sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukuu

Pyryttää sakeasti ja pitkään. Hakuharkat peruuntuivat. Voi olla, että Viiru haukkuu ukkoja maastossa seuraavan kerran vasta ensi keväänä. Kun ei ollut hakua, päätin lähteä agilitymölleihin. Keli oli kamala. Puolessa välissä matkaa tulin järkiini/sisu meni kaulaan/mukavuudenhalu voitti ja käännyin takaisin.

Pysäköitiin auto mukavasti omalle kotipihalle, ja lähdettin lähimetsiin ja Pyhäselän rannalle nauttimaan tuiskusta ja tuulesta.
 Rannalla meinasi pipo lentää päästä. Sama paikka, Honkaniemen uimaranta, eri vuodenaikoina ja eri koirakokoonpanoilla. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, viikon kuluttua Viirulla on taas seuraa ihan omassa laumassa.

Tänään



Huhtikuussa


Rannalle oli unohtunut talveksi penkki.

Viiru käy aina istumaan, kun se huomaa minun kaivavan kännykkäkameran esille.


 Sunnuntai-iltapäivän herkuksi Viiru kaluaa hirven luuta. Viiru pysyy kuuliaisesti pyyhkeiden päällä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti