lauantai 17. joulukuuta 2016

Tunnaritunarien ihanat treenit

Mikäs se parempaa, kun ihmiskaveri sanoo treenin jälkeen: Ihana treeni! Niin olikin, ja parhaassa seurassa. Ihanassa säässä. Lämppä- ja jäähkälenkillä oli niin leutoa, että Viirukin sai olla ilman pomppaa. Maisema on lumessa ja kuurassa, kaunista.

Tehtiin kaikkea kivaa ja tarpeellista. Viiru aloitti agilityyn virittäytymisen hyppysuoralla, jossa rimat olivat matalalla, sekä kepeillä. Tunnari tehtiin ensin samoin kuin viime päivinä: kahdella kapulalla niin, että oma on piilossa, ja vieras näkyvillä. Sitten kokeiltiin niin, että omakin on näkyvillä ja muita kapuloita on paljon ja ne ovat aluksi kauempana. Ehkä itse olen kumminkin piilottamisen kannalla. Tai sitten pitäisi tehdä pohjatyöt kunnolla hajuerottelun kautta. Viirun kanssa tilanne on se, että Viiru osaa etsiä kapulan nenällään vaikka toisen koiran leluröykkiöstä, mutta jos tunnarikapuloita on useampi näkyvillä, niistä voi tuoda minkä vain, hajusta riippumatta.

Pikin ohjelmassa oli samainen hyppysuora 50 sentin rimoilla - kivaa! Kuusi keppiä yksillä ohjureilla meni hienosti. Puomin palikka nojasi maksipöytään yläpäästään. Ylösmenossa ei Pikillä ollut mitään ongelmaa viimekertaisesta puomilla horjahtamisesta huolimatta. Alasmenoon ja kosketusalustaan pitää sen sijaan sekä Pikin, minun että palkkaajan keskittyä. Pikin kanssa pitää muistaa välillä rauhoittaa sekä koira että itsensä, muuten menee päättömäksi hillumiseksi. Hyvin meni, kun rytmi löytyi ;)

Käytiin vielä Utun kanssa lenkillä sinisessä hämärässä. Ihana treeni. Mukavaa on huomata sekin, että varsinkin näin viikonloppuna hallilla on runsaasti käyttöä. Samaan aikaan meidän kanssamme oli toisella kentällä kolmen koiran porukka, ja heti perään seuraava treenaaja. Kun olimme lähdössä, saapui tuttu kahden koiran kanssa. Ja illalla oli taas maksullinen varaus.

Pennuista on päivitetty kuvat: http://patchcoat.kotisivukone.com/z-pentue. Osa on jo muuttanut uusiin koteihinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti