Tiukka mutru huuleen, kuono vastatuuleen

Viime viikon Puuhaviikkoa hieman helpotti perjantain tokokoulutuksen peruuntuminen sairastumisen vuoksi. Lauantain ainoa virallinen koiratouhu oli Nuuskujen mätsäri- ym. päivään osallistuminen mejän "ständillä".

Sunnuntaina oli Topilla riemun päivä, Vihdoinkin oikeasti ukkoja etsimään eikä vain rullaa kuljettamaan tylsällä kentällä! Tollereiden hakuharkoissa Topille oli kolme helpohkoa ukkoa. Kyllä se oli tyytyväinen, ja lämpimässä ilmassa tehdyn lenkin jälkeen myös väsynyt. Mutta se nuortui varmaan kahdeksan vuotta.

Viirulla oli kaksi ukkoa suorapalkalla. Tämä oli pentusen ensimmäinen kerta tänä kesänä hakumetsässä. Viiru kiisi innokkaasti kummankin ukon luo, taisivatpa ukot hieman näkyä keskilinjalle. Hyvä muistuttelu siitä, mitä hakumetsässä ollaan tekemässä:) Treenin lopuksi Mörkö etsi yhden kissanruokatelineen. 

Ukkojen etsintä jatkui maanantaina Josepan treeneissä. Olimme hakkuuaukean laidalla, ja aukealta kävi oikein kunnon tuuli. Viirun kaikki ukot olivat tuulen puolella. Ensimmäinen oli näkymättömissä, ilman apuja. Vallan hieno suora pisto.  Seuraavalle lähetettäessä Viirua alkoivat houkutella takaoikealla työskentelevät metsämiehet - rupesivatkohan evästelemään? Viipukka lähti kumminkin ja löysi ukon. Kolmannessa lähetyksessä metsämiesten houkutus yhä vain kasvoi eikä Viiru millään halunnut lähteä aukean suuntaan. Sitten se hämmentyi, kun ei saanutkaan lähteä sinne missä tiesi ihmisiä olevan. Pitkään piti saatella ja maalimiehen antaa käsientaputusapua. Lopulta ukon haju saavutti Viirun nokan.  Vielä yksi onnistunut etsintä piti tehdä: Viiru näki Essin siirtyvän kolmospiilosta seuraavaan paikkaan. Essi meni kuitenkin ihan piiloon ja Viirun piti nenällä paikallistaa ukko. Hyvin meni! Ja tuli hiki Viponaattorille.

Lea neuvoi vielä esineruudun opetusta. Viiru sidottiin puuhun. Käveltiin suoraan metsään parikymmentä metriä, heiteltiin koiran nähden kolme esinettä (käsineitä), tallattiin vielä pienen pieni rinki siihen, missä esineet olivat. Palattiin tielle ja lähetettiin koira. Viiru haki ja palautti punaisen käsineen. Se oli siinä:) Seuraavaksi pidennetään matkaa.

Tiistainakin menin harjoittelemaan keskiviikkoista mejäkurssin koulutusvuoroani varten. Onkohan melkein vuosi edellisestä verijäljen ajamisesta? Tein Topille samanlaisen jäljen kuin huomenna teemme kurssilla: 100 - 200 m kaari, makaus alussa ja lopussa, lopussa myös sorkka. Jälki ei saanut yhtään vanheta. Mahtoi olla päihdyttävä tuoksu tollerin nenään. Vanhakin jälki on varmaan koiran nenään kuin leveä punainen matto ihmisen silmiin. Topin ei tarvinut nuuskutella eikä laskea kuonoa, sen kun vain kulki.

Koiran"koulutustani" taitavat kuvastaa parhaiten 1) tuli muuten mieleen ja 2) vähän sinne päin. Miksipä ei kokeilla Viirullekin verjälkeä, kun täällä kerran ollaan? Miksipä sitä jälkeä turhaan merkkaamaan, kyllähän koira tietää, missä menee?  Auts, miten jännää! tuumasi Viiru alkumakauksella. Alun tarkan jäljestyksen jälkeen noviisi kadotti jäljen, siitä ihan näki. Mutta missä jälki oikein kulkee? Hetken kuluttua Viiru löysi jäljen uudelleen, ja kuono laskeutui takaisin maahan. Ja jäljen lopussa oli maukas reilun kokoinen luu. Täähän on ihan parasta!

Ensi kerralla merkitsen aloittelijan jäljen kunnolla. Käytiin vielä Topin kanssa katsomassa, missä Viirun jälki oikein meni. Ei Vipsukka paljon mennyt ohi tohkeissaan - ja hyvin löysi uudelleen.

Molemmat koirat jäivät ihan täpinöihinsä. Tätä lisää! Ei vielä kotiin!

Uudelleen ja uudelleen jaksaa ihailla koiran nenää.