sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Palmusunnuntai

Palmusunnuntain aamuna osa valmennusryhmästä kokoontui treeneihin. Viirulla menivät kepit, kontaktit (myös keinu) ja kaikki muukin hyvin - lukuunottamatta sitä yhtä k:ta eli kaarroksia. Jospa nyt ottaisi sen k:n tehotreeniin, kun ne muut koot - kuten kepit, kontaktit ja kivuus - ovat paremmalla tolalla. Itsekin on ehkä muuttunut kuntoutujasta kuntoilijaksi ;) On niin paljon treenattavaa! Taas, miljoonannen kerran, tuli palautetta siitä, että pitää muistaa ohjata ja loppuun asti. Mutta kyllä tästä ahkerammasta treenaamisesta on apua. - - Piki tokoili hallissa.

Nyt on kunnolla kuraa! Miimin luona tupsahdettin sukukokoukseen ja siitä kahvipöytään kaulaa myöten kurassa. Koiria oli yhteensä 11, joten yhdessä kuvassa on noin puolet.

Sulla on namia taskussa, tietää Nova


Nova kokeilee, saisiko tältä toiselta tädiltä namia.

Viirulle ammuttiin pellolla. Nyt pamaukset olivat edelliskertaisia paljon kuuluvampia.  Kaksi kertaa paikkamakuussa niin, että olin 10 metrin päässä, kaksi kertaa seuratessa ennen ja jälkeen täyskäännöksen. Seuratessa ensin hätkähti, mutta jatkoi hyvin muistutuksen jälkeen, toisella kerralla vain korvat painuivat alas. Seuraavaksi on tarkoitus mennä kentälle, jos säät sallivat.

Miksi koirat ovat pulskia? Viiru on tänään syönyt:
  • aamulla papanoita (arkisin lihaa ja vihanneksia)
  • lenkillä vähän frolicia
  • treeneissä lihapullan palasia sekä jackpotina jonkun hallille tuomaa keitettyä hirven maksaa 
  • ampumispalkkana kissanruokaa
  • sunnuntaipäivällisellä lohen nahkaa ja perunaa
  • ja sitten on vielä iltaruoka jäljellä

Pikillä sama dieetti ilman kissanruokaa. Piki on niin toimelias, että se syö reilusti enemmän kuin Viiru, ja silti kylkiluut tuntuvat selvästi.

Palmusunnuntaina olemme turhaan odotelleet virpojia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti