Eka nolla kolmosista

Ei tarvinnut taaskaan palata tyhjin tassuin eikä kätösin Pieksämäeltä.

Pidin pokaalinkin enkä vaihtanut sitä lahjakorttiin. Tätä varmasti myöhemmin kadun - mutta oli niin suuri tappaus ensimmäinen nolla ja vielä sijoitus. En nyt rupea analysoimaan: melkein kaikki parhaat koirat odottelivat kotonaan SM-kisoja, meillä vauhtia ei ollut paljon, monet koirat eivät ole tottuneet hyppimään 65-senttisiä rimoja, rata oli outo koska kepit ja puomi puuttuivat... Tuomari Elina Hannikainen vaihdatti viime hetkellä kepit pussiksi, koska kepeissä oli jotain vikaa.

Ekalta radalta tuli hylky väärästä putken päästä; sitä ennen oli jo tullut kielto, koska en meinannut muistaa rataa. Lähdimme kotiin ennen kolmatta rataa, jottei nilkka vain kipeytyisi (hyvin kesti) ja jotta voisin vielä helliä tätä voittajaoloa. Hyvä Viiru!

Piipitystä ja juoksua

Pikin piipittely johtuukin myös juoksuista, ei vain tekemisen puutteesta.

Mökillä paistateltiin päivää ja hytistiin navakassa tuulessa. Viime viikon myrskyjen jäljiltä netti ei toiminut, mikä oli aika rentouttavaa.

Mökkitiellä kävellessämme tuli vastaan supikoira. Viiru ja Piki kulkivat edelläni ja lähtivät ajamaan villieläintä takaa. Kielsin, ja tyttöset kipittivät kiltisti luokseni. Supikoira liikkui hitaasti, joten ilmeisesti sen jahtaamisessa ei ollut haastetta. 
 

Koirat kärkkyivät keppijumppakeppiäni sen kanssa heiluessani. Koirien jumpan jälkeen siitä kepinnysästä ei ole enää ihmisen jumppakäyttöön.

Kotona koirien ulkoistaminen makuuhuoneesta on sujunut ilman vastalauseita. Mökin makuusuojan suojaksi olen rakennellut barrikadeja tuoleista ja (kylmistä) sähköpattereista. Vielä en ole onnistunut suunnittelemaan konstruktiota, joka pitäisi Viirun poissa pedistä. Varhaisaamuna herään siihen, kun se on häntäänsä heilutellen onnistunut luikertelemaan jostain välistä tai hyppäämään esteiden yli.

Näillä pitäisi pärjätä huomenna Pieksämäellä. Koira tosin on eri, eikä kukkasia oteta mukaan.

Piipityksiä ja nyrjähdyksiä

Elämä ilman treenejä ja kunnon lenkkejä aiheuttaa Pikissä piipitystä, Viiru on järkähtämätön (mutta pulskistuva) oma itsensä, minä huomaan ehtiväni tehdä kotitöitä ja hankkia kesäkukkia. Mutta kun nilkan nyrjähdys paranee, kuka kukat istuttaa?

Nilkka on parantunut ihmeen hyvin. Ennen luulin, että kävely on rohto kaikkeen, mutta ihmelääke taitaakin olla jokapäiväinen venyttely. Haku- ja agilitytreenit on tällä viikolla jätetty väliin. Tänään mentiin kuitenkin ampumaan, ja Anneli myös houkutteli viestiä kokeilemaan. Hyvä, näin ne lajit vähenevät - viime viikolla uutena mejä, tällä viikolla viesti.

Viirulle ammuttiin Pärnän kentällä kaksi kertaa: paikkamakuussa pamahti, sen jälkeen jatkettiin seuraamiseen, jossa myös pamahti. Sitten palkka. Seuraamisessa reagoi hieman, mutta jatkoi hyvin kuitenkin. Tehtiin vielä seuraamista ja jääviä, joista vielä seurasi kissanruokaa ilman paukkua.

Viesti sopi hyvin liikuntarajoitteiselle, koska minä olin se paikallaseisoja ja treenikaveri se etenijä. Kumpikin koira juoksi innokkaasti viisi siivua. Kivaa! Sitten vielä sateessa käytiin lyhyt seuralenkki tasaisessa maastossa. 

Ilmoitin Pikin Sporttirekun tokokurssille :)

Arvaa harmittaako

Katselemme superfoodin kypsymistä.

Kesäinen viikonloppu aloitettiin vahtimalla ruuanvalmistusta, kun amerikkalainen vieras oli ihmettelemässä Suven avausta. Olikin mukava, koirista pitävä vieras, ja alkuhaukun jälkeen Pikikin kilpaili rapsutuksista.

Viirun kanssa sännättiin Joan valmennusryhmän treeneihin, jonne Henna toi kimurantin hyppyradan Manner-Euroopasta. Keppikulmakin oli vaikea, mutta saatiin sekin lopulta onnistumaan.

Lauantain hakutreeneissä vaihdettiin teema ilmaisusta risteilyyn. 10 ukkoa, muutama haukku, palkka, kuljetus puoleen väliin seuraava merkkiä, kutsu keskilinjalta. Jos koiran sain tulemaan suoraan oikeasta paikasta, lähetin sen yliheittona seuraavalle. Kotiläksyksi sain yliheittojen koreografian harjoittelun. Viiru ei saanut laiskanläksyä. Risteilyä tehdään seuraavakin kerta. Hakutreenin jälkeen saatiin vielä uusi lenkkiseuralainen sakemanni Roope. Treenin ikävä juttu oli niskaani kiinnittynyt punkki, jonka Minna poisti eläinlääkärin varmoin ottein. Minäkin tarvitsisin punkkipannan.

Ilma oli juuri sellainen kuin kesän aloittajaisissa kuuluu, ja lähdimme mökille. Sunnuntaina veneiltiin.

Veneily vetää Pikin vakavaksi.

Ja sitten varsinainen harmitus: kevyttä kenttälounasta grillipaikalle kattaessani kompastuin epätasaisiin liuskekiviin ja kaaduin. Nilkka nyrjähti, toisen jalan polvi sai kuhmun ja nirhamat ja merkkiretkipökiin tuli reikä :(

Herajoen kosken partaalla

Kyllä harmittaa. Täytyy huolella parannella, ettei parin viikon päästä siintävä Oulun-reissu vaarannu. Meidän piti mennä vielä ensi viikonloppuna Pieksämäelle tuhlaamaan lahjakortit ja kenraaliharjoittelemaan. Onnistuukohan sekään? Onneksi kaatuminen oli ihan puhdas vahinko eikä vaikka humalapäissä kompastelua - sitten harmittaisi vielä enemmän.

Ilmaisu- ja keppikuuri

Keskiviikon hakutreenit olivat alueella, jossa viimeksi oltiin silloin, kun päätin kokeilla, haukkuisiko Viiru. Loppu onkin ollut historiaa. Huoh! Alue on myös oivallista marja- ja sienimaastoa. Korvasieniä löytyi Minnalle pussikaupalla. Pikillä oli tallaamisessa ihmeteltävänä kaksi outoa ääntä pitävää schipperkepoikaa. Loppulenkki käytiin sitten tavallisella yhden pikkuisen mustan sisältävällä porukalla.

Nyt oli ilmaisukuurin vähään aikaan viimeinen koitos. Kahdeksan ukkoa, joista joka toinen palkkasi niin, että en mennyt ukolle, kunhan hengailin jossain. Joka toinen ukko taas palkkasi, kun olin tullut lähelle, ja yksi näistä niin, että kutsuin Viirun perusasentoon. Ei virheitä! Hyvillä mielin voidaan nyt ottaa vähän kevyemmin: risteily-, pisto- ja etsimistreenejä. Viiru löysi ukot hyvin, mutta pistot eivät olleet kovin suoria.

Rata: Tuomas Haverila

Torstaina tuli tieto, että Viirun agilityryhmässä ei ole enää kouluttajaa. Olikohan kerran tähän mennessä nyt kesäkaudella. Onneksi Tuomas pelasti ja toi radan. Kokeiltiin harjoittelumielessä ohjauksia, joita en olisi muuten valinnut. Kepeille käännettiin ja tehtiin takaaleikkaus. Hypylle 6 takaakierto ja persjättö, sitten jenkkikäännös ja takaaleikkaus A:lle. Keinun jälkeiselle hypylle tehtiin (yritin tehdä) vastakäännös. Hyvin sujui, varsinkin omat vaihtoehdot ;) Yksittäisinä esteinä harjoiteltiin keppejä eri kulmista; puomi ja A juostiin kertaalleen.

Kesäsäässä käytiin pikkulenkki bc Brunon ja bc-pentu Zarcon kanssa. Elämä on aika mukavaa :)

Syntynyt jäljestämään

Työpaikan lettukestien päätteeksi kävimme Heidin kanssa ulkoiluttamassa sientä. Viime kerrasta onkin aikaa!

Kolmen tunnin kuluttua tavattiin Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa Lykynlammella lenkillä, ja siitä jatkettiin jälkien alkuun. Pikillä oli AVO-muotoinen jälki, ja mittaa oli....??? Viirun jäljen tielle tuli tie, joten se oli luovemman muotoinen.

Piki selvitti elämänsä ensimmäisen verijäljen huikaten Vain lahjattomat harjoittelee! Taisi se pari kertaa pohdiskella, mutta aina jatkoi. Piki myös merkkasi makaukset. Lopussa rupesi vähän hiipumaan - enemmän tapahtumia matkalle!

Viirussa oli enemmän haku- ja tokokoiran piirteitä. Nenä ei tietenkään pysynyt maassa. Välillä Viiru ei tiennyt, mitä siltä odotetaan. Ohjaaja oli idiootti. Juuri, kun Viiru kulki jäljellä kuin juna, piti minun ruveta kommentoimaan Heidille. Jos Viirulle vielä tehdään jälki, minun pitää olla ihan hiljaa.

Se on siinä. Niin tuttua, niin luontevaa, niin täydellistä. Toisella on ylivertaiset aistit ja se tietää mitä tehdään, toinen pitää liinasta kiinni ja ihailee.

Pihahommia

Tein sen taas, eli peruin osallistumisen Hu-Pun toukokuun kisoihin. Kisat eivät alunperin lainkaan olleet suunnitelmassani, vaan ilmoittauduin hetken mielijohteesta. Se mielijohde ei kestänyt kovin pitkään.  Kisapäivän aamuna ajattelin, että on hyödyllisempää, mielekkäämpää ja kivempaa käydä Viirun kanssa hallilla treenaamassa kolmea koota - kaarroksia, keppejä, kontakteja - ja tallata Pikille jälki. En jaksa ajella itsekseni neljää tuntia ja pidellä koiria häkissä koko päivää.

Lopulta päädyin haravoimaan oman pihan ja pystyttämään sinne aikanaan Susua varten hankitut esteet. En oikein tykkää ahtaalla pihalla treenaamisesta, varsinkin kun ohjaaja ei saa itseään - eikä sitten koiraansakaan - oikeaan vireeseen. Mutta keppejä, keinua ja menosuuntaan sylkkäriä saatiin treenattua Viirun kanssa :) Pikseli kiersi omenapuuta ja sylkkäröi ilman rimaa. Ja kumpikin tokoili.

Jäljestys jäi huomiseen. Piki ei tiedäkään, mikä jännä huomenna odottaa.

Uudet pedit alkavat kelvata. Pikkuiseen pehmopetiin on ainakin talvella varmasti hyvä käpertyä.