Villi Lupiini syksyisessä metsässä

Viikon treeneistä ei ole juuri kerrottavaa: olin flunssassa eikä käyty missään. Perjantaina pistäydyttiin tokoilemassa. Annakaisa Loirin neuvoma kahden lelun leikki saa kuitenkin odottaa siihen, että henkeni kulkee vähän vapaammin eikä jokainen liike pääty yskänpuuskaan.

Mökkireissun rauhassa oli aika myöntää, että syksy on saanut.

Olipa koirakuva edestä tai takaa, Viiru tuijottaa toteemina eteenpäin tai minua, Piki on aina just havainnut jotain, mikä pitää tarkistaa.

Surkeat noutamisen opettamisyritykseni ovat johtaneet siihen, että Pikin jatkuvasti etsiskelee ja roudailee milloin mitäkin tavaraa. Mutta tuoko minulle - ehei, paitsi joskus vahingossa.

Kun muut olivat lauantaisaunan löylyistä nauttimassa mestarivaras Piki "Villi" Lupiini sai saaliikseen tiskiharjan (ja tiskivuoron?)

Arsenen perilliselle kelpaa muukin kuin timantit.

Viiru voi edelleenkin normaalisti. Ainoa muutos se, että se ei ui. Mutta toisaalta kukapa haluaisi kylmässä vedessä uida (Viiru on kyllä yleensä halunnut).

Kaikkea pitää kokeilla, paitsi...

Kaikenlaista puuhastelua... Viikko sitten viikonloppuna Susu oli täällä sienessä ja puolukassa. Ihana viikonloppu parhaassa seurassa. Kuluneella viikolla ei sitten oikein mikään ole onnistunut kunnolla.

Maanantaina käytiin Miimin luona ampumassa ja Hannan luona lenkillä ja rally-koulussa. Ne sentään sujuivat :)

Ei taida onnistua minulta Viirun kanssa treenaaminen, kun ajattelen, että se ehkä on raskaana. Piki joutuu sitten tuleen kahden edestä. Viirun kanssa radan alkua yritin pakkovalssilla kolmosen takaa huonolla menestyksellä - eikä oikein mikään muukaan sujunut. Kotiläksyksi sain etäohjauksen putken 15 jälkeisille esteille: putkeen, keinulle, takaakiertoon. Koiran puoleinen jalka!

Pikin agilitytreeneissä ei ollut kouluttajaa. Pikkuohjauksia, täysmittainen pituus, rengas, hyppyjen hakemista, siivekkeen ympäri pyörimistä.

Rata: Heidi Hirvasoja-Korkee

Hakutreeneissä emme tehneet mitään opettavaista: epäsuoria pistoja, löydettyjä ukkoja, lyhyitä haukkuja. Alkaa tulla pimeä, vaikea ehtiä treenata työpäivän jälkeen. Hakukokeeseen eiliselle lauantaille emme sitten päässeet - enkä olisi lähtenytkään metrin estettä hyppyyttämään.

Eilen vedettiin ja ajettiin jäljet, jotka ehtivät vanhentua vain muutaman tunnin. Vaikea löytää paikkaa, joka ei olisi kuhissut sienestäjiä ja marjastajia. Mentiin Selkien perukoille. Jäljellä Piki kulki aluksi nokka korkealla ja ensimmäisellä suoralla hukkautui tuoreille hirven jäljille. Ensi kerralla pitää saada nenu lähemmäs maanpintaa. Vanhempi jälki, ehkä vähän namuja? Viiru taas yllätti: ei lähtenyt hirven, Pikin eikä minunkaan jäljilleni. Päivän ilonaihe oli se, että Viiru ja Piki ovat oppineet lenkkeilemään ihmisiksi Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa.

Ensi viikonlopun mejä-kokeeseen emme mahtuneet, mutta olisikohan kokeita jossain suht lähistöllä vielä? 

Pitkään ymmärsin sen, että käyn kimppatreeneissä kimppalenkkien vuoksi. Nyt se on jotenkin päässyt hämärtymään, ja olen alkanut suhtautua itseeni ja koiriini turhan vakavasti tavoitteellisina harrastajina. Tätä turhanpäiväistä vakavuutta yritin torjua myös ilmoittamalla meidän rally-tokokokeeseen. 

Pikin kenraaliharjoitus

Viikon varrella harjoittelimme joinain iltoina kylttien liikkeitä. Saksalaista täyskäännöstä en kuitenkaan tajunnut treenata. (Siitä meni molemmilla 10 miinuspistettä.)

Tyttösten ensimmäinen (ja viimeinen?) rally-rata

Kaikki kolme puksutimme omalla tasollamme. Viiru oli liikuttava luottopakki (miten kiitollinen olen tuosta koirasta). Piki hortoili mukanani (kun en ole osannut opettaa sitä seuraamaan), välillä otti häiriötä ja yritti tähyillä, mihin se tuttu ihminen katosi, teki hyvin harjoitellut liikkeet. Minä sain paljon neuvoja (kiitos niistä!), olin lukenut säännöt, tuomari vielä selosti kyltit - ja silti otin turhia miinuksia.

Arvostelulomakkeessa on tarkkaan annettu palaute (vaikka en kyllä vielä tiedä, mistä nuo kaikki pikkuvirheet tulivat). Tosi hyvä verrattuna pk-kokeeseen, jossa jää ihan tuomarin puheen ja oman hataran muistinsa varaan. Muutenkin kisa oli vallan miellyttävä ja rento kokemus. Mutta mitään rallia suoritukset eivät olleet. Minä taisin kulkea turhankin nopeasti.

Viirun lomakkeessa lukee: "Hyvä sujuva rata" ja Pikillä kannustavasti: "Rauhallisuutta ja tarkkuutta tehtäviin niin hyvä tulee".

Piki on nyt korkannut kisauransa - ja ihan hyvin, vaikkei tulosta tullut. Olisi Piksukin saanut tuloksen ilman minun kämmejäni (tein esim. uusimisen väärin, -10 pistettä). Tavoitteena oli, että kumpikin olisi iloinen. Ei Piki radalla iloinen ollut - mutta ei myöskään kovin paineistunut. Halusin nähdä, tarvitseeko Pikin kuplan ja tuleeko se sinne kanssani. Tarvitsee, mutta ei vielä tullut koko ajaksi. Tämä näkyy myös arvostelulomakkeessa paikoin kirjattuina virheinä, joiden nimi on yhteistyön puute ja kontrollin puute (tai jotain sinne päin).

Kaikkea pitää kokeilla, paitsi rally-tokoa ja kansantanhuja. Nyt ovat tanhut vielä koklaamatta. Ihan oikeasti en naureskele rally-tokoa. Minusta on tosi hyvä, että on matalan kynnyksen laji, jossa pääsee kokeeseen ilman kahden vuoden treeniä. Mutta en myöskään väheksy ylempien luokkien vaikeutta. Mutta meille tämä oli ehkä ensmmäinen ja viimeinen rally-tokorata. Aika näyttää :)

Viiru on voinut ihan normaalisti.

Kosiotanssia

Suivaannuin, kun emme taida mahtua haku- ja mejä-kokeeseen, ja ilmoitin kummankin koiran rally-tokokokeeseen lähihallille. Kumpikaan tyttönen ei ole koskaan treenannut rally-tokoa, mutta jospa minä muistaisin jotain Topin kanssa humppaamisesta vuosien takaa. Ja Hippa-täti lupasi neuvoa Viirua ja Pikiä. Kiinnostavaa nähdä, miten Piki käyttäytyy koetilanteessa.

Eikä rally-tokon pitäisi olla liian raskasta Viirulle, vaikka astutus on onnistunut. Mutta jospa kuitenkin päästäisiin hakukokeeseenkin... Hakutreeneissä Viiru teki palkitsevan treenin: neljä löytöä suorien pistojen päässä (ja pistot tosiaan olivat suoria) ja makoisat palkat. Esineruutu käydään vielä tekemässä, ja ampumistreenit on sovittu. Samalla kokeillaan metrin estettä, ja muistutetaan, että A-esteen yli olisi toivottavaa tulla takaisinkin kapulan kanssa, ja ja ja... kerrataan kaikki liikkeet, kunhan on luettu AVO-tottiksen säännöt.

Lieksan kisoista oli Facebookiin ilmaantunut mainioita kuvia kisaajien julmista ilmeistä. Nuo minun ovat ihan kesyjä - ja kesy parihan me ollaankin.

Tömistelee koiran päälle. Kuva: Ari Komulainen

Pysähtyiskö vai viittiskö kumminkaan? Kuva: Ari Komulainen

Sataa kaatamalla. Kuva: Ari Komulainen

Tiistain agilityssa saimme juosta kaikki kolme. Viirun kanssa tein samaa virhettä kuin kisoissa viimeisellä radalla. En saanut Viirua ohjaukseen putkelta 9/14, joten se leiskautti hypyn 13 väärinpäin eikä sujahtanutkaan putkeen 10/15. Piki harjoitteli pituutta ja juoksi pikku pätkiä.

Rata: Tuomas Haverila

Torstaina oli jännä ilta, kun matkustimme Pubia tapaamaan Kuopioon. Yhteinen tanssi käynnistyi heti ja johti toivottuun lopputulokseen. Jälkeenpäin juoduilla kihlajaiskahveilla alkoi Viirun käsilaukku taas heilahdella. Nyt odotellaan.

Kuva: Tiina Hiltunen

Peräkammarin tyttö leikkikoulussa, etupulpetin tyttö läpivalaisussa

Eihän Piki mikään peräkammarin tyttö ole, mutta onhan niin, että Piksun kanssa on puuhailtu vähemmän kuin Viirun kanssa. On ohjaajan laiskuutta treenata sen kanssa, joka jo osaa. Josepa järkkäsi viikonloppuna Annakaisa Loirin tottiskoulutuksen. Viiru joutui juoksun vuoksi luopumaan omasta paikastaan, joten Pikin kanssa lähdettiin kaksistaan viettämään aurinkoistä päivää Pärnälle. Naamani ja muitakin paikkoja paloi - eihän loppukesästä voi niin käydä...

Kun katselin edeltäviä koirakkoja ja kuuntelin kouluttajaa, syntyi useampi oivallus ja ajatus siitä, että noudon tai seuraamisen tekniikkaa hyödyllisempää olisi leikkimisen treenaaminen. Miksei koira, joka tosissaan tykkää taistella niin että kamppailukaverilla menee olkapää sijoiltaan, tuo lelua minulle niin, että voisimme taas taistella? Miksi toinen koira, joka on opetettu taistelemaan, tuo lelun minulle mielellään ja jatkaa hissukseen hienotunteista lelun nyhtämistä?

Kuva: Tiina Hiltunen

Meillä oli kahden lelun leikkikoulua. Pikillä oli niin hauskaa, ettei se muistanut olla pidättyväinen kuin sen lyhyen hetken, jolloin kouluttaja tavoitteli Pikin pantaa pitääkseen siitä kiinni ennen luoksetuloa. Kahden lelun leikistä voi jalostua noudon osiakin. Tajusin myös, että kun Viirun kanssa olen pitänyt tokossa tärkeimpänä ohjenuorana ilon kautta treenaamista, olen Pikin kanssa juuttunut ongelmiin. Pois se meistä!

Agilityn viikkotreeneissä Piki hyppäsi maksirengasta sekä teki ihan pieniä pätkiä Seppo Savikon radasta, jolla Viiru kävi viime keväänä Kuopiossa hyllyttämässä. Viimeiset vepetreenit, samoin kuin Viirun agilitytreenit, jäivät fyssarikäynnin takia välistä.

Kuva Tiina Hiltunen

Vein Viirun fyssarille, kun hyppytekniikkaa opiskeleva kaveri kyseli, milloin Viiru on viimeksi käynyt lääkärissä tai fyssarilla, ja sanoi, ettei Viirun selkä taivu hypätessä. Kyselin myös hakutreeneissämme asiantuntijalta sekä vein Viirun lopuksi ihan lääkärin vastaanotollekin tutkittavaksi. Jumeja ei juuri ollenkaan, ei kipeitä paikkoja, liikkuu normaalisti, tunnustelemalla ei kipuaristuksia, röntgenkuvissa ei muutoksia: ei spondyloosia, ei kalkkeumia. Kivuttoman Kirsin mukaan selkä on kyllä jäykkä, mutta ei siinä (muuta) vikaa ole.  Kirsikin arveli, että hyppytekniikkaharjotteista on pikemminkin hyötyä kuin haittaa.

Samalla otettiin progetesti, jotta osattaisiin matkata Kuopioon oikeana päivänä.

Ilmoitin Viirun hakukokeeseen, mutta emme tainneet mahtua, kun soittoa ei kuulu. Viimeksi kun olimme menossa hakukokeeseen, piti jännittää sitä, tuleeko tarpeeksi osanottajia, niin että koe saadaan järjestettyä. Huomenna ilmoitan Pikin mejä-kokeeseen todennäköisesti vielä huonommalla menestyksellä, koska Piki ei ole edes russeli tai spanieli, jotka ovat etusijalla. Koirani olisivat valioita, mutta kun emme mahdu kokeisiin!

Viirun viime hakutreeni oli minulle varsin koemainen: en hahmottanut aluetta enkä tiennyt. missä ukot ovat. Kaikki löytyivät ja tulivat ilmaistuiksi.

Kemut, kisat, juoksut

Viime viikolla harrasteltiin agilitya sekä treeneissä että kisoissa, mutta viikon kohokohta olivat Pamin ja Jatsin 13-vuotissynttärit, jota kuvataan ja kuvitetaan eloisasti Hannan blogissa. Kiitos kemuista! Hannan blogissa on hienoja kuvia, mutta en malta olla linkittämättä tähän kännykkärapsyä veljestä ja sen siskosta. Taaskin hämmästelen Maxin ja Viirun kokoeroa - kun muuten sisarukset muistuttavat toisiaan paljonkin.

Max ja Viiru

Vepe ja haku jäivät väliin. Agilityssa Piki harjoitteli ratapätkiä ja rengasta. Tarttis treenata muidenkin esteiden kuin putkien houkuttelevuutta :) Viirun kanssa opeteltiin putki-hyppy-putkisuoraa, mutta siinä mielessä turhaan, että ei niitä ollutkaan piirinmestaruusradoilla.

Retki mökiltä Lieksan perukoille(?) piirinmestaruuskisoihin oli joutuisa mutta tulokseton. Turhauduin omaan taidottomuuteni; toivottavasti Viirulla oli kuitenkin hauskaa. Ja sinihomejuusto-valkosipuli-Wilhelmiä piisasi. Sadetta ja myrskyä ei saatu ollenkaan niin paljon kuin etukäteen ennustettiin. Eka hylky tuli peräkkäisestä takaakierrosta myöhästymisestä; seuraavalla radalla korvasinkin nämä välistävedoilla - tai olisin korvannut, jos olisin ennakoinut. Viimeisellä radalla Viiru sujahti neljästä rinnakkaisesta suorasta putkesta väärään, kun en tehnyt elettäkään ottaakseni koiran haltuun (vaikka suunnitelmassani otinkin). Viirukin teki yhden virheen: varasti A:lta, mutta annetaan sille anteeksi, kun minä kämmäsin miljoona kertaa. Huoh! Voi koiraparkaa.

Kuva: Tiina Hiltunen

Onneksi Viiru saattaa päästä lomalle tästä minun epäohjauksestani. Juoksut alkoivat, ja sulhanen on katsottuna. Lisätietoa Viirun ja Pubin tulevasta pentueesta on kennel Patchcoatin sivuilla.

Kuva: Tiina Hiltunen

Jaksaa aksaa

Viikko oli täynnä agilitya, vaikkei se olekaan meidän kesälajimme. Pikin agility-comeback jatkui kahdessa treenissä, joista toinen oli Lukkarisen Marin opissa Kittteellä.  Vauhtia ja motivaatiota riittää, kunhan en pilaa Pikiä. Ja kunhan treenkavereilla eivät loksahda olkapäät sijoiltaan ja raapiudu kädet verille.

Kiteen treenireissun päätteeksi oli tarkoitus mennä poimimaan lämppälenkillä löydetyt kanttarellit, mutta taivas aukesi. Veden lisäksi tuli salamoita ja jyrinää. Toivottavasti Piki ei nyt alkanut pelätä ukkosta - tämä oli jo toinen kerta, kun ukkonen oli ihan päällä. Ja toivottavasti Heidin auto on jo kuivunut :)

Uhkaavat pilvet Taivaannastan taivaalla

Viiru tarjoili lauantaina PoKS:n kisoissa harvinaista herkkua: Jari Suomalaisen hyppyradalla tuli nolla, jolla sijoituimme kolmansiksi. Siinä oli tuomari suunnitellut niin loogiset linjat, että koira meni ihan itsekseen oikeille esteille. Seuraavalla radalla Viiru varasti puomin kontaktilta ja ehti hypätä ansahypyn, sama ennakointi A:lla.

Kaksi muuta rataa tuomaroi Salme Mujunen. Agilityrata oli katastrofaalinen.  Jäädyin tykkänään, kun Viiru kiersi putkisuoran keskellä suorassa linjassa olleen hypyn. Hankalaa hypätä, kun tulee putkesta matalalta ja pitää jatkaa matalalle. Näin kävi jo toisen kerran. Pitää ohjata?

Tässä on Hiltusen Tiinan videoimana hypyn ohitus. En ilkeä julkaista koko videota (ja taisi tulla ladattua liian pienenä). Katselen sitä kotona salaa itsekseni, jos joskus alan kuvitella, että osaan kouluttaa tai ohjata koiraa.

Viimeisellä hypärillä oli alussa kolme takaakiertoa, joista viimeisestä myöhästyin. Muuten rata oli oikein sujuva. Ja joka radalla keppikulmat onnistuivat hyvin :) Ja Viiru kuulemma hyppäsikin hyvin.

Kuva: Milena Nevanto

Vielä ennen lauantaisaunaa treenattiin hyppytekniikkaa Lukkarisen Jarin kursilla.

Kuva: Milena Nevanto

Sunnuntainakin agilitya: kenneltyttöilyä PoKS:n kisoissa ykkösissä. Olenkohan koskaan koiraharrastuksessa itkenyt? Nyt tuli liikutuksesta parku, kun pyörätuolissa istunut ohjaaja ja koikkerityttö tekivät hienon nollaradan.

Nyt otetaan Pikistä mittaa

Olen miettinyt tuon Elämän tarkoitus on jäljestys (ja ehkä vähän myös Viiru ja noin kahdeksan ihmistä) -tyypin viemistä mejä-kokeeseen. Niinpä testattiin, jaksaako Piki ajaa koemaisen, pitkähkön, vaikeaan maastoon vedetyn jäljen, vai paneeko se kirsun rusetille sadan metrin jälkeen.

Ei jäljestä koemittaista tullut (olisikohan ollut 200 x 150 x 200 m?), mutta maasto oli hankalaa: suota, ojia, suopursuja, jäkälikköä, lahonnut aitta, karhun näköinen juurakko. Jälki lepäsi yön yli - ja yöllä satoi todella rankasti. Jäiköhän märkiin kohtiin enää yhtään verta?

Jäi, ainakin johonkin lähistölle. Piki täytti mejä-koiran mitat. Kolmannella osuudella "karhun" jälkeen Piksutti vähän hämmentyi ja varmaan väsykin painoi, ja jäkälikössä pienessä sivutuulessa sen oli vaikea pysyä jäljellä. Autoin sitä liikaa, samoin silloin kuin se meni sivusta sorkan ohi. Olosuhteisiin ja kokemuksen määrään nähden sujui hienosti :) Seuraavaksi tarvitaan jälki, josta minä en tiedä, missä se kulkee. Ja olisi hyvä saada joku "miestuomari" kulkemaan perään. Ja kokeilla laukauksensietotesti.

Viiru sai ajaa saman jäljen, mutta tehtävähän oli vaikeusasteeltaan aivan lälly, kun Piki, minä ja Heidi olimme äskettäin kulkeneet jäljen. Ilmeisesti korkeissa suopursuissa ja maastossa oli sen verran haastetta, että alkuhaparoinnista (pissahädän jälkeen unohtui, mitä oltiinkaan tekemässä) selvittyään Viiru jäljesti keskittyneesti ilman minkäänlaista säntäilyä. Sille ei selvästikään tullut ylimielistä, hutilointiin johtavaa tunnetta: Mä tiiän tän! Ja mikä yllättävintä: Viiru jäljesti 15 tunnin ikäistä verijälkeä eikä Pikin ja minun reittiä. Aika huippua tämäkin!

Kummallakin koiralla oli tajua siitä, että ongelmat ovat itse ratkaistavissa; ohjaajasta ei juuri ole apua, kun sen hajuaistikin on niin puutteellinen. Ohjaajankin pitää malttaa antaa nenätyöläisten itse ratkaista pulmat. 

Mejä on työläydestään huolimatta motivoiva harrastus, kun koirat vaan ovat niin hyviä. Taas kaikki koirat, Nuusku, Rapsu, Sisu, Piki ja Viiru loistivat :)

Sekä jälkien tekoiltana että ajoaamuna käytiin myös kimppalenkillä ja -uinnilla Tukholminlammilla. Viiru ja Piki kantoivat turkissaan kotiin talven lämmitystarpeiksi turpeet ja risut.

Aktiivinen harrastuspäivä (toiseksi viimeinen lomapäivä) jatkui Pikin vepealkeilla ja Viirun agilitylla. Vepeen sattuivat kokeneimmat ja osaavimmat kouluttajat, ja treenikerta oli varmaan monille erittäin hyödyllinen. Pikikin saatiin hakemaan reippaasti köyttä veneestä kunnon uimasyvyydestä - eihän siihen muuta tarvittu kuin että minä menin veneeseen. Avustajan kanssa ei onnistunut, ei myöskään jänskätystilanteessa pelkän heitetyn köydenkään hakeminen yhtään pitemmältä. Jos jatkaisi harjoituksia, kasvatettaisiin matkaa, mutta ei käytettäisi vierasta veneapparia eikä lisättäisi köyteen vastusta.

Mutta ei vepe ole Pikille luontainen laji. Liikaa olisi vääntämistä pidättyväisyyden kanssa eikä voisi keskittyä itse liikkeiden harjoitteluun. Eikä kummallakaan - ei koiralla eikä ohjaajalla - ole suurta paloa vepen pariin, vaikka uiminen onkin kivaa.

Agilityyn sen sijaan on paloa kaikilla, vaikka speedcrossit tuntuivat oudoilta jalassa (vai räpylässä?) pitkän tauon jälkeen.

Rata: Heidi Hirvasoja-Korkee

Kuviot ovat peräisin Salme Mujusen radoilta, mikä sattuukin hyvin, koska hän tuomaroi myös kahdet seuraavat lähikisat. Käteni ja ranteeni eivät totelleet, kun yritin tehdä 3- ja 7-putkien jälkeen sylkkärit. Poispäinkääntösohotus tuntuu paljon luontevammalta; ja samaa taisin sohotella myös renkaan jälkeen (jos kuvittelin etten ehdi persjättöön) ja hypyn 14 - 15 väliin. Pitää palata ranteenkääntötreeneihin :) Treenissä Viiru irtosi hyvin hypylle 9, mutta kisoissa on tullut ainakin parit hyllyt, kun olen kuvitellut sen irtoavan.

Olipas mukava puuhastelupäivä; ja ihanaa, kun toiset viitsivät neuvoa ja kouluttaa.