sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Tokojuttuja

Tänään saatiin taas osallistua kokeenomaiseen tokotreeniin. Viiru osasi peruuttaa, taas toi metallin ilman mutinoita, teki joitain kaukoja ekalla vihjeellä. Paljon tarvitaan vielä toistoja kaukoihin. Ohjattu ja tunnari olivat hyvät. Ruutuun pitää keksiä jotain uutta - ainakin luopua kosketusalustasta kokonaan ja opettaa paikkaa muuten. Ja se seisomassa pysyminen. L: Viiru ei pysynyt aloillaan, kun kävelin kohti - eikä istuutunut - huoh - tämä on se varma liike.

Stressaava treeni, koska olimme varanneet liian vähän aikaa. Olin ottanut Pikinkin mukaan ja varannut Pikin hommiin hallinpuoliskon tokotreenin jälkeen. Aika menikin sitten tokoon ja muuhun, mutta onneksi halli oli vapaana vielä vuoromme jälkeenkin. Viiru sai muistella ruutua ja tehdä keppejä. Piki osaa nyt taas kepit hienosti, lisäksi tehtiin rally-juttuja sekä suoraan ja takaa hyppäämisen erottelua. 

Ei taida tulla ihan lähiseudulle tokokoetta ennen huhtikuuta. Ja muutenkin helmikuu on ehkä liian aikaisin. Tähtäämme Pieksämäelle 16.3. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti