Piirinmestaruuskisa jatkuu

Roosa otti lauantaina kuvia. Kiitos!

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Okseri oli kaikilla kolmosten radoilla sekä lauantaina että sunnuntaina, ja erilaiset rimat tuottivat monille koirille vaikeuksia ja jopa havereita. Jälkimmäinen rima oli onneksi hajoava, mutta vaikutti siltä, että moni koira ei havainnut sitä lainkaan. Viirulle oli ehkä hyötyä lukuisista set point -harjoituksista.

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Miten voi hyllyttää putkien 14 - 15 väliin? Vastaus näkyy alla olevassa kuvaparissa. (Olimme jo saaneet vitosen keppien jälkeiseltä renkaalta, kun en ollut uskaltanut lähteä kepeiltä ajoissa päällejuoksuun.)

Ratapiirros: Esa Muotka

 Erään hyllyn anatomia:

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Sunnuntaina kisattiin yksilöpiirinmestaruuksista. Hyppyradalla Viiru irtoili ihan mahdottoman hyvin ja suoritti vissiin viisi ylimääräistä estettä: hypyn 17 ennen putkea 7, putken 5 hypyn 9 jälkeen ja sitten hypyn 9 vielä uudelleen, kepit aloitettiin lukuisia kertoja ja sitten tein vielä saman virheen toistamiseen eli Viiru hyppäsi hypyn 17 ennen putkea 16. Mutta tosiaan muutenkin irtosi hyvin!

Ratapiirros: Esa Muotka

Agilityradalta teimme nollan, ja miinusaikaakin tuli ihan selvästi. Sijoitus oli toinen. Rata tuntui oikein sujuvalta, eikä ole videota viemässä tätä illuusiota. Hyvä Viiru!

Vireen säätelyä

Tänään PoKSin kisoissa oli tavoitteenani ohjata tosissani, loppuun asti, jokainen este, olla luovuttamatta. Ensimmäinen rata oli joukkuepiirinmestaruusrata, joten siinä se onnistui luonnostaan. Täysillä joukkueen hyväksi. Tulos pitää saada, ja mahdollisimman hyvä!

Ohjasin kuitenkin radan takareunassa olevan keinun huolimattomasti, ja sitten olinkin monen esteen ajan kroonisesti myöhässä. Vitosella ja puolentoista sekunnin yliajalla kuitenkin selvittiin. Muistelinkin, että tällä tuomarilla ei vauhtini riitä. (Muilta radoilta ei saatu aikaa.)

Kiva, kun Tiina oli taas kuvannut radan ihan pyytämättä.

Team Tarupai (kaksi tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa ja kaksi paimenkoiraa) ei saanut tulosta, mutta kiva päivä oli. Ensi vuonna uudestaan! Huomaa videosta, että olen luopunut tolleriliivistä Joan 10-vuotistakin hyväksi. Olin unohtanut pukineen kaapin perukoille, mutta muistin sen tänään, kun piti pukeutua edustusasuun.

Vitosella sijoituimme toisiksi. Taas palkinnoilla ;) Palkintojenjaossa tuomari Esa Muotka totesi koiran olevan kivanoloinen ja ohjaajan olevan koiran tiellä. Kuulostaako tutulta? Ei ole kauaakaan, kun Sari Kärnä sanoi hakukoulutuksessa koiran olevan loistava ja ohjaajan himmentävän loistoa.

Hmmm, palkinnot ovat oikein jees.

Muilla radoilla onnistuin säilyttämään hyvän, tosissaan olevan vireen itselläni, mutta hylkäydyimme joko hitauteni tai skarppaamattomuuteni/radanlukutaidottomuuteni vuoksi. Hyvä vire ja hyviä hyllyjä! Yksittäisistä asioista treeniin pitää ottaa päällejuoksu kepeillä. Joka radalla olisi tarvittu minulta rohkeampaa etenemistä kepeillä.

Tänään ilma oli syksyisen kolea, käsineet ja pipot pitää kaivaa esille. Aamulenkeillä tarvitaan jo heijastinliivejä ja kohta lamppujakin. Uusi puru hohtaa.

Aamusumussa taikaviittaritarit käyvät loistavalle polulle.

Vain tottista

Olemme valmistautuneet agilityn piirinmestaruusviikonloppuun treenaamalla pk-tottista useampana iltana, parina iltana ihan porukassa. Avustajan avulla saatiin aikaan hyppy metrin esteen yli vaikka kapula meni edellä. Riittää, että appari oli esteen takana, palkkaakaan ei tarvittu.

Viiru on mahdottoman ihastunut possuleluun. Nostin sen turvaan auton konepellille - eikös Viiru ollut auton päällä saman tien. Myös muut koirat ihastuvat possuun. Mutta menetimme sen - treenikaverin nuori poikakoira pissasi possurukan päälle. Toiveissa on saada vielä Viirulle uusi.

Viiru on ihastunut myös Pikille hankittuun punottuun leluremmiin. Miten sellaista olisi tarkoitus kisoissa käyttää? Viiru roikkuu siinä koko ajan, huomenna kokeillaan taas. Taistelutahdoton, leikkihaluton muorikoira.

Tänään ilo syntyi pienistä asioista: perjantaista, lähilenkistä naapurin ja naapurin koiran kanssa, ämpärillisestä omppuja.

Läheisriippuvainen Kittteellä ja itseriittoinen hakumetsässä

Kuvituskuvana pitäisi olla Piki lampailla, mutta sen sijaan kaivoin arkistojen kätköistä Sirkun ottaman kuvan Patchcoat-leiriltä Sanni Runtin luota kesällä 2013. Piki oli torstaina Hjerppen Pian luona paimentamassa Miimin kanssa. Läheisriippuvainen ei kuitenkaan paimentanut, koska lampaita eo saanut pölläytellä, koska minä olin aidan takana ja sitten menin piiloon ja koska Pia ei päästänyt Pikiä Miimin helmoihin. Kuten Pia sanoi: Miimi on ihana, mutta sinä olet vielä ihanampi. Kun Viirun elämäntehtävä on tehdä yhdessä ja palvella, Piki omistautuu lähellä olemiselle ja läheisten ylitsevuotavalle rakastamiselle. Tältä syksyltä paimennukset taitavat olla ohitse.

Kuva: Sirkku Kouki

Viirun lapsista kaksi, Arra ja Petja suorittivat paimennuksen taipumuskokeen.

Kittteen reissuun sisältyi myös kiva kimppalenkki Pamin, Petjan ja Arran kanssa. Viirun mielestä lapset käyttäytyivät siivosti, joten niitä ei tarvinnut kurmottaa. Sen sijaan äitee meni väliin suojelemaan Arraa Pikin nokkimisyrityksiltä.

Mökillä perjantaijuomat nautittiin näin isoista astioista.

Mökin tienoilla suorastaan kompastelimme mustiin torvisieniin, kantarelleihin (huom, kielipolliisi, vain yksi t!) ja haperoihin. Vattujakin oli vielä, samoin hyttysiä ja ekaa kertaa polttiaisia. Sen sijaan hirvikärpäsiä olen kaivellut kuontalosta vain kaksi.
 

Tyyntä, hiljaista ja rauhallista. Sauna lämpeää.

Sunnuntaina saatiin koolle pienet kolmen koirakon hakutreenit. Muutenkin pääsimme helpolla: valtasimme juuri treenit lopettaneen toisen hakuryhmän alueen. Hieman arvelutti suorapisto- ja risteilytreeni, kun meillä ei ollut käytössä Minnan selkeitä numeroituja kreppejä. Mutta maalimiehet panivat parastaan ja olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja harjoitus onnistui täydelliseti. Suorat pistot, yliheitot, ilmaisut. Ensimmäisellä, toisella ja viimeisellä seitsemännellä Viiru haukkui, kunnes tulin paikalle ja vielä sen jälkeen; muilla lyhyet haukut ja vapautus.  Ensimmäiselläkään ukolla Viirulla ei ollut ajatusta ennenaikaisesta sivulletulosta :)

Täydellinen treeni viime kertojen säätämisten jälkeen. Pieni porukka, mutta ei se määrä vaan se laatu.
Sadekin hiljeni ja lakkasi alkuillaksi. Anin ja Utun kanssa käytiin vielä lenkki. 

Pois alta risut ja männynkävyt, hämähäkinseitit ja suopursut

Tällä viikolla on jo liian pimeää iltahakutreeneihin. Viime keskiviikon hakutreenit pidettiin sateisessa ryteikössä ja soisessa maastossa. Päästiin kokeilemaan, haittaavatko suopursut Viirua, kuten olin ajatellut. Eivät haitanneet. Kun lähetin Viirun ykköselle (jossa oli ukko), se lähti kaartamaan ennen aikojaan. Kun koiraa ei näkynyt ei kuulunut, aloin huhuilla. Eipä ollut vaikutusta; hetken kuluttua alkoi haukku kaikua kaukaa, melkein radan lopusta suopursujen keskeltä. Tämähän olisi kokeessa lähes painajainen. Onneksi päästiin sitä nyt harjoittelemaan. Ei kun palattiin radan alkuun. Kokeessa vain pitää varoa, ettei palaa keskilinjalle liian aikaisin, koska keskilinjaa pitkin ei saa palata taaksepäin.

Ykköselle irtoaminen tarpeeksi syvälle vaati vielä monta lähetystä. Jonkin verran Viirua ehkä sotki se, että olin kuljettanut edellistä koiraa maastossa - jollain kerralla Viiru ainakin lähti jäljilleni.

Viiru kakkosukolla:

Tämä hakupostaus on näin myöhässä, koska oli uskomattoman vaikeaa ja monivaiheista saada video ladattua Facebookista omalle koneelle ja sieltä Youtubeen ja tähän. Laatu ei ole enää kovin kummoinen. Toivottavasti heinät, risut ja seitit erottuvat haukkujan naamalla kuitenkin. 

Muut pistot menivät ihan siedettävästi. Suopursuissa hyppelyn lisäksi harjoiteltiin ilmaisun kestoa minun tekemisistäni riippumatta. Ja taas Viiru ennakoi hieman ensimmäisellä ukolla, mutta ei enää seuraavilla eli kakkosella ja seiskalla. Ilmaisutreenit jatkuvat. Tarvitaan myös toisaalta treenejä, joissa en tiedä, missä ukot ovat, ja toisaalta suorien pistojen harjoittelua.

Tänään oli luksusagilitytreenit: kouluttaja vain meille, ryhmäläisistä muut eivät päässeet paikalle. Kiva rata, jossa koira sai irtoilla esteille. Pikin kepit olivat taas reippaat ja nopeat, kun palkkaaja odotti lopussa. 

Kaksi nollaa

Kerrankin oli kolmosten kisat lauantaina... Mutta onko sekään hyvä, kun ei ole vielä toipunut työviikosta... Aamulla kävin ykkösissä talkoilemassa, sitten torkut ja päivälenkki, iltapäivällä Viirun kanssa baanalle. Tuomarina oli Salme Mujunen. Hän oli oikein mukava toimihenkilöille, ja kisojen jälkeen kirjoitti talkoolaisista kauniisti.

Ratahenkilö-media-assistentti kuvasi ekan radan. Yksi persjättö jäi tekemättä, mutta tällä radalla se ei haitannut (toisin kuin keskimmäisellä). Nollalla sijoituimme kolmansiksi. Kolme vuotta kolmosissa, kolme sijoitusta, yleensä kolmansiksi. No, kerran kakkosiksi, ja oli tämä jo neljäs sijoitus :) Kävin Koiranetissä katsomassa.

Toisella radalla oli alussa hyppypyöritys, jossa mukamas en enää ehtinyt viitoshypyn jälkeen tehdä valssia/sokkaria. Viiru hyppäsi sitten hypyn väärin päin, kun "päärynä" ei improvisoituna onnistunut. Olisi vain pitänyt valssi vääntää.

Ennen kolmatta rataa kuljeskelimme rauhassa, otin evästä, kävin vessassa. Hmm, hallissa on ihan hiljaista, siellä on varmaan minien ja medien rataantutustuminen. Siellä olikin minien, medien ja maksien rataantutustuminen lopuillaan. Onneksi rata oli suoraviivainen ja esteitä oli vain 17. Iso kiitos HeidiU:lle joka kentän reunalta neuvoi radan ja ohjaukset. Ohjasin kerrankin tosissani. Nollalla maaliin, sijoitus neljäs, mutta voittajalle hävisimme meidän asteikollamme vähän, vain kaksi sekuntia. 

Palkintoherkku ja uudet eteenmenolelut

Aurinkoinen syyssää jatkui myös sunnuntaina. Mökin marjapuskissa oli seurana paitsi naiskuoro Mässyttäjät myös pitkään paikallaan viihtynyt perhonen.

Keisarinviitta

Marjojen lisäksi poimimme vähän sieniä. Päätin lopettaa valituksen siitä, ettei mökin pihalla kasva hyviä sieniä, ja määrittää, maistaa ja paistaa punaisia haperoita, joita maasta pilkistää. Ja isohaperot olivat tosi hyviä!

 Tyyntä ja rauhallista.

Vedestä nousee kasvi.

Kanttarellikukkuloilla

Tänään oli kuulas syksyinen päivä, vaikka ollaankin vielä elokuussa. Käytiin kävelemässä syvissä supissa ja jyrkillä harjunrinteillä Munakukkulalla. (Ei näytä kuvassa miltään.)

Oli paitsi kaunista, myös muuten antoisaa: löysimme pussitolkulla kanttarelleja ja mustia torvisieniä. Piti panna koirat parkkiin, etteivät ne talloneet sieniä. Muutakin oranssia oli: Viiru kahteen otteeseen ajoi pois tuttavuutta tekemään tulleen suomenpystykorvan.

Kanttarelliparkki

Huipulla. Nenä puuttuu.

Iltalenkillä käytiin taas tottistelemassa. Nyt Viiru kolautteli jalkojaan metrin esteeseen, kun kokeilimme hyppyä kapulan perään. On siis helpompi hypätä kohti lihapullaa kuin noutokapulaa.  Kotipihalla ihmettelin vielä Pikiä. Välillä (kuten tänään) Pikseli Pallukainen osaa tehdä melkein suorassa olevat kuusi keppiä, välillä se ei pysty, ei kykene tekemään keppejä ohjureillakaan. Piki, pikku herkkis.