Nyt myrskyää: tuulee pohjoisesta kovaa ja sataa rankasti. Millaista olisi hakumetsässä? Tokoiltiin hallissa, muuten olisikin ollut aika mahdotonta. Voi voi itä-länsi-pesisviikonloppua ja belgierkkaria. Olisiko vepekokeetkin viikonloppuna.
Tokoon Riikka oli suunnitellut teemaksi kuolleet kapulat ja ohjatun noudon: 1. Kapula viedään maahan ja joko koira lähetetään hakemaan kapulaa
tai kapula on ohjaajan ja koiran välissä mukaan otettavana. Koiralle mielekäs palautus: ei esim. vaadita viimeistä palautusasentoa tai
irrotusta. (Tämän taisimme tehdä väärin eli vapautimme koiran vauhdista.) 2. Ohjatussa vain noutamisen osiota eli merkiltä suuntaamiset. Suuntaamista kapulalle voi kannustaa, vaikka namialustoilla
sivustoilla, joista suora siirtymä kapuloille.
Myöhästynyt juhannus
Viirulla ja Pikillä oli eniten teemana hauskuus ja vauhti, mikä merkitsi kilpajuoksua kuolleelle kapulalle ja vapautusta vauhdista. Muistiin: Viirun kanssa pitää erikseen treenata sitä, että saa palauttaa suoraan sivulle. Pikin ohjatussa kapuloina toimivat wubbat. Viirun ohjattu on tosi hidas ilman yhdessä juoksemisen esittämistäni. Minulla oli mukana liian matalalaippaiset kapulat, joita oli hankala nostaa. Hyvä palaute, koska uudet ohjatun kapulat (joita en raaskinut liata) ovat paljon isommat, ja samoin treenikamojen uumenista löytyy varmaan mukavammin noudettavia kapuloita muutenkin.
Agilityn ohjatussa viikkotreenissä oli kuin eukkosille suunniteltu rata: irrotaan putkeen uudelleen ja uudelleen, välillä loogislinjainen takaakierto. Viiru osasi pysäytyskontaktit, Pikilla tuli ekalla yrityksellä loikkapuomi, mikä korjaantui toistoilla. Pikillä oli kepeillä pari ohjuria, viime aikoina on tullut sen verran virheitä.
Viikon päästä on Agiråkki-viikonloppu. Jospa ehtisi pari rataa kisatakin Viirun kanssa; vaihdoin toisen virallisen radan ilmoittautumisen gambler-peliin - kokeillaan uutta. Pikin kisaamisen aloitus siirretään rauhallisempaan ympäristöön.
Vaikka eihän nyt vielä ole keskikesä, vastahan kesä alkoi. Joka tapauksessa juhannusta vietän flunssassa - jatkoa vuoden alusta jatkuneelle pikkukremppasarjalle. Ja kotona. Sää on tuulinen, mikä karkottaa hyttyset, joita on tänä vuonna ahdistavan paljon jopa omalla pihalla, saati lähimetsässä.
Agilityn viikkotreeni jäi flunssan takia väliin, mutta eilen Nenäpaja kokoontui Marjalan ABC:n parkkipaikalla. Sinne! Laatikkoerottelu on edelleen vaikeaa, vaikka nyt laatikot olivat niin isoja, että niitä ei saanut tassulla huiskittua ympäriinsä. Viirun ilmaisuksi näyttää vakiintuneen tassun kuopaisu, kun tarkoitus olisi istuutua. Pikin oli vaikea irrottautua nurmikon kiehtovasta hajusikermästä.
Toisen tehtävän kanssa Viiru turasi pitkään. Vähän kuin huvikseen nuuskutteli sieltä täältä, ylhäältä ja alhaalta.
Kuva: Susanna Lappalainen
Alhaallahan se haju oli. Tässä opetellaan rauhallista ilmaisua.
Kuva: Susanna Lappalainen
Muut koirat löysivät hajun hetkessä, niin Pikikin.
Kuva: Susanna Lappalainen
Agiråkissa kisauran aloitukseen tähtäävät kokoontuivat juhannusaattoaamuna hallille koko kentän treeniin. Rakensimme ensin Anne Huittisen hypärin, sitten agilityradan. Ovatko ykkösluokan radat noin vaikeita? Katsokaa keppikulmaa.
Pikin kanssa mentiin hyppyrata pariin kertaan. Ei päästy kovin montaa estettä peräkkäin. Putken jälkeiset 6-7-8 olivat hankalat, ja jumituimme kepeille ikuisuudeksi. Jälkiviisaasti ajatellen, miksi ihmeessä rynnin kuutoshypylle enkä sitten ehtinyt auttamaan kepeille? Miksi ihmeessä jännäsin putkea 13, kun olisi pitänyt ohjata hyppy 12? Ja miksimiksi takaaleikkasin renkaalle, kun Piki ei sitä ihan varmasti osaa, eikä ollut uutta kehyksetöntä rengasta ennen nähnytkään. Hyviä pätkiä oli, mutta isoja puutteita mielentilassa, esteosaamisessa ja yhteistyössä. Niin vähän on tehty kisanomaista suoraa rataa, että vauhdin hurmasta Pikselillä meni kuppi nurin. Mitenhän hermot kestäisivät Joensuun keskuskentän nurmella tuhansien katsojien edessä?
Kun kepit ja rengaskin olivat Pikille vaikeat radalla, kaivoin agilityradalle pikku-Mustin takakontin pinkistä häkistä luottopakin kontakteja treenaamaan. Nyt Viiru oli luottamuksen arvoinen, ehkä omalla liikkumisellani ja juhannusmakkaralla oli osuutta asiaan.
Pikin video kestää yli kolme minuuttia, eivätkä editointitaitoni riitä sujuvaan suoritukseen (enkä myöskään halua aiheuttaa kenessäkään myötähäpeää postaamalla Making of -videon). Tässä Viiru humputtelee. Kiitos videoista, Arja!
Olipa kiva juhannuksenaloittajaisyhteistreeni. Tiinalta hyvä idea järkätä, kiitos! Toinen treeni vielä on vielä tiedossa. Mutta jotain pitää issekseenkin tehdä, jos meinaa heinäkuussa Pikin kanssa startata.
Juhannusuinti ja -juoma Leinosenlammessa
Jäätiinkin vielä hetkeksi hallille Pikin kanssa keinun, keppien ja renkaan pariin ja Viirun kanssa tokojuttujen. Uimisen je lenkkeilyn jälkeen relataan ja sairastellaan loppujuhannus. Ilman hyttysiä!
Agilityssa oli omatoimitreeni, ja suunnittelimme Marin kanssa radan jo paikalla oleville esteille. Ratamme oli helpohko ja tukevasti mukavuusalueella, eli kivaa oli. Polvenikin on lähes parantunut. Pikin rata pysähtyi aina kepeille ja kontakteille; se ei vielä osaa niitä radan osana. Keinua se ei erota puomista, mutta ei myöskään pelkää keinun liikettä eikä ääntä. Pitää tehdä loppuosaa erikseen. A meni kuulemma kolmella loikalla, joista kaksi osui kontakteille. Huoh. Puomi menee hyvin, jos Piki saa kunnon vauhdin.
Sunnuntailounas ulkoruokinnassa
Perjantaina olin työmatkalla emmekä päässeet tokoon, vaikka olisi ollut ohjattu kerta. Sen sijaan kuokimme Viirun (ja vähän muidenkin) kanssa torstaina treenissä, jossa oli tarkoitus jäljitellä koetilannetta tokon SM-kisoista. Rakensimme kolme kehää vähän epätasaiselle nurmikolle (epätasaisuus ei ollut sitä jäljittelyä). Kunkin luokan liikkeet tehtiin liikkuroituina yhtaikaa kolmessa kehässä. Pyrimme myös käyttäytymään mahdollisimman kokeenomaisesti.
Tokotreenin jälkeen virkistäydyttiin nuuskimalla ja uimalla.
Viirun kanssa emme ole paljon edistyneet maaliskuisen kokeenomaisen treenin jälkeen. Lisäksi Viirulle olivat häiriöitä nurmikko hajuineen ja ehkä vähän liikkuri-Sirkku, muut kehät olivat sille yhdentekeviä. Vain yksi liike onnistui todella hyvin, tunnari. Ruutuun Viiru lähti innokkaasti, mutta kun olisi pitänut pysähtyä, nenä vei ja korvat vain heiluivat. Toisella yrityksellä hämmentynyt eukkonen teki ennakoivan eteenomenon. Ohjatussa ei kapula löytynyt kiinnostavan hajuisesta ruohikosta. Nouto tehtiin oikein metallilla, jossa oli vähän maalarinteippiä. Myönteistä oli, että Viiru näyttää tosiaan ymmärtäneen, että metallikapula pitää tuoda. Kokonaisuutena oli hirmu kivaa. Heinä- ja elokuussa on tulossa vielä samantapaiset treenit.
Vanhat kaverukset katulenkillä metsän hyttysiä välttelemässä.
Puutteita oli osaamisesta ja tekniikasta lähtien mielentilaan ja hallintaan saakka. Viiru vain humputteli menemään innoissaan. Kaikesta huolimatta ilmoittauduin eilen tokokokeeseen, ettei kokeeseen meneminen ja treenailu jää jatkuvasti vain aikomuksen asteelle. Tilasin myös uudet ohjatun noudon kapulat ja painavat ruutumerkit, ettei jää välineistäkään kiinni.
Apukoirakkona tehtiin myös osa EVL:n paikkista. Kun olen sen verran jännittänyt pk-tottiksen paikallaloja, en jaksa suhtautua tarpeeksi vakavasti tokon paikkiksiin - vaikka pitäisikin.
Facebookissa pohditaan, miksi hakukokeisiin ei riitä osallistujia. Yksi syy on tietysti alkukesä, mutta varmasti on lukuisia muitakin tekijöitä. Tavoistani poiketen osallistuin keskusteluun. Kerroin, että lopetin haun, kun ”väline” ei ollut sopiva harraustuksen yhteen yksityiskohtaan eli metrin esteeseen. ”Välineestä” en luovu, vaan mieluummin harrastuksesta. Toisten mielestä väline (koira) tulee valita lajin mukaan (toisaalta olenhan minäkin valinnut agilityyn ja hengailuun sopivia koiria...)
Hakumetsässä liikkumista ja ihmisiä koirineen on ikävä, varsinkin kun kuulee juttuja hyvistä treeneistä. Eivätkö ihmiset mieluummin voisi kirjoittaa näin: Piilolla oli kauheesti hyttysiä, kotiin metsästä pääsi puolilta öin, ensin rataa tallattiin kaksi tuntia, juuri satoi rankasti kun oli oman koiran vuoro,
toisen koiran ohjaajan mielestä et osaa leikkiä oikein, omat palkat eivät kelpaa omalle koiralle, lopuksi auto juuttui kantoon...
Agilityn viikkotreenissä tehtiin ihan lyhyitä pätkiä ja yksittäisiä esteitä (kontaktit ja kepit). Jos ei vissiin urheilija niin ei ainakaan tämän ikäinen immeinen tervettä päivää näe, ainakaan montaa peräkkäin. Kun edellinen vaiva väistyi, nitkautin sitten tottumattomana korkokenkien käyttäjänä polveni. Turhamaisuus on turmioksi.
Viiru olisi tehnyt hienoja juoksu-A-esteitä, mutta nyt sitten pitikin pysähtyä. Pikille Katri laski keinun kerralla alas hieman tömäyttäen. Siitä jatkan. Nyt onkin tiedossa Agiråkissa starttaajille ekaluokkalaisten ratatreeniä! Ja kyllä meillä on hyvä treeniryhmä ja erinomainen kouluttaja :)
Ensi viikolla on tokossa tiedossa useamman kentän häiriötreeniä. Kivaa, sellaista ei ole ollutkaan. PK-tottiksessahan häiriötä on, mutta paikkamakaava koira käydään hakemassa pois ennen liikkeitä suorittavan koiran eteenmenoa. Tällä viikolla omassa tokoryhmässä apinoitiin taas Riikkaa, joka aina keksii hyödyllisiä treenejä. Tästä eteenpäin kyllä jaoimme vetovuorot.
Viiru aloitti jo ennen muiden tuloa: A:ta, kehyksetöntä rengasta (ei mitään outoa) ja luoksetulon stoppeja putkesta. Varsinaisessa treenissä tehtiin seuraamista ja sensellaista etäpalkalla ja muiden naksautuksella. Vanhemmalle eukkoselle luopuminen oli yllättävänkin helppoa, ja keskityin oman kääntymisen opetteluun. Pikille luopuminen oli tavattoman vaikeaa, ja tyhmänä vielä vaikeutin Pikin elämää ekassa setissä olemalla liian lähellä palkkaa ja liikkumalla palkan suuntaan. Toisella kerralla yritin olla viisaampi, ja Piki pääsikin nopeammin namikipolle. Viirulle vielä lopuksi lyhyt ruutusetti: palkkaaja oli ruudun eri sivuilla, kosketusalusta oli koko ajan. Tuli kuulemma taas muutama säälipalkka. Taidan olla varsinainen säälipalkkaaja.
Kivituhkan ja namipalkkojen hajun kyllästämä koiratraktori vaihdettiin hetkeksi urheilullisempaan menopeliin, pikku-Golf-viistoperään. Hyvin mahtuu sinnekin. Olen saanut viikon verran seurailla kunnaneläinlääkärin työtä päivystyksineen. Ikinä en ehkä enää valita, että oma työ olisi raskasta tai hankalaa.
Botanian lähellä oleva alppiruusumetsä puhkeaa kukkaan. Vaikka viime päivinä on ollut viileää, rhododendronit ovat etuajassa. Viime vuonna heinäkuun alussa puisto alkoi olla kukkeimmillaan, ja voimme viettää hanamia joensuulaiseen tapaan.
Toistan itseäni, mutta treenit ovat jääneet taaskin vähiin, nyt oman lievän sairastelun vuoksi. Tänäänkin annettiin Ira Mikkasen koulutuksen paikka pois. Viikkoagilityssa käytiin. Viirulla ovat kontaktit ihan sekaisin. Lentokeinun jälkeen Viiru jopa hetken arasteli keinua. olin jo päättänyt palata pysäytys-A:han. Se on reilumpaa, en kuitenkaan jaksa opettaa kunnon erottelua. Pikin A ja kepit onnistuivat.
Kestoläksynä on taas takaakierto. Ollaankin niitä tehty nyt pihalla yhdellä esteellä.
Tokossa Viiru muisteli metallikapulaa; se olikin yllättävän vähän ällö. Kummankin kanssa tehtiin Riikan neuvomina erilaisia seuraamisjuttuja ja sivulle hakeutumisia. Se oli kivaa.
Mökillä vietettiin aurinkoinen lauantai. Koirat näyttävät siltä kuin tiedossa olisi jotain tosi nastaa:
... Mutta kaikkea muuta. Susu: Aikuista naista ei näin nöyryytetä. Mieluummin häikäistyn.
Viiru: Susu hei, hetki vain. Olet vain paikallasi, sitten saat namin. Kato, olet vain näin kuin minä, ihan sfinksinä. Aina tuon kotkotuksista selviää, kun on liikkumatta. Ja Piki, sun arskat on ihan vinossa!