tiistai 22. tammikuuta 2013

Kumman kaa

Kumman kaa mennä tokoon? Molemmat tuijottavat kysyvästi, mitä tänään tehtäisiin.

Sirkku kuvasi kännykkäkameralla Viirun ja lempilelun.
Otin kuitenkin mukaan tuon vähemmän vihreän. Oli niin turhauttava työpäivä, että toko piristi. Nuuskujen toko käynnistyi jälleen talvitauon jälkeen. Kilpailuun tähtäävien aiheena oli luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Paikkamakuut tehtiin pakkasen vuoksi lyhyinä. Toisella kerralla Viiru nousi, ekalla ja kolmannella ei. Maahanheittäytymiset olivat todella säpäköitä, ja Viiru tarjoili niitä joka väliin. Luoksepäästävyyttä ja paikkamakuuta harjoiteltiin myös siksakkina niin, että kukin ohjaaja jätti vuorollaan oman koiran maahan ja kävi tervehtimässä toista koiraa.

Harjoiteltiin myös kontaktia sekä seuraamista. Yritin varjosta katsoa Viirun asentoa, ja lopuksi huomasin myös ikkunoita, joista heijastui kuvajaisemme. Minusta lyhyet pätkät näyttivät eri hienoilta - näkyi vain sivuttaisetäisyys, ei edistäminen. Välillä namipalkka, väillä lelu kainalossa tai taskussa.  Luoksetulon teimme niin, että jäin selin Viiruun. Ihan ei tähtäys sivulle onnistunut. Lisäksi ensin Viiru lähti perääni; kun palautin sen paikalleen, se jäi.

Aloitimme uuden käskyn opettelun: Liki-käskyn on tarkoitus tarkoittaa tule lähelle eteen istumaan suoraan. Kokeiltiin tätä lyhyellä matkalla nakin avulla.

Treeneissä olivat myös Miimi ja Viia sekä Lea ja Hinni. Lealle piti tietysti haukkua, koska Lea on ihan paras ukko.

3 kommenttia:

  1. Meilläkin on tuollainen vihreä elukka :)

    VastaaPoista
  2. Heidi, vihreen paikkamakuu oli ollut varmempi, tosin se olisi ollut kyljellään.

    Riitta, Viiru käsittelee tuota lelua hieman hellemmin kuin muita. Se on vielä ehjä eikä rikkontumisen merkkejä edes ala näkyä.

    VastaaPoista