Agiråkki, pelinaisten kesän paras viikonloppu

Agiråkki-sunnuntaina oli Viirulla vissiin kesän paras päivä.

Perjantaina talkoilin avustavana koetoimitsijana, ja illan SM-snookerissa ihan vastaavana. Lauantaina talkoilun päätteeksi käväistiin Viirun kanssa kahdella radalla. Agilityradalla aliarvioin pahasti Viirun vauhdin ja yliarvioin oman kykyni kiinnittää kaksi numerolappua yhdellä hakaneulalla. Jos olisin ollut fiksumpi, olisin jättänyt pudonneet avoimen hakaneulan ja laput radalle, ja jatkanut niistä välittämättä. Mutta kun olen minä, noukin laput ja keskeytin radan, kun huomasin hakaneulan auenneen. Saatiin säheltää kuitenkin rata loppuun.

(c) Agiråkki, kuva: Sanna Törrönen

Lauantain toisena valintanamme oli SM-gambler. Päätin tehdä vain kivoja esteitä. Itse suunniteltu alkurata meni aivan nappiin, ja olimme optimaalisessa asemassa loppuosuuden gamblea varten. Gamblen aikamme oli kuitenkin muistaakseni 23 sadasosaa liian hidas ja lisäksi Viiru hyppäsi yhden hypyn väärin päin: no gamble. Täytyypä jostain tarkastaa monensiako olimme - joka tapauksessa suureksi hämmästykseni pääsimme games-finaaliin. (Lisäys: Yhdistetyissä pikkumakseissa ja makseissa 30./68). 

Rata: Sarah Mairs

Sunnuntain games-finaalissa oli kaksi osaa: snooker, josta puolet koirista pääsee gambleriin. Lopuksi näiden kahden pelin yhteistulos ratkaisee.

Voi sitä varhaisen sunnuntaiaamun ahdistusta: pitäisi jaksaa nousta ylös, jaksaa olla ahkera avustava toimitsija, huolehtia ystävällisesti ulkomaalaisesta tuomarista, tehdä toimeliaasti sitä tätä ja tuota - ja jaksaa iltasella kisata snooker-rata, jonka säännöistä ei väsyneissä aivoissa ollut haisuakaan. Ja pahimmassa tapauksessa vielä iltayöstä vetäistä vaikea gambler (ei kai!). Ja olla talkoojenginpetturi :(

Onneksi on ihanat kaverit ja (jos mahdollista) vielä ihanampi kety!

Ihana turisti

Snookeriin sai tutustua pitkään, ja pohdiskella suunnitelmaa muiden kisaajienkin kanssa. Mutta ei aikaakaan kuin voi kauhistus. Sanomattomasti harmitti, kun tunaroin jo alkuradasta. Ensimmäisen ennakoimattoman (tai pystyihän sen ennakoimaan) kuvion sain vielä huitaistua uudella tavalla, mutta sitten jäädyin ihan käsittämättömästi. Tyytyväinen olin siihen, ettei tarvinnut enää gambleria pelata, mutta sehän jäi vaivaamaan, kun ei saanut tehdä rataa loppuun.

Rata: Sarah Mairs

Viirua ei ehkä hirveästi haitannut, kun rata jäi alle puolitiehen. Ilta oli niin viileä, että jokainen halusi eukkosen syliin rapsuteltavaksi lämmittämään. Samalla Viiru sai valvoa sosiaalista järjestystä kentillä ja napostella jauhelihaherkkunameja. 

Mutta olipas agilitypelaaminen hauskaa! Uudenlaista haastetta, kun saa suunnitella itselle sopivan radan (vaikkei sitä sitten osannutkaan…) Varsinkin koirille, joilla “vauhti korjaa virheet” tämä on omiaan, mutta myös monille muille. Huiput olivat tässäkin huippuammattilaisia, ja miettiihän sitä, onko meidän humputteluaksassa kyse ihan eri lajista. Oli myös kiinnostavaa seurata ensimmäistä peliluokkien SM-mittelöä sekä toimitsijana että kisaajana (en toki sotkenut näitä kahta roolia).

Ja ensimmäistä kertaa elämässä SM-finaalissa! Kisoissa ei tullut yhtään kontaktivirhettä. Pysäri is back.

(c) Agiråkki, kuva: Sanna Törrönen

Seuraavaa Agiråkkia ja Agihumppaa jo odottelen: voisiko kehitella games-joukkueviestin? Voisiko olla kevytaksahumppaosio?

Maanantaina väsymys painoi, mutta snooker-tunarointiharmitus herätti aikaisin. Onneksi Pikin poismuuttaneet velipojat tulivat treenivierailulle. Harkkahiki sulatti harmit pois. Kaikki neljä koiraa osasivat jäljestää metsäjälkeä, löytää ja ilmaista kepit. Piki ja Viirukin ihan issekseen olivat oppineet kepit muutaman vuoden harkkatauon aikana. Tarkoitus oli myös mennä Pärnän alakentälle tokoilemaan, mutta se olikin ihan ruohottunut. Tein pikavarauksen ihanan viileään halliin, ja poismuuttaneet saivat nauttia kivituhkan tuoksusta ja tuntumasta. Viirulle ruutua palkka-apparin ja kosketusalustan kanssa, lisäksi kuuntelua ja luoksetulon stoppia agilityn ja tokon sekoituksessa. Pikin kanssa tehtiin keinua, A:ta ja keppejä. Kyllähän helpotti :)