Tokoa treenattiin aamupäivästä kolmen ihmisen ja neljän koiran voimin. Kaivoin ensin Viirun takakontista, vaikka toiveenani onkin, että voisin keskittyä tässä ryhmässä enemmän Pikiin. Viiru näytti toiselle ryhmäläiselle, miten olemme alkaneet treenata voittajaluokan ohjattua noutoa. Nyt Viiru kesti nakkikipon kutsun hyvin, mutta pysäytysasento oli vaikea muistaa. Tai ohjaajan oli vaikea muistaa, että äänen pitää olla melkoisen kimeä. Kyllähän muuten STop ja iSTu kuulostavat aika samalta.
Samalla vauhdilla teimme vielä ruutuun menoa. Viiru tarvitsee kosketusalustan; pitää alkaa sitä nyt häivyttää hiljalleen. Mutta ehkä just näin ei pidä treenata. Suunnitelmani oli ruutu ja metallihyppynouto. Tulihan sentään puolet tehtyä.
Piki osaa avustettuna yhden ALO-liikkeen eli hypyn! Pikseli myös kiersi törppöä niin, että lelu odotteli vinosti tötterön takana. Hallissa oli peili, joten katsottiin, miltä perusasento ja imutusseuraaminen näyttivät. No, alkeellisilta. Mutta kehityskelpoisilta ;)
Huristeltiin pystyttämään mökkikylää koirankoulutuskentälle. Viirun aiheena oli: ekaakaan ukkoa ei jätetä, haukutaan välipalkoilla häiriössä, haukutaan viimeinen mökkiukko kunnolla ilman apuja. Ja näin tehtiin. Olin välillä piilossa, ensi kerralla menen piiloon ennen haukun aloitusta. Viirun proseduuri: löydän ukon, varmistan, istuudun, katson mammaan, nostan kuonon kohti taivasta, alan haukkua. Sekoitetaan tämä kaava.
Piki oli mannekiinina ja seurustelu-upseerina. Piki tuskin ikinä kasvaa Pomppansa mittoihin, joten myin manttelin eteenpäin ja ostan kokoa pienemmän.
Ja vielä huristeltiin Jaamankankaalle lenkille. Jamiskalla parin tunnin lenkkeily on juuri sitä, mitä kuntoutuksen selkäfysiatri suositteli. Ei kyllä kahta tuntia kahlattu. Minua vähän jännitti, miten nuoret sähäkät nartut tulevat keskenään toimeen, mutta treenikaveri huomautti etukäteen, että onhan eläinlääkäri matkassa. Kunhan Viiru oli kertonut olevansa vanhin, kaikki sujui riittävän sopuisasti. Kaikki koirat puhuivat hyvin koiraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti