sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Hakua ja esineitä lumisateessa

Koko päivän satoi lunta, mutta se ei vielä maastotreenejä estänyt. Viirun hakusuunnitelmassa oli yksi tyhjä ja löytöjä erilaisilla ilmaisuilla. Maalihenkilö ei kuitenkaan löytänyt kutosrastille, eikä Viiru ukkoa kahdella lähetyksellä (ties missä ukko luurasi, vaikka alueen ulkopuolella). Onneksi olin sen verran nokkela, ettei jääty pistoa hinkkaamaan vaan siirryimme toiselle puolelle, josta viimeinen ukko löytyikin. Suoria pistoja, hyviä onnistumisia :)

Kellojen siirto talviaikaan aiheutti sen, että aurinko laski jo neljältä. Ehdimme kuitenkin tallata vielä esineruudun, ja Penni ja Viiru etsiä kolme esinettä kumpikin. Toisella sivurajalla oli kaksi esinettä peräkkäin, ja toisella (takakulmassa) yksi. Luminen maa ja lumisade taisivat tehdä etsinnästä erilaista, mutta hyvin Viiru työskenteli ja toi esineet.

Piki oli onnellinen tallaaja tuttujen ihanien ihmisten kanssa.

lauantai 28. lokakuuta 2017

Miss Universumille luovutettiin Nobel-palkinto Oscar-gaalassa jouluaattona viiden tähden ravintolassa

Kylmyys ja pimeys saa vallan (mutta treeneissä on biletetty). Varsinkin torstaina tuuli niin hyytävästi, että oli pipo lentää päästä, ja lämpötila oli muutenkin alle nollan. Piti tsempata itseään, että pystyi lähtemään agilityharkkoihin. Onneksi ehdittiin kiertää lämppälenkki lähes valoisassa ja hämärässä. Ja nyt kun hallin kattokin on eristetty, hallin sisällä on aika lämmin. Ja kohta vielä asennetaan ilmalämöpumput. Tulee vissiin ihan hiki.

Agilityn omatoimitreenissä oli hallinpuoliskollamme valmiina putki-hyppy-vauhtiympyrä. Viitseliäs ohjaaja olisi siinä treenannut etäohjausta, esim. oikea-aikaista putkiin tyrkkäystä ja irtoamista loppupalkalle. Me vain posotimme yhdessä. Piki teki keppejä - hienosti, kun oli palkka-avustaja.


Sydämelliset nimipäiväonnittelijat

Perjantaina oli Naksuttajien tokotreenit. Osasin pukeutua edellisiltaa paremmin sään mukaan, joten ulkoilu ja treenaaminen oli siedettävämpää. Piki Palleroiselle nämä treenit sopivat kuin kirsu kuonoon, opettelemme perusasioita, mielentilaa, kontaktia ja palkkaamista. Kuinkas sattuikaan, juuri on hyvä kirjoitus tästä Sporttirakissa.

En kyllä ihan tarkkaan aina muista, mitä teemme... Suski ja varsinkin suosikki-Heidi häiriköivät, ja Pikiä palkattiin perusasennosta ja kontaktista minuun; välillä palkkasin minä, välillä Suski. Minulle naksutuksen ja palkkaamisen ajoitus on edelleen vaikeaa. Vaikeaa on myös namien kaivaminen taskusta, saati oikeanlaisten namien varaaminen. Kolmella kerralla onkin syöty Heidien koirien herkkuja. Pikiä pidettiin hihnassa niin, ettei se päässyt palkkaamaan itseään ihanien ihmisten luona - Pikille suurin häiriö ovat ihanat, tutut ihmiset. Istu-maahan-vaihdoissa Piki osasi luopua palkasta.

Viirun kanssa tehtiin sama kuin muidenkin koirien kanssa eli käveltiin autolta rauhassa yhdessä halliin - Viirulle se oli ihan normimeininkiä. Kontakti ja yhdessä tekemisen palo on näillä koirilla jo tehdasennuksena. Treeniajan käytimme pk-tottikseen: seuraamiseen, jääviin ja jättikapulaan. Jäävissä istuutuminen oli taas vaikeaa, mutta se onnistui aina, kun kävelin hitaammin. Tämän huomasi kouluttaja: Tee liike kokeessa hitaamalla vauhdilla. Muita huomioita olivat: vartaloavut pois, henkilöryhmässä Viiru otti häiriötä, seuraamisessa kontakti putoili. Viiru ottaa häiriötä äänistä, ei niinkään liikkeestä tai ihmisistä. Kouluttajamme oli ihailtavan viisas ja antoi vain myönteistä palautetta tai lievästi korjaavaa, josta oli tilanteessamme hyötyä.

Viikon projekti on ollut kahden kilon kapulan noutaminen. Ja kumma kyllä, Viiru hakee sitä läheltä hitaasti mutta mielellään. Kovemmassa vauhdissa painava kapula vie koiraa, joten vauhtinoutoja ei ole alun kokeilujen jälkeen tehty. Jättikalikkaa on ihasteltu ja halailtu viikon varrella useammankin treenikaverin voimin, ja kapulan pitämisestä ja hakemisesta on Viirulle seurannut niin riehakkaat bileet kuin osaan vain ilakoida (mikä ei ehkä ole paljon) ja herkkuja yllinkyllin. Projektin mielekkyyttä ja mittavuutta kuvaa hyvin tokotreenikaverin ihmettely kapulan nähdessään: Mikä toi on?

Maanantaina Miimi ampui Viirulle ja käytin lenkillä Pamin ja Petjan kanssa. Kotioloissa Piki on harjoitellut seuraamista ja laatikkoon peruuttamista, missä se onkin jo aika mestari. Viiru kävi tiistaina fysioterapeutilla. Jumeja oli useita, ja varasimme vielä toisen ajan, myös Pikille.


Tosissaan ja vakavissaan

Tänään käytiin Kittteellä kompastelemassa hienoisessa lumisateessa. Viirulla oli haastetta seuraamisen kestossa, perusasentoon tulossa esteillä, juoksusta maahanmenossa ja A-esteellä kumpaankin suuntaan. Eli ei mitään isompaa ;) Ja herkkuja ja leikkiä riitti. Palkattomuutta ei siis ole harjoiteltu.

Nyt on oikea marraskuun mielikuvasää. Ei lunta, pientä pakkasta, kuivaa, ei tuule - rauha.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Eukkosten aktiiviviikonloppu

Vaikka osallistuimme Patchcoat-kokoontumisajoihin vain agilityn verran, lauantaipäivä oli silti täynnä koiramaista puuhailua, tai ainakin tuntui siltä. Ennen agilitya oli ajatuksena hieman tottistella ja pitää ampumistreenit, mutta siihen ei riittänytkään aikaa.

Agilitytreeneissä oli porukkaa laidasta laitaan: pentuja ja nuoria koiria, jotka eivät olleet nähneetkään esteitä, harrastavia pentuja ja nuoria koiria, mölli-Pikseli ja kaksi kilpailevaa siskosta Valo ja Viiru.


Ratapiirrokset: Heidi Hirvasoja-Korkee (kilpailevien radan idea Marc Martin)

Kilpailevien muistipelissä meinasi itku päästä alkuun. 2- ja 3-hypyn välistäveto ei omin keinoin onnistunut, mutta Heidin neuvomalla japanilaisellapa pelitti, samoin 5- ja 6-hypyillä. Pitäisi siis ottaa japsi käyttöön (samoin kuin vastakäännöt - mutta se ei tullut tästä treenistä. Takaakiertoihin lähetykset epäonnistuivat taas, ja kouluttaja suositteli suullisen käskyn opettamista. Muut osiot teimme pätkissä, eivätkä ne olleet niin tuskallisen vaikeita kuin välistävedot. Kekseliäs rata, jossa olisi kiva kokeilla erilaisia ohjauksia ja sijoittumisia.

Välipiristykseksi teimme Viirunkin kanssa aloittelevien humputtelun, jossa sielläkin sain aikaan epäsujuvuutta kiirehtimällä 10-hypyltä loppusuoralle ilman kunnollista lähetystä hypylle. Piki veti huippuhienosti. Ehdin tehdä persjätön 5- ja 6-hyppyjen väliin, kun en jäänyt tuumailemaan. Varsinkin Piki kannatti hakea putkesta 7 ja rytmittää jatkoon. Loppusuoralle irtoamista Piki ei vielä osannut. Nyt pitää kysellä treeniseuraa koko kentän mittaiselle suoralle, jossa koiraa ohittaa ohjaajan ja pinkoo maaliin. Pikin pitäisi useammin päästä tällaisille radoille; kilpailevien treeneissä se joutuu vääntämään vaikeita kuvioita lyhyissä pätkissä (koska kohta tulee jo kontaktieste vastaan). Mutta en vain jaksa ajella hallille joka ilta treenaamaan koiria erikseen.
 
Olipa hyvän mielen treenit! Viirun lapsista mukana olivat Arra, Petja ja Nemo, jonka näin ekaa kertaa. Komea poika :)



Talvikaudella treenaamme tokoa myös Kontiorannan hallissa. Nyt myöhästyimme, kun piti tietysti katsoa Nemon agilitytreeni ensin. Pikillä oli seuraamista ja paikkamakuu. Herkästi se rupeaa piipittämään. Viiru tutustui kahden kilon kapulaan, osasi jäävät, pysyi paikkamakuussa, kun olin henkilöryhmässä. Jättikalikasta Viiru tuumasi aluksi, että sitä voi pitää ja sen voi noutaa - mutta ei, ei voi siirtyä juoksusta eikä edes kävelystä istumaan kapula suussa. Vaikka millaisilla herkuilla olisi houkuteltu.

Mitä se emäntä on taas keksinyt? Pitäisikö tätä kantaa yhdessä?

Nyt pitää varoa, etten paineista Viirua niin, ettei se kohta nouda yhtään mitään. Ehkä teemme vauhtinoutoja niin, että kapulan hakemisesta seuraa sellaiset bileet kuin Viiru olisi Miss Universumina saanut Nobelin palkinnon Oscar-gaalassa jouluaattona. Riittäisikö se?

Sunnuntaina hakuiltiin. Viiru etsi innokkaasti ja meni suht sinne minne lähetin. Kahdella ensimmäisellä ukolla ei palkattu. Kokeen jälkikaikuina se ennakoi sivulletuloja. Yhdellä ukolla se oli niin sinnikäs, että vasta kävelyni poispäin sai sen palaamaan ukolle. Ensi kerralla suoria pistoja ja ilmaisun vahvistamista (taas).

Molemmat askartelivat. Viiru suolisti Ankka Vankan ja Piki nakersi Pomppaansa. Eikö sille vieläkään voi jättää autoon mitään päälle? Koirien erilaisista ilmeistä näkee, kumpi välittää minun sanomisistani ja kumpi tietää "Rakastat mua kuitenkin!"

Kätevien Eukkosten ratkomis- ja ompeluseura

Pikin juoksukontaktikurssi jatkui. Vaikka emme ole kovin paljoa peruutelleet laatikkon, Piki osasi kuitenkin peruuttaa puomille. Sitten päästiin jo juoksemaankin puominpalasta. Se meni Pikillä oikein hyvin, vaikka Piksutti ottikin minun liikkeestäni häiriötä.

Kuva: Jani Hiltunen
Hakutreenien vuoksi emme päässeet Viirun lasten synttäreille Patchcoat-päiville. Mukana olivat Tuisku, Petja, Arra ja Nemo. Huomenna lapsoset täyttävät vuoden :)

perjantai 20. lokakuuta 2017

Piirrän piirrän linjasi hiekkaan

Lomapäivä, ensilumi ja ensiräntä. Yöksi ehkä pakastaakin. Onneksi mies jo huolehti talvirenkaat.

Agilityn pienryhmän talvikausi alkoi. Erinomainen kouluttaja! Ja opettavainen eka treeni. Ohjaajan piti etukäteen arvioida koiran todelliset linjat ja ponnistuspaikat ja piirtää ne ratapiirrokseen.  Hallissa piirsimme ne hiekkaan. Tarkkailimme muiden koirien suorituslinjoja ja ponnistuspaikkoja.

Kiinnostavaa oli katsoa omien koirien eroja, mutta ne olivatkin yllättävän samanlaisia. Johtuukohan ohjaajasta? Itselleni yllätyksesi sain Viirun linjat piirrettyä melko realistisesti. Takaakiertojen linjat arvioin kummallekin koiralle liian laajoiksi (ja sain myös pyyhkeitä liiallisesta takaakiertoihin saatteluista, mistä sitten seurasi kaikkea ikävää jatkoradalle). Viiru ponnisti hieman kauempaa kuin luulin; Piki ponnisti vielä kauempaa ja laskeutui kauas. Kepeille viennin suunnittelin Viirulle niin, että vetäisin sen helppoon kulmaan. En ehtinyt, mutta Viiru osasikin hakea kepit avokulmasta. Taas voi ihmetellä, että treenaamisella on vaikutusta. Piki syöksyi putkesta suoraan kauemmaksi, koska vauhtia oli enemmän. Takaakierto-persjätössä/saksalaisessa Piki olisi pitänyt vetää riman yli. Tai pikemminkin pitää opettaa, että takaakierrossa pitää aina hypätä riman yli.

Naksuttajat-tokoryhmä kokoontui kolmen ihmisen ja neljän koiran voimin ilman kouluttajaa. Vaikka yksi Heideistä taisi joutua kouluttajan rooliin. Päällimmäinen tunne meidän osaltamme on ehkä pitkä huooh. Tästäpä pääsee toivottavasti vain ylöspäin.  Viirulla oli jääviä ja seuraamista lievässä häiriössä, Pikillä seuraamista, ruutua ja alkeisryhmäpaikkista.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Sadepäivä

Lomapäivä, sadepäivä. Aamusta iltaan satoi, joten pukeutumista ei tarvinnut miettiä. Viirun Tarmo-poika on Joensuun seudulla lomailemassa. Aamulla Tarmo, Petja ja Piki-serkku kiisivät Liperin pelloilla; Pami lönkytteli mukana ja Viiru tutki omiaan. Kiva poika, kuten kaikki muutkin tapaamani Viirun lapsoset.

Tarmo, Piki ja Petja



Alimmaisena kasassa Tarmo

Eräänä iltana Tiinan kanssa järkeilimme, että Viirun lapset ja Piki ovat serkuksia, kun kerran Pubi (Viirun pentujen isä) ja Seena (Pikin äiti) ovat sisaruksia (samat vanhemmat, eri pentue).

Tarmo, Pami, Viiru, Petja, Piki

Roukalahden kentällä hieman tottisteltiin Viirun kanssa, kun kerrankin oli avustaja mukana.




Pikin juoksukontaktikurssia on ollut kaksi kertaa. Ekalla kerralla peruutettiin ja etsittiin koiran takapäätä. Kotiläksynä Pikin piti opetella peruuttamaan laatikkoon, mutta olimme liian laiskoja oppilaita. Piki ehti opetella peruuttamaan äitiyspakkauslaatikon kannelle. Eilisissä hallitreeneissä tapahtui kuitenkin ihmeellistä edistymistä, ja Pikseli peruutti pienempään laatikkoon ja siitä vielä puominpätkälle. MH-kuvauksessakin näkynyt luonteenpiirre vaikutti: vaikka Pikiä jännittää, toimintakyky ei katoa. Tänään kotona nousivat takajalat jo sen verran, että Piki kipusi korkeampireunaisempaankin boksiin.

Naksuttajien tokoryhmä alkoi viime viikolla. Viiru huilasi hakukokeen aattona. Pikin kanssa etsittiin oikeaa mielentilaa ja kontaktin hakemista halliin kulkemisessa, hallissa ja helpoissa tehtävissä, kuten luoksetulossa tai kaukoissa. Myös paikkamakuu tehtiin - pitää varoa, etti liian pitkällä välimatkalla aiheuta piippaamista. Kotiläksyksi saimme palkasta luopumisen ja oikea-aikaisen naksuttelun.

lauantai 14. lokakuuta 2017

HK2 Viiru

Tästä se lähtee! Viirun viimeinen (tai toiseksi viimeinen?) palveluskoirakoe. Julistan viimeisyyden somessa, jotta en emmi ja ajelehdi treenistä kokeeseen ja kokeesta treeniin.




Tottikseen kuvittelin lähtevämme hyvällä fiiliksellä, mutta se olikin aika kamalaa. Mutta pysyimme reippaina. Seuraamisessa Viiru seilasi pituus- ja leveyssuunnassa, osasyynä ehkä kuitenkin ampuminen ja estenoutojen odotus. Uutena höpsötyksenä tuli istumisen sijasta seisomaan jääminen, mutta Viiru varmaan huomasi virheen, koska minun kääntyessäni se oli jo pyrstöllään. Henkilöryhmässä Viiru karkasi emänsä emännän luokse. Huoh. Olisi pitänyt kierrellä eri järjestyksessä. Esteet Viiru ylitti yhteen suuntaan. Eteenmeno oli ihan huippu, mutta taas pelästytin eukkoparan hirveällä rääkymisellä MAAHAN! Olin luullut, että Viirulle sosiaalinen palkka on merkityksetön, mutta tänään huomasin, että olemme muuttuneet. Saimme 76 pistettä, mihin olin tyytyväinen (70 on tuloksen raja).

Taukoillaan.

Esineruutu oli melkoisen täydellinen: kaksi lähetystä, kaksi esinettä, yksi minuutti. Hakuradalle mennessä alkoi jännittää. Aikuinen nainen, kahdeksan lapsen äiti, jolla on kirsu kuonossa, näytti tietävän, että minulla ei ole hajuakaan ukkojen lymyämispisteistä. Toisin kuin tavan treeneissä, jossa tiedän, missä ukot ovat. Eli turha on eukkosen lähteä sinne, minne pyydän, tai turha tulla, kun kutsun. Ihan omaa nenää kannattaa seurata. Luotin sitten koiraan. Onneksi tällä strategialla kaikki ukot löytyivät, mutta päänsilitystä ei tietenkään tullut työskentelypisteissä. Olivatkohan tyydyttävät? Hallinta oli hukassa (toisin kuin treeneissä), ja tuomarin mielestä ilmaisut olivat katkonaiset (vaikka minusta haukku oli normaalia). Radalla tuntui, ettei tästä tule mitään, mutta voi sitä onnen tunnetta, kun kolmas ilmaisuhaukku alkoi kuulua. Älä vain lopeta haukkumista, vaikka muuttolinnut kaakattavat yllä! Samanlainen onnenhetki kuin Topin kanssa mejäkokeessa, kun kaadolle saapuessamme tajusin, ettei tuomari ollut sanonut koko jäljen aikana mitään - loppukiitos riitti.



Esineruudusta tuli täydet 30 pistettä ja henkilöetsinnästä 150/170 pistettä. Yhteensä saimme 256 pisteellä kakkostuloksen. Hyvä Viiru! Kokeessa oli taas lämmin ja auttavainen tunnelma kisaajien kesken, järjestelyt olivat erinomaiset, sää siedettävä (kunhan oli toppa- ja sadevaatetta mukana). Kymmenen koiran hakukoe on pitkä päivä talkoolaisille, iso kiitos heille!

torstai 12. lokakuuta 2017

Valoa Ilosaaressa ja muuallakin

Sunnuntaina pidettiin hauska hakutreeni: kuusi löytöä, hyvillä palkoilla. Loppuherkuksi otettiin iso ankkalelu. Jospa se olisi yhtä hyvä kuin possu?




Ensi kertaa elämässäni ymmärsin, että nuo vaatimattomat roska- tai myrkkysienen näköiset sienet ovat ehkä suppilovahveroita. Minna vahvisti määrityksen - ja kylläpä sieniä riitti, koko hakuryhmälle. Ihanasta syysmetsästä kiiruhdimme herkkuaterian kautta Pikin juoksukontaktitreeniin. Sielläpä ei juostu eikä tehty eikä otettu kontaktia, vaan peruutettiin. Kotiläksyksi tuli peruuttamisen opettelu, ja vieläpä laatikkoon. Saa nähdä, onnistuuko ensi sunnuntaihin mennessä.




Nyt on pimeää aamuisin ja iltaisin. Olen opettellut nauttimaan loppukesästä ja syksystä, nyt pitäisi vielä ottaa pimeys haltuun. Haimme illan valoterapiaa kaupungilta. Remontoitu Ilosaari onkin valosaari.

Valoa Ilosaaressa

Huomenna perjantaina oli tarkoitus ottaa ilon kautta -tottistreeni, mutta torstai-iltana en voinut vastustaa kiusausta, kun kaverit pyysivät tottistelemaan Kulhon kentälle. Taitojen puolesta ei voi mennä kentälle takki auki Kattokaa, mitä me osataan! mutta ehkä fiiliksen.

Viirun kokoinen kalikka


lauantai 7. lokakuuta 2017

Hallibileissä ja SM-kakkukahveilla

Joan halliin rakennettiin kesällä sisäkatto ja vesikattoa korjattiin, kivituhkapohja kunnostettiin. Ilmalämpöpumput ovat hankinnassa. Hallin remonttia ja agilityn SM-mitaleita juhlistettiin tänään hallibileillä ja kakkukahveilla. Bileissä oli mm. mätsäri, houkutusten highway, toko- ja rally-tokonäytöksiä. 

Viirun oli tarkoitus mennä näyttelemään tokoa, mutta yleisö kokeilikin mieluummin itse houkutuksia, tokoa ja rally-tokoa mätsäriesiintymisten lomassa. Parempi näin :) Ja tokihan meidänkin eukkoset kävivät läpi houkusten valtatien. Vain Viirusta on videokuvaa:


Viirulla takoo päässä ajatus: Tämä ei olekaan Highway to Heaven... Jos Viirun oli vaikea vastustaa houkutuksia, Pikiä ne ahistivat niin, että Piki Palleroinen kiersi koko houkutusten valtatien seinän puolelta. 

Joalaisille oli kahvien lisäksi knock out -agilitykisa mitalisteja vastaan. Yllättäen mitalistit voittivat. Me emme osallistuneet muuhun kuin kakunsyöntiin. Kyllä olikin Roosan loihtima kakku herkullista.

Todellinen pressueste

Pikkuisen tokostelun lisäksi pk-tottiksen pariin. Kätevä emäntä rakensi tokon avohypystä ja pressusta metrin esteen ja vielä kätevämpi emäntä suoritti hyppynoudon juuri toivotulla tavalla. Lopuksi oli eteenmenon jälkeen Viirulla pehmopossujuhlat. 

perjantai 6. lokakuuta 2017

Treenipaltsuja

Valmistaudumme talveen. Olen keskittänyt harrastamista Joaan, ettei viime vuoden kaltainen treeni- ja talkoouupumus iskisi (sellainen oli viime vuonna vaikka Viiru oli äitiyslomalla pitkään). Tällä viikolla oli Naksuttajat-tokoryhmän palaveri, samoin torstain agilityryhmän palaveri. Kummassakin on kumpikin koira, mutta agilityssa ajattelin keskittyä enemmän Pikiin ja tokossa Viiruun, mikäli ryhmän luonne vain soveltuu. Maltan tuskin odottaa!

Lokakuun lopussa alkaa myös lauantain tokovuoro Kontiorannan hallissa. Siitäkin palaveroitiin Facebookissa. Ihmeellistä, en tunne etukäteen kaikkia ryhmäläisiä. Jännää.

Tiistaina Josepan vuorolla käytiin Kulhon kentällä. Viiru ei enää(?) sekoita jääviä, välillä se teki sitäkin. Hyppyä ei ollut, ei myöskään ampumista. Viirun A-este meni hieman avustettuna kumpaankin suuntaan. Saimme paikan 14.10. kokeeseen. Mitä pitää vielä treenata?

Sitten piti vielä sotkea tarjoutumalla Joan hallibileisiin tokonäytökseen, johon ei lopulta ollut hirveä osallistujatunku. Tänään kokeiltiin, mitä näyttävämpiä tokoliikkeitä Viiru osaa. Ruutu ja pk-eteenmeno menevät Viirulla sekaisin - eihän se yhtään haittaisi, jos ei olisi hakukoe tulossa. Ohjattu nouto oli hieno. Tunnaria ei kokeiltu. Luoksetulon, jäävät osaa. Ehkä sinne bileisiin ilkeää mennä, jos ei vain flunssa kovin pahene. Piki osasi kepit.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Suopursu, kohtalomme

Ohjaajan väsymystä, toipilaisuutta ja varjeltavaa haavaa uhmaten suuntasimme hakumölleihin. Kun kerran on ilmoittauduttu ja kun kerran järkätään. Satoikin vielä. Ja ratakin oli vaikea: maaston muoto, kasvillisuuden rajat, ojat, ryteiköt  - ja ne hiivatin suopursut! Rupesin jo miettimään, oliko yhden kerran suopursutreenionnistuminen seurausta siitä, että tuolloin ukko oli niin mieluisa. Taas oli sama lempihenkilö radan lopussa (nyt ei tosin suopursuissa), ja Viiru hinkui tuolle ukolle radan puolivälistä saakka.

Ykkönen löytyi hyvin, ja tuli ilmaistuksi ok (hieman Viiru ennakoi). Muutkin ilmaisut olivat hyvät. Seuraavaksi löytyi samalta puolen radan lopusta kolmonen (jolle Viiru sinnikkästi yritti jo aiemmin). Toisen puolen oja-ryteikkö-suopursu-tureikkoon Viiru ei uponnut ollenkaan. Saan varmasti ottaa omaan piikkiini huonot lähetyspaikat ja huolimattomat lähetykset.

Kauheeta säätämistä. Lisämaustetta toivat vielä radan etureunan tuntumassa metelöineet mölleilijät ja talkoilijat sekä muut poukkoilijat ;)

Lopuksi nostettiin vielä erikseen suopursu-ukko. Siinäkin tarvittiin lähetys poikineen. Ja sössin vielä tilaisuuden opettaa koirallekin jotain. En suinkaan lähettänyt oikeasta paikasta niin, että Viiru olisi löytänyt ukon suoran piston päästä. Vaan niin että Viiru joutui kaartamaan taaksepäin. Melkoisen poikki oli pikkueukkonen radan lopussa.

Harmitukseni alkaa hieman helpottaa. Omaksi läksyksi (taas) radan luku, lähetyspaikat ja lähetykset, koiran juottaminen etukäteen ja radalla. Onneksi keritään vielä yhdet treenit pitää ennen koetta: suora pisto vaikka yli ojan! Mutta eiköhän Viirulla ehdi vielä juoksukin alkaa... tai ehkä emme mahdu kokeeseen tai unohdan ilmoittautua siihen.