perjantai 20. joulukuuta 2013

Hämmästyttää, kummastuttaa

Piki touhuaa ja kasvaa. Uusi kokemuksiakin karttuu. Keskiviikkona Piksu sai uuden kaverin, naapurin Vinja-bortsun. Vinja on vielä vähän pentu, Pikiä paljon isompi, mutta leikit kävivät heti yksiin. Viirukin malttoi lenkin aikana ottaa hieman hoitovapaata, juoksenteli edellä ekä ollut koko ajan nuorempia opettamassa. Keskiviikkona saapuivat Joensuuhun myös Sirkku ja poliisimestari Susu. Piki ja Susu saavat ainakin aluksi asustella ja puuhastella erikseen. Viipo on kummankin kaveri.

Torstaina alkoi pennun opintie, kun Sirkku naksutteli Pikille katsekontaktia ja muutakin. Illalla Viiru ja Piki matkustivat hallille. "Lämmittelylenkki" remmissä Pärnävaaran jäälakeudella kahden remmissä olevan, jalkoja ympärikiertävän paimenkoiran kanssa oli varsin virkistävä. Toinen jäljestää edellä kuin höyryveturi ja toinen pysähtyy joka viidennellä askeleella kuuntelemaan ääniä kaukaisuudesta. Viirun kanssa agilitytreeni meni aivan perseelleen. Treenin teema, joka selviää alta, oli aivan liikaa väsyneelle ja huolestuneelle mielelleni. Jättimäisenä plussana oli Pikin tutustuminen uusiin ihmisiin ja koiriin.
Rata: Jari Lukkarinen
Linkitän radan tähän, jotta muistamme sen tehdä joskus, kun ohjaaja on paremmassa vireessä. Todella hyvin suunniteltu harjoitus! Treenistä lähdettin kesken kaiken hakemaan Kerttua lentoasemalta. Viiru sai ihmetellä jylisten laskeutuvaa lentokonetta (voi että minä rakastan Viirun luonnetta!) ja Piki odotushallin hälinää (jos Joensuun lentoasemalla voi olla hälinää).  Perjantaina saapui kolmaskin lapsi kotiin, ja silloin Piki tutustui vielä juna-asemaankin. Kyllä on maailmassa ihmeellisiä asioita :)

2 kommenttia:

  1. Onpas hauska tuo Jarin treenin idea, pitääpä varastaa omaan käyttöön!

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä kiva treeni-idea. Toivottavasti teemme joskus myöhemmin samanlaisen, kun ohjaaja on paremmassa vireessä.

    VastaaPoista