Saako päivittää?

Vaikka ei olisi sattunut mitään elämää suurempaa. Tässä iässä ei kovin todennäköisesti synny lapsia, mene naimisiin, kirjoita ylioppilaaksi, valmistu ammattiin; näillä taidoilla koirat eivät voita kisoja eivätkä ainakaan valioidu. Hyvä jos joskus päästäisiin kokeisiin... Toinen sai sentään jälkikasvua.

Tätä olen siis miettinyt, kun välillä tuntuu, että somessa voi olla olemassa vain tietyin kriteerein. Meille ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä.

Agilityn viikkotreeneissä naurettiin hokemalle "veto ei toimi". Sehän toimi, ja hyvä niin, koska Pikin kanssa en ole vielä kertaakaan ehtinyt tehdä kahta valssia/sokkaria peräkkäin.  Ajattelin, että pussi on sen verran riskieste ja pakkastakin on, että jätetään se välistä. Piki oli toista mieltä ja juoksenteli pussiin itsekseen. Maksirenkaassa radalla ei ollut ongelmaa. Radan alussa opeteltiin hidastamista hypylle. Piki oppi taas kahdesta kerrasta - mutta kotiläksyjen listalle tämäkin. Piki kokeili kokonaista puomia. Tästä jatketaan yhdellä, pöytään nojaavalla pätkällä.

Tokossa tyydyttiin pihatreeneihin, ja kokonaisuutena Pikillä oli tylsä viikko. Torstaina Piksu pääsi juoksemaan Viian ja Viirun kanssa Liperin lumisille pelloille, ja lauantaina nautittiin metsän kauneudesta naapurin Vinjan kanssa. Pitkästä aikaa tyttöset saivat rallia aikaiseksi.

Perjantaina oli minulla työpaikan pikkujouluretki Lustoon ja hotelli Punkaharjuun. Molempia voi suositella lämpimästi (paitsi että esteettömyydessä oli hotellissa haasteita). Pääsin jopa ylittämään rajani ja loikkaamaan pois mukavuusalueelta Luston kynttiläpajassa. Ekat askartelut yli 20 vuoteen.

Ihan ite tein!

Reitti Imatrankoskelta Punkaharjun kautta Kolille ansaitsisi herätyksen. Kappale kauneinta Suomea ihan lähellä.

Ehkä päivittämisen arvoinen uutinen on se, että Piki on nyt vain minun koirani. 

Kuva: Sirkku Kouki