Kaikenlaista virettä

Taas oli tosi kiva rata agilityn viikkotreneissä.  Viirulla oli A:lla ponnari. Viirulle käskyt ja ohjaus tulevat liian myöhään, se joutuu kyselemään (yllätys). Pikille keppien hakeminen radalla oli vielä vaikeaa. Samoin palkasta luopuminen oli harvinaisen hankalaa, ja Pikselin konseptit menivät ihan sekaisin. Katri kehotti jatkamaan, kun menee edes suht sinnepäin, muuten Pikin epävarmuus vain kasvaa. Hyvä neuvo! Annoin koirille liikaakin tilaa.

Eukkosten konseptit ihan lentelivät tuulessa ja kaivautuivat lumen alta paljastuneeseen törkyiseen maahan torstain nose workissa. Nenäpajan treenit olivat ensimmäistä kertaa ulkona, kaupan parkkipaikalla. Eka tehtävä oli kolmen purkin hajuerottelu. Viiru keskittyi minun komentamiseeni ja Pikin Miimin kaipaamiseen. Jotenkin päästiin kuitenkin palkkaamaan. Turhautuneina jatkoimme toiseen tehtävään (mutta kuitenkin jatkoimme): tyhjillään olevan koulun porrasmonttuun oli kätketty hajulappu. Kun Pikille alkoi valjeta, että rakas ihminen ei piilotelekaan kellarin oven takana, hajui lopulta löytyi. Kun Viirukin malttoi minun tuijottamiseni sijaan hetken nuuskutella, haju löytyi. Aika paljon merkityksellisemmäksi pitää eukalyptuksen haju harjoitella ennen seuraavaa Nenäpajan yhteistreeniä.

Aussieagilityssa 3.3. Kuva: Marjut Köylijärvi

Perjantaina olikin sitten kunnon humputtelutreeni. Tokoryhmässä ei ollut muita, ja treenailimme sekaisin kaikenmoista. Minun vireessäni ei ehkä ollut kehumista, mutta seuralaisilla se oli optimaalinen. Viirun ruudussa ei ollut epävarmuudesta tietoakaan, vaan oikea paikka löytyi empimättä ja hiekka pöllysi, kun Viiru varasti ruutuun. Samoin noudon vauhti kumpaankin suuntaan oli suorastaan hämmentävä. Piki löysi ruutuun oikeaan paikkaan ilman apuja pitkältäkin matkalta. Piki ei pudotellut kapulaa eikä seilannut seuraamisessa.

Pikin kanssa tehtiin keinua niin, että Piki juoksi päähän ja laskin sitten keinun alas. Yhtään emme pelänneet.

Ja aurinko paistaa.