sunnuntai 26. elokuuta 2018

Voi tatti

Päättyvä viikko oli - tai piti olla - koirien aktiiviviikko. Maanantai-iltana käytiin kunnon metsälenkillä, tiistaina oli Pikillä ja minulla Sisukkaan Mie en ehi, mut hei, miun ei tartte! -irtoamis- ja rytmityskoulutus. Kotiläksyksi takaakiertoihin lähteminen ja niissä pysyminen. Keskiviikkona olimme agilityn ryhmätreenissä kolmistamme yksittäisiä esteitä tekemässä, torstaina oli doboa kotona - tällä kertaa olkkarissa. Viiru ei ole ollenkaan niin kömpelö kuin etukäteen luulin. Takajalkoja se ei kyllä millään saanut puolipalloille (itsestäni en sano mitään). Tätä olisi kiva jatkaa - olemme vielä kaukana siitä, että itse teen vatsoja tai lankutan pitäen palloa paikallaan ja Piki/Viiru samalla esimerkiksi tekee asennonvaihtoja pallon päällä :)  


Metsädobon alkeita

Perjantaina hellekesän jumppatauko kostautui noidannuolena. Viikonlopun agilitystartit Pikin debyytteineen vaihtuivat hitaaseen selänhoitosamoiluun Jaamankankaalla. Sieniä on alkanut nousta kuin... sieniä sateella. Sienet ja marjat ovat oiva tekosyy hitaaseen puiden välissä hortoiluun. Nyt on vielä se selkäkin... Sain siirtää startit syyskuun kisoihin. Siellä uusi yritys.



Perjantaina käytiin kuitenkin tokotreeneissä, koska uusi treenikaveri tarvitsi paikkistovereita. EVL:n hypykiertohässäkkää kokeiltiin Viirun kanssa taas uudella tavalla: hypyt, tötterö, kapulat ja koira ihan kuin koeliikkeessä, mutta minä kapuloiden kohdalla. Sehän meni hienosti. Jatkan tällä. Sunnuntaina Jaamankankaan selkäterapian jälkeen tehtiin pitkästä aikaa pihatokoa. Ja yllättävä havainto: lähetin Viirun hyppämään pihanurmelle unohtuneen hypyn. Mene hop - Viiru hyppäsi suoraan pelkällä sanallisella vihjeellä. Takaa, pelkkä sana - Viiru hyppäsi takaa. Eikä ollut vahinko. Miksi radalla tulee vahinko?


maanantai 20. elokuuta 2018

Mentaali kuvakertomus

Viime viikko meni passiivissa koirien kannalta. Sairastelin, työmatkailin, istuin seminaareissa ja perjantai-iltana jopa agilitymentaalivalmennusluennolla. Tuntuu olevan niin kiirettä, ettei ehdi kirjoittaa. Niinpä tulee hajanainen kuvakertomus.

Tämän vuoden ainoa mustikkaretriitti taisi olla, kun en sairaana jaksanut muuten ulkoiluttaa koiria. Siinä tuli samalla ulkoilu, liikunta, virikkeet ja ravinto (ainakin Viirulle). Kotiin vietävä mustikkasaalis jäi viitteelliseksi.


Pikillä on vasemmassa takatassussa oikean puoleisen varpaan anturassa pieni nirhauma, joka alkoi tulehtua. Ensimmäinen tötterövuorokausi oli Pikille nurkassa istumista ja kärsimystä, mutta sen jälkeen kärsimys siirtyi muihin, kun tötteröritaritar hosuilee ympäriinsä.

Mansikkatötterö
Mentaalivalmennusluento oli viihdyttävä, ja aika näyttää, onko siitä hyötyä. Kotiin tultua luin edellisen päivän Hesarista HY:n uskonnonfilosofian professorin Sami Pihlströmin haastattelun.




Itseapukirjallisuus on Pihlströmin mukaan usein näennäistiedettä. Se yhdistää aivotutkimuksen, evoluu­tio­psykologian ja biologian tutkimustuloksia eettisiin elämänohjeisiin. Siinä mennään metsään.

Treenailtu on Viirun kanssa vähän tokoa ja Pikin kanssa agilitya - nyt ei voi sanoa hyvin, huonosti ja hyvin huonosti - vaan valitettavasti hyvin jää puuttumaan. Tokossa muista aloittaa aina niin, että pääset palkkaamaan. Pikin kanssa oltiin ison kentän treeneissä, tehtiin pari Timo Teilerin rataa. Radalla oli outoja esteitä kuten kepit ja rengas. Teileri on ensi viikonlopun PoKS:n kisojen tuomari. Pikin ekat kisat!




Kisoissa ole iloinen mutta jämäkkä. Älä korjaa mitään, anna Pikin loistaa!


Ja koiran nimi oli... Tämän vuoksi ei mennä pk-kokeeseen... SK ja australianpaimenkoiranarttu Blue-Beacon Biana the Real Pearl ilmoittautuvat henkilöetsintään. Onneksi kisakirjassa on kuva.

Pihapuun ensimmäinen omena. Nyt "puutarhojeni" bucket listiltä puuttuu enää kukkiva pioni.




Kesän ehkä viimeinen lomapäivä oli tänään parinkymmenen asteen ihannesäässä. Susun EVL:n ohjattu nouto näkyy(?) kuvassa.


Parhaat naurut tulivat ehkä siitä, kun Sirkku piiloutui kentän reunalla olevaan keltaiseen häkkyrään yllätyspalkkaamaan Viirua ruudussa. Edellisenä päivänä Viiru etsi piilossa olevan palkkaajaan ja aloitti ilmaisuhaukun. Se ei naurattunut silloin. Tänään Viirua ei naurattanut, kun se joutui kiukuttelun jälkeen todella tuomaan metallikapulan ilman mitään kommervenkkejä kunnon matkalta. 



 Kohta kolmikko joutuu taas eroon.






lauantai 11. elokuuta 2018

Kesää koiraimmeisen vinkkelistä

Pitkä kuuma kesä jatkuu. Töiden lomassa on puuhailtu paljon kaikenlaista, myös uusia juttuja; ei meinaa muistaakaan kaikkea.

Sisukas teki meille kotikäynnin ja kokeiltiin doboa omalla nurtsilla. Sehän oli huisin hauskaa, ja kotona ylellistä! Oma jumppatauko tuntui selvästi, mutta tämmöinen voisi tulla ihan tavaksi. Sääli ettei ollut kuvaajaa paikalla: kauniin väriset pallot, vihreä ruoho, koirat jotka ihmeekseni pysyivät pallojen päällä... Susu ja Sirkku olivat aika pro: me kun yritimme pyörittää palloa etutassuilla, Susu siirtyi jo kokeilemaan takatassuilla.


Yllytyshulluina mentiin nose work -hajutestiin huonolla viimeaikaisella treenaamisella - keskityin vain tokokokeeseen, johon ei sitten päästykään. Meillä oli takki auki ja nenä kiinni. Minulle tuli vaikeiden olosuhteiden hylkäyksistä vain lisää treenimotivaatiota, mutta harmittaa niiden puolesta, jotka harvoin käyvät kokeissa missään lajissa ja nyt ajattelevat löytäneensä "hankalammekin" koiralle matalan kynnyksen lajin. Kovassa laatikkorivin suuntaisessa tuulessa 2/10 ekakertalaisista hyväksyttiin.

Itse saan vasta kokeessa käsityksen siitä, mitä lajissa vaaditaan. Aiemmin oli vaikea motivoitua nose workin treenaamiseen - ei ole enää. Paljon on opeteltavaa ja vahvistettavaa: hajun merkitystä ja motivaatiota, mielentilaa, rauhallista nenänkäyttöä ja tarkentamista, ohjaajan käyttäytymistä, erilaisia ympäristöjä, varsinkin ilmaisua... näitä ainakin.

Viikkoagilityssä oli ihana putkiin irtoilurata eli tukevasti oltiin mukavuusalueen ytimessä. Pikiä totuteltiin erikoisesteisiin radalla ja hypyillä takaaleikkaukseen.  


No  mitä?
Perjantaista ennustettiin viimeistä hellepäivää, ja siitähän piti päästä mökillä nauttimaan. Hei hei hellepäivät. Paratiisissa on ehkä tällaista, ei huolta huomisesta, ei hyttysiä eikä paarmoja, ei kylmä eikä kuuma, mikään ei kiristä eikä purista - ei päästä eikä muualtakaan, hyvää ruokaa ja juomaa.



Lieksan (ei kun Nurmeksen) kunnanjohtaja sanoi Karjalaisen kiertohaastattelussa muistaakseni, että parasta kesässä ovat ensimmäiset lokakuun pakkasaamut. Toiseksi parasta on tänä kesänä ollut koiraihmisen näkövinkkelistä uiminen ja yhdessä uiminen. Tässä kuvassa on minun kesä.


lauantai 4. elokuuta 2018

Forsellin koulutuksen toinen päivä ja loman loppu

Helteen vuoksi Mariannen koulutus Kulhon kentällä alkoi jo aamukahdeksalta. Ilomantsintietä ajellessa muistelin, ehkä ilolla, niitä lukuisia kertoja kun samalla tiellä olen aamuvarhaisella ajellut mejä- tai hakukokeeseen. Nyt vain tokotreeneihin, siinäkin oli jo viitsimistä. 

Tehtiin metallikapulan noutoa ja tunnaria. Metallikapulan nosto oli paljon nopeampi kun kapula oli kaukana ja minä vielä lisäksi juoksin karkuun. Mutta kapula ei ikinä päätynyt minulle asti. Tehtiin tuontia niin, että lyhyemmältä matkalta Marianne lähetti kapulan kanssa minulle (olin jo juossut karkuun). Ei sujunut hyvin sekään. Mariannen mielestä tästä lähin vaadin aina tuomaan kapulan perille asti. Seuraavalla viikolla tehtiinkin sitten metallijuttuja useaan kertaan, taantumista ja onnistumista. Lopulta Viiru aina toteaa, että kyllä kapula on tuotava herkkujen haltiattarelle - mutta voisiko Virsua vaatia tuomaan heti eikä sen jälkeen, kun se on potkiskellut kapulaa pitkin kenttää ja äkseerannut minulle?

Tunnari olikin sitten ihan eri maata, ei ole Viiru enää tunnaritunari. Omaa ja vieraita kapuloita aseteltiin ja piiloteltiin milloin mitenkin, joka kerta Viiru ihan oikeassa mielentilassa huolellisesti ja erehtymättä etsi oman.

Helteet jatkuivat perjantaihin asti. Ensimmäinen työpäivä oli viimeinen hellepäivä. Torstai-iltana alkoi ukkostaa ja sadella. Viikon aikana useampi kerta käytiin Joan hallissa - joka edelleenkin säilyy viileähkönä - treenailemassa toko- ja agilityjuttuja. Yhdet ulkokentän kimppatreenitkin saatiin koolle - voi kun useamminkin saataisiin runsasväkiset harkat aikaiseksi ja enemmän häiriötä.

Viimeisen lomapäivän aamulenkki

Piki on alkanut pelätä ukkosta. Sen aiemman ainoan tänäkesäisen rajuilman aikaan ukkonen sattui ihan talomme päälle jyrisemään ja salama iskemään ihan lähellä, ja siitäkös Pikseli säikähti. Tänään Piki alkoi jo pelätä rankempaa sadettakin. Vielä tämän kanssa pärjätään. MH:n kuvauksen ja arkikokemuksen mukaan Viiru on paljon herkempi äänille kuin Piki. Pikin säikähdykseen vaikutti varmaan myös salaman kirkas välähdys. Ja voihan mietiiä yleisen arkuuden (vs. "rohkeuden" tai varmuuden) ja ääniin reagoimisen suhdetta. Itsevarmemmalle Viirulle on ollut helppo paukkuihin siedätyksessäkin kertoa, ettei äänistä tarvitse välittää, jatketaan elämää ihan kuin ennenkin.

Viirulla lähti alkukesästä pohjavilla ja turkki. Nyt se on kasvanut takaisin ihan väärään aikaan. Varsinkaan uimamaisterin kankut eivät kuivu lainkaan - ehkä lokakuussa, kun järvi on jäässä (näin veisteli joku somessa). Karva alkaa huopaantua. Ei, en käyttänyt kampaa, pohjavillaharaa enkä mitään trimmausvehjettä. Tylppäkärkisillä saksillä nitkutin ihan täsmäiskuina.



Pikin turkki on hyvänlaatuinen ja ohuimmillaan oikeaan aikaan vuodesta. Piki kuivuu melkein heti vedestä nousemisen jälkeen.

Joensuussa on elo-syyskuussa kuukauden sisään kolmet agilitykisat. Jospa nyt mentäisiin Pikin kanssa hypärille. Joan omien kisojen aikaan täällä järjestetään palveluskoirien Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Sinne siis talkoilemaan, arvokisat!

Mustikoita ei ole lainkaan, eikä ainakaan vielä sieniä. Vatut kuivuvat aurinkoisella paikalla puskiin. Herukoita on mökillä jonkin verran. Viirun lapsista osa on huonoja syömään varsinkin helteellä. Aktivointiakin saattaa olla vaikea keksiä. Viiru-muorille riittää, kun lähettyvillä on mikä tahansa marjapensas, siinä tulevat aktivoinnit ja syömiset samassa.