tiistai 30. kesäkuuta 2015

Sari Kärnän hakukoulutuksessa

Sari Kärnä (Taitokuono) piti viikonlopun hakukoulutuksen. Lauantaina oltiin metsässä loppulenkkeineen lähes kellon ympäri, sunnuntaina vain kymmenisen tuntia. Tehtiin kaksi settiä per päivä. Juoksuinen Viiru oli kumpanakin päivänä viimeisenä.

Etukäteen kirjoitin Sarille: Viiru on iloinen hyppelehtijä, joka tykkää etsiä ja jolla nenä toimii. Risteilyyn ja suoriin pistoihin ei varmaankaan ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota alkeisopetuksessa eikä sen jälkeenkään. Ilmaisussa tulee ongelmaksi ennakointi ja mammantyttöys, kun siirrytään kokeenomaiseen treeniin: Viiru jättää ukon ja tulee ohjaajaa vastaan ja jatkaa haukkumista ohjaajalle ohjaajan vieressä. Yksi iso heikkous on ohjaajan radankukutaidon puute. Hyödyllisintä meille olisi varmaankin harjoitella sekä koiran että ohjaajan liikkumista alueella.

Ja juuri niinhän se oli. Ensimmäisenä harjoituksena tehtiin "tasontarkistus", osittain kokeenomainen harjoitus, jossa en tiennyt, missä ukot olivat. Ensimmäisellä pistolla Viiru lähti nuuskimaan maata alueen ulkopuolelle (haju kiinnosti jo ennen radalle tuloa). Suorista pistoista ei muutenkaan ollut tietoakaan. Neljästä ukosta kolme löytyi, ja neljäskin kolmeen kertaan lähettämällä. Silloin jo minäkin tiesin, että siellä on ukko. Ojan ylitys oli Viirulle vaikea. Ja minä en osannut lähettää koiraa oikeasta paikasta. Tällaisia treenejä tarvitaan useammin.

Pitkässä treenissä vaadittiin vain muutama haukku. Ilmaisu katsottiin erikseen iltapäivän lyhyessä treenissä. Ei tullut ennakointia. Sarin neuvo oli myös mennä itse koiran viereen (eikä kutsua sitä sivulle). Jos ollaan liian lähellä ukkoa, siirrytään yhdessä kauemmaksi. Jokin hallintakäskyhän siinä vaaditaan, muuten Viiru ryysii ukolta namuja etsimään heti, kun ukko könyää piilosta.

Sunnuntaina satoi välillä rankasti; lauantaina oli ripsinyt vain pari kertaa pikku kuuronen. Onneksi meillä monilla oli mukana kaikenlaista vedepitävää härpäkettä: pressua, maastokuvioitua sadeviittaa, kurapukua. Ja Arja tarjoili kumpanakin päivänä Hillary Clintonin suklaahippupikkuleipiä. Nam :)

Taas meni pitkälle myöhäisiltapäivään ennen Viirun vuoroa. Avoimessa maastossa Viiru risteili näkyvissä olevilta ukolta toiselle. Juokseminen oli kivaa, hyvin sujui. Yliheitot sujuivat paljon paremmin, kun jätin kädet pois heilumasta, ja tyydyin ohjaamaan rintamasuunnalla. Toivottavasti tämä tuottaa suoria pistoja ja alueella eteenpäin kääntymistä. Toistoja ainakin tulee enemmän kuin aiempina kesinä. Nyt ukkoja oli kymmenkunta. Yhdellä maalihenkilöllä oli pidempi haukkusarja.

Jälkimmäisessä vuorossa tehtiin pari lyhyttä harjoitusta: Ensin oli mökkipiilojen ohitus (maalimies oli viimeisen majan takana) ja ilmaisua+haltuunottoa.  Jälkimmäisessä harjoituksessa ukko oli toisella puolella matkan varrella olevassa mökissä - kyllä Viiru meni nenä auki! Toisella puolella mökkirykelmä oli ihan takana kulmassa. Siellä Viiru murtautui oikeaan majaan ennen kuin alkoi haukkua. Varma on aina varmaa!

Jälkikäteen ajatellen koulutus oli oikein hyvä. Kumpanakin päivänä meinasi usko loppua ohjaajalta kesken iltapäivän tunteina - eikö ikinä tuu meidän vuoro, eikö täältä ikinä pääse pois... Tasontarkistustreeni oli paikallaan tässä vaiheessa. Siinä niin silmiinpitävästi näkyi osaamisvaje - tiesin sen kyllä etukäteenkin: koiran ja ohjaajan alueella liikkuminen. Voi tietysti olla, että osansa oli myös uudenlaisella tilanteella (sama sähläys olisi sitten kisoissakin) ja juoksuilla. Mutta ehkä kannattaa nyt vähän aikaa systemaattisesti opettaa oikeanlaista risteilyä ja katsoa sitten. Ja näkyivät koulutuspäivien aikana mielestäni vahvuudetkin: motivaatio, etsiminen ja - ehkä vähän yllätyksenä - ilmaisu.

Samaan aikaan toisaalla ei tarvinnut miettiä, pääseekö täältä ikinä pois.


Maanantaina levättiin, ja tiistaina podettiin. Piki oli terveenä, mutta Viiru sai vatsavaivoja maanantaina syödystä luusta, ja minuun iski perheessä vaaninut flunssa. Piki ei päässyt Josepan ohjattuun tottikseen eikä Viiru agilityyn :( Mutta perjantaina kokoontuvat pitkän tauon jälkeen Tokoliisat :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti