sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Samikset

... Chisu ja Topi. Chisukin käyttää psyllium-jauhetta. Hesarin Nyt-liitteen mukaan hän lisää sitä leivonnaisiin. Jauheesta ja runsaasta kasvissoseesta huolimatta Topi on taas tikistellyt, tai ainakin pahoin pelkään niin.  Päättyvällä viikolla onkin ollut monta harmituksen aihetta.

Pahin oli perjantai, oikein terveisiä perseestä. Olin unohtanut hankkia kasvissosetta, ja seuraavan Vauhti-Raksun pysähdyksen aikaan olen hautajaisreissulla Etelä-Suomessa. Lähdin etsimään sosetta, lopulta jouduin kuitenkin menemään Mustiin ja Mirriin, jossa en mielelläni käy. Jäljentekokaveri joutui perumaan. Köröttelin itsekseni Jaamankankaan Puntarikoskentien päähän. Mörkö ei halunnut tulla autosta. Kun houkuttelin sen hyppäämään, kajahti samalla ampumaradalta kunnon pamaus. Mörkö piiloutui auton alle. Liian löysällä olevat valjaat suhjahtivat Maurin päältä. Namuilla houkuttelu  kesti pitkään. Yritimme kävellä pienen lenkin. Mörkö tärisi sylissä, joten palattiin pian autolle. Sulloin koirat autoon, ovet ja ikkunat kiinni.

Sisuuntuneena poljin Topille ja Viirulle lyhyet, kaarenmuotoiset nakkijäljet varvikkoon, kun kerran tänne on tultu. Viiru tuumasi osaavansa jo tämän jutun ja yritti kiirehtiä. Jarrutin niin, että lähes kaikki nakit tulivat syötyä.  Sama juttu Topilla, mutta se ei tainnut pitää niin kiirettä. Molemmilla kirsu kyllä kynti maata niin kuin oli tarkoituskin.  Käytännön neuvojakin on onneksi luvassa:)

Tiistaina piti mennä paimentamaan, mutta sotkin omat aikatauluni niin, että siirsimme Kuttukuun retken keskiviikkoon. Silloin satoi kaatamalla lähes koko päivän, joten kurssikerta peruttiin. Ihan vietävästi harmitti, varsinkin kun tiistaina olisi ollut loistava sää.

Viirun juoksu koettelee minun hermojani ja Mörkön kuntoa. Loppuisi jo! Saisi taas pitää Viirua ulkona irti lähipoluillakin eikä tarvitsi sisällä eristää Viirua ja Mörköä toisistaan, kun meno käy liian hurjaksi. Ja pääsisi agilityharkkoihin.

Topi tuurasi Viirua jälleen torstaiagilityssa. Tällä kertaa jälkimmäisessä setissä Topilla oli enemmän vauhtia, ja Sansku tuumasi, että meno oli kaoottista. Minusta se oli ihan normaalia. Toisella yrittämällä saimme esteet oikeaan järjestykseen.

Viikonloppuna olin Josepan talkoopisteitä ansaitsemassa MH-luonnekuvauksessa.  Halusin nähdä, millainen kuvaus on, jotta tietäisin, vienkö Viirun kuvaukseen. Ehdin katsomaan neljän koiran kuvauksen. Viirun suhteen jäin kahden vaiheille, ehkä enemmän ei-menemisen puolelle. Tuulisella Pärnän kodalla tarkeni hyvin, kun puki softshell-takin päälle pitkän toppatakin ja lämmitteli tilaisuuden tullen savuisessa kodassa notskin ääressä.

Ilmoitin Viirun kahdelle tokokurssille, että tulisi treenattua. Toisen kurssin nimi on Kohti alokasluokkaa. Äkkiä kokeeseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti