sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Aina ei valiteta

Tänään oli kiva treenipäivä! Täytyy raportoida eilisen valituksen jälkeen.

Mikkasen Ira koulutti Joan SM-valmennusryhmää. Rata oli niin vinkeä, että hieman harmittaa, kun ei ehditty loppuun asti (valitusta?). Eikä tuollaista saa normitreeniin rakennettua, koska käytössämme oli koko halli ja radan estevälit olivat pitkät. Alku tehtiin etäohjauksena; siinähän on haasteena että koirat kyllä tekevät, mutta minä pääsen seisovilta jaloilta hitaasti liikkeelle. Kepeille oli avokulma, jonka ohjasin poispäinkääntöpuolelta. Jos Viirua ei pitele pitkään kiinni, se menee edelleenkin toiseen väliin. Kotiläksyksi lisää keppitreeniä (namiakin voisi kokeilla). Kotiläksyksi saimme myös pimeään putkeen hakeutumisen kovasta vauhdista, lisävaikeutena vielä puomin leijeröinti.

Radan vaikea kohta ei ollut Viirulle vaikea, koska se useimmiten tykkää takaaohjauspyörityksistä: viski, "päärynäpyöritys", viskimäinen heitto putkeen. Siis takaisin perusasioihin: keppeihin ja putkiin. Sen lisäksi ehkä kaikkein eniten tarvitsisimme nollatreeniä (minä tarvitsisin), vaikka aikaa ja motivaatiota käydä mölleissä ja Poksin ison kentän treeneissä.

On niin mukavaa olla Viirun kanssa kaksin, sujuvaa ja rauhallista. Ei tarvitse kestää haukkua, piippausta, kaikkeen reagointia terävästi, päällehyppimistä ja haljenneita huulia, omia vihaisia turpa umpeen -rähinöitä, täällä/YHDESSÄ/PIKI TAKANA! -komennuksia. Osa harrastusväsymystä on väsymistä kahden koiran kanssa kohkaamiseen. Toisaalta en kuitenkaan oikeasti jaksaisi harrastaa kummankin kanssa erikseen enkä ainakaan lenkittää tyttösiä erikseen.

Enkä tällä nyt lainkaan tarkoita, etten tykkäisi Pikistä, sen kanssa olemisesta ja harrastamisesta. Ja etteikö Piki tykkäisi minusta. Pikseli on ilmiömäisen nopea oppimaan ja useimmiten se on myös täysillä mukana, täynnä intoa, suurella sydämellä. Mutta kyllä Pikin kanssa oleminen on minulle vaivalloisempaa ja harrastamiseen liittyy lieveilmiöitä. Tarkoitan sitä, että (samoin kuin Topin kanssa) ei voi vain keskittyä itse tekemiseen, vaan esim. koiran reagointiin milloin mihinkin: ihmisiin, koiriin, paikkoihin, ja yrityksiin säädellä koiran virettä.

Viirun äitiysloma-ajat Pikin kanssa kaksin olivat tosi mukavia. Pitäisi siis kuitenkin löytää laatuaikaa kaksin Pikin kanssa.

Kotitokossa kokeiltiin Pikin kapulan pidon kestoa. Oli sitä kotiloissa varsin riittävästi. Kestoa oli myös Viirun metallikapulan pidossa, mutta aluksi väärässä vaiheessa: Onko ihan pakko ottaa koliseva kapula hampaiden väliin? On, ja lisäksi siitä saa runsaasti namuja. Viiru osasi myös tunnarin kotikuistilla. Oli ihan helppo erottaa minun ja miehen haju toisistaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti