Päätöksiä?

Maaliskuu... Viiru kerkisi kerran helmi-doboon, viimeiselle kerralle just ja just ehdittiin työmatkani takia. Pallolla seisominen on Viirulle paljon helpompaa kuin aluksi, mutta molempien takajalkojen saaminen tasapainotyynylle on yhä välttelyn arvoista. Yhteisliikkeenä oli esimerkiksi jalkaprässi, joissa koira oli sylissä. Viirusta vähän outoa, mutta ehkä aika mukavaa.

Alkuviikko meni flunssassani emmekä hyvistä ulkoilukeleistäkään pystyneet nauttimaan. Jäälle tekisi mieli. Perjantaina illalla oltiin hetki Leinosenlammen jäällä; voi sitä riemua ja rallia. Hanki kantaa muuallakin. Lauantain agilitykisojen takia oli rallyssa vain tynkätreenit. Pikille pitäisi keksiä aina vain lisää käskyjä, esim. saksalaiseen - tai antaa paremmat käsiavut. Viimeksi oli puhe, että vatitreeniä pitäisi tehdä, jotta takapää löytyisi entistä paremmin. Piki on nyt ilmoitettu rally-mölleihin ja -kisoihin sekä rally-tuomarin pitämään koulutukseen. Pitää opetella kaikki kyltit, myös ne uudet.

Viirun tokokokeesen meno lykkääntyi huhtikuulle; treenaaminen on jäänyt vähälle Viirun pojan vierailun ja oman pikku sairastelun takia. Toivottavasti huhtikuussa mahdutaan kokeeseen. Pikin rally-treenin kyljessä ehdittiin tehdä ruutua. Ensimmäinen oli taas haistelua, muissa seisahtui oma-aloitteisesti ruudun etuosaan. Ensin lelullle juoksu? Vain yksi hyvä toisto?

Arra ja Viiru

Lauantaina Viiru yritti päättää agilitykisauransa kunniakkaasti, mutta ohjaaja torpedoi aikeet kerta toisensa jälkeen (kolmella radalla). Kuten koko yhteisellä aksataipaleellamme.

Piki ei päässyt kisoihin sterkkauksen jälkeen syödyn kipulääkkeen varoajan vuoksi. Viirun kanssa ohjaaja esitteli taas monia tyyppivirheitään.  En esim. niistä kepeille, vaikka sitä just Laamas-treenissä harjoittelin. Sitten hyllytän helppoon kohtaan, kun olen niin ällistynyt, että radan vaikein kohta ei epäonnistunut. Hypärillä taas hyllytän aivan huippuhelppoon kohtaan, kun en noudata ohjaussuunnitelmaani. Jätän valssin tekemättä. Tämä virheeni harmittaa aivan erityisesti.

Agilitytaipaleellamme Viiru olisi ansainnut paremman ohjaajan, mutta minä sen sijaan en olisi voinut toivoa parempaa kisakaveria. Nyt Viiru luovuttaa aksavaltikan Arra-tyttärelle, joka onneksi saattoi todeta: tärkeintä ei ole voitto, vaan äidin murskavoitto.

Miksi kisata kun ei enää treenatakaan. Vai pitäisikö vielä pääsiäisenä? Ja nää ihmisetkin ovat niin mukavia...

Keskellä selkää

Lauantai kun kului hallilla melkein kellon ympäri, laskiaissunnuntai oli rentoilua talvisäässä.