitsivat kaikki viisi nollan tehnyttä.

OK, en enää ota tämmöisiä ruusukepönötyskuvia.
Jäätiin vielä kokeilemaan kakkosia yhden radan verran. Lupasin Viirulle, että nyt pidetään hauskaa ja mennään kovaa ja korkeelta. Olisikin pitänyt juosta kovaa, tosi kovaa. Mutta ei kuitenkaan rynniä ;) Otin A:lta reilusti etumatkaa - ja mitä tekee hän: suorastaan loikkaa melkein puolestavälistä alastulokontaktia. Virheen tein, mutta lupaus mikä lupaus: jatkettiin kovaa menemistä eikä korjattu kontaktia ja menty radalta pois. No, minähän tästäkin epäjohdonmukaisuudesta tulevaisuudessa kärsin... Tuloslapusta näin, että jostain tuli kielto. Ja sitten hylky. Tämä on tapahtunut jossain selkäni takana... siis rynnin enkä edes katsonut mitä koira tekee. Kauniisti sanottuna luotin koiraan. Toinenkin hylky tuli vielä väärästä putken päästä. Hauskaa oli ja kovaa mentiin! Kontakteja taas sitten korjaillaan.

Oli kiva tavata Eeva ja Lykky ihan livenä.

Tämän vuoden viralliset tulostavoitteet on nyt saavutettu: näyttelyssä H, tokossa ALO1, pk-puolella BH ja agilityssa nousu kakkosiin. Nyt asetutaan pitkäksemme ja syljeskellään kattoon.

lauantai 26. lokakuuta 2013

BH Vipstaaki

Viiru läpäisi käyttäytymiskokeen tottisosion "kirkkaasti" Jari Kokkosen tuomaroimana. Viiru siis oli hallinnassa ;) Viipo pysyi paikallaan, mutta seuraaminen oli ihan karseeta. Edellisten treenien perusteella oli varautunut siihen, että Viiru tepastelee paikkamakuussa luokseni ja kysyy Mitä siten tehtäisiin?, mutta en haahuilevaan seuraamiseen. En siis ollut alunperinkään kertonut Viirulle, mitä täällä ollaan nyt tekemässä ja millä tavalla. Hämmentynyt ohjaaja unohti laskea askeleet, mutta osuudet olivat tarpeeksi pitkiä. Myös pari kaksoiskäskyä piti antaa.

Kaupunkiosuus oli lyhyt, ja Viiru käyttäytyi oikein hyvin. Olen monta vuotta kouluttanut itseäni omien tavoitteiden asettamiseen ja omien kriteerien mukaan aidosti riemuitsemiseen, että on hieman vaikeaa iloita suorituksesta, joka on hyväksytty mutta itsestä huono. Mutta hei! Nyt tiedetään, mitä treenataan! Viiru pysyi paikallaan! Viiru oli minun kanssani! Treenataan ainakin: valmistautumista, liikkeiden välejä, seuraamisen kestoa, virettä. Eli treenattavat asiat ovat siellä henkisellä puolella - niin kuin yleensä. Eikä pidä unohtaa sitä parsimista odottavaa lempilelua kotiin. Sitä, jota aina käytetään tottiksessa.

Ja taisimme saada tottisseuraa talveksi!

Viiru seuraa Maaningalla. Kuva Paula Toivola.

Viiru tuijottaa Maaningalla. Kuva Paula Toivola.
BH-koe oli IPO-kokeen yhteydessä niin, että tuli nähtyä sitäkin lajia. Aika kaukaista meille.

Torstain agilitytreeneissä oli yksi vaikeampi kohta. Mutta ykkösteemana olivat jälleen kontakteilta lähdöt ja kakkosena kaarrokset. Kohta alkaa olla aikaa käydä niitä treenaamassa erikseenkin. Onnistuin viestimään Viirulle, että kontakteista saa juosta läpi. Korjattiin. Saa nähdä, miten käy huomenna. Käännöksissä muistin viimekertaista paremmin suhista.
Rata: Jari Lukkarinen
Se vaikein kohta oli putkien väli 12 - 17. Omalla tuurilla onnistui, mutta kouluttajan ohjeiden mukaan siirryttiin puomin puolelle, jolloin 14:lle tuli päällejuoksu ja heti perään persjättö. Se toimi hienosti. Alun pyöritykset olivat ajoituksesta ja suhinasta kiinni, ei niinkään tekniikasta (peruspyöritys, niisto+persjättö, ranskalainen joku, joka oli luontevin).

perjantai 25. lokakuuta 2013

Vastaus Miimin haasteeseen

1. Mieleenpainuvin koira, sellainen joka on aiheuttanut suuria tunteita. Ei tarvitse olla oma koira.

Paljon on tavattu kivoja koiria, mutta kyllähän omat koirat ovat aiheuttaneet ne suurimmat tunteet. Lapsuudenkodissa olivat paimenkoiramix Roi ja beagle Pepi. Sitten tulivat Topi, Mörkö, Susu ja Viiru. Topin ja Mörkön kanssa on koettu raastavaa epätoivoa, voimaanuttavaa toivoa, iloista onnistumista, hulvatonta huumoria ja pakahduttavaa kiintymystä. Susun kanssa tavatessamme pussailemme molemminpuolista läheisyyttä. Viirun kanssa vallitsevin tunne on elämän ja tekemisen riemu.

2. Koirasi lempilelu
Viiru tykkää eniten fleecelelusta, jolla leikitään vain toko- ja tottistreeneissä. Jos Viirulla olisi jokin kunnolla karvainen vetolelu, se varmaan hullaantuisi siitä.

3. Jos koira on mielestäsi pidättyväinen, millainen se silloin on?
Pidättyväinen koira ei halua olla vieraiden lähellä. Topi ei viihtynyt fyysisessä kosketuksessa omankaan lauman jäseniin.

4. Jos voisit muuttaa yhden asian koirassasi mikä se olisi?
Viiru ei lähtisi jänisten perään.

5. Jos voisit muuttaa yhden asian itsessäsi suhteessa koiraan mikä se olisi?
Hmm, tää on vaikee. Koirathan ovat ihania just siksi, että ne ovat kuin Bridget Jonesin Mark Darcy: ne rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet. Ei laihempana, hiljaisempana, isotissisempänä, nopeampana. Kouluttamisessa olisi varmaan hyötyä johdonmukaisuudesta.

6. Unelmakoirasi. Millainen se olisi?
Viirun luonne, Topin koko, Susun turkki, Mörkön... hmm... sitkeys.

7. Mieleenpainuvin muisto koirista?
Kyllä on tämäkin vaikea. Suurien tunteiden pieni koira vie voiton. Uteliasta Mörköä pistivät useat maa-ampiaiset. "Onneksi" Mörkö söi jo muutenkin kortisonia. Tässä tilanteessa - niin kuin monen muunkin kivun hetkellä - Mörkö sai turvaa ja lohtua ihmisten sylissä eikä jäänyt yksinään kyhjöttämään nurkkaan sängyn alle ahdingossa.

8. Mikä olisi unelmiesi täyttymys koiran kanssa?
Arkielämä riittää.

9. Unelmapäiväsi koiran kanssa?
Mökillä tai jossain muualla vapauden valtakunnassa oleiltaisiin ja vaelleltaisiin.

10. Jos koirasi saisi päättää lajin jota harrastaa mikä se olisi?
Onko sellainen laji kuin metsästys-keräily? Se olisi Viirun laji. Virallisista harrastamistamme lajeistä Viiru tykkää eniten  (pk-)hausta. Topillekin nenälajit olivat ne mieluisimmat, varsinkin vanhemmiten.

11. Mikä on mielestäsi tärkein asia kasvattajassa?
Miimin vastaus kasvattajan rehellisyydestä itselleen on hyvä. Ei-kasvattajasta tuntuu, että joskus kasvattajiin iskee useamman pentueen jälkeen vauhtisokeus. Tässä itselleenrehellisyys on oiva vastalääke. Ei-kasvattajana odottaa tietysti myös, että kasvattaja on rehellinen myös muille kuin itselleen. Ja tarvitaan myös älliä ja sivistystä seurata esim. ajankohtaisia terveysasioita.

Haastan kaikki vastaamaan halukkaat lukijat!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Mä tykkään susta niin et mä halkeen

Enpä typerämpää otsikkoa enää jaksanut keksiä ;) Loppuviikosta on puuhattu ihan hirveästi. Torstaina haettiin Topin tuhka. Topi ja Mörkö saavat yhteiset hautajaiset mökillä. Lääkärin odotushuoneessa punnittiin läskipossu-Viiru: 16 kg. En osaa ruokkia vain yhtä koiraa. Tottisteltiin hieman Linnunlahden kentällä.

Illan agilityssa erityishuomio oli kontakteilta lähdöissä. Olin niihin tyytyväinen. Lukkarisen Jarin rata:
Neloshypylle oli vaikea ehtiä. Vitoshypylle toimi Sanskulta apinoitu ohjaus, olisiko jokin vastakäännön tapainen(?). Keppejä Viiru ei olisi malttanut tehdä loppuun asti putken imuroidessa edessä, jos yritin ottaa etäisyyttä. Tämän sain kotiläksyksi. Putkisysteemit olivat parasta Viirua. Mutta voi kun muistaisin suhisemiset ennen kääntymisiä ;) Illan päätteeksi vielä tokon voivoi-treenit. Tehtiin ruutua niin, että vietiin sinne lelu. Näitä jatketaan ja saadaan hyvä vauhti. Ihan hieman myöhemmin aletaan naksuttelemalla opetella oikeaa paikkaa - sitten kun Viipolla on jonkinlainen käsitys ruutuun menemisestä.

Koko perjantai oli töistä vapaa. Talvi tuli. Pärnävaarantiellä lyhyellä matkalla oli aamulla hallille mennessä kaksi ulosajoa. Tehtiin keppi- ja kontaktikotiläksyjä Miimin ja Viian kanssa hallilla, lenkkeiltiin vähän myös mummojen kanssa. Sitten Viirun kanssa siirryttiin tarpomaan räntäsateessa ja loskassa Heidin ja Sisun kanssa. Säästä huolimatta lenkki oli vallan rentouttava, ja jaksoinkin ruveta pakkaamaan Maaningan reissua varten.

Olin ajatellut mennä Maaningalle aussieyhdistyksen haku- ja tottisleirille vasta lauantaiaamuna, mutta sattuneesta syystä pitkin ajella jo perjantai-iltana.  Onneksi keli ei ollut niin kamala kuin aluksi ennustettiin. Tiellä pysyttiin koko matka, eikä ehtinyt tulla kovin pimeäkään ennen kuin kaarsimme Haukkumajan pihaan. Kouluttajina olivat Tytti ja Samuli Juntto. Lauantaiaamupäivän tottiksessa uusi oivallus ja treenin kohde olivat liikkeiden välit. Olenhan kuullut niistä puhuttavan - aivan samoin kuin vireestä aiemmin - mutta nyt hoksasin, että asia koskee minuakin. Uusi vanha oivallus oli myös kentälle tulo ihan treeneissäkin: jossain menee raja, jonka jälkeen ohjaaja ei kulje takki auki - eikä koirakaan. Muuten tehtiin kivoja BH-kokeeseen liittyviä juttuja, kuten ilmoittautumista, odottamista (tai se ei ehkä ole kivaa), lyhyttä seuraamista, jäävät, vauhtiluoksetuloa. Erittäin hyödyllinen treeni!

Iltapäivän haussa maassa oli ihan kunnolla lunta, tuuli ja välillä pyrytti. Neljä ukkoa, joista viimeisen piti olla ohjeideni mukaan haamu, mutta kaikki olivat pimeitä. Ekalle ja tokalle piti haukkua, kunnes tulen paikalle. Tokalla toteutui ajatellusti, ekalla maalihenkilö palkkasi vähän etuajassa. Kolmannella olisi riittänyt haukun aloitus ja vikalla 20 haukkua - nämäkin menivät väärinpäin. Eipä haittaa! Viiru taas kyttäili milloin tulen, mutta Sampan mukaan oli kuitenkin parannusta heinäkuulle. Myötätuuleen piti lähettää toinenkin kerta. Pitää tarkkailla, onko tämä ongelma.

Päätettiin kokeilla seuraavaksi sitä, että kävelen ukon ohi. Ukko myös tarvittaessa houkuttelisi haukkumaan. En kuitenkaan ollut oikein tyytyväinen treeniin - opimmeko mitään uutta? Pyysin Sampalta seuraavaksi aamuksi vaikean treenin. Sitä saa mitä tilaa. Treeni oli suunniteltuakin vaikeampi. Oli ihana aurinkoinen pikkupakkanen, mutta lunta oli vielä enemmän kuin edellisenä iltapäivänä ja maasto oli muutenkin raskas ja mäkinen. Suunniteltujen tyhjien lisäksi oli suunnittelemattomia - ja paljon. Eikä meillä ole ennen ollut tyhjiä oikeastaan lainkaan. Lähetyksiä oli niin paljon ja löytöjä niin vähän, että Viirulta alkoi loppua usko kesken. Kannustettuna se aina kuitenkin lähti - ja lopulta kaikki neljä ukkoa löytyivät. Viipo oli päivän eka koira, mutta myöhemmin selvisi, että maasto, ukkojen sijainti ja pistoille lähtö oli monille muillekin kaikkea muuta kuin helppoa. Treeniin vaihtelua: seuraavaksi helppoa - ukot suorien pistojen päässä. Sitten taas jossain treenissä kaksi tyhjää ja sitten löytö. Nyt ei vaan niitä löytöjä tullut niin helposti ;)

Ekalle ja tokalle ukolle Viiru haukkui, kunnes oltiin menty ohi. Kaksi viimeistä palkkasivat parinkymmenen haukun jälkeen. Lopussa Viipoa väsytti ja varsinkin viimeisellä haukkumista piti avustaa. Loistava treeni! Mutta vaatii tietysti korjausliikkeitä seuraavissa oman ryhmän treeneissä.

Tottis tehtiin lyhyesti: oman mielenrauhani vuoksi lyhyenlyhyt varmasti onnistuva paikkamakuu lumella niin, että olin kaukana selin. Nyt varmasti onnistuva tosiaan onnistui, mitä tapahtuu harvoin.  Tytti keksi nopesti syyn siihen, että Viiru ei aina tuo kapulaa. Se haluaa, että menään yhdessä nostamaan sitä - niin kuin pitämisharjoituksissa kodinhoitohuoneessa. Ei pidä mennä, vaan esim. juosta jonkin matkaa sinne päin, mutta sinne kääntyä karkuun peruuttamalla. Tänään ainakin toimi. Eteenmenoa ei ole ennen tehty; nyt kaksi vauhdikasta lelulle juoksua hauskaksi lopuksi. Koira pitää kehua ja vapauttaa juuri ennen kuin se ehtii lelulle asti.

Mitä järkee? Ikää 50 vuotta, rämpii metsässä lunta nilkoissa, hämärtää, pyryttää ei meinaa nähdä mitään, krepit ovat korkealla puissa, pitää kurkotella ja hypellä, jotta ylettäisi niihin. Väsyttää kamalasti, jalat kantaa juuri ja juuri... Raitista ilmaa ja liikuntaa hyvässä seurassa.

Maaningalta kiiruhdettiin MH-luonnekuvaukseen Pärnävaaralle. Hieman yllätyin, että Viiru ei lähtenyt vieheelle eikä etäleikkiin. Odottiko lupaa vai eikö vain kiinnostanut? Viiruhan ei ole sinänsä kovin leikkisä. Onko se niin minun kumppani? Kuvauksessa Viiru oli vieläkin rohkeampi kuin oletin, varsinkin haamuilla. Ja palautui niin nopeasti kuin odotinkin. Laukauksia Vaapukka hätkähti, mutta jatkoi leikkimistä. Viiru ei näyttänyt kuormittuneen kuvauksessa oikeastaan lainkaan. Minulle Viirun luonne on täydellinen, ja saihan se muiltakin kehuja viikonlopun aikana :)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Muistokisat

Paljon on tullut muisteltua Topsukkaa ja yhteistä taivalta. Kiitos kaikille kauniista sanoista, joita on tullut eri kanavia myöten (kiitos, Eeva, myös lohduttavista kuvista). Sirkku kirjoittaa kaipuusta ja Heidi yhteisistä hetkistä. Nuusku ja Rapsu olivat Topille ainutlaatuiset Kaverit. Lauantaina JoAn kisoissa lämmitti monien myötäelo. Näitäkään ihania ihmisiä en tuntisi ilman Topia.



Kun aamulla ajelin kisoihin - ekoihin kotikisoihini - surkuttelin, kun Topi ei ehtinyt kisaamaan omassa hallissamme, ja itkeskelin kaikkea muutakin. Toistan itseäni, mutta ei voi mitään: Taas kun näin Viirun ilon ja innon, en voinut muuta kuin yrittää itsekin tsempata ja edes näytellä iloista. Viirua kohtaan muu olisi ollut epistä, kun kerran kisoihin oli lähdetty. Ajattelin, että vedetään tolleriliivi päällä hyvällä asenteella Topin muistoradat.

Anne Saviojan radat olivat meille hankalahkoja. Kohtaloksi koituivat jälleen kontaktit. Ekalla radalla tuli hylky, kun liikkeeni vapautti Viipon A:n kontaktilta ja se ennätti putken väärään päähän. Loppusuoralla yritin puomin jälkeen perjsättöä, jotta olisin päässyt ulkoreunaan magneetiksi (kuten uusi kouluttajamme on opettanut), mutta unohdin ottaa itsensä kontaktilta vapauttaneen koiran mukaan.


Muuten rata meni tosi hyvin ;) Ja vielä sujuvammin meni seuraava rata. Siitä otin 30jotain sadasosaa yliaikaa, kun vaadin Viirun oikeaan pysähdyspaikkaan ja seisotin kontakteilla, varsinkin keinulla. Kepit menivät kummallakin radalla vallan mainiosti. Jälkimmäisella radalla törötin Viirun tiellä, mutta hienosti Viipo väisti ja korjasi.


Kaarrokset olisivat vieneet maatakiertävälle radalle, jos eivät hallin seinät olisi olleet esteenä. Treenaamme siis kaarroksia, mutta ennen kaikkea minun pitää nyt miettiä kontaktien treenaaminen ja kontaktien suorittaminen kisoissa. Johdonmukaisuus puuttuu. Uskon, että Viiru kyllä kisoissakin tekee kuten on opetettu, kun on opetettu oikein. Vinkkejä otetaan vastaan!

Äiti ja tytär pääsivät palkinnoille. Kiri juoksi nollan B-radalla ja sijoittui toiseksi. Onnea! Viipo oli ohjaajan yliajalla kolmas. Kuvittelen, että talletan yliajat pankkiin, ja kolmosissa nostan ne miinuksina... Onkohan näin? Ja onhan yliaikanollaaja-tuurikontaktoija-Topin muistokisoissa säilytettävä linja. Rimoja ei kuitenkaan ruvettu pudottelemaan.

Muuten on vietetty hiljaiseloa ja lenkkeilty. Torstaina oli hyvät aksatreenit. Tänään sunnuntaina Viirulla oli  seuraa, kun Unelma, Pami ja Viia lähtivät Pärnälle lenkkeilemään. Ihana sää. Kova, puuskainen tuuli riipi lehdet puista. Ensi viikolla kylmenee.


maanantai 7. lokakuuta 2013

Topi 4.10.2002 - 7.10.2013

Kun kävi ilmi, että Topi ei toivu, että syytä ja parantavaa hoitoa ei löydy, päätimme etukäteen hetken, jolloin on aika lähteä. Kun liikkuminen ei enää suju omin avuin, kun alkaa näyttää siltä, että elämä ei enää ole kivaa.
Topi heinäkuussa suolammen rannalla.
 Se hetki tuli viime torstaiaamuna, Topin 11-vuotissynttärin aattona. Synttärin Topi vietti mökillä; se on lempipaikka. Viikonlopuksi kokoontui koko perhe Topia hyvästelemään. Topi nautti, kun kaikki tytöt olivat kotona. Maanantai-iltana Topi nukkui ikiuneen.

Leinikkien lomitse luoksesi loikin.
Topista kasvoi ihana koira, ja se opetti minulle tavattoman paljon koirista, ihmisistä ja myös minusta itsestäni. Se tutustutti minut koiriin ja ihmisiin, joista tuli ystäviä. Ja vei paikkoihin ja tilanteisiin, joita en aiemmin osannut kuvitellakaan. Haluan ajatella, että Topilla oli hyvä elämä ja hyvä kuolema (tai ainakin teimme parhaamme). Topi teki minun elämästäni paljon vivahteikkaamman.

Hyvästi, pikku ukko. Nuku hyvin.

Siellä kaikki on hyvin.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Minihakuharkat

Hakuryhmämme kokoontui tänään Tukholminlammilla. Kisojen hakuradalla oli toinenkin kuoppa, jota piti kokeilla. Ihanat ryhmäläisemme ymmärsivät, että halusin pitää lyhyet harkat, jotta ehtisin olla perheen ja Topin kanssa. Viirulla oli kaksi ukkoa. Ja pidin viimekertaisen päätöksen: eka on haamu. Tai koska eka oli kuopassa, apuna oli ääni. 40 haukkua, Viiru mietti hieman ennen haukun aloittamista, piti tauon runsaan kymmenen haukun jälkeen (eikö tää jo riitä, tule sieltä!) - mutta ilman apuja aloitti ja jatkoi.

Toinen ukko olikin sitten haamu, joka loikki piiloon. Hyviä haukkuja 20. Selkäkipuinen maalimes palkkasi herkuilla, mutta pallollakin vielä leikittiin. Erittäin onnistunut treeni, nyt tarkoituksellisesti mukavuusalueen ytimessä. Kunhan tästä piristytään, tehdään taas paljon vaikeampi useamman ukon treeni.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Neiti Etsivä ja maalarinteipinriekaleiden arvoitus

Alkuviikosta eli vielä toivo BH-kokeeseen mahtumisesta, joten käytiin kentällä treenaamassa. Tiistaina Viirulle tehtiin melkoisen vaikeaa häiriötä melkoisen pitkässä paikkamakuussa, ja se nousi ja lähti tulemaan luokseni. Hmm, sellaista ei ole tapahtunut aikohin, mutta eipä ole paljon treenattukaan. Toruin, ja sitten paikkailtiin. Ja seuraavina päivinä paikkailtiin lisää. Mutta seuraamisen fiilis oli todella korkealla, samoin eteentuleminen luoksetulossa on edistynyt nopeasti. Tällaisen treenikaverin kanssa tottis on vaikka miten hauskaa. Tiistaina Viiru kävi myös lenkillä Zorron ja Elenan kanssa. Topin liikkuminen on niin huonoa, että se sai jäädä makoilemaan kotiin.

Meillä on ollut käynnissä lämmitysremontti, ja torstaina käynnistyi piharemontti. Viiru on viettänyt päivät Sirkun entisessä huoneessa, joka on kauempana pihasta ja melusta.Koirat ovat olleet kyllä yllättävän rauhallisesti, mutta ei Viirukaan kestä mitä vain. Neiti Etsivä löytää huoneesta kaikkea yllättävää. Perjantaina Viiru oli tuunaillut huoneessa ihan kunnolla, verhot sentään olivat ikkunoissa. Miksi pyllykarvoissa ja hännässä oli maalarinteipin ja paperin riekaileita? Arvoitus kiehtoo.

Torstaina käynnistyi JoAn syyskausi. Uusi kouluttaja Jari Lukkarinen oli suunnitellut radan, joka näytti paperilla helpommalta kuin olikaan.

Mutta Viirupa osasi kepit hienosti, myös muurin 15 jälkeen. Hypylle 13 ei ehditty harjoitella pienempää kaarrosta (ikuinen ajoitusongelmani) eikä loppusuoran saumatonta sujumista. Kiva treeni! Agilityn jälkeen käynnistyi vielä tokon voivoi-kurssi, jossa harjoittelimme maahan-seiso-maahan- ja maahan-istu-maahan-kaukoja. Siis liikeratoja namilla näin aluksi :) Saisi jo olla toppatakit mukana näin pitkissä treeneissä.

BH-kokeeseen emme sitten päässeet, mikä oli lopulta hyvä. Perjantaina oli vilskettä, kun Susu ja muutkin aikuistuneet tytöt palasivat kotiin viikonlopuksi ja myös Eve ja Nikke tulivat yökylään. Taas oli lenkkiseuraa! Lauantai-iltapäivänä käveltiin Niken sekä Sinan, Saimin ja Ulpun kanssa parin tunnin lenkki Lykynlammella. Tai varsinkin Nikke, Ulpu ja Viiru juoksivat, ja moninkertaisen matkan.