sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Tokoa, tottista ja toipumista

Tokokurssi päättyi, nyyh. Möllitoko pidetään 8.3., ja sinne mennään AVO-luokkaa kokeilemaan. Pitäisikö katsoa jokin virallinen koe, niin tulisi treenattua liikkeet valmiimmiksi? Kouluttaja Maarit Pirisen ja ryhmäläisten kanssa sovitiin, että pidetään keväällä kimppatreenit kerran kuussa.

Viiru teki taas kaiken tosi hienosti. Itse sössin idari-tsetan seisomisen, mutta kaikki muu taisi mennä hyvin. Juoksemisseuraamista minun polveni ei kestänyt, ja sen jälkeen konkkasin ja koikkelehdin miten taisin, ja kohellukseni kyllä vaikutti Viirun seuraamiseen. Luoksetulo pysähtyi kuin seinään (mulla oli pallo kädessä ja heitin sen jonkin ajan päästä). Seisominen on edistynyt paljon, samoin nouto, ja merkkiäkin on tehty jo kaksi kertaa. Tehtiin elämämme ensimmäinen ohjattu nouto, jossa oli paljon hyötyä siitä, että agilitystä ja paimennuksesta Viipo osaa mennä sinne, minne näytetään.

Paikkamakuussa olin koko ajan piilossa. Kouluttaja oli laittanut Facebookin kuvan, ja siinä Viiru on erittäin asiallisesti, valppaana ja ryhdikkäänä. Ei läsötä vinossa.

Lauantaina Piki pissasi sisään vain kerran eikä yhtään tikistellyt pissoja, joten varmaankin lääkitys tehoaa. Normaalia väsyneempi Pikseli on, ja me puolikuntoiset otimme lauantain rauhallisemmin. Illalla Eve tuli kylään, toi ihania herkkuja ja sulkeutui heti myös Pikin suosioon.

Viiru jatkoi huipputokoa (tai ehkä nyt pikemminkin tottista) Pärnällä sunnuntaina sukulaisten Kirin ja Valon, Jatsin ja Hipan sekä Viian kanssa. Jäävissä Viiru istahtaa heti. Noudon palautus on edelleen hidas. Ja nyt pitäisi kyllä se eteenistuminen opetella. Eteenmenoa tehtiin niin, että vietiin yhdessä palkka, niin että Miimi vei palkan, niin että Miimi teeskenteli vievänsä palkan ja käskin Viirun maahan (tämä onnistui toisella kerralla!), ja lopuksi vielä niin, että Miimi vei palkan ja Viipo pääsi juoksemaan sinne suoraan. Voi että kun Viirun kanssa on mukava puuhailla!

Puuhailtiin vielä hetken verran kontakteja ja keppejä, kun kerran hallin vieressä olimme. Namikupilta toiselle juostessa Viirun pysähtymispaikat olivat aina oikeat, ja ainakin kaksi puomin suoritusta oikein vauhdikasta.  Ollaan tyytyväisiä niistä :)

Piki lenkkeili aamupäivällä Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa jäällä. Viiru jätettiin kotiin, ettei se häiritsisi Pikin eloa muiden kanssa. Piki oli kuitenkin itse häirikkönä rähisemällä aluksi Sisulle. Huoh. Alkupuhuttelujen jälkeen lenkki sujui vallan sopuisasti, ja leikintynkääkin ilmeni. Jospa tämä tästä.

5 kommenttia:

  1. Riitta, ei ole Joan kun on Maaritin ryhmän yksityinen mölleily. Hienoa että Piki on jo parempaan päin! Nyt vain sormet ja varpaat ristiin ettei pissatulehdus enää uusi. :)

    VastaaPoista
  2. Onkohan Joalla ollenkaan möllitokoa? Viralliset kisathan taitaa olla maaliskuussa.

    Eini, toivotaan parasta pissatulehduksen suhteen. Ja samoin Grimmin silmien suhteen!

    VastaaPoista
  3. No höh... Olisi kyllä kiva jos olisi jokin möllitoko, niin pääsis ensin harjoittelemaan :)

    VastaaPoista
  4. Ei ole joalla möllitokoa. Oli suunnitteilla, mutta poistettiin suunnitelmasta aiempien heikkojen kokemusten (kukaan ei ole ollut kiinnostunut järjestämään eikä kukaan ole ollut kiinnostunut osallistumaan) vuoksi. Ainoastaan epävirallisia agilitykisoja on tulossa :)

    VastaaPoista