lauantai 31. toukokuuta 2014

Piki puuhaa

Pikin pentukoulussa treenattiin torstaina luoksetulon osia: istumassa malttamista, vauhtia ja loppuasentoa. Pikille ajattelin loppuasennoksi eteenistumista. Pikseli teki taas hienolla voimalla, ja myös ihmeellisellä maltilla.

Perjantaina avattiin suvi Laulurinteellä tihkusateessa. Pikiä hieman ihmetytti väenpaljous ja kevätlaulut, varsinkin ensimmäisenä kajahtanut Suvivirsi, mutta Pikseli käyttäytyi rauhallisesti. Mukana tepasteli myös Viiru.

Tokoliisat kokoontuivat lauantaiaamuna ysiltä. Viirulle haettiin takaisin vauhtia luoksetuloon, ja helposti löytyi. Tehtiin myös hyppynoutoa, eteen tulemista ja tunnarin alkeita. Palikan etsiminen on Viirusta tosi kivaa.  Piki opetteli kiertämistä ja perusasentoa. Sekä karkasi häiritsemään Rio-pentua.


torstai 29. toukokuuta 2014

Neljän tähden seuramatka

Maanantaina hakuharkoissa partioitiin raunioilla. Mikäs Viirusta sen hauskempaa. Rinteessä olevaan "luolaan", oven ja autonrengasröykkiön taakse Viirulle piti antaa hieman vinkkiä, mutta kaksi muuta ukkoa löytyivät tavallisella juoksen kunnes löydän sun (ja nenäni pidän auki) -taktiikalla. Haukku alkaa olla minun korviini jo oikein hyvä. Pikikin sai tutustua raunioradan metsäalueeseen.

Tiistaina pidettiin paniikkitreenit helatorstain tokokoetta varten, ja huomattiin ettei mitään panikoitavaa oikeasti olekaan. Tai ainakaan tässä vaiheessa ei kannata enää panikoida. Päätin lopettaa Viirun viskomisen täyskumipallolla. Eihän sitä pitkään jaksa kovempikaan koira. Siirrytään vaikka lihapulliin. (Ja kokeen jälkeen päätin ajatella koko luoksetulon ja sen stopin uudelleen.)

Pikin agilityssa teimme pussia ja hyppysuoraa. Kolme-neljä hyppyä meni kutsumalla hyvin.

Keskiviikkona en enää juurikaan malttanut keskittyä agilityyn. Viirun ryhmässä oli valssitreeni. Opettelin vain yhdeksän ensimmäistä estettä ja kerrankin ne menivät ekalla yrittämällä läpi. (Siis valsseja!) Ehkä tokokokeen odottelu sai minut sopivaan vireeseen. Muisteltiin myös joitain tokojuttuja ja viskelin lihapullia.

Helatorstaina oli neljän tähden seuramatka sateiseen Savoon. Matkattiin Suskin ja Jytinän, Veeran ja Laten sekä Kaisan ja Rikin kanssa Savon Nuuskujen tokokokeeseen. Onneksi kisapaikalla sateli vain pikkuisen ja ilma oli raikkaan viileä. 


Luoksetulo pitää opetella ihan uudestaan. Noudossa, kaukoissa ja estehypyssä en tiedä, mistä pisteet menivät. Noutohan on kuitenkin huono omastakin mielestäni, joten siihen nähden pisteet ovat hyvät :). Kaukot Viiru teki mielestäni virheettä, joten olenkohan minä hytkynyt liikaa istumaan käskemisessä? Hypyllä ei kannata vaivata mieltään, koska tämä oli meidän viimeinen AVO-kokeemme. Tiivistäen voi todeta, että Sirkun opettamat liikkeet ovat kympin arvoiset, minun kutosesta kasiin. Voittajaluokka vaatinee erilaista asennetta. 

Järkevät palkinnot

Yhdestä liikkeestä Viiru sai erityisen ison käden - siitä, joka minusta joskus tuntui vaikeimmalta. Mutta minkäs teet, kun syntymälahjana on saanut hyvät hermot. Viirun ryhmän paikkamakuun neljästä koirasta ensimmäinen säntäsi heti ohjaajan perään. Viereinen pikkukoira (ihan aiheesta) säikähti tätä ja nousi ylös.  Ohjaaja palasi ja jäi koiran luo. Koira Viirun toisella puolella kiirehti ohjaajan luo, kun palasimme piilosta kehään. Koko tämän ajan Viiru makasi kuin sfinksi. Pönötys onnistuu myös vaikeassa häiriössä.

Kaikki liikkeet Viiru teki niin hyvin tai paremmin kuin on opetettu. Ja hyvällä fiiliksellä. Nyt liikkeet vain pitää opetella kunnolla. Olipa kiva reissu hyvässä seurassa!

Susu ja Piki kävivät samaan aikaan linturetkellä Siikakoskella.



sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Huipulla

Niina-Liina Linna koulutti JoAlla. Oikein hyvä koulutus, mutta perusasioiden parissahan se meillä meni - valssia, takaaleikkauksia, päällejuoksua, välistävetoa. Liikkeen suuntaa ja rytmitystä. Hassua oli, että Viiru ei millään meinannut löytää suorasta putkesta seuraavan putkeen. Ihan lelulla piti mennä. Tämä kotiläksyksi, samoin putken pään ohittaminen.

Viiru teki vallan mainiosti. Hallissa ei ollut ollenkaan niin kuuma kuin ulkona.  Lähdettiin koulutuksesta kesken, haettiin Sirkkukin mukaan ja suunnattiin Kolin retkelle. Kolilla oli yhtä henkeäsalpaavaa kuin aina. Ehkä Pikin vuoksi jopa hieman henkeäsalpaavampaa.

Nelivedolla huipulle


Rauhoitun hetkeksi

Pahat Akat Kolilla 1


Pahat Akat Kolilla 2




Mentiin vielä mökille ihastelemaan alkukesän vehreyttä ja haistelemaan sateen jälkeistä tuoksua. Huippureissu!

lauantai 24. toukokuuta 2014

Pyhimystä väsyttää

Harrastuslauantain ohjelmassa oli ensi tokoa aamuyhdeksältä ja sitten iltapäivälle aksakisat Kuopiossa, tietysti triplanollavoitolla ja siirrolla kolmosiin. Mitä oikeasti tapahtui?

Aamuksi selvittiin koulun kentälle, ja treenikaverien ehdotuksesta meille pidettiin kisanomainen treeni. Kiitos, tytöt! Aika paljon pitää muistutella torstaihin mennessä: oma kontrolli perusasennossa, seuraamisessa kontaktin kesto, liikkeestä seisominen, luoksetulon pysäytys, kaukot. Jokin liike taisi mennä suht sinnepäin ;)

Syytetään yhä hiostavampaa hellettä.

Kisoihin lähtö näytti tältä:

Pyhimystä väsyttää. Kisoihin lähtö, dream on. Herätä, kun lähdetään seuraavan kerran uimaan.

Tokotreeneistä palatessa Piki ui ekaa kertaa muutakin kuin käsipohjaa. Piki teki häiriössä luoksetulon, ruutua ja perusasennon.

Sitten lähtö kisaamaan... Kuopiossa iltapäivällä +28, Sorsalon hiekkakentällä aurongossa +40, autossa jonka ilmastointi ei toimi +70 (ehkä alan vähän ymmärtää liikenneraivoa)... Levätään ensin vähän.

Neighborhood watch suojelee varpaita (takana). Oikealla kapteeni.
 Ei lopulta hirveesti harmita, ettei lähdetty.

Vaihtoehto hiekalle
Tässäkin kuvassa jokin linssilude patsaan vieressä
Mikähän noita väsyttää?

perjantai 23. toukokuuta 2014

Hiki

Helle jatkui. Maanantaina hakuharkkoihin saapuivat vain kovimmat jätkät = keski-ikäiset naiset. Treenillämme oli teemakin, mutten enää muista mikä. Neljä ukkoa: pimeä + haukku kunnes menin paikalle, haamu + 40 haukkua, pimeä + haukku kunnes menin paikalle, haamu + haukun aloitus. Eka pisto, löytö ja ilmaisu olivat upeat, vaikka itse sanoinkin. Jännä juttu: Viiru varasti kakkoselle ja kolmoselle. Ja oli siis edellisenä päivänä varastanut agikisoissa. Tekeekö tiukkaa esittää pyhimystä kotona piippaavien pöljäkkeiden rinnalla?

Tiistaina jatkuivat jälkikurssi, helle ja osallistujakato. Pikillä oli edelleen nami joka askeleella, mutta askeleet eivät enää töpötelleet ihan peräkkäin. Hienosti meni. Viirullakin oli jälki mutta pidemmät askeleet, enemmän vauhtia ja vähemmän tarkkuutta. Kotiläksyksi vaikeampia jälkiä ja oman hajuisten keppien nostamista maasta (ei jäljeltä sentään).

Viirun agilityssakin tuli hiki, Viirullekin, vaikka tyttöset uivat sekä ennen että jälkeen treenin. Ensin vauhtia (numerot ilman kehyksiä) ja sitten haltuunottoa (laatikot). Vaikein oli vauhtipätkän hypyn 2 takaakierto, saatiin hyppykin kaatumaan. Lopuksi Heidi auttoi treenaamaan puomia. Kiitos!

Rata: Heidi Utriainen
Pentukoulu meni kaupunkikävelylle kuumuudessa. Piki sai seuraa yhdestä koululaisesta ja Katja-kouluttajan kelpeistä. Hyvin pärjäsi Piki ilman vakitukihenkilöä. Käytiin vielä Vinjan kanssa lenkillä. Piki rypi kaikissa ällökuraojissa, niin oli kuuma. Ja sitten unta palloon! Perjantaina lenkkeilttin ja uitiin Vinjan kanssa ihan puhtaassa Pyhäselässä.

Viiru on nyt ilmoitettu luonnetestiin. Toivottavasti saadaan paikka ja päästään testaamaan testin validiteettia.

Piki ja Susu eivät vielä ole aloittaneet rentoa yhteiseloa, mutta rauhanomainen rinnakkaiselo sujuu. Piki on kiinnostunut Sususta, Susu väistelee Pikiä. Osan ajasta jompikumpi pöljäke on portin takana, ettei Susun tarvitse liikaa hermoilla. Teinihiki vain tuoksahtelee ja pirskahtelee, kun Piki riehuu.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Hellehyllytehtailua perinteisessä puunjalostuskaupungissa

Anne Huittinen tuomaroi helteisessä Varkaudessa hypärin ja kaksi agilityrataa. Teimme lukemattomia virheitä, jopa kaksi kertaa tuli pituus suoritettua väärin (vinosti), mikä johtui minun hitaudestani. Jotain pitäisi omalla liikkumiselle ja jaksamiselle tehdä. Kyllä oli kuuma!

Mukana Savo-ringissä Varkaudesta Kuopioon oli myös maailman paras kety, joten nyt meillä on videomateriaalia (mikä tuskin ilahduttaa ketään).

Hyppyrata:

Ensimmäisellä agilityradalla Viiru hipsii tiedustelemaan minulta, miksi jätin sen lähtöön tokon istu-käskyllä enkä agilityyn asiaankuuluvalla sanonnalla Odota! Tässä radassa oli monia hyviä kohtia.

Kolmannella radalla sössin kolmantena olleiden keppien aloituksen - en rataantutustumisessakaan saanut tarvittavaa tuntumaa, mutta hylky tuli vinosti hypätyltä pituudelta, luulisin. Lähinnä tsemppasin itseäni keskeyttämään, jos Viiru varastaa lähdöässä. Radasta ei ole kuvaa, koska kety viihdytti Pikiä.

Miss Märkä Pyyhe ja piharatamonsyöjä
Piki käyttäytyi kisoissa vallan mainiosti eikä yhtään harmittanut, että mainio sosiaalistapahtuma, Joensuun kaksipäiväinen näyttely, jäi hyödyntämättä. Vasta eilen kekkasin, että sinnehän pääsee koetoimitsijakortilla ilmaiseksi.

Olipa mukava päivä Varkaudessa ja Kuopiossa. Vaikka radat menivät alle odotusten - vaikeitahan radat olivat muillekin tuloslistoista päätellen. Ja vaikka kety pamautti auton perän Kuopion Prisman betonimötikkään, kun peruuttamalla yritimme saada koirat varjoon. Ja vaikka auton ilmastointi rupesi temppuilemaan viimekesäiseen tapaan. Ja vaikka meinattiin kolaroida vitostiellä ilman omaa syytä.  Mutta hengissä ollaan!

lauantai 17. toukokuuta 2014

Osteopaatilla ja muuta

Pikin pentukoulussa torstai-iltana oli alkeistokoa. Kerittiin kolme settiä: perusasento, työskentely häiriössä ja "vapaavalintaiset liikkeet": liikkeestä maahan meno ja merkki. Perusasento oli minusta tuntunut aivan mahdottomalta opettaa, mutta nyt se sujui kuin ihmeen kautta. Ehkä jos ei Muhammed tule vuoren luokse, niin vuoren on mentävä Muhammedin luokse -taktiikkani on kantanut pikkuista raakiletta. Kun Piki istuu odottaen pääsyä ruokakupille, siirryn sen viereen ja siitä jonkin ajan päästä vapautan syömään. Hmm, ja taas sain palautetta nopeammasta etenemisestä... Piki on treenatessa, ja varsinkin pentukoulussa, hyvin eri tyyppi kuin muuten hilluessaan: se keskittyy, ottaa kontaktia ja tekee hyvin halukkaasti yhteistyötä. Ja täysillä.

Perjantaina oli Viirulla ihan uusi juttu. Varasin uteliaisuuttani ajan Joensuussa käymässä olleelta osteopaatilta Jerry Ketolalta. Viiru oli hyvässä kunnossa, se jäi minulle mieleen. Jerry kirjasi seuraavaa käyntiä varten muistiin havaintonsa, mutta minkään vaivan takia pikaiseen uusintakäyntiin ei siis ole tarvetta. Viiru oli taas kotonaan siellä, mihin se hattunsa laski. Piki-turisti piipitteli aluksi mutta rauhoittui sitten. Pari päivää käsittelyn jälkeen pitää ottaa rauhallisemmin.

Kuva: Outi Huuskonen

Lauantaiaamupäivän penturiekkumiseen saapuivat Pikin seuraksi Rio-kelpie sekä bc:t Gust ja Siri. Sää heltyi lähes kesäiseksi ja kanavanrannassa oli virkistävää käyskennellä. Outi Huuskonen otti kivoja kuvia:

Siri ja Piki

Koko jengi



Susu on palannut kotikonnuille joksikin aikaa. Saa nähdä, miten ryhmämme dynamiikka kehittyy.

Kuvaaminen on helppoa, mukana myös Kerttu ja minä