keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Välillä paistaa aurinko

Viikonloppuna lajikirjo vain lisääntyi, koska vietin lauantain ja sunnuntain mejä-kokeissa talkoissa. Lauantaina Topi oli mukana turistina, mutta Viiru joutui jäämään kotiin. Minusta se haiskahti siltä, että taitaisi juoksu olla viimein tulossa. Ehkä tartuttaminen Nuuskusta ja Rapsusta tosiaan onnistui;)

En tuntenut itseäni kovin fiksuksi, kun kello soi sunnuntaina viideltä ja lähdin ilman omia koiria Mönniin koepaikalle. Iltapäivällä vannoin taas, että ei ikinä enää mejä-kokeeseen. 

Seuraava viikko alkoi normaaliin tapaan haulla. Tiistaina oli Susun agility ja keskiviikkona vepe.

Hakuharkoissa Viiru harjoitteli rullailmaisua metsäympäristössä, keskilinjan tuntumassa. Ensimmäiset kolme - neljä tehtiin vain rullan tuonteina (vaikka kokeneempien mielestä ratkaisu oli huono), ja vasta viimeisellä oli myös näytölle lähtö. Parilla ekalla kerralla rulla putoili, mutta kun ukot kierrättivät Viirun itsensä ympäri, rulla alkoi pysyä suussa minulle asti. Yllättävän hyvin meni - johtuiko siitä, että saimme lainata Susun hienoja matonkuteista tehtyjä liiloja patukkarullia?

Topskukkanen sai olla tallaamassa ja syömässä tallaajien namuja. Sirkku meni treenin lopuksi Topille kahdeksi siirtyväksi ukoksi. Hauskaa! Viiru sai tavata Miimiä, siskoa, mummoa ja isomummoa.

Vepeilemään Kaunislahteen lähti Topi (ja Susu ja Sirkku). Vepe tuntui taas mielekkäältä: aurinko paistoi, ilma oli lämmin, vesi ei enää kirpaissut niin kovin. Ja tuntui, että Topsukalla oli kivaa. Mukana olivat Heli, joka antoi loistavia neuvoja oman veneen hinaukseen, ja Sirkku jota saattoi käskyttää apuohjaajana;) ja pääsin itse veneeseen heittämään köyttä ja lähettämään koiraa. 

Viime kesänä

Topi ei heiluskellutkaan veneen laidalla, koska se ei halunnut vanhuuttaan hypätä kylmään veteen. Heli kokeneena harrastajana hoksasi heti, että  Topi keikkui veneen kokassa, koska se yritti tarttua köyteen sieltä. Köysi piti irrottaa veneestä ja aluksi se täytyy heittää irrallisena. Köysi myös pitää opetella heittämään niin, että se ei jää veteen myttyyn vaan lentää suoraksi. Tämä toimi hienosti. Topin innossa ei ollutkaan mitään vikaa, vaan siinä oli pitelemistä, ettei se hypännyt köyden perään ilman lähtölupaa. Topsukka teki myös kaksi vientiä damilla niin, että ekalla kerralla näytettiin palkka. Vauhdikkaasti lähti kummallakin kerralla. Erityisen tyytyväinen olin tänäisessä treenissä (auringonpaisteen lisäksi) siihen, että Topilla oli tosi kivaa, ja että ongelma veneen hinauksessa ei liittynytkään siihen, ettei Topi halunnut hypätä uimaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti