sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Ruissalo, Kylmäpihlaja, Kurjenrahka

Hetken hengähdettyämme rokkihotellin pidosta lähdimme reissuun. Koirille oli passitkin hommattuna, mutta aikapulassa ja itikoiden ym. pelossa emme suunnanneetkaan pohjoiseen.

Jatkoimme viime kesän länsirannikkoreissua suunnilleen siitä, mihin jäimme viikkoa vajaa vuosi sitten. Ajoimme Pandan tehtaanmyymälän ja Tampereen kautta Turkuun. Saattueessamme oli hulppeasti kaksi autoa, joista toisesta irtosi matkalla pohjan suojus, toisesta vain kytkinpolkimen suojus. Suht ehjinä saavuimme kuitenkin Ylioppilaskylään. Lapsuuden "rikkaruohot" tuoksuivat ja rehottivat: pihasauniot, timoteit ja takiaiset. Niitä ei ole Pohjois-Karjalassa. Matkalla saimme ihailla piennarten niittykukkia; lupiini ei ole vielä voittanut kaikkia.

Turussa keskiviikkona kuljimme Ruissalossa kasvitieteellisen puutarhan ympäri kiertävän luontopolun ja kävimme kansanpuiston kahvilan terassilla sämpylällä. Isoja tammia, kurjenkelloja, lehtomaitikoita.


Huomaa, miten merituuli föönaa rintakarvat jakaukselle.

Torstaina porhalsimme Raumalle, josta hyppäsimme vesibussiin Poroholman leirintäalueella. Minäkin hyppäsin Piki sylissä, ja onneksi osuimme laivaan emmekä humpsahtaneet veteen. Sää oli kaunis, ja alus oli ihan täynnä. Koirat matkustivat rauhallisesti, ja oikeastaan ne olivat koko reissun oikein sievästi.


Sainpas samaan kuvaan sekän majakan, koirat että merta.

Kylmäpihlajan majakkasaarelle oli vajaan tunnin vesimatka. Yövyimme majakan viidennessä kerroksessa. Nautinnollista käyskentelyä koirien kanssa häiritsi se, että hotellin henkilökunta sanoi saarella olevan paljon kyitä. Yhtään emme nähneet, mutta pelkoni oli suuri. Nuo kun tunkevat nenänsä joka pusikkoon ja kiven koloon. Miten olisi saanut koiran lääkäriin, kun vuoroalus ei enää kulkenut? Helikopterilla? 


Kerran kesässä terassilla
Kukaan meistä ei uskaltautunut uimaan, ei edes Viiru. Rannat olivat kallioisia, kivisiä ja liukkaan näköisiä, ja tuuli navakka. Hyvä ettei tarvinnut esittää rohkeaa :) Hieno paikka ja upeat maisemat avomeren laidalla. Näkymä huoneen ikkunastakin oli niin kiehtova ettei olisi malttanut nukkuakaan.

Eikö saisi edes vähän nuuskia ja tutkia?



Paluumatka Kylmäpihlajasta Kuuskajaskarin kautta sujui menomatkaakin rauhallisemmin. Koirat torkkuivat jaloissa.





Kun saimme taas kovaa maata jalkojemme alle, kuljimme Vanhassa Raumassa ja herkuttelimme munkkikahveilla Wanhan Rauman Kaffebarin sisäpihalla. Kahvila oli - jos mahdollista - vieläkin parempi kuin suosituksissa kehuttiin. Illalla Turussa vielä katsastettiin ilman koiria isoja purjelaivoja (Tall Ships Races Turku).

Lauantaina patikoimme Turun lähellä Kurjenrahkan kansallispuistossa. Kiersimme kuuden kilometrin mittaisen Savojärven kierroksen - ja kas kummaa, sekin meni pätkän kansallispuiston ulkopuolella ja törmäsimme jätskikiskaan, josta sai myös kahvia. Todellista kevytpatikointia :) Viirun pettymykseksi soisen järven rannat olivat niin korkeat, että uimaan ei meinannut päästä. Ninpä Viiru humpsahti suonsilmään viilentymään - eikä meinannut päästä ylös. Lopuksi onneksi löydettiin uimapaikka.



Siihen nähden, että Turkuun oli vain 30 km, kulkijoita oli melko vähän. Kuitenkin sen verran, että oli hyvä, että toinen eukkosista soveltui tekemään koira-pr:ää.

Koska loma loppuu? Koska päästään kotiin ja reenimään?

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Juoksuiset sisäköt

Mökiltä palattiin rokkihotellin pitoon. Mutta kuka uskaltaa tulla tuollaisen palveluskunnan huomaan? Näyttää Psykolta tai vähintään Hohdolta. Perinteinen tunnuslause: Täällä ei pidä hauskaa muut kuin me! näyttää patevän tänäkin vuonna.

Bird Bay Bed and Breakfastin sisäköt valmistavat huoneita.
Olen suunnitellut treenaavani Viirun kanssa pk-tottiksen eteenmenoa aina kun ohitetaan sopiva kenttä. Enää ei ole vain suunnitelman asteella. Enon urheilukentällä olikin huikeat puitteet. Ensimmäisellä kerralla Viiru ennakoi maahanmenon, vaikka se tiesi lempilelun odottavan kentän päässä. Kaksi seuraavaa olivatkin huippuhienoja.

Viiru kiitää lelun kanssa.
Sama tehtiin Minnan kanssa Kulhon kentällä tänään. Useita toistoja tarvitaan - ja välillä pitää pysäyttääkin (mutta harvoin).

Tänään Viiru myös teki pitkän seuraamisen välipalkoilla Pennin paikkamakuun "häiriönä". Se meni hienosti, samoin kuin eestakaiset hypyt Minnan pressuesteen yli. Toista kertaa olivat käytössä ponnarit, kolme kummallakin puolella (9 askelta, 6 ja 6). Viiru hyppäsi hyvin ja mielellään, metristäkin. Parin kerran jälkeen voisi ottaa noutoesineen mukaan. A-esteen yli Viiru nouti patukan.

Viirulta alkaa vihdoin irrota pohjavilla, ja uusi hara irrottaa sitä hyvin. Jospa hylkeestä kuoriutuisi hiljalleen koira. Pikillä on juoksu ja tärppipäivät meneillään. Hajusta päätellen Viirullakin on juoksu alkamassa. Siinäpä on tipoissa ja tuoksuissa festarivierailla kestäminen, saa nähdä tulevatko ensi vuonna.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Patch Dolls with Patchcoats

Miten aikuinen nainen pitää hauskaa heinäkuisena sunnuntaina? kyselin sunnuntain Facebook-postauksessa... Ahtautuu itärajan traktoriin kavereiden ja koirien kanssa, huristaa yli 200 km savolaiselle raviradalle, roudaa häkkejä, kylmälaukkuja, tavaroita isolta parkkipaikalta isolle kehäalueelle, käy sennnuradalla toteamassa, että tässäkään lajissa ei ole pohjatöitä tehnyt kunnolla, nielee harmituksen, pukeutuu ravikeskuksen eteisessä mollamaijaksi, maalaa punaiseen naamaansa punaposket, hikoilee peruukissa, polttaa nahkansa, juoksentelee koiransa kanssa esteiden lomassa viestinä muiden joukkuelaisten kanssa, selittää tohkeissaan, mitä radalla tapahtui, vaikkei ketään kiinnosta... Oliko hauskaa? No, kyllä ihan mahtavan hauskaa :) Kiitos, kamut!


Iloiset mollamaijat ja tilkkuturkit (kuva: Melissa Markki)
Agirotu oheiskilpailuineen oli MAH:n järjestämänä Mikkelin raviradalla. Ihan mahdottoman hyvin järjestetyt kisat kaikin puolin, ja kaikki talkoolaiset niin aurinkoisia! Kuten sääkin.

Aamupäivällä oli Finnish Agility Open -seniorikisa, jonka tuomaroi Vittorio Papavero Italiasta. Rata ei ollut ollenkaan niin vaikea kuin viimevuotisen ulkomaan vahvistuksen kiemurakuviot.  Muuten oli ehkä deja vu -tunnelmat: Viiru loikkasi A:n kontaktilta, hämmennyin enkä ehtinyt puolenvaihtoon putken ja takaakiertohypyn väliin.
Kontaktivirhe ja varkaus eivät näy videolla; siihen asti rata sujui ihan siedettävästi.



Kisoissa oli paljon kuvaajia, ja meistäkin on muutama otos.

Kuva: Pekka Ojaranta

Jee, katsokaa, kun aussie kohta loikkaa! (Kuva: Pekka Ojaranta)

Hanna ideoi meille Patchcoat-teemaiset asut, ja Patch Dolls osallistui pukukulkueeseenkin.

Kuva: Marianne Heiskanen

Viestiin lähdimme viimeisenä joukkueena kuin parhaiksi rankatut konsanaan. Viirun kanssä vältimme kontakti- ja muutkin virheet ja lönkyttelimme nollalla maaliin. Muutenkin meni hyvin ja hauskaa oli, kuten videolta näkyy. Katsokaapa Susun kontakteja ja verratkaa Viirun kontakteihin. Kuka on tehnyt pohjatyöt kunnolla ja kuka ei?



Sijoituimme viimevuotiseen tapaan puolen välin paremmalle puolelle (17./39). Sääli, jos tämä oli viimeinen Agirotu. Humputteluaksa hyvässä seurassa on ihan parasta :)


torstai 6. heinäkuuta 2017

Ihan ulkona, pihalla ja lomalla

Neljä vuotta sitten piti Viiru "trimmata" kaljukankkuseksi, kun pohjavilla ei irronnut ja huopaantui. Innokkaan uimarin turkki ei kuivunut millään. Viime vuodet on pärjätty ahkeralla kampaamisella - pohjavilla on irronnut. Nyt ovat taas karvat niin tiukassa, että piti turvautua kampaa järeämpiin työkaluihin. Surakan Katjalla oli onneksi pohjavillaa irrottava hara, joten turkkia ei tarvinnut ajella. Tilasin saman tien Coat Kingin itsellekin. 


Kaljukankkunen heinäkuussa neljä vuotta sitten

Viirulla oli ihan huippuaamupäivä. Sai makoilla trimmauspöydällä viileässä kesäsäässä ja tarkkailla pihan lapsia ja kissoja, kun Katja kampasi ja Satu rapsutteli ja syötteli nameja. 

Viiru on myös kamalan pulska. Miten toinen koira syö kaksinkertaisen annoksen ja on luuta, nahkaa ja lihasta, kun taas toinen on vajaalla puolikkaalla annoksella pörhökarvainen päärynänmuotoinen hylje?


Ihana kesäilta

Lomailun lomassa on ihan vähän treenattu (mutta ei suinkaan pk-tottista...). Eilen käytiin vielä virittelemässä Agirotua varten Open Class -radalla, mutta se oli sekä Pikille (joka ei edes osallistu) että Viirulle treeni, joka olisi saanut jäädä tekemättä.

Viirun kanssa hinkattiin vaikeaa aloitusta ja hankalaa kepeille vientiä - turhaa tässä vaiheessa. Mutta eipä siitä haittaakaan ollut. Unohdin kyllä Viirun tontti - Sadun tontti -ajattelun, ja syytin kaikesta itseäni.


Äiti ja lapsi viime lauantain aksassa (kuva: Tiina Hiltunen)


Pikillä alkoi juoksu ja hallissa oli kattoremontti käynnissä - lauantaina alkanut keppitaantuma jatkui. Kummallakin kerralla oli liikaa häiriöitä.

Ihana kesäaamu häikäisee

Treenipurskahdus jatkui vielä illan hakutreeneillä. Tyhjä - palkkaava löytö - tyhjä - kokeenomainen löytö - palkkaava löytö - tyhjä -palkkaava löytö. Hienosti meni, vaikka suolta löytäminen oli vaikeaa. Nyt joka treenissä vaihtelevia kokeenomaisia.

Saunan eteisessä vedetään hirsiä.


Ihmeen paljon nuo elukat väsyvät mökillä, vaikkei mitään erityistä tehdäkään.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Hanami joensuulaiseen tapaan

Kukkienkatseluaika jatkuu. Vieläkään alppiruusumetsä ei ole täydessä kukassa. Saamme tehdä useamman retken ihailemaan kukkasia.



Tänään lomailun katkaisi äitien ja tytärten Agirotuun valmistautumistreeni. Lukkarisen Jarin kentällä juoksentelivat Viiru ja Arra sekä Valo ja Jama (Arra on kyllä vielä liian pieni kisaamaan). Ja tietysti Piki oli mukana. Sirkun ja Susun kanssa kävimme fiilistelemässä jo alkuviikosta. Sitten Susu muuttikin takaisin omaan kotiin, ja voimme kaikki rentoutua :)