torstai 2. huhtikuuta 2015

Erään aikakauden päätös

Nyt alkaa pääsiäinen, jolloin en ole PoKSin enkä JoAn pääsiäiskisojen vastaava koetoimitsija. En muistakaan pääsiäistä ilman koetoimitsijuutta.  Paljon on mukavia muistoja, varsinkin koetoimitsijakavereista, muista talkoolaisista, kisaajista ja tuomareista. Nykyään ei enää tarvitse roudata esteitä kisapaikalle, lähettää perinteisessä postissa paperisia kisakirjeitä eikä jännittää, toimivatko pöytäkirja-excelin kaavat. Ennenvanhaan ilmoittautumisetkin tulivat paperilla, ja ne piti kaikki käsin tallentaa.

Olin sentään hallitalkoissa treenien päätteeksi. Ja seitsemän starttia on tarkoitus kisata. Tänään, kiirastorstain iltana löysin itseni hallilta. Miksi ihmeessä? Kesäkauden treeniryhmät käynnistyivät, mutta olisiko kuitenkin ollut fiksumpaa tehdä jotain muuta? Viirun kanssa kerrattiin kepit ja kontaktit, rataa ei tehty lainkaan. Mielenkiintoinen ryhmä ja kouluttajat, odotan treenejä kovasti!

Kisakaveri rentona
Tokoiltu on olemattomasti. Keskiviikkona fyssarilla Viirulla oli jonkin verran kireyttä lihaksissa, Pikillä ei (sen mitä sai rennosti tunnusteltua). Susu saapui susirajalle kiirastorstain vastaisena yönä. Sieltä Putte jatkoi mökille.

Susu ja tykötarpeet
Hyvää pääsiäistä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti