perjantai 29. joulukuuta 2017

Välipäivätreeniä

Joulu- ja juoksuloma päättyi (vaikka jatkuuhan Viirun juoksu vielä). Susu ja muut joulunviettäjät hajaantuivat Etelä-Suomeen. Sää vaihtui talven ihmemaasta sohjoon ja tuhnuun. Joan hallin pihaan ei oikein pääse ajamaan, vaan sinne kavutaan korkeiden lumivallien yli. Hiihtokeskuksen alue on höylätty hiekalle - ehkä uudenvuodenaaton ilotulitusta ajatellen.

Joululomalla oli hieman aikaa ajatella, ja eilen keksin, että opetan kummallekin koiralle juoksu-A:n boksimetodilla. Siihen löytyi ohjeita googlaamalla ja Susun jäljiltä löytyi boksikin. Päästiin jo vauhtiinkin kotipihatreeneissä, mutta tänään sitten kuulin, että kunhan Piki oppii juoksupuomin kunnolla (käännöksineen kaikkineen), A:n pitäisi tulla kaupan päälle. Tehtiin myös Viirun kanssa hieman kontaktitreeniä, ja varmistuin siitä, että kyllähän se treeneissä osaa juosta esteen vauhdikkaasti ja pysähtyä oikeaan paikkaan. Mutta tarvitaan kyllä käsky koske, muuten ei pysähdy. Jospa vain vahvistan jo osattua ja ryhdyn johdonmukaiseksi myös kisoissa, kun niissä käymme.

Pikillä ei koko puomilla toiminut lelupalkka, kun ei ollut hyvin tuttuja palkkaajia, mutta nameilla saatiin hyviä toistoja.

Perjantaitokossa oli itsenäinen kerta; saimme uuden jäsenenkin. Viirulla oli vain yksi setti, kun en jaksanut turata juoksupöksyjen kanssa enkä könytä lumivalleja niin moneen kertaan... Viiru haki metallikapulaa hyppynoutona. Se meni jälleen edelliskertaista paremmin, ja huono heittäjä hyötyi taas kerran  tilannetajuisesta treenikaverista (kiitos, HeidiU!). Lelukoira oli joulunpyhinä miettinyt ruutua: Viiru sekä pysyi seisomassa häiriköinnistäni huolimatta että malttoi pysähtyä vaikka tiesi palkan tulevan ruudun takaa.

Pikillä oli kaksi settiä ja paikallo istuen. Voisin luottaa paikkiksessa Pikiin enemmänkin ja loitontua. Istumisessa Piki ei edes ala piipata. Ruudussa harjoiteltiin pysähtymiskäskyä, siinä on vielä paljon säätämistä molemmilla etäisyyden ja palkan suhteen. Mutta paikan Piki tietää hienosti. Sitä ei saa pilata. Lyhyisiin seuraamispätkiin oli tullut hieman rauhaa kummallekin. Kiertoon yritin saada lisää vauhtia kunnon lelupalkalla, mutta se vaatii vielä harjoittelua minulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti