Jos oot PA, en tee PA

Viirun jälkeläinen lähti yllättäen kotiin sunnuntaina, kun olin naapuriseuran kisoissa vekotinta tuuraamassa. Viirun startit lauantailta peruin pahenevan flunssan pelossa. Mutta vaikka olitiin omalla porukalla, eipä vielä palattukaan normaaliin: Piki oli toipilas ja minä podin flunssaa. Ihan sekaisin käytiin kaikki treenit :)

Nami! Lelu! Tottele!

Viiru meni tiistaitokoon lainaohjaajan kanssa, mutta kuvasta päätellen oli ihan normimeininkiä. Jos sulla on tyhjät taskut, en taida viitsiä tulla edes perusasentoon.

Viikon aikana Piki pääsi eroon tötterön pitämisestä, ja muiden naamat, pohkeet ja muut tärkeät paikat pelastuivat. Keskiviikkona Viiru meni vielä Pikin sijasta agilityyn (ja torstaina Susu Viirun asemesta doboon), mutta perjantaina Piki pääsi omiin treeneihinsä.

Agility Viirun kanssa oli rentouttavaa, mutta huolestuin omasta itsestäni, kun en jaksanut mitään. Mutta sitten onneksi muistin olevani kipeä/toipilas. Hiljakseen humputeltiin, Viirukin oli tahmea, mutta aika taitava.

Kahden viikon remmilenkkiturhauma purkautuu.

Rallyssa tehtiin seuraamista vasemmalla ja oikealla, puolenvaihtoja ja pyörähdyksiä. Haasteellisin oli siirtyminen vasemmalta oikealle ohjaajan edestä ilman pyörähdyksiä ja vauhdin muutosta. Läksyksi takapään etsimistä vadilla pyörien. Varsinkin oikealla puolella pyöriminen oli vaikeaa, ja Pikin pylly meinasi usein laskeutua alas. Piti tehdä melkoisen laajaa rundia, jotta Piki pyöri kokonaan. Harjoiteltiin myös hyppyä ja putkea, joita ennen ja joiden jälkeen piti seurata. Olisikohan pelkkä seuraamiskäsky riittänyt, eikä olisi tarvittu seuraamista-putkea-putkijarrua-seuraamista?

En jaksais tuota riehumista.

Säät vaihtelevat keskiviikkoillan lumimyrskystä kireähkön pakkasen kautta tämän iltapäivän aurinkoiseen suojasäähän.

Kevään ensi lupaus