keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Pikin toinen ja kolmas päivä

Eilen, Pikin toisena päivänä Joensuussa oli kireä pakkanen, joka iltaa kohti lauhtui. Muttei oikeastaan helpottanut, koska alkoi tuulla ja tuiskuta. Piki oli kotosalla ja käväisi välillä kotipihalla pissalla ja riehumassa. Pikiä kävi moikkaamassa Heidi, mutta Viiru taisi sosiaalistua enemmän, koska suurimman osan ajasta Piki joko telkkusi Viirun kanssa tai nukkui. Piki myös tarkkaili pesukoneen korjausta lähietäisyydeltä. Huh, nyt on toimiva pesukone ja pääsee pennunpissapyykille.

Pari loisteliasta otosta eiliseltä:
Piki etsii sohvan uumenista muinaisia murusia ja Viiru komentaa takaisin riehumaan.

Katso, kun mä loikkaan!
Illalla Viiru käväisi Viia-siskon kanssa agilitya treenaamassa. Keskityimme kontakteilla siihen, että Viiru juoksee täysillä oikeaan pysähdyspaikkaan. Kokeilin eri vaiheissa sanoa "koske" ja myös sitä, että olen hiljaa. Kyllä koske pysähtymistä tai ainakin hiljentämistä tarkoittaa. Ja A:lla ja keinulla olen kisoissa antanut käskyn hyvinkin aikaisin, jotta Viirulla olisi aikaa jarrutella... Välillä oli kosketusalusta, välillä ei. Palkkana oli pallo jonkin matkan päässä. Sujui vallan mainiosti. Mutta miten osaan käyttäytyä, kun tehdään rataa?

Tänään keskiviikkona on lauhaa, suvikeli kuten täällä sanotaan. Soitin Pikin pissaviljelyn tulokset: höh, siellä oli jotain kasvustoa. Koska Piki tuntuu reippaalta ja terveeltä eikä pissaaminen tunnu sitä vaivaavan, vein vielä uuden näytteen. Nyt keitin kauhan ja huuhtelin pakasterasian kiehuvalla vedellä. Enkä jättänyt näytettä huoneenlämpöön muhimaan tunneiksi, vaan hurautimme heti eläinlääkäriin viemään pissan tutkittavaksi. Pikatesti oli ihan puhdas, ja huomenna saa tietää viljelyn tuloksen.

Emme lähteneetkään kaupungille asioille, jottei Pikille tulisi turhaa odottelua viileässä autossa, vaan teimme parit pikkulenkit lähiympäristössä. Päivällä Piki kummasteli suuresti pyöräiljöitä ja hiihtäjiä, mutta illalla ne eivät enää olleetkaan niin outoja.
Taistelu lelusta.
Mörkön heijastinliivi on Pikille just passeli. Ja manttelikin pysyy päällä, kun Heidin neuvosta tein siihen muutamia solmuja ja kiepautuksia.
Mäyräpartio on saapunut. Partion johtaja Mäyrämatami on vielä komennuksella Etelä-Suomessa.
Riehunnan jälkeen jäähylle possunkorvaa jyrsimään


2 kommenttia:

  1. Ne on kyllä hyvä pari! Nyt kannattaakin vielä riehua ennen kuin partion johtaja saapuu pitämään kuria ja järjestystä... Sitä ei varmaan paljoa naurata, kun tajuaa tilanteen :-D

    VastaaPoista
  2. Joo, ne on mainio pari :) En tiedä, saako partion johtajakaan niitä järjestykseen ;)

    VastaaPoista