lauantai 24. helmikuuta 2018

Lipsutaan

Viiru ei ole oksennellut maanantaisen pulautuksen jälkeen. Niinpä ollaan palattu kalsaritokoon ja aloitettu saman tyylin nose work. Koko ajan pitelee yötä kohti hyytävää pakkasta, joten hyvä, että kotona pystyy puuhastelemaan. Viirun dieettiä on jatkettu, jauhettua sika-nautaa ja naudan mahaa. Nameina Heidin neuvomat jauhelihalättypalaset ovat olleet just passeleita; tein jo toisen satsin.

Ohjatussa agilityssa oli taas Viirulle sopiva rata, ja Pikillekin irtoamaan houkuttelevia vauhtipätkiä. Kumpikin tarvitsee edelleen treeniä pimeään putkeen sujahtamisessa. Ennen muiden tuloa katsottiin Viirun "juoksu"-A:ta, ja kyllä Viiru kaikkien katsojien mielestä joka kerta kosketti kontaktipintaa. Mieleenpainuvinta treenissä oli kuitenkin ehkä se, että sain koko hallin nauramaan, kun vastakäännön sijasta pyörähtelin kuin Litku Klemetti Juna Kainuuseen -videolla.

PoKSin kisoissa lauantaina en sitten kuitenkaan taaskaan uskonut, että Viiru otti A:n kontaktin, ja jälleen kerran rata kosahti siihen.




Oikeasti rata pilaantui jo esteellä 2, jossa kivituhkan keisarinna liukastui. Liukastelu tai läheltä piti -tilanteet jatkuivat, vaikka kumpikin aloimme varoa liikkeitämme. Puomin kontaktin Viiru loikkaa, mutta A:lla tuomarin käsi ei nouse, vaikka itse taas olin varma kontaktivirheestä. (Lupaan ensi torstaihin mennessä päättää A:n suoritustavan ja kriteerin.) Viirun rata päättyi lempiesteelle eli pöydälle :)

Ratahan olisi pitänyt keskeyttää jo toiselle hypylle. Onneksi olin sen verran ryhdikäs, että menin heti perumaan toisen radan. Sen verran olin tohkeissani, että tyrkkäsin koiraparan leluremmeineen häkkiin, unohdin sen hetkeksi sinne ja menin Kertun kanssa kahville... Viiru-rukka. Ja tietysti kisakirjakin unohtui hallille - kuten edellisissä kisoissamme syyskuussa. (Pääsi Viiru hetikohta lenkille ja vielä kotona uudelleen.)

Nyt voisi tietysti sanoa, että ohjaa paremmin. Mutta kun en osaa. Ja mitä siitä tulee, jos joka käännöstä pitää varoa.

Pikilla alkoi juoksu. En tiennyt, saako nose work -treeneihin mennä juoksuisena - tai jos saa, saako juoksunartun ottaa halliin häkkiin odottelemaan. Pakkasta oli aamulla lähes 20 astetta, joten ei lähdetty ottamaan riskiä jäätyneestä Pikistä. Treenailtiin kotona sitä koirien mielestä hauskinta: piilotetaan hajurasia asuntoon ja sen saa vapaana etsiä. Pikillä keskittyminen välillä herpaantui, joten oli ehkä ihan hyvä, ettemme menneet kimppatreeniin. Aamulla tein myös päivän hyvän työn. Muistin ottaa lähimetsään pikkulapion mukaan ja siivosin polulta jätökset. Mitähän sekin ihminen oli miettinyt, kun oli vääntänyt jättitortut keskelle polkua? Kova pakkanen on hyväkin asia.

2 kommenttia:

  1. Olen ollut Lystin kanssa parikin kertaa kisoissa, joissa alusta oli liukas. Ensimmäisissä niistä menin radalle, koska kaverit kannustivat. Lysti kaatui ja paranteli olkavarttaan 3-4 viikkoa. Toisen kerran toisessa hallissa koirat kaatuilivat ja tuomari muutti rataa vähemmän mutkikkaaksi. Päätin ohjata Lystiä "levein kaarroksin". Se oli viimeinen kerta sitä lajia agilitya. Tajusin olevani halveksimani ihmistyyppi, joka asetti kilpailuviettinsä koiran terveyden edelle. Sen jälkeen olen omissa silmissäni nostanut osakkeitani ja jättänyt menemättä mm. SM-kisojen joukkueradalle, jos sen on viestitetty olleen liukas. - Peukutukset ryhdikkäälle teollesi (=muiden starttien perumiselle).

    VastaaPoista
  2. Oli tavallistakin helpompi lähteä pois, kun satsaus kisoihin oli niin pieni: 5 min ajomatka ja 10 e maksettu ihan rahalla.

    VastaaPoista