sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Keväisiä kuvia

Patvinsuolla kuumotti täysikuu 22.3. ja teräshangella kuulemma kelpasi kävellä. Koirat ja minä nukuimme kotona samaan aikaan.








Pääsiäispäivänä paistoi aurinko, ja lämpötila oli reilusti plussan puolella. Hankiainen vaihtui sohjoksi. Jäälle uskalsi vielä mennä.

Ahman määrätietoinen askellus
 

Hiirulaiset kukistivat ahman.


Hiiri numero yksi johtaa joukkoa.


Märkää jäätä.


Ulkoilun jälkeen nautittiin omatekoista pääsiäiskaakkua.
 




lauantai 26. maaliskuuta 2016

Agilitykäpylehmä ja -tappijalkatankki keskeyttävät kisatauon

Joa juhlisti 10-vuotissynttäreitään perinteisissä pääsiäiskisoissa. Eilen talkoilin, tänään kisattiin Viirun kanssa neljä rataa. Seurana olivat Sirkku ja Susu, joilla oli takanaan kolmen vuoden kisatauko; Viirulla taukoa oli takana kuusi päivää.

Susu lähti juuri ennen Viirua, ja siitähän Viiru sai ennennäkemätöntä intoa. Katsellessaan Susun menoa Viiru jopa haukahti muutaman kerran. Ja mikäli kuulin oikein, Vipstaaki myös haukahti syöksyessään radalla toisena olleeseen putkeen. Ja sitten se tohkeissaan ohitti keinun!


Suomen ainoa agilitykäpylehmä odottaa kisapaikalla kotiinlähtöä.

Olipa kivaa! Vaikkei kuvissa siltä näytäkään :) Tuloksina oli hyl, hyl, keppikieltovitonen ja rimavitonen. Minna Väyrysen radat tuntuivat varsin sujuvilta. Viimeisellä radalla olin kyllä sen verran väsynyt, että Viiru välillä kyseli, mihin mennään. Ja Viiruakin väsytti tai inhotti kura. Hylyt tulivat huonoista putkiin ohjaamisista: ensimmäinen huolettomasta hosumisesta ja toinen liian vähästä ennakoinnista ja liian aikaisesta vapauttamisesta.

Tappijalkatankki esittelee kuraantuneita kinttujaan kotipihalla.
Kontaktit olivat ok. Kahdessa lähdössä annoin Viirun nousta seisomaan. Huoh, minä! Sainpahan rangaistuksen, kun eka rima tippui... Mutta kaiken kaikkiaan mukavat päivät täynnä yhdessä tekemistä ja yhdessä olemista :)

Koko hiljainen viikko on mennyt enemmänkin agilityn parissa ja kisoja valmistellessa. Piki on pidellyt juoksuja - ja jopa pöksyjä on täytynyt pitää sisällä. Maanantaina fyssarilla kävi vain Viiru; Pikin aikaa siirrettiin eteenpäin. Nyt on sentään paljon pääsiäisseuraa ja -tekemistä.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kaksi nollaa

Lähdettiin sittenkin kisaamaan. Perheestä löytyi matkaseuraa, ja vielä oikea asiakin Kuopiossa toimitettavaksi. Ettei tarvinnut vain parin radan takia ajella.

Eeva-Liisa Pohjasen radat olivat sujuvasti juostavia, ja nollia tuli reilusti. Meillekin melkein kolme ;) Ensimmäiseltä agilityradalta ja kolmantena olleelta hypäriltä Viiru kipitti nollat. Keskimmäisellä radalla olin pelkuri enkä lähtenyt keppien jälkeen ajoissa valssaamaan, vaan jossain puolivillaisessa persjätössä unohdin koiran selkäni taakse enkä jatkossa kerennyt tyrkätä sitä takaakiertoon. Muuten tuokin rata kulki oikein mukavasti.

Voi olla, että myöhemmin harmittaa, SM-tuplanollan kun pitää olla peräkkäisiltä radoilta. Mutta emme ehkä kuulukaan SM-kisoihin juoksutrikootyyppien kiusaksi ja bortsujen pujottelukepeiksi ;)


Olin kovin tyytyväinen, kun viime treenien huono fiilis oli tipotiessään. Viiru ei varastanut, ja meillä oli kivaa yhdessä. Panin toki merkille, että kyllä minun lähtörutiinini saisivat olla paljon selkeämmät. Ekalla radalla Viiru loikki kontakteilta melko törkeästi, toisella radalla käskytin kovasti (mutta loikki se vähän silti...). Siinäpä kotiläksyä, mutta en antanut kontaktien nyt haitata hyvää fiilistä, joka oli tämän päivän tavoitteena.

Piki lenkkeili Puijolla ja vähän muuallakin Kuopiossa. Turistilla alkoivat juoksut, joten en ottanut sitä kisoihin tuoksumaan.


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Perjantaitokomaraton

Mikä se on, kun välillä mikään ei onnistu? Tiistaina rynnättiin Viirun agilitytreeneihin kiireellä, myöhässä ja juutuin huonoon fiilikseen. Ja Viiru jatkoi lähdössä varasteluaan, jonka sille olen opettanut sallituksi. Ehkä toisen kerran viiteen vuoteen (ja ehkä ekan kerran agilitytreeneissä?) hermostuin Viirulle, ja runttasin sen takaisin istumaan ja sanoin: nyt istut + ruma sana. Hermostumistani lisäsi, että ohjasin eri puolelta kuin olin suunnitellut, eikä Viiru millään meinannut tulla edes kakkoshypyn niistoon. 


Rata: Henna Palmunen/Jari Lukkarinen

Kun jäähyn jälkeen palasimme radalle, Viiru lähti heti samantien ykköshypyn takaa hipsimään ihan perässäni. Pahoittiko se mielensä? Ja kyllähän minä olin epäreilu.  Uusi käsky vai aiemman selkeämpi käyttö? Ainakin arkikäskyn Odota totaalihylkäys.

Lopulta saimme radan suoritettua suht reippaasti, vaikka 3-4-välin valssi+persjättö oli mahdottoman kankea. Nyt taas paperilta katsottuna ihmettelen, mitä ihmettä tuolla puolella tein. Kepeillä piti tukea loppuun asti.

Seuraavana aamuna näkyi jo valoa muuallakin kuin tunnelin päässä. Ensimmäistä kertaa tänä keväänä aamukuuden lenkkimme kulki päivänvalossa ilman katu-, otsa- tai pantavaloja.


Kotipiha on jäätynyt liian liukkaaksi ulkokotitokoon. Mutta perjantaitokomaraton alkoi ja jatkuu vielä seuraavat viikot (paitsi että kaksi seuraavaa perjantaita on meillä taukoa). Ensin Viirun VOI/EVL-ryhmä ja sitten Pikin tokoalkeiden kurssi. Kummassakin tuli taas mieleen, että etenen ihan liian hitaasti.



Viirulle oli lähes tylsää hakea piilotettu oma kapula loikkien väärien kapuloiden kasan yli. Ison törpön kierto hyppyjen ohi sujui, kunhan en itse lähtenyt sitä sössimään. Aika monissa liikkeissä pitäisi kyllä enemmän hyödyntää häiriötä, jonka ryhmässä treenaaminen mahdollistaa. Ja tämä(kin) on hyvä ryhmä!

Pikin kursilla oli ihanaa, kun sai neuvoja. Tai saahan niitä aina, varsinkin jos pyytää, mutta kurssilla ei tule sellainen olo, että vie jonkun muun omaa treeniaikaa ja -keskittymistä. Aiheena oli erityisesti ruutu ja myös liikkeiden välit. Liikkeiden väleissä ja perusasennossa varmaan ovatkin ne meidän massiivisimmat puutteet. Nyt pitäisi muistaa naksutella perusasentoa ja seuraamista. Ruudussa siirryttiin nekstille levelille. Ensin tehtiin paikkaa ja vauhtia; paikan opettelussa koiran lähtösijaintia ja ohjaajan sijaintia pitää vaihdella paljon enemmän kuin olemme tehneet. Testattiin myös se, etsiikö Pikin paikan maahan heitettyjen namujen perusteella: Ei. Pari kertaa tehtiin niin, että vauhti ja paikka yhdistettiin. Jätin Pikin kauas, menin lähelle ruutua kutsumaan. Kun Piki oli oikeassa paikassa, naksautin ja heitin lelun. Pikseli tosiaan osasi :)

Kotiläksyksi saatiin pitoa ja noutoa. Ja ihme ja kumma, tänään Pikin istahti varastetut sukat suussa. Ehkä on mahdollista murtaa invarianssi: pylly maahan > suu auki.

Huomenna olisi kisoihin lähtö, jos olo helpottaa.


Tsekkilistalla on jo ruksi kisakoiran, kisaturistin, kisakirjan, kisalelun, kisavaatteiden ja kisaeväiden kohdalla. Puuttuvat enää kisakunto, kisamieli ja kisakengät. Mikään tekosyy kotiin jäämiseen ei ole liian pieni, jos kisamatkaa on yli 10 km ja jos kisamatkaseuraa ei ole.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Pääsiäistipuja

Täytyy esitellä kuvia kanalan seinän toiseltakin puolelta. Onko tarina pääsiäistipuista edes muten uskottava?


Kanaemon helmoissa (kuva: Hanna Paakkunainen)

Oli cityihmisellä ihastelemista elämän ihmeessä. 

Kuva: Hanna Paakkunainen


Kuva: Hanna Paakkunainen

Ja taas vähän tokojorinaa... (Kun miniloma loppui, ehkä tämä päivitystulva alkaa tyrehtyä.) Tänään kokeilin puuvajatunnaria niin, että vajassa oli oman lisäksi yksi vieras kapula. Ulkopuollella oli vielä kasa vieraita. Viirua ei huijattu; Pikillä taas herpaantui paras keskittyminen, kun kadulla sattui kulkemaan koira. Ei kun uutta yritystä myöhemmin.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kevätsunnuntai

Aamulenkin jälkeen Viirun suureksi harmitukseksi puettiin BOT-mantteli päälle. Mutta matkan määränpää oli mieluinen, Helin käsittely. Agilitykolaristamme ei ollut jäänyt jälkiä. Viirun etupäässä oli "normaalia", todennäköisesti agilityyn liittyvää jäykkyyttä jonkin verran. Lapojen tienoilla oli pari arkaa kohtaa, ja reisilihaksissa jonkin verran kireyttä. Aikamoiset lihakset on Viirulla kuulemma takapäässä. Odottakoon, kunhan pääsee Pikin lihaksia tunnustelemaan... Varasin kummallekin koiralle ajan viikon päähän. Viirussa aiheutti paheksuvaa kummastusta myös se, että Heli ei ollut vielä täyttänyt loman jälkeen namipurkkiaan.


Tänään oli se vuoden ensimmäinen päivä, jolloin alkaa miettiä, onko koirilla autossa liian kuuma. Aurinko helotti, ja jätin ikkunan raolleen, kun menin katsomaan Joan tokokokeen VOI- ja EVL-suorituksia. VOI-luokan tulokseen on meillä jonkin verran matkaa, mutta ykköstulokseen pitkä taival. En ole vielä valmis tinkimään kuudella kokeella valioksi -tavoitteesta ;) Mutta kivahan olisi joskus kokeeseen päästä...

 Aurinkoisilla Viinijärven hangilla lenkkeiltiin Jatsi- ja Hippa-tätien kanssa.



 Kanalaan oli syntynyt pääsiäistipuja, ja kun Hanna meni kuvaamaan elämän ihmettä, koirat jonottivat oven takana. 



lauantai 12. maaliskuuta 2016

Taas agilitykoulutuksessa

Tänään oltiin Viirun kanssa Saija Mustosen agilitykoulutuksessa. Uskalsin mennä, kun emme ole havainneet Viirun liikkumisessa mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Ja voihan olla, että Pikin päivittäiset tällit ovat lopulta kovempia kuin kolarimme.

En muistanut kysyä, saako rataa julkaista eikä videota ole. Siispä lyhyt sanallinen kuvaus riittäköön. Teimme 30 esteen radan pätkissä. Toisessa setissä olisin ehtinyt "vetää radan nollalla läpi", jos en olisi alkanut unohdella rataa. Eka setti meni palasina muikeasti. Elämä oli taas helppoa, kun koira irtoaa putkiin.


Pituudelle irtoaminen olikin vaikeaa - koirat eivät kuulemma hahmota pituutta - mutta yhden palkkauksen jälkeen onnistui. Vaikeat (paperilla mahdottomilta näyttäneet) keppikulmat onnistuivat, osittain sen takia, että niihin ehti niistämään tai auttamaan. Valssin ja puolivalssin yhdistelmän tyrin toistuvasti, ja Viiru sujahti väärään putkenpäähän. 


Minua on viime aikoina - sen jälkeen kun yhdessä koulutuksessa ihmiset ohjasivat toisiaan - ahdistanut, että agility hitaan mutta kömpelön ohjaajan kanssa on Viirulle yhtä tuskaa. Kun aiemmin olin ajatellut, että koiralle riittää, että ohjaaja on reilu ja iloinen sekä muistaa palkata koiraa kunnolla. Noissa kuvissa Viiru näyttää kuitenkin kovin iloiselta ja tyytyväiseltä - vai onko se vain onnellinen, että koettelemus on tältä kertaa ohi?

Mentiin Viirun kanssa kävellen lähihallille, kun oltiin ihan kaksistaan. Juuri sopivan mittainen lämppä- ja jäähdyttelylenkki. Tavarat mahtuivat reppuun, ja Viiru-viilipytty viihtyi hiljaisena vieraassakin häkissä odotteluajat. Helppoa elämää. Piki sai oman laatuaikansa kahden kesken lenkillä. Nyt kun oltaisiin voitu tehotreenata ohituksia, tuli vastaan vain yksi koira :( Kyllä hermot lepäävät vain yhden koiran kanssa - olipa se kumpi vain. Ja varsinkin, jos se on tuo vanhempi ja viisaampi ;)

Tokon parissa on puuhasteltu kotona ja hallissa. Eilen meni Viirulta metallihyppynoutoneitsyys. Sille voisi vaikka skoolata - tähän en ikinä uskonut pystyväni. Viiru teki myös voittajaluokan L-jääviä. Huoh! Kaikkea pitäisi vahvistaa ja koko ajan. Viiru kääntyi mukanani, kun seisomaan jäämisessä kävelin sen taakse. Kuka käski höpötellä? Eniten ehkä pitäisi vahvistaa ohjaajan vaikenemista. Piki kanniskeli kapulaa ja pudotti vasta luvan kanssa. Perusasento ja ultralyhyet seuraamispätkät ilman namia ovat vaikeita. Puuvajatunnari kotona on edistynyt niin hyvin, että kokeilen seuraavaksi viedä vajaan yhden oikean ja yhden väärän.

Piki Pärnällä joulukuussa (kuva: Sirkku Kouki)

Piki juoksentelee joulukuussa Pärnävaaralla ennen pahimpia pakkasia. Lähipäivät ovat lämpimiä, alkaako talvi olla ohi?

torstai 10. maaliskuuta 2016

Paikallaan polkemista ja harppaus

Paikallaan polkemista

Viiru voi edelleenkin mainiosti eikä liikkumisessa näy mitään outoa; fyssarille mennään sunnuntaina.

Totuus on jossain tuolla ylhäällä.
Eilen lomapäivän ratoksi ajeltiin hallille. Edellisillan agilityrata oli purettu, mutta kismityksen harjoitteluun riitti onneksi neljä vierekkäistä hyppyä suorassa linjassa. Hiljaa mentiin, ja sain tolkkua omaan hosumiseeni. Japanilaisilla ohjaamiseen riitti pään ja katseen kääntö; ja kannatti myös pysytellä riittävän kaukana hypyistä. "Etuperin" ohjatessa ei tarvittu puolivalsseja, hartian kääntö riitti. Mutta ensimmäisessä välissä tarvittiin myös ääniapu, sitten oopperan juoni selvisi Viirulle.


Huom! Tämä ei ole latu, vaan kävelijöille ajettu ura!

Tokotreeniryhmään saapui reilusti porukkaa viikonlopun koetta varten viimeistelemään. Sain lapselta pyytämääni korjaavaa palautetta Pikin perusasennosta ja seuraamisesta ihan omiksi tarpeiksi ;) Mihinkään ei olla edistytty joulusta. Namit pois! Ajattele itse! Ruudun paikan Piki löytää hienosti kauempaakin. Tunnarissa nosteli vääriä kapuloita. Eini ehdotti vaihteluksi oman kapulan etsimistä muiden vieraiden tavaroiden joukosta. Sitä pitää kokeilla.

Viirukin teki tunnarissa virheitä, mutta Viirukin löysi ruudun paikan hyvin. Aika väsyneitä koirat olivat taas illalla. Hapottaahan se kun juoksee kaulaa myöten hangessa täysiä. Seuraavana aamuna Viiru yritti maastoutua vilttikasaan pyyhehunnun taakse:


Toivottavasti kukaan ei löydä mua. En jaksais enää lomailla.

Parempi myöhään - pantaharppaus

Joululomalla sain kuulla asiantuntijalta, että Viirun ja Pikin pannat ovat liian kapeat. Leveämmässä pannassa paine jakautuisi useammalle kaulanikamalle. Tilasin saman tien uudet leveät pannat pantapajalta. Väliajaksi otin käyttöön vanhat leveät kangaspannat, joista en muuten tykkää (monesta eri syystä). Uudet pannat eivät ole vieläkään tulleet. En saanut ensin myöskään vastausta kyselyihini; soittoon sentään vastattiin. Eiköhän lähes kolmen kuukauden odottelu riitä, tuumasin ja tilasin eilen Ebba + Albus -pannat. Pehmoiset puolikuristavat, 5 senttiä leveä pannat tulivat jo tänään postilaatikkoon.

Hänen jaloutensa siroa kaulaa koristaa turkoosi Daalia

Vaalenpunainen elefantti ja punainen sydänkäpy

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Rääkkyläläisiä

Mentiin Sirkun kanssa ajoissa hallille ja rakennettiin illan treenirata. Toivottavasti meni suht sinnepäin ;) Jos tuli huono, otan täyden vastuun.

Mukavasti radassa oli taas vaikeampia ja helpompia paikkoja - ja sitten niitä parhaita, jotka jäivät kismittämään. Kismityspaikat olivat niitä japanilaispaikkoja, jotka olivatkin treenin yhtenä teemana. Taisimme tehdä radan liian tiiviksi, koska 5-6-väliin oli vaikea saada kahta melkein-puolen-vaihtoa mahtumaan (tai sitten ei vain osattu) - mutta menihän se.


Rata: Heidi Hirvasoja-Korkee
Väliä 9-12 kokeilimme sekä takaa että edestä eli japanilaisilla ja puolivalsseilla. Oli kumpi hyvänsä, niin viimeinen meni kuitenkin rääkkyläläisellä VIIRU, TÄÄLLÄ! Siinä vaiheessa olin jo kaukana takana, vaikka miten olisin ottanut alussa etumatkan. Vakavasti sanoen oma liikkuminen vaatii vielä paljon treeniä kummallakin tavalla.

Toisena asiana treenasimme Viirun kanssa poispäinkääntöjä hypyille 4 ja 16.

Alku- ja loppulenkillä kahlattiin sohjossa. Kevät! Piki yrittää kiitää ja leikkiä Susun kanssa, Viiru menee väliin komentamaan, Susukin haluaisi leikkiä Pikin kanssa, mutta varminta on paimentaa tuota outoa otusta haukkumalla. Huoh!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Oma!

Viiru ei edelleenkään oireile eilistä tälliä, mutta tarkastus on paikallaan. Tänään oli muutenkin mukava päivä, eikä ylpeys käynyt lankeemuksen edellä. Käytiin bc-seurassa lenkillä talvimaisemassa, kevyessä lumisateessa. Enää ei tarvitsisi pukeutua kuin paukkupakkasilla, hiki valui ja loiskui toppasaappaissa.

Kumpikin karvanassu antoi viitteitä siitä, että olisi jotain tajua tunnarista. Voiko varovaisemmin enää sanoa? Appari piilotti oman kapulan ja kumosi sen jälkeen kasan vieraita sivuun koiran kulkureitistä. Ensin kauemmaksi, ja toisella toistolla lähemmäksi. Sekä Viiru että Piki käytti nenää, ja kun kapulakasa oli lähempänä oman piilopaikkaa, kumpikin tarkasti kasan, mutta lähti sen jälkeen nuuskuttelemaan oman piilopaikkaa. Jee!

Muina juttuina Viirun kanssa tehtiin mm. mini-pk-tottiskaavio, jossa palkkailin silloin tällöin. Pikin kanssa demottiin uudelle treenaajalle perusasennon ja seuraamisen opettamista (älä tee näin!) ja samalla saatiin hyviä neuvoja. Käteni on edelleenkin väärässä paikassa ja koira liian edessä. En kyllä yhtään tykkää, että koiran pitää olla niin takana :( Joka kerta voisikin ottaa yleisön kommentteja - jospa niin päästäisiin eteenpäin.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Lisää synkkyyttä?

Sanna Kataisen agilitykoulutus alkoi luennolla urheilukoiran fysiikasta. Sanna näytti myös hidastettuja videoita agilitykilpailuista, joissa kaikki ei mene ihan kuin ohjaaja on suunnitellut, ja joko koira, ohjaaja ja molemmat ovat radalla vähintään turvallaan. Omahyväisesti ajattelin, että kyllä on hyvä, että olen päättänyt, ettei Pikin ykköskyynärää rasiteta agilityn raskailla etupään törmäyksillä. Ja kyllä on hyvä, että Viiru ei ole tuon nopeampi - ja minähän en kuitenkaan ota radalla loukkaantumisriskejä, ainakaan koiralle.

Paperilla rata näytti vaikealta muistaa ja ohjata, hyppyjä hyppyjen perään, takaa - takaa - edestä. Oikeasti rata olikin erittäin sujuva, ja tavoitteena oli löytää ohjaukset, joissa koiran vauhti säilyy ilman jarrutuksia ja kiihdytyksiä. Ja kellottamalla todettiin, että usein motaria pääsee nopeammin, vaikka matka olisi pidempi.

Meitä ei kyllä päästy kellottamaan, kunhan kokeiltiin ohjaukset, joilla edes ehdin. Japanilainen tehtiin kohtaan, johon sitä en osannut ajatellakaan. Koira tyrkättiin lopulta lähes taaksepäin hypyn yli. Pariin kohtaan vaihdettiin poispäinkääntötyyppinen ohjaus.

Aluksi selitin Sannalle, että en uskalla tehdä kahden suoran putken jälkeen persjättöä, vaan jatketaan vaikka viskileikkauksella. En halua törmäyksen riskiä. Mitä sitten teen myöhemmin hyppy"suoralla": emmin persjätön+pyörityksen ja poispäinkäännön välillä. Auts! Viiru tuli kintuille. Oma polvi on ruvella ja turvoksissa, ja kämmentä aristaa. Ainakaan heti ei Viirussa näkynyt mitään. Onneksi heti viikon alussa saapuu asiantuntemusta paikalle. Ja muutenkin on ollut aikomus varata fyssariaika kummallekin. 


Lauantai-illan symmetriaa

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Lisää aurinkoa

Auringonpaiste jatkui minilomalla numero 2. Nyt oli teemana mökkeily ja ulkoilu. Mistähän olen saanut päähäni, että koirien pitää vähintään kerran viikossa ulkoilla vähintään kolmen tunnin yhtenäinen satsi (toki normaalit jokapäiväiset ulkoilut myös)? Mökillä touhutessa ja lenkkeillessä muutama tunti hurahtaa nopeasti. 


Parin päivän lumessa telmimisen ja kahlaamisen jälkeen kaikkia väsyttää mukavasti. Vain Piki lähti kanssani perjantaitokoon. Tavoitteena oli korjata omaa liikkumistani seuruussa hallin peilin edessä. Tunnaria vaikeutettiin niin, että ekaa kertaa otettiin muut kapulat mukaan. Oli liian vaikea, väärät kapulat olivat ainakin liian lähellä. Saatiin kuitenkin onnistuneitakin toistoja. Ja kannattaa tehdä varmaankin helppo-vaikeampi-helpompi-tyyliin. Kilpajuoksut kapulalle toimivat hyvin.


Viiru lepäili kotona, koska taas otettiin lauantaiksi peruutuspaikka agilitykoulutukseen. Saa nähdä, miten masentunut olen huomisiltana... Mutta ei voi mitään, minä tykkään epäonnistumisista ja virheistä, niitä voi miettiä ja oppia ja ehkä lopulta onnistua.

Tokon ja pikkukävelyn jälkeen Pikseli oli ihan poikki. Lenkilläkin se vain käveli perässäni rauhallisen epäpikimäisesti.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Aurinkoa ja synkkyyttä

Kalevalanpäivän aatonaattona pakkauduttin itärajan traktoriin ja startattiin minilomalle etelään. Yhden mummolayön jälkeen Piki matkasi yökylään synnyinkotiinsa ja Viiru citykoiraksi Hermanniin. Sää oli kuin lapsuuden talvina parhaimmillaan, mielikuvissa voi sujutella oikeaan suuntaan luistavilla suksilla hohtavilla kumpuilevilla hangilla.

Piki kävi hevosia haistelemassa tallilla Tuusulassa.

kuva: Päivi Vuoristo



kuva: Päivi Vuoristo
Noola-siskon ja Seena-emän kanssa lenkillä:


Kuva: Päivi Vuoristo

Kotonakin oli vielä yksi (eli toinen) lomapäivä jäljellä. Pyhäselälle oli ajettu jääladut, ja ainakin Honkaniemestä kaupunkiin päin myös jalankulkuväylä. Ladulla oli paikoitellen vettä. 



Synkkyyttä, joskaan ei pohjatonta, aiheuttavat treenit. Viirun tiistaitreenissä oli vallan vinkeä rata, mutta meillä meni iso osa hauskuudesta lähdön harjoitteluun. Muistin lisää Tähtisikermä-koulutuksesta. Koira, joka ei koskaan varasta, varasteli alituiseen, ja Marin mielestä minun tulisi puuttua hiippailuun jämäkästi. Olen katsonut vorostelua läpi sormien, koska ei se koskaan kisoissa/kokeessa... ainakaan vielä.

Rata: Heidi Utriainen/Ira Mikkanen

Menin kolmosesteen lähelle kutsumaan Viirua - tai olisin mennyt, jos Viiru ei olisi tullut perässä tai noussut seisomaan tai hivuttautunut vähän eteenpäin. Viipo koulutti minua antamaan namin ennen lähtöäni - muuten tulen perässä! Etkä sä mulle oikeesti suutu, vaikka näytät pahaa naamaa. Koska mä olen niin ihana! Voi tuota itsetuntoa ja elämänasennetta!

Minä yritin vuorostani kouluttaa Viirua viemällä sen autoon miettimään tekosiaan. Palattuaan Viiru oli ihan yhtä tyytyväinen itseensä kuin yleensä. Ja kyllä se nousi seisomaan ainakin kerran ankaran koulutukseni jälkeenkin. Monta jännää kohtaa oli radassa: kolmoshypyn niistosokkari, kepeille lähetys, kutosen niistosokkari, seiskalla toimi parhaiten peruspyöritys tai jokin sylitakapyöritys, poispäinkääntö puomilta hypylle ja putkeen, putkesta putkeen puomin toiselta puolelta ohjaten. Mutta mikään ei mennyt sujuvasti. Agilitytreenimotivaatio on kuitenkin taas herännyt; pakko treenata, kun mitään ei osata ;) Ja varastelunhan voi tulkita sikailuksi, jota moni on Viirulta toivonut.

Tokokaan ei oikein suju. Oppiiko Pikseli ikinä kapulan pitoa ja seuraamista?