tiistai 19. toukokuuta 2015

Este ylitetty

Sunnuntaina tehtiin autoretki.

Parikkalan Siikalahdella: Piki ja Susu kurkkivat, mihin se isäntä hävisi


Piki ja imikät


Hennon täyteläinen vihreys ei välity kuvassa.


Kahvitauko Lappeenrannassa


Paluumatkalla valkovuokkoja Vihantasalmella

Josepan ryhmätottiksessa Piki seurasi, ilmoittautui, harjoitteli täyskäännöstä, pyörimistä itsensä ympäri, pujottelua. Viiru ei kerinnyt kilpailevien ryhmätreeniin, mutta teki itsekseen estenoutoja ilman luovutusta. Vaihdeltiin hypyn ja A:n korkeutta sekä kapulan kokoa - mutta tehtiin myös historiaa: täysi hyppykorkeus täysikokoisen kapulan kanssa. Kun palailimme treenistä ja lenkiltä kotiin, naapuri vielä pyysi lenkille. Mikäs on keväällä ulkoillessa. Vinjan lisäksi tapasimme poika-Sisun, jolle neitsytkuningattaret opettivat pidättyväisyyttä.

Sellainenkin henkinen este ylitettiin, että koirat ulkoistettiin ainakin punkkikauden ajaksi makuuhuoneesta. Hankin tyttösille uudet sisustukseen sopivat peditkin makuuhuoneen portin toiselle puolelle, mutta ainakin vielä ovat asetelleet itsensä patjojen viereen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti