perjantai 15. marraskuuta 2013

Agilitya ja tokoa

Torstain ohjatussa treenissä rata ei tuntunut niin vaikealta kuin viimeksi, johtuikohan omasta vireystilasta. Ennen treenejä Viiru sai lisää poikia shelttihaaremiinsa lämmittelylenkillä ;)
Rata Jari Lukkarinen
Viiru irtoaa keilaamalla hyvin hypyille, myös takaakiertoon. Hypyllä 18 lähettäminen ja oma liike toiseen suuntaan ei kuitenkaan onnistunut. Peruspyöritys pelitti kuitenkin hyvin. Keppikulmia saatiin kotiläksyksi. Eihän me noin vaikeita osata. Kontakteilla pysähtyminen on edelleen hakusessa. Pitäisi keksiä jokin strategia kisoihin, vaikeisiin ratatreeneihin ja kontaktitreeneihin. Kaarrosprojektikin pitäisi aloittaa pian. Lopuksi ehdittiin vetää vauhtipyöritystä.

Agiltyn jälkeen oli vielä tokon voivoi-treeni ja aiheena luoksetulo. Taas olimme ihan aloittelijoita ja aloitimme alkeista. Pallon heitolla pysäytystä, välillä ei pysäytystä, välillä kiertäen, välillä suoraan. Sitten pieni väli käsimerkin ja heiton väliin, siinä kehu. Maahanmenon treenausta lelun avulla.  Voivoi-treeneissä on ollut tietty kaava: Ensin Maija-kouluttaja sanoo: sehän on ihan luonnonlahjakkuus/tästä tulee teille näyttävä liike/sehän todella nauttii tästä. Treenin edetessä, minun sählätessäni ylisanat vähenevät. Mutta joka liikkeessä on saatu selvät neuvot siitä, miten edetään.

Perjantai-iltana käväistiin niitä keppejä ja kontakteja treenaamassa itseksemme. Kontakteja tehtiin vauhdilla ilman erillistä palkkaa ja välillä palkkaamalla. A on vaikein. Hyvin meni kuitenkin, myös kepit. Irtoamistakin harjoiteltiin.

Halilla on ihan ruuhkaa perjantai-iltaisin.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti