Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi sitten havaitsimme uuden vuoden paukkuevakon mökillä mainioksi ajatukseksi, ja niinpä taas suuntasimme maaseudun rauhaan. Ilmeisen onnistunut ajatus, koska Piki tuntuu enenevässä määrin paineistuvan paukkeesta ja ukkosestakin.

Takana loistava tulevaisuus.

Säänkin puolesta ajatus oli aivan loistava. En muista näin kaunista päivää olleenkaan kuin uuden vuoden aatto oli. Auringon paiste kimalsi hangilla ja muutti vaarat taikavuoriksi. Yöllä ja seuraavina päivinä sitten pyrytti ja myrskysi niin, että maisema taas muuttui.

Koskikara

Viime vuodenvaihteessa jo luovuin yksityiskohtaisesta tavoitteiden asettelusta ja toteutumisen tarkastalusta (täällä). Nyt on vieläkin tahmeampaa - varmaankin kun tavoitteiden saavuttaminen tahmaa pahasti ;)

Making of - otetaan kaunis vaarakuva.

Vuoden 2018 kohokohtia:

• Viirun kanssa osallistuimme Agiråkkiin ja pääsimme GAMES-SM-finaaliin (pitikö siellä munata hyvä suunnitelma jo alkuesteille...)
• agilityn jo lopettaneelle Viirulle tupsahti agilityserti ja pari muutakin nollaa + sijoituksia
• piileskelin maalihenkilönä NOMmeissa - eikä muuta hakuilua - sain pidettyä pääni 
• Viirun kanssa osallistuimme vihdoinkin neljän ja puolen vuoden tauon jälkeen tokokokeeseen: monta liikettä nollattiin tai muuten sössittiin - mutta kyllä oli kivvaa!
• Viiru ja Piki molemmat aloittivat nose workin, hajutestistä ei kuitenkaan tulosta ylimielisille laiskoille treenaajille 
• uutena lajina kokeilimme myös doboa, jota Viiru jatkoikin syksymmällä
• Piki siirtyi tokosta rally-tokoon, joka sopii sille kuin nenu kuonoon
• Piki kisasi syksyllä Poksin agilitykisoissa ulkokentällä - ennen seuraavaa starttia on paljon treenattavaa
• jälkiä ei taaskaan tehty  
• Virun lapset täyttivät 2 v, lähinnä erittäin  myönteisiä kuulumisia
• joulukuussa Viiru sterkattiin

Vaara ja koirat onnistuivat vain eri kuviin.

Vuonna 2019 jatketaan ainakin tokoa (Viiru), rally-tokoa (Piki), doboa (Viiru) ja agilitya (Piki, ehkä jonkin verran Viirukin). Kevätpuolella näyttäisi lähiseuduilla olevan melkoisen vähän toko- ja rally-tokokokeita, mutta jospa johonkin päästäisiin. Nose work on vähän kysymysmerkki, pitkään aikaan ei ole treenattu. Ja minä kun olen ollut aina sitä mieltä, että jotain nenähommia pitäisi koiralla olla...  Pikin sterkkaus on tammikuussa.

Tälle kesälle kun ei ole tiedossa Agirotua, Agiråkkia, agilityn SM-kisoja tai mitään muutakaan kivaa tapahtumaa, pitää kokeilla, saisimmeko seurassa aikaan joukkueen tokon SM-kisoihin - ja vielä tietysti, pääsisimmekö itse mukaan. Kumpikaan ei ole ollenkaan varmaa, mutta voihan yrittää :)

Monta vaaraa ompi eessä (muttei näy)

Viirulle ei ole vielä kerrottu, että sterkkaaminen rauhoittaa. Vuoden ensimmäinen mäenlasku oli yhtä riehaannuttavaa kuin ennenkin ja lopuksi liukuri sai kyytiä ihan käyttöohjeen vastaisella tavalla.

Liukurille kyytiä

Susu on vielä hetken seuranamme, mutta huomisen jälkeen ovat nämä kolmen koiran kimppalenkit taas vähäksi aikaa historiaa. Monta päivää on jo ollut erinomaiset ulkoilusäät; lumisina rumemmatkin maisemat kaunistuvat. 

Lumi ja aurinko (siellä jossain)

Forsellin koulutuksen toinen päivä ja loman loppu

Helteen vuoksi Mariannen koulutus Kulhon kentällä alkoi jo aamukahdeksalta. Ilomantsintietä ajellessa muistelin, ehkä ilolla, niitä lukuisia kertoja kun samalla tiellä olen aamuvarhaisella ajellut mejä- tai hakukokeeseen. Nyt vain tokotreeneihin, siinäkin oli jo viitsimistä. 

Tehtiin metallikapulan noutoa ja tunnaria. Metallikapulan nosto oli paljon nopeampi kun kapula oli kaukana ja minä vielä lisäksi juoksin karkuun. Mutta kapula ei ikinä päätynyt minulle asti. Tehtiin tuontia niin, että lyhyemmältä matkalta Marianne lähetti kapulan kanssa minulle (olin jo juossut karkuun). Ei sujunut hyvin sekään. Mariannen mielestä tästä lähin vaadin aina tuomaan kapulan perille asti. Seuraavalla viikolla tehtiinkin sitten metallijuttuja useaan kertaan, taantumista ja onnistumista. Lopulta Viiru aina toteaa, että kyllä kapula on tuotava herkkujen haltiattarelle - mutta voisiko Virsua vaatia tuomaan heti eikä sen jälkeen, kun se on potkiskellut kapulaa pitkin kenttää ja äkseerannut minulle?

Tunnari olikin sitten ihan eri maata, ei ole Viiru enää tunnaritunari. Omaa ja vieraita kapuloita aseteltiin ja piiloteltiin milloin mitenkin, joka kerta Viiru ihan oikeassa mielentilassa huolellisesti ja erehtymättä etsi oman.

Helteet jatkuivat perjantaihin asti. Ensimmäinen työpäivä oli viimeinen hellepäivä. Torstai-iltana alkoi ukkostaa ja sadella. Viikon aikana useampi kerta käytiin Joan hallissa - joka edelleenkin säilyy viileähkönä - treenailemassa toko- ja agilityjuttuja. Yhdet ulkokentän kimppatreenitkin saatiin koolle - voi kun useamminkin saataisiin runsasväkiset harkat aikaiseksi ja enemmän häiriötä.

Viimeisen lomapäivän aamulenkki

Piki on alkanut pelätä ukkosta. Sen aiemman ainoan tänäkesäisen rajuilman aikaan ukkonen sattui ihan talomme päälle jyrisemään ja salama iskemään ihan lähellä, ja siitäkös Pikseli säikähti. Tänään Piki alkoi jo pelätä rankempaa sadettakin. Vielä tämän kanssa pärjätään. MH:n kuvauksen ja arkikokemuksen mukaan Viiru on paljon herkempi äänille kuin Piki. Pikin säikähdykseen vaikutti varmaan myös salaman kirkas välähdys. Ja voihan mietiiä yleisen arkuuden (vs. "rohkeuden" tai varmuuden) ja ääniin reagoimisen suhdetta. Itsevarmemmalle Viirulle on ollut helppo paukkuihin siedätyksessäkin kertoa, ettei äänistä tarvitse välittää, jatketaan elämää ihan kuin ennenkin.

Viirulla lähti alkukesästä pohjavilla ja turkki. Nyt se on kasvanut takaisin ihan väärään aikaan. Varsinkaan uimamaisterin kankut eivät kuivu lainkaan - ehkä lokakuussa, kun järvi on jäässä (näin veisteli joku somessa). Karva alkaa huopaantua. Ei, en käyttänyt kampaa, pohjavillaharaa enkä mitään trimmausvehjettä. Tylppäkärkisillä saksillä nitkutin ihan täsmäiskuina.

Pikin turkki on hyvänlaatuinen ja ohuimmillaan oikeaan aikaan vuodesta. Piki kuivuu melkein heti vedestä nousemisen jälkeen.

Joensuussa on elo-syyskuussa kuukauden sisään kolmet agilitykisat. Jospa nyt mentäisiin Pikin kanssa hypärille. Joan omien kisojen aikaan täällä järjestetään palveluskoirien Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Sinne siis talkoilemaan, arvokisat!

Mustikoita ei ole lainkaan, eikä ainakaan vielä sieniä. Vatut kuivuvat aurinkoisella paikalla puskiin. Herukoita on mökillä jonkin verran. Viirun lapsista osa on huonoja syömään varsinkin helteellä. Aktivointiakin saattaa olla vaikea keksiä. Viiru-muorille riittää, kun lähettyvillä on mikä tahansa marjapensas, siinä tulevat aktivoinnit ja syömiset samassa. 

Miss Universumille luovutettiin Nobel-palkinto Oscar-gaalassa jouluaattona viiden tähden ravintolassa

Kylmyys ja pimeys saa vallan (mutta treeneissä on biletetty). Varsinkin torstaina tuuli niin hyytävästi, että oli pipo lentää päästä, ja lämpötila oli muutenkin alle nollan. Piti tsempata itseään, että pystyi lähtemään agilityharkkoihin. Onneksi ehdittiin kiertää lämppälenkki lähes valoisassa ja hämärässä. Ja nyt kun hallin kattokin on eristetty, hallin sisällä on aika lämmin. Ja kohta vielä asennetaan ilmalämöpumput. Tulee vissiin ihan hiki.

Agilityn omatoimitreenissä oli hallinpuoliskollamme valmiina putki-hyppy-vauhtiympyrä. Viitseliäs ohjaaja olisi siinä treenannut etäohjausta, esim. oikea-aikaista putkiin tyrkkäystä ja irtoamista loppupalkalle. Me vain posotimme yhdessä. Piki teki keppejä - hienosti, kun oli palkka-avustaja.

Sydämelliset nimipäiväonnittelijat

Perjantaina oli Naksuttajien tokotreenit. Osasin pukeutua edellisiltaa paremmin sään mukaan, joten ulkoilu ja treenaaminen oli siedettävämpää. Piki Palleroiselle nämä treenit sopivat kuin kirsu kuonoon, opettelemme perusasioita, mielentilaa, kontaktia ja palkkaamista. Kuinkas sattuikaan, juuri on hyvä kirjoitus tästä Sporttirakissa.

En kyllä ihan tarkkaan aina muista, mitä teemme... Suski ja varsinkin suosikki-Heidi häiriköivät, ja Pikiä palkattiin perusasennosta ja kontaktista minuun; välillä palkkasin minä, välillä Suski. Minulle naksutuksen ja palkkaamisen ajoitus on edelleen vaikeaa. Vaikeaa on myös namien kaivaminen taskusta, saati oikeanlaisten namien varaaminen. Kolmella kerralla onkin syöty Heidien koirien herkkuja. Pikiä pidettiin hihnassa niin, ettei se päässyt palkkaamaan itseään ihanien ihmisten luona - Pikille suurin häiriö ovat ihanat, tutut ihmiset. Istu-maahan-vaihdoissa Piki osasi luopua palkasta.

Viirun kanssa tehtiin sama kuin muidenkin koirien kanssa eli käveltiin autolta rauhassa yhdessä halliin - Viirulle se oli ihan normimeininkiä. Kontakti ja yhdessä tekemisen palo on näillä koirilla jo tehdasennuksena. Treeniajan käytimme pk-tottikseen: seuraamiseen, jääviin ja jättikapulaan. Jäävissä istuutuminen oli taas vaikeaa, mutta se onnistui aina, kun kävelin hitaammin. Tämän huomasi kouluttaja: Tee liike kokeessa hitaamalla vauhdilla. Muita huomioita olivat: vartaloavut pois, henkilöryhmässä Viiru otti häiriötä, seuraamisessa kontakti putoili. Viiru ottaa häiriötä äänistä, ei niinkään liikkeestä tai ihmisistä. Kouluttajamme oli ihailtavan viisas ja antoi vain myönteistä palautetta tai lievästi korjaavaa, josta oli tilanteessamme hyötyä.

Viikon projekti on ollut kahden kilon kapulan noutaminen. Ja kumma kyllä, Viiru hakee sitä läheltä hitaasti mutta mielellään. Kovemmassa vauhdissa painava kapula vie koiraa, joten vauhtinoutoja ei ole alun kokeilujen jälkeen tehty. Jättikalikkaa on ihasteltu ja halailtu viikon varrella useammankin treenikaverin voimin, ja kapulan pitämisestä ja hakemisesta on Viirulle seurannut niin riehakkaat bileet kuin osaan vain ilakoida (mikä ei ehkä ole paljon) ja herkkuja yllinkyllin. Projektin mielekkyyttä ja mittavuutta kuvaa hyvin tokotreenikaverin ihmettely kapulan nähdessään: Mikä toi on?

Maanantaina Miimi ampui Viirulle ja käytin lenkillä Pamin ja Petjan kanssa. Kotioloissa Piki on harjoitellut seuraamista ja laatikkoon peruuttamista, missä se onkin jo aika mestari. Viiru kävi tiistaina fysioterapeutilla. Jumeja oli useita, ja varasimme vielä toisen ajan, myös Pikille.

Tosissaan ja vakavissaan

Tänään käytiin Kittteellä kompastelemassa hienoisessa lumisateessa. Viirulla oli haastetta seuraamisen kestossa, perusasentoon tulossa esteillä, juoksusta maahanmenossa ja A-esteellä kumpaankin suuntaan. Eli ei mitään isompaa ;) Ja herkkuja ja leikkiä riitti. Palkattomuutta ei siis ole harjoiteltu.

Nyt on oikea marraskuun mielikuvasää. Ei lunta, pientä pakkasta, kuivaa, ei tuule - rauha.

Lelukoira ajattelee

Apeaa viikonloppua piristi koiraharrastusmielessä Minnan sunnuntai-iltainen kutsu tottistreeniin. Mukava oli treenata harvemmin nähdyssä porukassa. Viiru kuuli paljon paukkuja, mutta ei omassakaan seuruuliikkeessä reagoinut ampumiseen. Metrin este meni tuosta vain - ainakin itseluottamus on saatu melkoisen kohdilleen. Ponnistuspaikkaa kyllä etsi, kuten ennenkin. Noutoa en vielä kokeillut (ja kun salaa en aio vaatia paluuhyppyä). A:n yli Viiru haki lelua, mutta mieluummin kiersi - miksi kiivetä kun ympärikin pääsee.

Eteenmenossa alkaa näkyä oppimista. Ensin Viiru ei lähtenyt, seisoi paikoillaan, sitten alkoi kipittää oikeaan suuntaan. Viiru ei kuitenkaan löytänyt lelua (liekö haistellut paikalta äskettäin poistunutta pupua?), Minna meni näyttämään. Ja sitten vielä muutama kerta juoksutusta helposti löytyvälle lelulle. Nyt tarvittaisiin sellaisia ylläreitä, että kun Viiru juoksee kovaa oikeahkoon suuntaan, palkkaaja hyppää pusikosta lelun kanssa :)

Lelukoira ajattelee, kuten Minna sanoi.

Saatiin myös henkilöryhmätreeniä. Virve huomautti minun olevan ihan vinossa ja kuikuilevan koiraa. Nyt itselle kurinpalautusta, ainakin Viirun kanssa.

Kuva: Jani Hiltunen

Pikillä on kantanut hedelmää kontaktista ja oikeasta seuraamispaikasta naksuttelu. Nyt se hakeutuu sinne aktiivisesti eikä vain kohkaa kaiken muun perään.

Kuva: Jani Hiltunen

Tänään käytiin iltalenkillä koirankoulutuskentällä. Viiru teki kaksi eteenmenoa - ensimmäisen lelulle ja toisen heti perään ilman lelua. Siinäkin Viiri meni suoraan ja kovaa; heitin lelun palkaksi. Matalassa hyppynoudossa käytimme ohjatun noudon kapulaa, samoin A-esteellä. Viiru kumpuroi paluussa, se kun oli ensin ajatellut kiertää. Ei näyttänyt tulevan henkisiä eikä fyysisiä vammoja (mutta kyllä se saa tämänkin kiertää paluumatkalla...). Piki haki noutokapulaa ja lelua.

Venäläistä rulettia

Sunnuntaina nautittiin maalaisilmasta ja JoAn SM-valmennusryhmän treenistä. Aloitin nollaratatreenin puolivahingossa 16 esteellä. Pitemmälle en opetellutkaan, koska ajattelin etenemisen tökkäävän jo aiemmin. Ehkä oikeasti aloitan 10 esteellä. Lämppä- ja jäähkälenkki käytiin Sisun kanssa. Viiru käyttäytyi sivistyneesti. Rentouttavaa.

Tänään aloitettiin projekti Pk-kokeeseen tottiksella Katjan kanssa Pärnän kentällä. Tuulista ja melkein pakkasta. Starttipyssy toimi epävarmasti, Viirulle pamaukset tulivat ihan venäläisellä ruletilla. Onneksi Riolle ihan systemaattisesti. Viiru ei laukauksista piitannut yhtään. Seuraaminen oli ihan jees, samoin hyppynouto (korkeutta ehkä 40 senttiä). Eteenmenossa Viiru tiesi tarkkaan, mitä ollaan tekemässä. Hyvä treeni. Kiva olisi päästä maastoonkin; muut hakuryhmät ovat jo aloittaneet.

Kaikkea pitää kokeilla, paitsi...

Kaikenlaista puuhastelua... Viikko sitten viikonloppuna Susu oli täällä sienessä ja puolukassa. Ihana viikonloppu parhaassa seurassa. Kuluneella viikolla ei sitten oikein mikään ole onnistunut kunnolla.

Maanantaina käytiin Miimin luona ampumassa ja Hannan luona lenkillä ja rally-koulussa. Ne sentään sujuivat :)

Ei taida onnistua minulta Viirun kanssa treenaaminen, kun ajattelen, että se ehkä on raskaana. Piki joutuu sitten tuleen kahden edestä. Viirun kanssa radan alkua yritin pakkovalssilla kolmosen takaa huonolla menestyksellä - eikä oikein mikään muukaan sujunut. Kotiläksyksi sain etäohjauksen putken 15 jälkeisille esteille: putkeen, keinulle, takaakiertoon. Koiran puoleinen jalka!

Pikin agilitytreeneissä ei ollut kouluttajaa. Pikkuohjauksia, täysmittainen pituus, rengas, hyppyjen hakemista, siivekkeen ympäri pyörimistä.

Rata: Heidi Hirvasoja-Korkee

Hakutreeneissä emme tehneet mitään opettavaista: epäsuoria pistoja, löydettyjä ukkoja, lyhyitä haukkuja. Alkaa tulla pimeä, vaikea ehtiä treenata työpäivän jälkeen. Hakukokeeseen eiliselle lauantaille emme sitten päässeet - enkä olisi lähtenytkään metrin estettä hyppyyttämään.

Eilen vedettiin ja ajettiin jäljet, jotka ehtivät vanhentua vain muutaman tunnin. Vaikea löytää paikkaa, joka ei olisi kuhissut sienestäjiä ja marjastajia. Mentiin Selkien perukoille. Jäljellä Piki kulki aluksi nokka korkealla ja ensimmäisellä suoralla hukkautui tuoreille hirven jäljille. Ensi kerralla pitää saada nenu lähemmäs maanpintaa. Vanhempi jälki, ehkä vähän namuja? Viiru taas yllätti: ei lähtenyt hirven, Pikin eikä minunkaan jäljilleni. Päivän ilonaihe oli se, että Viiru ja Piki ovat oppineet lenkkeilemään ihmisiksi Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa.

Ensi viikonlopun mejä-kokeeseen emme mahtuneet, mutta olisikohan kokeita jossain suht lähistöllä vielä? 

Pitkään ymmärsin sen, että käyn kimppatreeneissä kimppalenkkien vuoksi. Nyt se on jotenkin päässyt hämärtymään, ja olen alkanut suhtautua itseeni ja koiriini turhan vakavasti tavoitteellisina harrastajina. Tätä turhanpäiväistä vakavuutta yritin torjua myös ilmoittamalla meidän rally-tokokokeeseen. 

Pikin kenraaliharjoitus

Viikon varrella harjoittelimme joinain iltoina kylttien liikkeitä. Saksalaista täyskäännöstä en kuitenkaan tajunnut treenata. (Siitä meni molemmilla 10 miinuspistettä.)

Tyttösten ensimmäinen (ja viimeinen?) rally-rata

Kaikki kolme puksutimme omalla tasollamme. Viiru oli liikuttava luottopakki (miten kiitollinen olen tuosta koirasta). Piki hortoili mukanani (kun en ole osannut opettaa sitä seuraamaan), välillä otti häiriötä ja yritti tähyillä, mihin se tuttu ihminen katosi, teki hyvin harjoitellut liikkeet. Minä sain paljon neuvoja (kiitos niistä!), olin lukenut säännöt, tuomari vielä selosti kyltit - ja silti otin turhia miinuksia.

Arvostelulomakkeessa on tarkkaan annettu palaute (vaikka en kyllä vielä tiedä, mistä nuo kaikki pikkuvirheet tulivat). Tosi hyvä verrattuna pk-kokeeseen, jossa jää ihan tuomarin puheen ja oman hataran muistinsa varaan. Muutenkin kisa oli vallan miellyttävä ja rento kokemus. Mutta mitään rallia suoritukset eivät olleet. Minä taisin kulkea turhankin nopeasti.

Viirun lomakkeessa lukee: "Hyvä sujuva rata" ja Pikillä kannustavasti: "Rauhallisuutta ja tarkkuutta tehtäviin niin hyvä tulee".

Piki on nyt korkannut kisauransa - ja ihan hyvin, vaikkei tulosta tullut. Olisi Piksukin saanut tuloksen ilman minun kämmejäni (tein esim. uusimisen väärin, -10 pistettä). Tavoitteena oli, että kumpikin olisi iloinen. Ei Piki radalla iloinen ollut - mutta ei myöskään kovin paineistunut. Halusin nähdä, tarvitseeko Pikin kuplan ja tuleeko se sinne kanssani. Tarvitsee, mutta ei vielä tullut koko ajaksi. Tämä näkyy myös arvostelulomakkeessa paikoin kirjattuina virheinä, joiden nimi on yhteistyön puute ja kontrollin puute (tai jotain sinne päin).

Kaikkea pitää kokeilla, paitsi rally-tokoa ja kansantanhuja. Nyt ovat tanhut vielä koklaamatta. Ihan oikeasti en naureskele rally-tokoa. Minusta on tosi hyvä, että on matalan kynnyksen laji, jossa pääsee kokeeseen ilman kahden vuoden treeniä. Mutta en myöskään väheksy ylempien luokkien vaikeutta. Mutta meille tämä oli ehkä ensmmäinen ja viimeinen rally-tokorata. Aika näyttää :)

Viiru on voinut ihan normaalisti.

Jännitystä

Tälle viikolle sattui sellainen harvinainen päivä, että Piki väsyi ihan kunnolla. Aamulla Miimin kanssa paimeneen, päivä kyläilemässä Liperissä, illalla hakuradan tallaus ja loppulenkki. Paimennus oli taas sujunut hyvin.

Pikin kyynärkuvan suhteen eletään vielä jännityksessä. Maanantaina saatiin radiologin lausunto, ja tiistaina pääsin puheisiin kouvolalaisen ortopedin kanssa. Kummankin mielestä minimaalisia muutoksia eikä nivelrikkoa lainkaan. Evidensian lääkärin mukaan ei ole mitään lääketieteellistä syytä rajoittaa koiran elämää millään tavalla. Lauantaina tehtiinkin sitten vähän piha-aksaa.

Kennelliiton lausuntoa odotellaan. Lausuntoa ei pääse etukäteen maksamaan Omakoira-palvelussa, ehkä jonkin järjestelmän virheen vuoksi. Sähköpostiini ei ole vastattu, ja puhelimessa asenne oli mitäs tänne soittelet, en minä voi sulle maksulinkiksi kuule muuttua.
 

Viikon varrella jäivät Viirun agility ja vepen teoria töiden vuoksi. Huomenna pääsee taas kisoihin treenaamaan, ehkä putkenpäitä(?). Varkauteen lähdetään kuuden jälkeen aamulla; onneksi on hyvää matkaseuraa :) Sitten saa aksakisaaminen olla Agirotuun saakka. Ehkä voisi alkaa katsella hakukokeita. Eilen Miimi ampui Viirulle tuulisella nurmikentällä. Paikkamakuussa viiksikään ei värähtänyt, ja seuraamisessa häntä pikemminkin nousi ja heiluminen kiihtyi.

Keskiviikon hakutreeneissä painostavassa kuumuudessa ja hiostavassa sateessa Viirulla oli myös tyhjiä ja palkaton. Mainiosti meni. Jatkossa pannaan ukot merkiltä eteenpäin, jotta eteenpäin kaartaminen vahvistuu. Lauantaina Piki tuurasi neljän ukon verran. Muilla koirakoilla teemana oli ylämäkeen ja näreikkköön irtoaminen. Sinnehän Pikinkin piti mennä. Kulmissa apuna oli näkölähtö ja nelosella näreikössä ääni. Kolmonen oli ihan pimeänä (Pikin suosikkihenkilö). Kaikille Piki lähti hyvin, juoksi suoraan ja meni perille asti. Näreikköön ylämäkeen lähteminen vaati ensin pienen pyörähdyksen.

Tokoiltu on pikkuisen pihalla ja kentällä. Pikillä on noutoesineenä ollut vaihteeksi patukka. Viirun metallikapulasta on maalarinteippi revitty minimiin. Kotipihalla oli niin hyvät palkat, että Viiru oma-aloitteisesti kävi hakemassa metallikapulan. Seuraavana päivänä kentällä metalli oli taas ällöä. Suurin ponnistuksin makupalan siintäessä silmissä prinsessa sai sen nostettua ja pideltyä varovasti. Pikin seuraamisessa siirryttiin pikkupätkiin (ilman imutusta), vapautukseen ja riehakkaaseen palkkaan. Edelleen siis etenemme hitaasti mutta epävarmasti. Kiitos treenikamuille neuvoista!

Kyynäränkuvausreissu

Viikon varrelta: Susu tuli, Viiru aksasi, Viiru ja Susu hakuilivat, Piki, Viiru ja Susu tokoilivat, Susu ja Piki reissasivat.

 

Paimenten yhteinen harrastus

Viirun agilityn itsenäisessä treenissä Tuomas opasti alkuun. Rata oli Eyewitness-kasvattileiriltä. Alussa mentiin töröttämään kolmoshypyn tuntumaan ja kolmonen ohjattiin pakkovalssilla. A:n jälkeen persjättö ja koiran heitto hypylle 5 - mutta ei kepeille :) Kutoselle saksalainen. Hyppy 13 ohjattiin yläsiivekkeen kautta, mikä olikin luontevaa. Pituus oli vaihdettu keinuun ja 18 ohjattiin viskillä tms. Puomilta piti ottaa etumatkaa, jotta ehti 22:n takaakiertoon+valssiin. Kiva rata!

Rata: Tuomas Haverila

Haussa vahvistettiin edelleen uutta lähetystapaa ja suoraa lähtemistä. Nyt oli tyhjäkin. Hyvin lähti:) Ensi kerralla enemmän tyhjiä ja ehkä palkaton ukko. Kohta kokeeseen! Mutta ampumista pitää taas treenata. Viiru nousi ja liikkui paikkamakuussa, seuraamisessa ei juuri vaikutusta.

Tokokentällä oli paljon häiriötä, mutta saatiin Pikselin kanssa treenattua seuraamista ja noutamista - tai näytettyä Sirkulle. Kapulan kanniskelussa pitää minun muistaa pysähdellä, aluksi ihan nanosekunniksi.

Perjantaina lähdettiin pitkään suunnitellulle reissulle, joka ei sitten mennyt lainkaan kuten oli suunniteltu. Yhtä epäonnisesti kävi vuosia sitten, kun Mörkön kanssa lähdettiin etelän tietäjiä tapaamaan (eli Aistiin syringomyeliaepäilyllä).

Facebookin kuvateksti perjantai-iltapäivältä: Pikseli vetää sikeitä eläinsairaalan parkkipaikalla Vantaalla. Aamuseiskalta lähdettiin Kouvolaan otattamaan tietokonetomografiakuvaa Pikin kyynäristä. Imatralle kun ehdittiin tuli soitto, että Kouvolassa laite ei toimi. Selvittävät. Vajaan tunnin päästä selvisi, että ei saa tänään korjattua, mutta uudessa paikassa Vantaalla on laite. Jos meette äkkiä, lääkäri on paikalla. Tähän mennessä Sirkku oli soitellut muut paikat: ei pääse. Ei kun kiireellä Tammistoon. Laite oli, mutta ei osaamista, vanhentuneet ohjeet vuodelta 2011. Onneksi oli tuo melkein ELK mukana :) Nyt on kuvat otettu ja lähetetty lausuttaviksi. Saa nähdä, mitä tulee. Nyt pitäis vielä selvitä kotiin. Onneks lapset auttaa siinäkin. Ja onneksi ei ollut mitään akuuttia!

Älä ressaa! Kaikki on ihan hyvin.

Tietysti voi kysyä, miksi emme kääntyneet Imatralta takaisin. Kaikenlaista järjestelyä oli tehty, vapaapäivä otettu, pitkä matka ajettu, tukihenkilö järkätty mukaan - - eikä puhelimessa lainkaan annettu ymmärtää, että Vantaalla ei ole asiantuntevaa lääkäriä paikalla. Kennelliiton vanhentuneen ohjeen mukaan ottivat röntgenkuvatkin... Niistä ei tarvinnut sentään lopulta maksaa. Toivottavasti ensi viikolla selviää kyynärän tilanne.

Piki piilossa puskassa

Ihanat säät. Yhtenä päivänä männyn siitepöly lenteli isoina pilvinä. 

Kuivan kevään orava

Olen koonnut joukkuetta Agirotuun, kun viime vuonna jäi pääsemättä sinne. Yksi koirakko vielä puuttuisi. Samalla voisi osallistua seniorien avoimeen SM-kisaan, mikäli olen ymmärtänyt säännöt oikein.

Terveyden, hyvinvoinnin ja kaveruuden vuosi 2

Vuosi 2015

Vuosi sitten nimesin päättyvän vuoden 2014 terveyden, hyvinvoinnin ja kaveruuden vuodeksi. Onneksi 2015 ansaitsee saman tittelin, vaikka Pikin toinen kyynärä alkuvuodesta kuvattiinkin ykköseksi. Mitään oireita Piksutilla ei ole ollut, mutta aiheuttihan tulos muutoksen lajivalikoimaan sekä hämmennystä emännässä. Lonkat ja selkä olivat normaalit.

Samaan aikaan tutkittiin myös Viirun selkä virallisesti. Kaikki hyvin, samoin kuin kesällä peilatuissa silmissäkin. Koko vuoden kumpikin tyttönen oli jälleen terve kuin pukki, mitä nyt ylimääräinen omaehtoinen luonnon- ja muiden antimien nauttiminen aiheutti toisinaan vatsanväänteitä.

Vaikka tokokokeessa emme käyneet kummankaan kanssa, silti harrastusvuotemme oli minusta hieno! Lajeja en vieläkään osannut valita, vaan puuhasteltiin edelleenkin kaikenlaista.

Piki käyttäytyi edustavasti näyttelyssä ja sai kaksi kertaa EH:n. Viiru sai sinnikkään treenaamisen tuloksena hausta koulutustunnuksen. Viirun kanssa agilityssa saatiin peräti kolme nollaa - kun tavoite oli kaksi ;) Loppuvuodesta käynnistettiin ei enää ikinä yliaikanollaa -projekti ja siirryttiin flow agilityssa nekstille levelille. Mieleenpainunut kokemus oli matka Ouluun SM-kisoihin, jossa saimme edustaa joukkuekisassa omaa seuraa.

Viirun totuttaminen paukkuihin kantoi hyvää myös arkielämään. Viiru ei enää reagoinut millään tavalla uudenvuoden ilotulituspaukkeeseenkaan. 

Tokossa alettiin kummankin koiran kanssa taas loppuvuodesta edistyä, kun oli sitäkin lajia aikaa treenata. Kesällä Piki ajoi muutaman  verijäljen, ja melkein olisi voinut siltä seisomalta ilmoittautua kokeeseen. Paimennus aitauksessa ei sujunut, koska Pikiä arastutti liikaa, metsässä meni paremmin.

Koiraharrastus vei taas uusiin kiehtoviin tilanteisiin, monenlaisten ihmisten pariin, ja opetti paljon.

Viirun pentuja ajatellen ensimmäinen ja ainoa juoksu tuli liian aikaisin. Ja toinen liian myöhään eli ei ollenkaan vuoden 2015 puolella.

Mitä vuonna 2016?

Voimme asettaa aika samanlaisia tavoitteita kuin vuosi sitten. Edistymme hitaasti mutta epävarmasti.

Viiru toukokuussa 2014, kuva: Hansu Laitala

Viirun kanssa harrastamiseen tosin vaikuttaa olennaisesti se, tuleeko pentuja ja jos, niin millloin. Milloin alkavat juoksut - ja sopivatko ne ihmisten aikatauluihin? Varauksella voisi asettaa tällaisia tavoitteita, ehkä vähän kieli poskessa:

• agility: mahdollisimman sujuva yhdessä juoksentelu, Viirun kääntymisen parantaminen, nopeampi A, nollaprosentin nostaminen, ei yliaikanollia!
• toko: VOI1 
• pk-haku: HK2, tottiksesta vähintään 85 pistettä

Piki ja sisaruksia toukokuussa 2014, kuva: Hansu Laitala

Kunhan Pikin kyynärä saadaan alkuvuodesta kuvattua uudelleen, voidaan taas miettiä harrastuslajeja. Jos arvio pysyy ykkösenä, ei aloiteta hyppylajeja uudelleen, vaan keskitytään tokoon ja mejään. 

• jos toko on "päälaji": keväällä ALO1, syksyllä AVO1
• jäljestys:  Pikin täytyy saada jäljestää; on se niin huippu :)
• paimennus: ?

Joka vuosi sanon lopuksi samat sanat. Tämä on jo nelivuotinen perinne.

•     tärkeintä on tehdä sitä mikä on tärkeää

•     tehdään yhdessä

•     sitä saa mitä tilaa

•     on vain kaksi tapaa… oikea ja väärä.

Oikeastaan toivon vain terveyttä kaikille. 

Kuin viimeistä päivää

Viime aikoina on treenattu kuin viimeistä päivää. Agilityhallilla on tosin käyty vain kerran, ja siitäkin on jo viikko aikaa. Mukavaa humputtelua vakavan pk-haun ja -tottiksen rinnalla ;)

Pikin toko

Pikin mainio tokon alkeiden kurssi on jatkunut: perusasentoa, jääviä, paikkamakuuta, ruutua, merkkiä, hyppyä, luoksetuloa. Piki on eri noheva; viimeksi huomasin, että se alkaa ajatella naksun kuullessaan. Ruutua on opeteltu puoliksi sheippaamalla, ja Pikseli on edennyt hyvin huolimatta vähästä treenistä. Mutta varsinkin merkin kierrossa ilmeni, että naksu raksuttaa aivoja. Olen opettanut merkkiä pitkään ilman suurempaa menestystä (pikemminkin päinvastoin) huitomalla käsiapuja. Pari kertaa naks, ja Pikselin hoksottimet käynnistyivät. Eilen käytiin kesätauon jälkeen PoKS:n hallissa, ja siellä alkoi liikkeestä seisahtuminen sujua.

Ostin Pikille sitruunapannan autossa haukkumista hillitsemään, mutta vielä ei ole tarvinnut ottaa sitä käyttöön. Olen miettinyt, onko Pikillä valeraskausoireita. Piip piip piip! Viirusta en ole niitä ikinä tunnistanut.

Viirun tottis

Viirun kanssa tottista on treenattu viime aikoina melkein joka päivä, ainakin vähän. Mietityttää, kyllästyttääkö jo itseä tai koiraa. Mutta kun katsoo Viirun nauravia silmiä ja höröttäviä korvia, epäily hälvenee. Noutoihin olemme saaneet paljon erinomaisia vinkkejä... Mutta jos ei osata kaikkia liikkeitä erinomaisesti, ainakin meillä on ollut hauskaa niitä treenatessa. Tässä vaiheessa lienee hedelmällisintä vaikuttaa omaan ja koiran mielentilaan. Ilon kautta :)

Seuraaminen vapaana:

Kuva: Arja Kettunen

A-estenouto (huom. pikkukapula!):
 

Kuva: Arja Kettunen

 Paikkamakuu tai liikkeestä maahanmeno:

Kuva: Arja Kettunen

Estenouto - ei ole este ihan metrissä. Tämä on kyllä meille vaikea. Viirulla on sunnuntaina fyssari. 

Kuva: Arja Kettunen

Noista kuvista - ja muista Arjan ottamista tuon Kitteen reissun otoksista - tulee niin hyvä mieli. Tekee mieli sanoa tuolle kääpiötappijalkatankille (ja samoinhan se voisi nimittää minua): Minäkään en petä sinua koskaan.

Ampumista on treenattu useamman kerran: vieras/tuttu paikka, vieras/tuttu ampuja, paukku tieten/yllättäen, palkka heti/viivästäen.

Viirun maasto

Esineruutua on kokeiltu kerran. Ihanko oikeasti pitää tämä vieraan hajuinen esine tuoda. Miksi? Maanantaina uusi yritys.

Hakutreenejä on pidetty monenlaisia: risteilyä suoraan tai edestä löytyviltä ukoilta, tyhjiä, ilmaisuja erilaisin koreografioin ja palkoin, humputtelua ja hauskanpitoa. Toissakerralla Viiru lähti taas minua vastaan, tosin ihan lyhyeltä matkalta. Huoh.

Eletty kuin viimeistä päivää

On me tehty muutakin kuin treenattu kuin viimeistä päivää. On vietetty kesääkin kuin jokainen päivä olisi viimeinen. Toissapäivänä se ehkä olikin. Monena päivänä on jo ennakoitu: viimeinen kesäuinti, viimeinen lämmin kesäilta...

Viimeinen kesäperjantai-ilta Kuhasalossa

Viimeinen kesäinen auringonlasku laiturilla, jonka uimareiden jalat ovat kastelleet

Viimeinen vatukossa rymyäminen niin, että kypsät marjat putoilevat suuhun

Mökillä vapauden valtakunnassa hillumisen lisäksi on myös kavereita tavattu paljon.

Naapurin Vinja-tytön kanssa iltalenkillä viimeisenä kesäiltana

Patchcoat-leiri

Pikin leirin jälkeisellä viikolla tyttöset matkasivat Miimille hoitoon torstaista maanantaihin. Myös Viirun velipoika Max oli syntymäkodissa kesälomalla samaan aikaan. Me kävimme vaihto-opiskelijaa moikkaamassa road tripillä Lounais-Saksassa.

Biergartenissa Heidelbergissä

Matulaa etsimässä

Viirulla oli hoidosta palattua maha sekaisin, mutta Canikurin avulla se parani keskiviikoksi niin, että päästiin hakuilemaan. Hausta olen kirjoittamassa omaa juttua. Hakurata oli täynnä kantarelleja ja mustikoita :) Käytiin vielä Utun ja Anin kanssa lenkillä.

Torstaista lauantaihin oltiin Patchcoat-leirillä Kitteellä Taivaannastassa. Yllättävää kyllä, sääkin suosi. Puuhailtiin monelaista, itse asiassa agilitya vähiten. Kostea ruoho oli Viirulle liian liukasta. Leirin varsinaiset teemat olivat toko, jota koulutti Tuuli Oksalahti (Chilan ja Devin emäntä), ja paimennus, jota koulutti Pia Hjerppe (kennel Ardiente). Piki paimensi Miimin kanssa. Viimekesäinen roihu oli hiipunut. Kokeiltiin myös ankkojen kanssa. Ehkä Piki tarvitsee myös aikaa aikuistua ja kasvattaa itseluottamusta. Yhdet peltojäljet tehtiin Hannan kanssa ja siinä Piki oli taas loistava, jopa kulmalla. Ihme ja kumma, myös Viirun nenä pysyi ruohikossa, ja myös Viipo selvitti kulman.

Kaksoisolennot: Piki ja jälkipaalu (huom! profiili)

Tokossa saatiin paljon vinkkejä, eniten noutoon kummallekin. Viiru usein kaartaa noudon palautuksessa: vauhtinoudossa vapautus pitää ajoittaa siihen, missä kaartaminen alkaisi. Saatiin hyvä keino harjoitella eteentulon loppuasentoa niin, että saadaan paljon toistoja. Pikillä on tärkeää säilyttää liikkeiden suoritus aivan oikeana, vaikka joutuisikin käyttämään apuja. Seuraamista kannattaa tehdä myös ympyränä. Piki kestää käden noston yhden askeleen - samoin liikkeestä maahanmenossa yhden askeleen etenemisen.

Kaksoisolennot: Viiru ja Chila (FI TVA RTK2 BH Patchcoat Urania)

Ehdittiin vetäistä myös yksi rally-tokorata - kivaa! Viiru teki kaksi ilmaisutreeniä kentällä, yhden liian vaikean ja yhden korjaussarjan ;) Myös tottiksessa tehtiin Viirun kanssa henkilöryhmä liian vaikeilla häiriöillä, ja sitä sitten paikkailtiin. Ajeltiin myös ihan oikealle tottiskentälle ampumaan. Ampumisia tuli useampi Viirun settiin. Viiru reagoi hieman, mutta ei ollut mitään vaikeuksia jatkaa. Piki ei tuntunut huomaavan paukkuja lainkaan.

Ihanat keto- ja niittykukkaset kukoistivat Kiteen maaseudulla. Löytyi jopa ojakärsämö, jonka vähenemisestä "Sauli Naantalista" oli kysellyt radion luontoillassa. Lupiini ei ole vielä vallannut joka kolkkaa.

Leiri- ja lomaväsymystä oli ilmassa, kun suuntasimme sunnuntaina PoKSin agilitykisoihin. Neljästä radasta ohjaaja jaksoi kaksi: yliaikanolla ja -vitonen. Aika paljon ollaan kuitenkin menty eteenpäin, ja kuten ystävällinen tuomari sanoi: se oli pienestä kiinni.

Kivat oli palkinnot.

Seura oli taas parhainta, ja Maista (Patchcoat Rigmarole) tuli hyppyvalio (AVA Mai jo olikin). Hyvä paivä, vaikka kehtuutti lähteä.