lauantai 19. tammikuuta 2013

Ein Fall für drei

Viiru täytti kaksi vuotta keskiviikkona 16.1. Onnea, Viiru! Synttärilahjaksi saapui leikkikaveri Susu. Sen kummemmin ei juhlia vietettykään; aussietokokin siskojen ja muiden sukulaisten kanssa peruuntui kiristyvän pakkasen vuoksi.

Keskiviikkona Susu kuitenkin aksaili Topin ryhmäpaikalla. Oikeastaan ei ollutkaan kovin kylmä, 12 - 13 pakkasastetta vain. Meidän piti myös suolata hallin pohja pölyämisen estämiseksi, mutta suolausmestari turhaan pelästyi pakkasta.  Viiru harjoitteli haasteitamme: alastulokontaktia ja keppejä.

Torstai ja perjantai pideltiin pakkasta, joka kiristyi lähemmäs kolmeenkymmeneen asteeseen. Lenkkeiltiin vain.  Lauantaina pakkasta oli enää runsaat kymmenen astetta. Pipo pois ja takki auki! Siivouksen jälkeen suuntasimme Sirkun ja Susun kanssa varaamallemme JoAn hallille.

Topi auttaa siivoamisessa.
Koska hiihtokaudella koiria ei voi pitää irti hallin lähellä, lenkkeilimme ensin Jaamanlammentien varressa. Viiru jatkoi hallissa keppien (6 tai 12) ja puomin (kokonaisena) harjoittelua. Edistystä! Mutta vielä keinu... Vapaasti alaspamahtaminen, kun Viiru on juossut keinun päähän, ei ainakaan toimi. Vaikka Topi on arka, sillä ei ole koskaan ollut ongelmaa keinun tai minkään muun esteen arastelussa. En haluaa ongelmaa Viirullekaan. Sirkku neuvoi, miten jatkamme opettelua.  Nyt opettelemme keinun pään laskeutumisen ja loppuasennon niin, että Viiru on alastulokontaktilla, pamautetaan keinun pää maahan ja Viiru ottaa 2-on-2-off-asennon. Susu demosi. Aloittelimme Viirun kanssa alkeita, ja hyvin sujui.

Kumma kyllä, agility kiinnostikin niin paljon, että tottis/toko jäi vähemmälle. Seuraaminen:  ehkä kuitenkin olemme pikkuisen edistyneet, ja huononeminen on hidastunut. Eteenmeno tehtiin irtoamisena hyppysuoralle ja putkeen ;) Suunnittelemaani luoksetuloa eteen ei tehty lainkaan. Viiru piteli hetken suussaan isompaa noutokapulaa. Teki mieli pureskella, mutta pidä-käsky toimi :)

Topsukka teki ruutua ja hyppy-putki-irtoamista. Ruudun todisteet on sensuroitu, mutta "agilityssa" Topi näyttää mallia, katso eläkeläisagilityn video. Huomaa oikea-aikainen palkkaus!

Sitten saunaan ja Kahden keikka!

4 kommenttia:

  1. Ihan kuin Topi katsoisi videon alussa: "Tuleehan tämä varmasti nauhalle?" ;)

    VastaaPoista
  2. Ihan sama tuli mieleen kuin Eevallekin :) Ilme on just semmoinen, että "näkeehän kaikki, kohta mie meen!"

    VastaaPoista
  3. Myöhäiset onnittelut ihanalle Viirulle!

    VastaaPoista
  4. Topia taitaa kiinnostaa kameran lisäksi myös eväät: Onhan sulla varmasti ne nakit?

    Riitta, kiitos onnitteluista. Täytyy ensi vuonna pitää kunnon juhlat, kun nyt merkkipäivä jäi viettämättä.

    VastaaPoista