lauantai 28. helmikuuta 2015

Tänään oli hyvä päivä

Voi, miten hyvin kaikki sujui tänään!

Piki  tervehti. Aamulenkillä kuljettiin eri teitä kuin yleensä ja tavattiin sattumalta työkaverini, jota koirat eivät tunne entuudestaan. Hän huhuili tervehdystä jo kaukaa, ja olin valmistautunut varoittamaan, ettei pelästyisi, kun toinen koirista rupeaa kohta haukkumaan. Mutta vielä mitä, kumpikin karvatassu meni kohteliaasti ja rauhallisesti tervehtimään. Piki oli löytänyt luoksepäästävyysnappulastan uuden säädön on- ja off-asentojen välistä. Piki ei saartanut uhria haukkuen eikä myöskään rakastanut ihmistä niin suuresti että rakkauden kohteen huuli olisi auennut verta vuotaen ja rillit olisivat tarvinneet vähintään optista myyjää (vai mikä se ammattinimike onkaan).

Jo tämä olisi tehnyt päiväni, mutta lisää oli luvassa.

Piki tokoili. Tokotreeneissä Piki oli eri pätevä. Tehtiin törpön kiertämistä lelulla, namilla ja kädellä ohjaten, perusasentoa, kääntymisiä ja seuraamista, uuden alo-luokan hyppyä sekä i-m-siirtymiä. Asenne on kohillaan.

Oivalsimme, miksi Viiru jättää ukon ja miten sitä korjataan. Viirun ilmaisutreeneissä olimme kaikki eri päteviä. Viiru jätti ensimmäisen ukon kaksi kertaa. Kun kävelin ukolle, Viiru tuli kahdesti minua vastaan ja istahti viereeni perusasentoon louskuttamaan. Ja pitkään se jaksoikin. Maltoin olla tekemättä mitään. Lopulta ukko sai vielä palkattua oikeastakin toiminnasta. Seuraavalla ukolla Viiru ei tullut vastaan, mutta taisi tulla kerran käskemättä sivulle, kun seisoin vieressä. Välissä oli tyhjä, joka meni hyvin. Viimeisellä ukolla Viiru jaksoi louskuttaa maalimiehelle, vaikka seisoskelin vieressä, kävelin pois ja seisoskelin taas. Eihän maalimiehen jättämisessä olekaan mitään mystistä paineistumis-, läheisriippuvuus- tai vireenhallintajuttua. Viiru vain ennakoi.

Herkkuja ja jatkoa. Treenin jälkeen Laura tarjosi viinermunkkikahvit. Kyllä maistui! Sovimme tauon jälkeisistä treeneistä. Tämä on kyllä ihan paras hakuryhmä :)

Hanki kantoi. Mentiin vielä lenkille Jaamankankaalle. Hanki kantoi koiria. Oli sen verran pakkasta, että kovaksi tamppautunut polku kantoi ihmisiä. Viisihenkinen belgi-schipperke-aussie-kombo oli paljon rennompi ja yhdessäpuuhailevampi kuin edellisellä kerralla.


Sitten me mentiin nukkumaan meidän rättiluolaan.

Muuta viikolla sattunutta mukavaa:

Pikin paikallaistuminen ja -makaaminen on kehittynyt isolla hyppäyksellä.  Arkiluoksetulo on hyvä, joskaan ei ihan sataprosenttinen ;) Piilotettu tunnarikapula löytyy hyvin nenän avulla omalta pihalta.

Pihatokossa Viiru sai vahvan oivalluksen siitä, mikä se oma oikein on. Piti kuitenkin muitakin kapuloita ottaa ensin suuhun ja sylkäistä sitten pois. Mutta oman Viiru toi useamman kerran. Oma oli vielä erikseen ja vieraat rykelmänä vieressä. Joan tokoryhmässä ensimmäistä kertaa piilotin kosketusalustan osittain, ensin ehkä vähän liikaa. Viiru kesti seuraamisen ja jäävien häiriköintä hyvin. Kokeiltiin ohjattua noutoa (noudosta alkaen) niin, että leluja oli kaksi. Ehkä liian nopeasti etenin tässäkin, koska Viiru säntäsi väärälle puolelle, kun leluvahdit poistuivat. Kokonaisuutena, ilon kautta.

Agilitytreeneissä otettiin pitkästä aikaa vastakääntö käyttöön hypylle 9 ja kokeiltiin myös muurille 14. Kolmoshypylle "päärynä" oli hyvä; pituudelle 11 Viiru irtosi hienosti. Viiru pääsi Joan valmennusryhmään.
Rata: Tuomas Haverila

Ammuskelussa Viiru pysyi peruasennossa tai paikkamakuussa. Hieman otin jo etäisyyttä. Edistyminen on niin nopeaa, että ehkä luonnetestituomarit sittenkin olivat oikeassa: Viiru ei pelkää. Se ei vain tiedä, mitä tehdä. Nytpä sille kerrotaan. Paukkujen jälkeen perjantain kruunasi sukulaislenkki. 

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Äiti-lapsi-päivä

Viirun toiset kolmosten kisat käytiin Kuopiossa yhdessä Kirin kanssa. Viirusta oli selvästikin päheetä olla äidin kanssa reissussa. Yleensä Viiru inhoaa BOT-manttelissa kulkemista niin kovin, että häntä mahtuu roikkumaan loimen alla. Nyt Viiru oli niin polleana, että puuhkahäntä piti pujottaa häntäreiästä korkealle heilumaan.



Petteri Kermisen radat olivat kivoja, niissä oli vauhtipätkiä ja pyöritystä. Suosikkiohjaustani valssia oli joka radalla kymmenisen kappaletta ;)

Kaksi ensimmäistä rataa olivat katastrofaalista ohjaajan sähläystä. Pieniä hyviä pätkiä saattoi olla, jos oikein yrittää olla positiivinen. Kolmas rata oli hypäri, joka sekin alkoi ohjaajan fiksulla oletuksella, että kyllähän koira on semmoinen ajatuksenlukija, että se hidastaa ja kääntyy kepeille hyppysuoran jälkeen ilman minkäänlaista ennakoivaa ohjausta. Ei kääntynyt. Vielä päästin Viirun keppien jälkeen edessä imuroivaan putkeen enkä kääntänyt koiraa vinossa olevalle hypylle. Sitten medeihin saapunut kanssakisaaja alkoi kannustaa tyyliin ohjaa/ohjaa kunnolla/juokse/hanaa/jatka, jatka/loppuun asti. Tehtiin radan neljänneltä esteeltä maaliin saakka oikein sujuvaa suoritusta :) Ei ole oikein kunniaksi minulle, joka en edes myönnä jännittäväni, että näin paljon auttaa toisen tsemppaus. Kaksi edellistä rataa olivatkin menneet ulkopuolisissa tunnelmissa: En kuulu tänne. Pitää treenata ainakin kaksi vuotta ennen kuin lähden seuraaviin kisoihin.

Sovittiinkin, että jos ei olla samaan aikaan kisoissa, Soili äänittää minulle tsemppaushuutoja. Mutta ihan vakavissaan, ei tällä 10 minuutin treenaamisella joka toinen viikko edisty mihinkään. Kepit menivät Viirun osalta ihan ok. Loputtoman pitkällä treenilistalla pitää nostaa ylemmäksi kontaktin jälkeinen puolenvaihto.

Päivä oli kyllä mukava, niin mukava kuin 4.30 alkanut päivä vain voi. Viimeisestä radasta jäi hyvä mieli. Ajokeli lumi/räntä/vesisateessa oli välillä erittäin huono, mutta hengissä selvittiin. Kiri ja Viiru olivat oivat matkakumppanit, kotonaan maailmassa. Kiri ja Iita tekivät yhden ratavirheettömän suorituksen. Sain lainata speedcrossejani kanssakisaajalle. Hän oli lähdössä ensimmäisenä radalle kun huomasi nauhasysteemin hajonneen. Sattuipa olemaan samankokoinen jalka ja aussieohjaaja pääsi radalle. Pienestä voi ihminen ilahtua. 

lauantai 21. helmikuuta 2015

Ilopissoja ja ampumista

Ampumista jatkettiin jo tiistaina. Taas oli Viirun mahdoton pysyä perusasennossa, kun se tiesi paukun kohta tulevan. Maassa Viiru sen sijaan makoili vaikeuksitta eikä edes vilkaissut äänen suuntaan. Käytiin lenkillä Unskin, Pamin ja Viian kanssa, ja nyt Viiru näytti palautuvan paukuista heti. Kumma jos eivät laukaukset ala miellyttää: makoisaa kissanruokaa, paras karvalelu, emäntä ja kasvattaja leikkivät ja kehuvat, sitten vielä lenkki rakkaimpien sukulaisten kanssa syntymäkodin maisemissa.

Tällä kertaa oli vielä agilityakin. Valssi vitoselle oli tietysti taas minulle vaikea, vaikka ei ollut kiirekään. Kepeille Viirua piti tukea, hyppyä 14 se ei hakenut ohjaamatta. Ryhmäämme on tullut kaksi uutta jäsentä. Kiva!

Rata: Tuomas Haverila

Torstain tokoryhmässä Viiru harjoittelikin sitten perusasennossa pysymistä.  Mira taputti käsiä, ja hiljainenkin taputus paineisti Viirua. Paikkamakuussa keinun paukutus ei hätkäyttänyt. Tehtiin myös  seuraamista häiriössä ja noutoa (luovutusasentoa). Tästä treenistä voisi todeta, että alamme edistyä - taannumme hieman hitaammin kuin aiemmin.  Piki sen sijaan oikeasti edistyi hallinpihatokossa: se alkaa pysyä paikallaan ihan oikeesti!

Luulin, että perjantaina Viirulle kävi nolo juttu: joku lirutteli ilopissat Hannan eteisen lattialle Jatsin ja Hipan nähdessään... Lauantaina kävi ilmi, että Pikihän se oli kuitenkin. Tavattiin tädit hakutreenien päätteeksi Linnunlahden kentällä, ja taas oli jälleennäkemisen riemu ja mielistelyn syvyys ilopissan arvoinen.

Pikillä oli aamupäivästä tokoa. Piki pysyi hienosti ja ennakoimatta paikallaan istumassa, vaikka kaivelin palkkojakin taskusta. Luoksetulon loppuasento oli suora ja hieno, toinen tehtiinkin vauhtiversiona. Lisäksi harjoiteltiin leluruutua sekä perusasentoa ja seuraamista. Noita perusasioita en ollenkaan osaa opettaa :( Lopuksi Ilona tutkiskeli ja paijaili Pikiä namuja syötellen. Kiva täti! Nyt, kun melkein kaikki ryhmäläiset olivat paikalla, yksittäin treenaten aikaa oli kyllä turhan vähän: 2 x 5 minuuttia siirtymisineen. Ai niin, tehtiin myös maahanplätsähtämisen ja istumaan pomppaamisen sähäkkyyttä. Pikilläkin on tokoviettiä, aivan kuin Viirulla :)

Viirun hakutreeneissä otettiin uusi häiriö. Häiriö on tälle kaudelle uusi, mutta kaikkiaan vanha, ja se myös oli varmaan yksi syy maalimiesten jättöihin, joita oli loppusyksystä. Kolmannelle ukolle kävelin Viirun haukkuessa, ja tarkoitus oli pyytää se perusasentoon. Mutta Viirupa ennakoi ja tuli viereen, kun olin hetken aikaa seissyt paikallani. Otettiin uudelleen tällä ukolla ja vielä seuraavallakin. Viimeinen oli kyllä ihan mallisuoritus. Mutta tuollaisesta ennakoinnista on vain pieni matka siihen, että Viiru viipottaa minua vastaan. Kolme ukkoa neljästä antoi välipalkkaa. Yhdellä Minna häiriköi pallon kanssa - meni paljon paremmin kuin viimeksi. Reippaasti ja kuuluvasti Viiru haukkui ja jatkoi, vaikka Hanna ja pojatkin saapuivat kentälle.



Lauantai-illan fitness gym: kodinhoitohuonessa ikiaikainen Karrimoor-makuualusta (vm 1977), jumppakuminauha ja fascia-pallo. Yleensä pallo kiehtoo koiria, mutta nyt personal trainerit odottavat pääsevänsä keittiöön pitsantekoon. Ikinä pitsapohjalle eivät mahdu kaikki täytteet, vaan tyttöset saavat kerta toisensa jälkeen juuston ja muut tähteet. 

Huomenna Viirulla on äiti-lapsi-päivä, kun matkataan Kuopioon kisaamaan Kirin kanssa.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Thelman ja Louisen tytär

Laskiaissunnutaina paistoi kirkas kevättalven aurinko. Pakkasta oli kymmenisen astetta.

Aamusta ammuttiin. Mukana maalla oli myös Kerttu. Viiru aavisti jo mitä tuleman pitää. Sen oli vaikea rauhoittua perusasentoon, Kertunkin luokse olisi pitänyt päästä. Itse ampumiseen Viiru ei kuitenkaan reagoinut kovinkaan vahvasti. Jos se oli malttanut istuutua viereen, se myös pysyi siinä. Tämähän sujuu aivan yllättävän hyvin.

Viia, Pami ja Viiru

Poseeraus ja nilkkojen asettelu on näillä siskoksilla verissä.

Pikikin saatiin pyydystettyä yhteen kuvaan.
Ilmaisutreeneissä menin kakkos-, kolmos- ja nelosukolle lähetyksen jälkeen heti piiloon niin, ettei Viiru saanut viestittyä minulle: Hei, katso täällä olen! Löysin ukon ja kohta nostan nokkani taivasta kohti ja alan haukkua - kunhan ensin olen asetellut häntäni sievästi. Enko olekin hyvä! Piiloleikki ei haitannut Viirua yhtään. Minnan häiriköinti ja pallon viskely ekalla ukolla sen sijaan häiritsi haukkumista paljonkin. Seuraavalla häiriköinnillä ukko välipalkkasi useammin. Hyvin meni!

Ensin huvi ja sitten toinen vielä parempi huvi: 

Kuva: Arja Kettunen

Kuva: Arja Kettunen
Treenin jälkeen Arja tarjosi itse tehtyjä maailman parhaita laskiaispullia: täytteenä oli rahkakermaa, mansikka-vadelmahilloa, vadelmasuklaata ja mantelimassaa. Nam! 

Illalla oli kummallekin koiralle pieni annos kaupunkikävelyä, kun saattoreissulla käveltiin rautatieasemalta kotiin.


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Thelma ja Louise

Sunnuntai alkoi näyttelykoulutuksella. Piki arasteli mieskouluttajaa, mutta ei suunnattomasti. Ehkä ei kuitenkaan ole realistinen ajatus, että Piki seisoisi ihan itsekseen, kun tuomari tutkii. Lienee parempi, että tuen vieressä. Välillä hain Viirun kehään, mutta aika pian kouluttaja totesi, että vie koira pois ja tuo se toinen tilalle, tämä koira ei tarvitse harjoitusta. Pikin kanssa edistyttiin taas.






Maaseudulla Thelma ja Louise nallipyssyinen ja Viiruineen hyppäsivät volkkariin ja etsivät sopivan paukuttelupaikan. Viirulle ammuttiin kolme kertaa, aina koiran rauhoituttua palkattiin kissanruualla ja leikillä. Pyssyn ääni ei ollut mitään verrattuna Pärnän "kattilan" kovaan pamaukseen. Viiru joko pysyi perusasennossa tai rauhoittui hyvin nopeasti.

Sitten kunnon lenkki. Ennustettu talvimyrsky ei riepotellut kovasti, aukeilla paikoilla piti kyllä vetää huppu päähän, etteivät korvat irronneet. Alkulenkistä Viiru vielä pysytteli lähelläni, mutta pian se siirtyi normaaliin 50 metrin etäisyyteen ja metsästys-keräilyyn. 

Aikuiset poseeraavat.



Kuvassa keskellä Piki Pikimmiten.



lauantai 7. helmikuuta 2015

Lauantaipussi

Tokoa treenattiin aamupäivästä kolmen ihmisen ja neljän koiran voimin. Kaivoin ensin Viirun takakontista, vaikka toiveenani onkin, että voisin keskittyä tässä ryhmässä enemmän Pikiin. Viiru näytti toiselle ryhmäläiselle, miten olemme alkaneet treenata voittajaluokan ohjattua noutoa. Nyt Viiru kesti nakkikipon kutsun hyvin, mutta pysäytysasento oli vaikea muistaa. Tai ohjaajan oli vaikea muistaa, että äänen pitää olla melkoisen kimeä. Kyllähän muuten STop ja iSTu kuulostavat aika samalta.

Samalla vauhdilla teimme vielä ruutuun menoa. Viiru tarvitsee kosketusalustan; pitää alkaa sitä nyt häivyttää hiljalleen. Mutta ehkä just näin ei pidä treenata. Suunnitelmani oli ruutu ja metallihyppynouto. Tulihan sentään puolet tehtyä.

Piki osaa avustettuna yhden ALO-liikkeen eli hypyn! Pikseli myös kiersi törppöä niin, että lelu odotteli vinosti tötterön takana. Hallissa oli peili, joten katsottiin, miltä perusasento ja imutusseuraaminen näyttivät. No, alkeellisilta. Mutta kehityskelpoisilta ;)

Huristeltiin pystyttämään mökkikylää koirankoulutuskentälle. Viirun aiheena oli: ekaakaan ukkoa ei jätetä, haukutaan välipalkoilla häiriössä, haukutaan viimeinen mökkiukko kunnolla ilman apuja. Ja näin tehtiin. Olin välillä piilossa, ensi kerralla menen piiloon ennen haukun aloitusta. Viirun proseduuri: löydän ukon, varmistan, istuudun, katson mammaan, nostan kuonon kohti taivasta, alan haukkua. Sekoitetaan tämä kaava.

Piki oli mannekiinina ja seurustelu-upseerina. Piki tuskin ikinä kasvaa Pomppansa mittoihin, joten myin manttelin eteenpäin ja ostan kokoa pienemmän.

Ja vielä huristeltiin Jaamankankaalle lenkille. Jamiskalla parin tunnin lenkkeily on juuri sitä, mitä kuntoutuksen selkäfysiatri suositteli. Ei kyllä kahta tuntia kahlattu. Minua vähän jännitti, miten nuoret sähäkät nartut tulevat keskenään toimeen, mutta treenikaveri huomautti etukäteen, että onhan eläinlääkäri matkassa. Kunhan Viiru oli kertonut olevansa vanhin, kaikki sujui riittävän sopuisasti. Kaikki koirat puhuivat hyvin koiraa.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Kiertämistä

Maanantaina ei enää ollut Pikin agilitya, joten ohjelmassa oli lenkki ja kotitokoa. Kotipihalla Piki pysyy jotenkin paikoillaan. Tiistaina Viirun agilityssa oli taas vinkeä rata. Alkuun olisi saanut survottua useammankin valssin, mutta parhaiten minulle sopi ihan vain pyörittäminen. Oli kunnon juoksupätkä 8 - 12, jossa Viiru pääsi vauhtiin. Tällaisissakin kohdissa taas näkee, miten paljon hidas ja epäselvä ohjaukseni yleensä hidastaa Viirua.

Rata: Tuomas Haverila
Hypylle 12 harjoiteltiin päärynää ja saman siivekkeen ympäri pyörittämistä. Luontevaahan olisi ollut mennä toisen siivekkeen kautta. Päärynä ei onnistunut kertaakaan koko radan osana. Ei kun SM-kisoihin treenaamaan ;)

Joan tokoryhmässä pärjäiltiin ilman kouluttajaa, mutta Viiru teki samaa kuin viimeksi Suskin kanssa, voittajaluokan ohjattua noutoa niin, että vai toisella puolella oli namikuppi. Nyt Viiru lähtee sinne jo livakasti, mutta etenkin aluksi törpön kiertäminen seuraten oli vaikeaa, kun nakinpalanen houkutteli. Harjoiteltiin sitten eriksen seuraamista ja suuntia. Seuraamisessahan ei ollut vikaa ilman nakin kutsua. Viiru myös kiersi törppöjä lähetettynä. Mira paukutteli keinua treenimme aikana, mutta siihen Viiru ei reagoinut lainkaan. Alun paikkamakuussa kävin kerran paukauttamassa keinua niin, että Viiru näki. Ei ongelmaa.  

Viikon aikana on myös lenkkeilty Vinjan kanssa ja selvitelty Pikin kyynärää. Kävin kuvanneen eläinlääkärin luona katsomassa kuvia uudelleen ja soitin Kennelliiton arvioijalle. Kumpikin lääkäri selitti tarkkaan, mutta kun ei ymmärrä, niin ei muista. Liman sanoi ainakin, että kyseessä on kyynärnivelen ulokkeen pinta (mikäli kirjoitin muistiin oikein). Kummankin mukaan nivelrikkoa on vähän. Voisi olla traumankin tulosta. Tarkempaan diagnoosiin tarvittaisiin kuvia eri suunnista tai TT-kuva. Kumpikin lääkäreistä sanoi, että uusintakuvauksessa (myös TT) ei todennäköisesti tule ykköstä parempaa arviota. Liikuntaa ei tarvitse rajoittaa. Piki sai reseptin Arthryl-kuuriin. Kyynärä ei ehkä tule ikinä oireilemaan, mutta hyvä on seurata tilannetta.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Sunnuntai

Hakuharkoissa pyrytti ja tuuli, mutta onneksi pakkasta oli vain asteen verran. Aloitimme Viirun kanssa hätäisesti, ja Viipo muisti viimesyksyisen virheensä: se havaitsi ekan ukon mutta ei ilmaissut vaan juoksi luokseni. Uudella lähetyksellä aloitti ilmaisun. Jos tällaista tapahtuu, annetaan sen itse tuumia, mikä meni pieleen. Jos sekään ei auta, viedään autoon. Itse olen varsinkin autoon viemisen kannalla, ettei se taas ala toistaa kaavaa, jossa ekan ukon ilmaisu on aina vasta toisella löydöllä.

Muuten treeni meni hyvin, paitsi että toisena ukkona Viiru haukkui kentän reunalla seisoneen Minnan. Onneksi Minnalla oli varattuna häiriköintiä varten pallo, jolla hän saattoi palkata Viirun. Häiriötä siis lisättiin, ja nyt ukko oli ihan piilossa mökissä.

Iltapäivällä lenkkeiltiin hämärtyvässä Liperissä Pamin ja Viian kanssa.

Luovutin pois Pikin agilitypaikan, ja ilmoitin Pikselin Nose Work -kurssille. Hupsista, nyt vasta katsoin mitä se maksaa. Ja lisäksi mennee päällekkäin Patchcoat-leirin kanssa. Jotenkin järjestyy kuitenkin :)

Pikin selkälausunto tuli: LTV0! Kyynärät kuvataan uudelleen myöhemmin, sitten voisi harkita TT-kuvia.