sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Onnellista uutta vuotta!

Uudenvuodenaattoaamuna Piki kävi agilitytreeneissä. Rata oli mukavan suoraviivainen, ja kokeilimme myös ensi kertaa keppejä radalla. Heidi oli suunnitellut meille ihan oman vaihtoehdon :). Kepeissä oli vielä neljä ohjuria. Suoraan mennessä Piki löysi kepit, mutta avokulmasta ei ensimmäisillä kerroilla. Miksi kääntyä kepeille kun suoraan jatkaessa odotti kenkävaras-Pikiä herkullinen varsikenkäpari? Kotiläksyksi saimme (taas kerran) ne hieman haastavammat kohdat: päärynän harjoittelu, takaakierrossa hypyn yli tuleminen (Piki lähtee hyvin takaakiertoon, mutta sen myös pitäisi hypätä ilman ylimääräistä apua).


Valotulitusta ilman pauketta

Vime vuonna kirjoitin (Paluu tulevaisuuteen): Nyt on helppo tehdä tavoitepäivitys. Ei tarvitse kuin kopioida viimevuotinen ja vaihtaa kutonen seiskaksi. Tämähän tulee vuosi vuodelta helpommaksi, nyt vain linkki edelliseen kirjoitukseen ja vaihdetaan seiska kasiksi :)

Vuonna 2017 joissain ACEn kisoissa päätin jo lopettaa Viirun kanssa agilityn, mutta ihan samalla hetkellä tuli tieto pikkumaksiluokan mahdollisuudesta. Siihen se päätös kariutui, varsinkin kun Viiru joulukuussa mitattiin pikkuiseksi. Päätin myös lopettaa pk-harrastuksen, vaikka jäänkin sitä kaipamaan, ja monia ihmisiä myös. Pahasti jäi hampaankoloon, kun emme varhaisen lumentulon vuoksi päässeet yrittämään hausta voittajaluokan koularia - koska ikuisena yltiöoptimistina ajattelen, että olisimme rimaa hipoen HK3-tittelin saaneet. Jos joku ensi vuonna näkee minun hengaavan metrin esteen likellä tai hamuavan kahden kilon kapulaa, köyttäköön ja vieköön pois.

Pikin kanssa mennyt vuosi näytti, että olen liian laiska mejäilemään (ainakin kun ykkösmotivaatio metsässä oli pk-haku). Yritetään päästä nose workia kokeilemaan - se ei vissiin ole niin aikaavievää eikä vaivalloista, eikä ole itikoita eikä räntäsadettakaan. Agilityssa voitaisiin pääsiäisikisoissa mennä hypärille, jos en olisi vekottimena. Mutta viimeistään Agiråkissa sitten räjähtää Piki-energia Mehtimäellä. Pakkohan se on mennä, kun kotoa pääsee kävellen isoihin kisoihin!

Ja ne tokotavoitteet voi tosiaan lukea kahden edellisen vuoden tavoiteluetteloista.

Lisäys 1.1.2018: Päätin myös viime vuonna, etten osallistu enää erillisiin, maksullisiin koulutuksiin, enkä ainakaan koiraleireille. Vaan käytän ainakin osan säästyvästä ajasta siihen, että harjoittelen vaikka tokoliikkeitä aikaisempien koulutusten opeilla, omilla ideoilla höystäen. Päätös ei ole ihan pitänyt, ja voisin ehkä pehmentää muotoon: Harkitsen tarkkaan...

lauantai 30. joulukuuta 2017

Juoksu- ja pysäytyskontakteja

Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa? Ainakin hetkellisesti, Pikin juoksupuomissa. Tänään tuli taas usea sykähdyttävän hieno toisto: kova, tasainen vauhti puomin alusta loppuun. Miten tästä jatketaan? Miten en pilaa tätä? Pitääkö tehdä kerralla monta toistoa vai lopettaa onnistumisiin? Kannattaako ottaa nopeasti mukaan muita esteitä ja esim. puomilta kääntymisiä? Koska aletaan ottaa loppupalkkaa pois? Harmittaa, kun en lähtenyt Tiinan mukaan Pro Perron juoksarikursille. Nyt se on tietenkin jo täynnä.

Pikin kepeillä itsetehdyt herkkunamit houkuttelivat aluksi niin paljon, että ei selvitty vain kahdella ohjurilla, onneksi lopuksi kuitenkin. Taidan ottaa ohjurikepit radalle kokeiluun. Viirua namit houkuttivat oikealla tavalla niin, että sen pystyi lähettämään kepeille kolmen suht suoran hypyn takaa.

Viirun A:lla ei ollut alkumuistuksenakaan kosketusalustaa. Persjätöt A:n edessä tuottivat monta varkautta (mutta ei yhtään loikkaa, kaikissa oli oikein hyvä kontakti sinänsä), vaikka muistin sanoa koske-käskyn. Puolenvaihdolla ei varmaan tullut yhtään oikein hyvää suoritusta. Mutta jatketaan harjoituksia.

Ajoin auton hallin pihaan, ja jo ajoväylällä huomasin tehneeni ison virheen. Tiellä oli varmaan metri sohjoa. Parin otteeseen hikipäässä kolailin (lapiokin oli hukassa), ja Subaru heittelehtien päästiin pihalta pois.

Käytiin vielä Viirun kanssa Kontiorannan tokossa, vaikka takkini ja mieleni olivat tyhjinä. Metallikapulan nosto  oli vaikeampaa kuin eilen, mutta nyt Viiru toi sen minulle asti. Nyt pidetään taukoa tästä. Peruutus sujuu, mutta sitä pitää suoristaa. Viiru oli häiriöpaikkaistumisessa kaverina, mutta ei ottanut häiriötä. Jos ei Viirun omaa kuolavanaa oteta huomioon. Kumpikin ohjaaja kävi välipalkkaamassa, joten paikkiksen päätyttyä Viirun tassut olivat ihan märät kuolasta. Sitten vielä höntsältiin nopeilla seisahtumisilla, maahanmenoilla ja istuutumisilla.

perjantai 29. joulukuuta 2017

Välipäivätreeniä

Joulu- ja juoksuloma päättyi (vaikka jatkuuhan Viirun juoksu vielä). Susu ja muut joulunviettäjät hajaantuivat Etelä-Suomeen. Sää vaihtui talven ihmemaasta sohjoon ja tuhnuun. Joan hallin pihaan ei oikein pääse ajamaan, vaan sinne kavutaan korkeiden lumivallien yli. Hiihtokeskuksen alue on höylätty hiekalle - ehkä uudenvuodenaaton ilotulitusta ajatellen.

Joululomalla oli hieman aikaa ajatella, ja eilen keksin, että opetan kummallekin koiralle juoksu-A:n boksimetodilla. Siihen löytyi ohjeita googlaamalla ja Susun jäljiltä löytyi boksikin. Päästiin jo vauhtiinkin kotipihatreeneissä, mutta tänään sitten kuulin, että kunhan Piki oppii juoksupuomin kunnolla (käännöksineen kaikkineen), A:n pitäisi tulla kaupan päälle. Tehtiin myös Viirun kanssa hieman kontaktitreeniä, ja varmistuin siitä, että kyllähän se treeneissä osaa juosta esteen vauhdikkaasti ja pysähtyä oikeaan paikkaan. Mutta tarvitaan kyllä käsky koske, muuten ei pysähdy. Jospa vain vahvistan jo osattua ja ryhdyn johdonmukaiseksi myös kisoissa, kun niissä käymme.

Pikillä ei koko puomilla toiminut lelupalkka, kun ei ollut hyvin tuttuja palkkaajia, mutta nameilla saatiin hyviä toistoja.

Perjantaitokossa oli itsenäinen kerta; saimme uuden jäsenenkin. Viirulla oli vain yksi setti, kun en jaksanut turata juoksupöksyjen kanssa enkä könytä lumivalleja niin moneen kertaan... Viiru haki metallikapulaa hyppynoutona. Se meni jälleen edelliskertaista paremmin, ja huono heittäjä hyötyi taas kerran  tilannetajuisesta treenikaverista (kiitos, HeidiU!). Lelukoira oli joulunpyhinä miettinyt ruutua: Viiru sekä pysyi seisomassa häiriköinnistäni huolimatta että malttoi pysähtyä vaikka tiesi palkan tulevan ruudun takaa.

Pikillä oli kaksi settiä ja paikallo istuen. Voisin luottaa paikkiksessa Pikiin enemmänkin ja loitontua. Istumisessa Piki ei edes ala piipata. Ruudussa harjoiteltiin pysähtymiskäskyä, siinä on vielä paljon säätämistä molemmilla etäisyyden ja palkan suhteen. Mutta paikan Piki tietää hienosti. Sitä ei saa pilata. Lyhyisiin seuraamispätkiin oli tullut hieman rauhaa kummallekin. Kiertoon yritin saada lisää vauhtia kunnon lelupalkalla, mutta se vaatii vielä harjoittelua minulta.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Aatonaaton toko

Aatonaaton iltapäivänä oli kunnon lumipyry, melkein myrsky. Jo aamupäivällä Pyhäselän rannalla tuuli niin, että isokorvaisimmat olivat lähteä lentoon.


Tuulee niin, että Dumbo-korvilla lähtee lentoon.

Uskaltauduimme huonosta ajokelistä huolimatta Kontiorannan tokoon. Susukin lähti. Sirkku auttoi metallikapulan ihailussa ja Viirun hetsaamisessa, ja pääsimme taas pienen askeleen eteenpäin. Hypyn kautta on kyllä paras, hyppääminen on niin kivaa, että ällötys unohtuu. Peruutusta ei tehty, vaan ruutua ja hyppykiertohässäkää, kun ne kerran oli halliin rakennettu. Kiertämisessä oli hyppyjen ohittaminen taas hyvinkin vaikeaa - ja kun kapulakin... Pitäisikö ottaa uusi käsky, kun kierrä-sanaa tulee varmaan käytettyä muutenkin? Ja jospa viimeinkin kiinnittäisin huomiota siihen, että Viiru kiinnittäisi huomionsa tötteröön.


Ruudussa tehtiin hieman Suskin eilen antamaa kotiläksyä: oikeaa paikkaa kosketusalustalla ja seisomisen  kestoa häiriössä. Lopuksi vielä ruutuun juoksemista lelulle. Ja lelu jäikin sitten ruutuun seuraavaa kertaa odottamaan.

Nyt rauhoitutaan joulun viettoon.


perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulu tulee

Tällainen porukka oli viisi vuotta sitten jouluna. Topin ja Mörkön viimeinen joulu, Mörkön viimeiset elinpäivät. (Facebook syöttää näitä muistoja.)


Viidessä vuodessa tyttösistä on kasvanut eukkosia. Päivänsäteet, Susu kohta 9 v, ja Viiru kohta 7 v, poseeraavat tänään lenkillä.


Piki tuli pari kuukautta Topin lähdön jälkeen. Pikissä yhdistyy Topin arkuus Mörkön toimintakykyyn. Ja paljon muuta.

Joulumuori matkaan jo käy.

Viirulla alkoi juoksu, enkä ottanut sitä mukaan torstain itsenäiseen agilitytreeniin. Pikillä sujuivat kepit ja juoksupuomi hyvin; juoksenneltiin myös helppoja vauhtipätkiä. Kivaa!

Aatonaatonaaton ohjatussa tokotreenissä tehtiin ruutua ja kiertämistä. Viiru sai kotiläksyksi nopeaa pysähtymista ja seisomisen kestoa häiriössä; kuuntelemista: vaikka palkka odottaa ruudun takana, pitää pysähtyä; oikean paikan harjoittelua kosketusalustan avulla. Pikin kanssa voisi myös harjoitella pysähtymistä, vaikka palkka odottaa ruudun takana - tai eihän Pikin kanssa ole oikeastaan edes harjoiteltu pysähtymistä, vain oikeaa paikkaa. Kiertämisessä pitäisi kummallakin olla parempi palkka - tai ehkä kaikessa pitäisi olla parempi palkka. Lopuksi leikittiin erityisesti Pikin kanssa ihan kunnolla ja jätettiin lelu ruutuun. Jospa pitäisi Viirulle olla kaikessa namut ja namualustat, ja Pikin kanssa pitäisi leikkiä aina ihan kunnolla.

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Pikkumaksijoululahja

Jännitin melkoisen paljon Pikin mittausta, mutta en kuitenkaan ollut tarpeeksi tarmokas, että olisin hommannut oman avustajan mittaukseen. Kuvittelin myös, että hallissa olisi kova tungos, paljon haukkuvia ja "sosiaalisia" koiria, pitkät jonot, pettävät aikataulut ja kiukkuiset, vähäsanaiset tuomarit. Ajattelin, että meidät ajetaan kotiin, kun Pikiä ei saa mitattua. (Vaikka oltiin me treenattukin!)

Kaikkea muuta, kaikki sujui rauhallisesti ja sujuvasti. Ja tuomarit olivat aivan käsittämättömän avuliaita, ymmärtäväisiä, ystävällisiä ja kärsivällisiä.


Yksi mittaavista tuomareisita naureskelikin, kuinka monta agilitytuomaria tarvitaan yhden koiran mittaamiseen. Yhtaikaa kolme ja yhteensä neljä, oli vastaus Pikin kohdalla. Tuomarit avustivat toisiaan. Heillä oli rutkasti koirankäsittelytaitoa ja omia namejakin mukana.

Pikistä tuli neljällä mittauksella pikkumaksi - mikä oli minulle iloinen yllätys :) Viimeisenä mitannut Anne Viitanen vielä neuvoi hankkimaan kisakirjan saman tien, niin hän vahvistaa sen. Ei tarvitse sitten kisoissa koiran stressata vieraiden ihmisten läheisyydestä. Nyt on siis Pikillä kisakirjakin.

Viiru oli niin selvä pikkuinen, että yksi mittaus riitti. Siinä ei kauan mennyt, pro-pönöttäjä Viiru hyppäsi pöydälle, kävi seisomaan, tuomari vähän asetteli tassuja, vei mitan sään päälle, ja se oli siinä. Ei haitannut, vaikken ollut parturoinut tukkajumalataren hartioita. 



Nyt sitten kontakteja treenaamaan kummankin kanssa... Mietin vielä sitäkin, että onko pk-A:kin vähän sotkenut Viirun ajatuksia... Puomilla kun virheitä tulee paljon harvemmin, ja keinulla ei oikeastaan koskaan.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Piki möllimestari

Piimähattu ja Tahmatassu osallistuivat Joan seuramestaruuskisoihin. Pikille ne olivat ihan ensimmäiset agilitykisailut ikinä, ja Viirulle taisivat olla ensimmäiset epäiviralliset kisat koskaan. Kumpikaan ei ollut nimensä veroinen.



Jännityksestä huolimatta Piki malttoi pysyä lähdössä ja suorittaa kaikki esteet oikeassa järjestyksessä. Ja nopeimpaan aikaan. Niinpä Pikistä tuli Joan maksiluokan möllimestari 2017. Hienot palkinnot: pokaali, ruusuke, herkkuja koiralle ja ohjaajalle ja vielä lelukin.

Videolla Piki kyllä näyttää hitaalta normivauhtiinsa verrattuna. Kiitos Tiinalle kuvaamisesta!



Tahmatassun käpälät eivät millään takertuneet A:n kontaktille eikä putkijarrun yritys yhtään tahmauttanut Viiru-kiiturin jalkoja. Viirusta ei ole videota, paitsi loikka A:lta. Videolta ei ihan saa selvää, hipaiseeko jokin tassukarva kontaktia - mutta eihän noin saa tehdä. A:n kontaktiin, varsinkin jos teen persjätön, on moni rata kariutunut. Taisi käydä ensimmäistä kertaa SM-joukkuekisassa 2015, tapahtui myös esim. Agirodun yhteydessä olleessa seniorikisassa. Olisiko jo aika kouluttaa oikea suoritus? Soili ehdotti, että Viiru väistää minua. 

Ensimmäistä ja viimeistä kertaa uusin kontaktin. Mitähän järkeä siinäkin oli? Ainakin kaksi muuta hylkyä otettiin. Koko rata hajosi A:n kontaktiin; vaikka eipä juuri muutenkaan ollut yritystä. Pikin kisakäyttäytyminen jännitti sen verran, että helpotus rentoutti ihan liikaa.

Huomennakin jännittää: Joensuussa on mittaustilaisuus. Pitäisikö leikellä tukkajumalattaren hartioiden päältä karvoja?

Ja jännää oli torstain agilitytreeneissäkin: kenttä oli jaettu pitkittäin. Viirun kanssa harjoiteltiin etäohjausta ja irtoamista. Pikille rakennettiin lopuksi oma rata, jossa Pikseli sai irtoilla suorille sydämensä kyllyydestä. Onpa kiva, kun on niin taitava ja viitseliäs kouluttaja :) Kuten möllivideolta näkyy, irtoamista pitää harjoitella lisää.


Mökillä lauantaina otetiin joulukuvia. Jospa parhaat säästäisi joulukorteiksi...

Lauantai-illan tokossa Viiru jatkoi metallinouto- ja peruutuskuuria. Kumpikin edistyy. Seisomiskaukoissa kokeilin takapalkkaa, jotta pääsisin eroon käteen takertumisesta ja saisin etäisyyttä Viiruun. Kannattaa jatkaa. Ruutuun pitää ottaa palkkaaja- ja muuta ihmishäiriötä ruudun viereen. Maahanmeno sivulla on taas hidas.


lauantai 9. joulukuuta 2017

Sukulaispäivä

Puoliltapäivin mentiin Arran kanssa lenkille ja sitten juoksupuomia treenaamaan. Ensin Piki virittäytyi peruuttamalla ja irtoamalla etupalkalle sekä juoksemalla maksipöydän päällä olevaa puomin alastuloa. Siinä taas täydelliset onnistumiset. Seuraava setti oli oikealla puomilla. Siinä tuli toisaalta loikkia ja toisaalta hidasteluja, vähän minunkin liikkeeni mukaan.

Tulipa hienoja kuvia :)

Kyllä fiksu treenikaveri on kultaakin kalliimpi. Tiina keksi ottaa lelun palkaksi ja vielä käytteli piippaavaa wubbaa niin, että Pikin vauhti oli hyvä ja Piki malttoi laukata loppuun asti. (Ravista ei edes pitäisi palkata.)  Itseksemme tehtiin keppejä alun ja lopun ohjurilla muutama kerta.


Leikitäänkö? Jos muori vain antaa.

Harjoiteltiin mittaamista. Tai Piki harjoitteli ja Viiru mitattiin. Pikin säkä on ihan siinä ja siinä - taisivat tulokset jäädä karvan verran alle 50 sentin kuitenkin. Saa nähdä, miten Pikillä pokka kestää, kun ensi viikon sunnantaina kolme vierasta ihmistä sohii metallikepillä selkää. Viiru saattaisi jopa selvitä yhdellä mittauksella - nyt lukemat olivat 46,5 ja 48,5 sentin välissä. Mutta Viiru kyllä kestää useammankin mittauksen. Ihanan helpottavaa kuitenkin, että säkä näyttäisi olevan aika selvästi alle 50:n, ei tartte niin paljon jännittää Viirun puolesta.

Jäähkälenkiltä kun palattiin, oli uusia sukulaisia ilmaantunut Pärnälle: Pami-mummi ja Petja-poika. Tuppauduttiin heidän seuraansa tokotreeneihin, kun olisivat muuten olleet yksin (ja näin säästyin illansuussa Kontiorantaan ajelulta). Hyppykiertohässäkkä onnistui Viirun kanssa paremmin lelulla; Piki on siinä muutenkin aika pro (Viiruun verrattuna). Kumpainenkin tarvitsee kyllä lisää vauhtia ja  Viiru pienemmän kaarroksen. Kumpikin eukkonen teki muitakin eilen saatuja kotiläksyjä: Viirun kanssa yriteltiin seuraamisneliötä ja Pikin kanssa tehtiin yhden-kahden-kolmen askeleen seuraamista ja palkasta luopumista. Piki pystyi myös luopumaan Miimistä ja Petjasta yllättävän hyvin - harjoitus tuottaa tulosta.



Viirun takaperin seuraamisapuna oli muurin palikka, mutta kun käytin peru-käskyä, aika kaukana palikasta Viiru seurasi suht suoraan. Tai Viiru käveli takaperin ja minä seurasin Viirua. Alistuin, ja kiedoin taas hieman maalinteippiä metallikapulaan. Pitämistä, kävelemistä, vauhtihyppynoutoa ja vauhtinoutoa. Siinä meni taas rasiallinen herkkumärkäruokaa, mutta kyllä kannatti.

Olipas mukava sukulaispäivä :)

perjantai 8. joulukuuta 2017

Tuulen ja tuiskun läpi tokoon

Eilen tein sen virheen, etten lähtenyt treeneihin, kun olin myöhässä ja väsytti. Niinpä koko illan väsytti ja harmitti ja ajatukset jumittivat. Tänään virhe ei toistunut. Läpi tuulen ja tuiskun karautimme Suskin tokotreeneihin. Treenien jälkeen elämä hymyili ja asiat tuntuivat luistavan.

Ensin Pikin häiriönä pörräsi kauko-ohjattava leluauto. Robotti-imuriin tottuneesta Pikistä kapine ei ollut kovinkaan kummoinen.

Evl:n hyppykiertohässäkkää treenattiin pari settiä per kirsu. Kun lähtöpaikka siirtyi jo melkoisesti hyppyjen taakse, Viiru alkoi poimia hyppyjä. Tässä vaiheessa olisi ehkä pitänyt helpottaa enemmän, ettei virheitä olisi tullut peräkkäin. Kapulat Viiru jätti rauhaan. Piki taisi edetä yhtä paljon kuin Viiru.


Piki saapui neljä vuotta sitten

Seuraamisessa tuli kummallakin varsinaista edistystä, Viirulla taaksepäin ja Pikillä eteenpäin. Viirun takaperin seuraamisessa Suski neuvoi hyödyntämään peru-käskyä, jota Viirulla olen käyttänyt edessäni peruuttamisessa. Tärkeää on saada pylly ylös, ja tuosta käskystä on sekin hyöty. Myös neliöseuraamisesta olisi hyötyä, mutta siinä minun pitää opetella koreografia ensin itse. Kotiläksy.

Pikin kontakti on nyt kunnossa, eikä oikeasta paikasta saa tinkiä - seilaaminen pois.Yhden-kahden askeleen pätkiä. Askelsiirtymiä eri suuntiin. Lopussa voi vaikka auttaa oikeaan paikkaan ensin kädellä, seuraavissa toistoissa poistaa avun. Aloitukseen ei tarvita apua. Olennaista on palkasta luopuminen, jonka Piki jo vähän alkaa osata. Kotiläksyksi tämä.

Kuva: Sirkku Kouki

Piki-elämämme alkoi neljä vuotta sitten. Piki Pullero Pallero saapui kotiin 8.12.2013.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivänä

Suomi100-itsenäisyyspäivänä ulkoiltiin mökiltä ja saunottiin kotona. Illan hämärtyessä ehdittin vielä juoksukontaktitreeneihin malamuuttien kanssa. Tulikohan tehtyä oikein? Pikin onnistumisprosentti maksipöydällä lepäävien puomin palasten kanssa oli edelleenkin noin sata, joten siirryimme oikealle puomille. Olikohan Piki ikinä ennen ollut puomilla? Kaksi kertaa Piki hyppäsi ylösmenolta pois, sitten mentiin yhdessä namien kanssa. Kerta riitti, ja sitten Pikseli jo juoksi puomin ilman apuja. Nyt eivät kaikki toistot olleet onnistumisia - tai sitten minulla oli liian tiukka kriteeri. Ehkä noin 75 %. Katsotaan, miten ensi kerralla sujuu. Keppejä tehtiin myös muutama kerta. Nyt homma toimii, vaikka ei ole palkkausapulaista.

Ensin pyrytti lunta...

Piki kokeili tokosta saatua kotiläksyä: evl:n hyppykiertohässäkän alkeita. Pikseli ei jaksa montaa kertaa innostua kiertämisestä. Viiru ei piitannut hypyistä, kunnes pakka hieman levisi jo yhden kapulan tuomisesta kauas hyppyjen ja lähetyspaikan taakse. Pienen ajatustyön ja edellisen treenin muistelun jälkeen Viirulle oli kuitenkin selvää, miten kannattaa toimia.

... sitten aurinko sai Suomi100-värit esille
Viiru nautiskeli mökiltä jääneen grillimakkaran metallikapulan pitelyn lomassa. Tällaisenkin herkun seurassa kapula on edelleenkin ällöttävä. Nyt ei ollut yhtään teippiä. Pitäisikö vain teippiä poistaa ihan vähitellen, ihan milli kerrallaan? Kapulaa voi pitää ja kantaakin hetken, mutta nostaminen tuntuu ylivoimaisen vaikeaa. Nyt saisivat lukijat antaa hyviä neuvoja - tai vaikka huonojakin, nekin ovat varmaan omia yrityksiä parempia.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

lauantai 2. joulukuuta 2017

Eukko joka kulkee polkujaan

Torstain agilityssa jatkoimme siitä, mihin viikko sitten jäimme. Sama rata, nyt ilman kouluttajaa. Yritin keskittyä siihen, mikä viimeksi tökki: Oma lähteminen takaakierroista, Viirun kanssa pitää kokeilla toimiiko olkapään kääntö välistävedoissa (oikean putken pään valinnassa toimi hyvin), Viirun kanssa poispäinkääntö kepeiltä (tämä puoli oli vaikeampi kuin toinen), Pikin saaminen "väärään" putkenpäähän ja pimeään putkeen, Pikin lähettäminen vinohypylle (helpotettuna aluksi).

Viirun kanssa piti hetki neuvotella, mennäkö takaakiertoon, kun minä etenen. Olkapään kääntö toimi välistävedoissa ja poispäinkääntö toimi, kun Laura kerran avusti palkkaamalla. Pikilläkin toimi putkenpään valinnassa hartian kierto. Se, mitä en tehnyt, oli vinohyppyjen helpottaminen Pikille, mistä sitten seurasi se, että joko hypyt tai välistävedot eivät sujuneet. Enkä Viirun kanssa tajunnut, että hyppysarjan jälkeenkin oli tavallaan välistäveto - Viiru oli aina kepeillä, kun olisi pitänyt olla putkessa... Pieniä onnistumisia, hirveää räveltämistä.


Näitä polkuja tallaan... Mitä polkuja? Tästä alkaa core-treeni,

Perjantain tokossa oli kouluttaja ja teemana oli koiran avoimuus ohjaajalle. Heidin blogissa on ajatuksella ja eloisasti kuvattu treeniä. Suski ehdotti houkutukseksi (jota koira ei saanut lainkaan kytätä tai edes siitä haaveilla) noutokapuloita, hyppyä, lelua tai vaikkapa putkea. Pyh! Ainoa, joka Viirun avoimuuden sulkee, on ruoka (vaikka viime lauantain kapulahässäkässä ei ehkä tuntunut siltä). Jos koira kuunteli ohjaajaa eikä millään tavoin välittänyt houkutuksesta, se vapautettiin palkalle, mutta pienikin vilkuilu tai väistely sai aikaan sen, että palkka tuli vain ohjaajalta. Pontevasta yrityksestään huolimatta Piki ei edennyt lainkaan namilautaselle. Viirun kanssa olimme ekassa setissä liian lähellä houkutusta (melkein namikipon päällä), mutta kun seuraavalla kerralla olimme vähän kohtuullisempia, Viiru pääsi kipolle parikin kertaa. Sitten alkoi taas kyttäys... Eli yllätyksellisyyttä tähänkin hommaan.


Kadonneen polun metsästäjät - ja Täti-Päärynä etenemisen esteenä.

Lopuksi oltiin rinkinä (tai kolmen koiran kolmiona), koirat selin toisiinsa, ja kukin ohjaaja käskytti omaansa. Lisäksi Suski häiriköi seassa. Kun kaksi kertaa sanoi Viirulle "peruna", Viiru ajatteli, että kyllä sen jotain pitää tarkoittaa, kun ihan toistetaan, ja vaihtoi asentoa. Lelukoira ajatteli taas muutenkin useamman kerran. Suski antoi myös kotiläksyksi evl:n hyppykietohässäkän alkeiden treenamisen, aluksi niin että koira lähetetään siivekkeiden (hyppyjen?) välistä hyvin lähelle kiertoon. Aluksi ei ole kapuloita näkyvilläkään. Myöhemmin ne voivat olla vaikka hyppyjen takana. Kiertotötteröä ei siirretä, vaan lähetyspaikkaa.

Tuleeko tästä tämän talven suosikkiliikennemerkkini?

Lunta on satanut paljon. Susu saapui. Lauantaina ainakin koirat saivat kunnon syvien lihasten treenin, kun tarvoimme umpihangessa hyvän tovin; koirat tietysti riekkuivat moninkertaisen matkan. Väistelimme latupohjia. Susu komensi nuorempiaan käheänkimeällä haukulla, ja kaikki vetivät välillä rallia. Kun hikipäissämme saavuimme takaisin parkkipaikalle, huomasimme, että kaikki ajetut pohjat eivät olleetkaan hiihtäjille. Vaan frisbee-golffaajille?

Minä aina eksyilen Lykynlammen takamailla, ja nytkin lumiset ja paikoin hakatut maisemat näyttivät vierailta, mutta avantgardisti-Viiru aina tiesi missä polku kulkee, vaikka umpihanki lepäsi päällä.

Lähempänä taivasta.