lauantai 28. toukokuuta 2016

Kyynäränkuvausreissu

Viikon varrelta: Susu tuli, Viiru aksasi, Viiru ja Susu hakuilivat, Piki, Viiru ja Susu tokoilivat, Susu ja Piki reissasivat.

 
Paimenten yhteinen harrastus

Viirun agilityn itsenäisessä treenissä Tuomas opasti alkuun. Rata oli Eyewitness-kasvattileiriltä. Alussa mentiin töröttämään kolmoshypyn tuntumaan ja kolmonen ohjattiin pakkovalssilla. A:n jälkeen persjättö ja koiran heitto hypylle 5 - mutta ei kepeille :) Kutoselle saksalainen. Hyppy 13 ohjattiin yläsiivekkeen kautta, mikä olikin luontevaa. Pituus oli vaihdettu keinuun ja 18 ohjattiin viskillä tms. Puomilta piti ottaa etumatkaa, jotta ehti 22:n takaakiertoon+valssiin. Kiva rata!

Rata: Tuomas Haverila

Haussa vahvistettiin edelleen uutta lähetystapaa ja suoraa lähtemistä. Nyt oli tyhjäkin. Hyvin lähti:) Ensi kerralla enemmän tyhjiä ja ehkä palkaton ukko. Kohta kokeeseen! Mutta ampumista pitää taas treenata. Viiru nousi ja liikkui paikkamakuussa, seuraamisessa ei juuri vaikutusta.



Tokokentällä oli paljon häiriötä, mutta saatiin Pikselin kanssa treenattua seuraamista ja noutamista - tai näytettyä Sirkulle. Kapulan kanniskelussa pitää minun muistaa pysähdellä, aluksi ihan nanosekunniksi.



Perjantaina lähdettiin pitkään suunnitellulle reissulle, joka ei sitten mennyt lainkaan kuten oli suunniteltu. Yhtä epäonnisesti kävi vuosia sitten, kun Mörkön kanssa lähdettiin etelän tietäjiä tapaamaan (eli Aistiin syringomyeliaepäilyllä).



Facebookin kuvateksti perjantai-iltapäivältä: Pikseli vetää sikeitä eläinsairaalan parkkipaikalla Vantaalla. Aamuseiskalta lähdettiin Kouvolaan otattamaan tietokonetomografiakuvaa Pikin kyynäristä. Imatralle kun ehdittiin tuli soitto, että Kouvolassa laite ei toimi. Selvittävät. Vajaan tunnin päästä selvisi, että ei saa tänään korjattua, mutta uudessa paikassa Vantaalla on laite. Jos meette äkkiä, lääkäri on paikalla. Tähän mennessä Sirkku oli soitellut muut paikat: ei pääse. Ei kun kiireellä Tammistoon. Laite oli, mutta ei osaamista, vanhentuneet ohjeet vuodelta 2011. Onneksi oli tuo melkein ELK mukana :) Nyt on kuvat otettu ja lähetetty lausuttaviksi. Saa nähdä, mitä tulee. Nyt pitäis vielä selvitä kotiin. Onneks lapset auttaa siinäkin. Ja onneksi ei ollut mitään akuuttia!


Älä ressaa! Kaikki on ihan hyvin.

Tietysti voi kysyä, miksi emme kääntyneet Imatralta takaisin. Kaikenlaista järjestelyä oli tehty, vapaapäivä otettu, pitkä matka ajettu, tukihenkilö järkätty mukaan - - eikä puhelimessa lainkaan annettu ymmärtää, että Vantaalla ei ole asiantuntevaa lääkäriä paikalla. Kennelliiton vanhentuneen ohjeen mukaan ottivat röntgenkuvatkin... Niistä ei tarvinnut sentään lopulta maksaa. Toivottavasti ensi viikolla selviää kyynärän tilanne.

Piki piilossa puskassa

Ihanat säät. Yhtenä päivänä männyn siitepöly lenteli isoina pilvinä. 




Kuivan kevään orava

Olen koonnut joukkuetta Agirotuun, kun viime vuonna jäi pääsemättä sinne. Yksi koirakko vielä puuttuisi. Samalla voisi osallistua seniorien avoimeen SM-kisaan, mikäli olen ymmärtänyt säännöt oikein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti