maanantai 9. joulukuuta 2013

Ensimmäinen päivä

Tänään oli Pikin ensimmäinen kokonainen päivä uudessa kodissa. Aamupäivällä vietiin pissanäyte eläinlääkäriin. Pikatestissä näyte oli puhdas, mutta pyysin vielä viljelyä. Saara soittaa tulokset huomenna. Terveeltähän tuo tuntuu mutta juo kyllä tosi paljon verrattuna Viiruun, joka ei juo juuri lainkaan. Aika jänskää oli odotushuoneessa, ja potilaina oli myös partainen koira ja jättiläiskoira. Painoa Pikillä oli mantteli päällä runsaat 7 kiloa.

Aamulla pakkasta oli kymmenisen astetta, illaksi kiristyi jo lähemmäs pariakymmentä astetta. Siirsimme Annelin kanssa tokotreenit perjantaille. Päästäänköhän huomenna kontaktejakaan treenaamaan uuden suunnitelman mukaan? Tai ei se oikeastaan ole kovin uusi. Palkka jonkin matkan päähän alastulosta. Palkka vain nopeasta suorituksesta. Vapautus nopeasti, yleensä. Selvä vapautus. Kosketusalustan käyttö, ainakin välillä. Ja ehkä kosketusalustan muistuttelu ihan muuallakin. Eikä ainakaan palkkaa siitä, että Viipo omine lupineen kiepauttaa itsensä tiettyyn paikkaan alastuloa ja jää odottamaan "koske"-käskyä ja palkkaa.
 
Hetken aikaa paikallaan.
Puolen päivän aikaan tulivat Miimi ja Unelma kylään. Nyt uskalsin Miimin rohkaisemana päästää Viirunkin mellastamaan ihan vapaana. Hyvin sujuu Viirulla ja Pikillä leikki ja yhteiselo muutenkin. Leikki on kyllä välillä rajun näköistä, ja olenkin välillä vienyt telmijät jäähylle. Viiru haluaisi jatkaa, vaikka toista jo väsyttäisi.

Hytisyttävän pakkasen vuoksi Piki ei vielä käynyt lenkillä lähikaduilla. Kunhan vähän lämpenee, ja kunhan ollaan varmoja, että pissatulehdus ei enää vaivaa. Ja muutakin ohjelmaa olisi tiedossa.

2 kommenttia:

  1. Voi mitkä napottajat kuvassa! Ihanat kaverukset :)

    VastaaPoista
  2. Hetken aikaa malttaa Pikikin jo istua. Tulee niistä varmaan hyvät kaverukset. Viirun vain pitää hillitä itsensä ja antaa pienen välillä levätä.

    VastaaPoista